VÄHÄN sattumankin vuoksi luentorepertuaariini ilmestyi viime kevään 90 minuuti paketti peda-gogiikasta ja väkivallasta. Olen pitänyt sen nyt kolme kertaa OAJ:n työsuojeluihmisille. Seuraava kerta on tammikuussa Educassa. Teema ei ole ihan helppo.
KUTEN usein luentoja kehit-eltäessä, ensimmäiset versiot hapuilevat. Tavoitteeni on auttaa ihmisiä tunnistamaan väkivallan ja pedagogiikan rajapinta. Se kohta jossa opetustapahtuman osapuolet: opettaja ja oppilaat putoavat kasvatuksen eettisestä maailmasta tilaan, jossa valta ja voimaa käytetään väkisin ja väärin. Toinen tavoitteeni on pohtia yhdessä, miksi näin käy.
KESKEINEN lähteeni on Kari Uusikylän upea teos Hyvä paha opettaja. Se pakottaa kysymään, mitä pahuus on. Itsekkyyttä? Eikä vain millainen opettaja on paha- vaan myös, mikä tekee opettajasta pahan. Kun katse kääntyy oppilaaseen, kirvelee kysyä, voiko lapsi olla paha. Tänäänkin pääsimme varsin syville vesille: Mitä pahuus on.? Väkivaltaa on paha, mutta onko autisti, joka lyö opettajaa paha? Tekevätkö teon pahaksi seuraukset vai tahallinen tarkoitus?
JA jos katsoo peiliin: meneekö hyvän ja pahan raja ihmisten välillä vai meidän jokaisen sisällä?
PEKKA ELO pohtii pian ilmestyvässä Luokanopettaja-lehden joulunumerossa kysymystä, voiko lapsi olla paha. Lainaan tähän muutaman hänen viisaan ajatuksensa. Loput voi lukea about 15.11.
- Voidaanko sanoa, että lapsella voisi olla taipumus pahaan? Siis jos pitäisi valita paha tai hyvä, hän valitsee pahan.
- Mikä oikeastaan on hyvää ja paha? Ehkä ainoa perusta olisi kytkeä pahuus tahdon suuntaan, jossa halutaan tuottaa kipua tai yleensä kärsimystä jollekin elämänmuodolle.
- Nykytutkimus ei anna viitteitä ihmislasten geneettisesti pahuudesta.
NETISTÄ löytyy lisää viisaita ajatuksia pahantahtoisuudesta:
- Ann Heberlein: Määrittelen pahan ihmisen henkilöksi, joka tekee tietoisesti pahaa pahan itsensä vuoksi. Ympäristön ja perintötekijöiden vaikutuksesta huolimatta ihminen vastaa pahuudestaan viime kädessä vapaan tahtonsa ansiosta itse; Onko täydellisesti pahaa tahtova ihminen epäihminen?
- Sigmund Freud: pahuus kiehtoo ihmisiä.
KÄVIMME fb:ssä keskustelua. Kirjastin muistiin kavereiden ajatuksia:
Hannu Tuominen: Pahuus on meissä. Taito hallita sitä vaihtelee. Tilastollisesti kai pahuutta tuottaa kaikkein varmimmin köyhyys, mutta yksilötasolla se selittää kovin vähän.
"Pahan toinen nimi on pinnallisuus". - M. Alopaeus
Minna Pelsa: Jos ei koskaan taikka harvoin saa hyvää palautetta, niin alamme nähdä itsemme huonoina ja se saattaa joskus synnyttää pahuutta meissä...Mun mielestä persoonallisuushäiriöiseksi tahi psykopaatiksi ei synnytä. Ei ole olemassa häiriintyneitä lapsia vaan häirittyjä lapsia...
Marko Koskinen: hmiset ovat olemukseltaan hyviä, eli yhteistyöhön ja välittämiseen pyrkiviä, mutta ympäristön aiheuttama paha olo saattaa näkyä ulospäin räiskymisenä, eli "pahuutena". Itse en ole tavannut yhtään pahaa ihmistä... Joitain ihmisiä on satutettu niin syvästi, että he eivät välttämättä koe voivansa toimia mitenkään muuten. Mutta mikäli tällaisetkin ihmiset pääsevät riittävän rakastavaan ympäristöön, uskon että he voivat "parantua"…Psykopaatit saattavat ehkä tuohon ryhmään kuulua, mutta itse uskon että heilläkin on mahdollisuus muuttua. Teen tämän johtopäätöksen perustuen yksinkertaiseen evoluutiopsykologiseen faktaan, eli että ihmiset eivät olisi voineet rotuna selviytyä, mikäli yhteistyö ja rakkaus eivät olisi ihmisluonnolle kantavia ominaisuuksia...mutta ongelma kai on siinä, että kovin moni uskoo ihmisluonteen olevan pohjimmiltaan paha ja siitä pitää "kasvattaa" pois. Tätä käsitystä siis ei tiede tue….Uskon kyllä että sellaiset geenimutaatiot ovat mahdollisia, jotka aiheuttavat sellaisen empatiapuutteen, että ihminen ei kykene ymmärtämään tekojensa merkitystä toisille ihmisille tai asettumaan heidän rooliinsa...Mun oma määritelmä hyvyydestä on jotain, mikä lisää vapautta, eli mahdollisten toimintavaihtoehtojen määrää.
Hannu Suntio: Paha on kaikkialla maailmassa ja ihmisissä. Kannattaa olla onnellinen, jos on tehnyt vain pieniä pahoja tekoja.
Juha Toikkanen: Teko voi olla paha, jos ei kadu, onko sitten paha? Persoonallisuushäiriöisiä on .
Mikko Jordman: Pöljä kysymys. Teko voi olla paha. Mitä edistää pohtia yksilön olemuksellista pahuutta. Riittää kun edistetään hyvää. Paha teko tulee sellaiseksi yhdessä todeta. Ja se mikä teki teon pahaksi. Paha on hyvän puutetta. Ei siis kasvateta jostain pois, vaan hyvää kohti.
Ville Metsäpelto: Tietämättömyys vai heikkous? Joskus tilanne näyttää siltä, että väärät teot eivät johdu niin sanotusta positiivisesta pahasta vaan negatiivisesti tietämättömyydestä tai riittämättömyydestä. Aivan niin kuin Platon (tai Sokrates) asiasta aikoinaan ajatteli. Platon väitti, että moraalittomuus on eräänlainen virhe, moraalittomuus on tietämättömyyttä. Hyvän tunteminen johtaa hyvin toimimiseen ja käänteisesti. Jos joku ei ole hyvä, niin tuo ihminen ei tunne hyvää. Hänen perustelunaan oli, että pahan tekeminen vahingoittaa luontaisesti väärintekijää siinä missä muitakin, eikä kukaan halua tietoisesti itselleen pahaa. Tämän pahan lajin vastustamisessa valistus on paikallaan. Asia on kuitenkin kenties mutkikkaampi, kuten Aristoteles ajatteli. Hänen mukaansa akrasia eli moraalinen heikkous (itsehallinnan puute tai ”moraalinen heikkoluonteisuus”) selittää suuren osan pahuudesta. Moraalinen heikkous oli sitä, että yllyke tai halu ottaa vallan ja pistää ihmisen tekemään pahaa, vaikka hän tietää, että teko on väärin. Aristoteles luokitteli ihmiset luonnetyypiltään neljään luokkaan:
1. hyviin (niihin, jotka tietävät mikä on hyvää, jotka toimivat hyvin ja joilla ei ole huonoja haluja),
2. vahvaluonteisiin (niihin, jotka tietävät, mikä on hyvää, jotka toimivat hyvin, mutta joilla on huonoja haluja, joita vastaan he joutuvat kamppailemaan),
3. heikkoluonteisiin [akrasia] (niihin, jotka tietävät, mikä on hyvää mutta toimivat huonosti, koska eivät pysty liiallisten huonojen halujensa vuoksi pitämään kiinni oikeista valinnoistaan) ja
4. huonoihin (niihin, jotka toteuttavat systemaattisesti jotakin huonoa elämänpäämäärää) (vrt. Augustinus).
Aristoteleen mukaan sekä täysin hyvät että täysin huonot ihmiset ovat erittäin harvinaisia. Aristoteles korosti kasvatuksen merkitystä ihmisen luonteen muokkaamisessa. Haluavaan sielunosaan olisi kasvatuksen kautta muodostettava hyvään elämään suuntautunut hyvä yleishalu (boulesis), joka kussakin tilanteessa saa jonkin luonteenhyveen muodon. Aristoteleen mukaan, jotta ihminen löytäisi oikean toiminnan, on hänellä oltava luonteenhyveiden lisäksi myös intellektuaalinen hyve, käytännöllinen järki (fronesis), joka kussakin tilanteessa laskee sen jonkin luonteenhyveen mukaisen toiminnan, joka parhaiten edistää hyvää elämää. Mutta Aristoteleen ajattelu on jo pidempi tarina...
Heikkous vai kapina?
Augustinus piti Platonilta periytyvää ”moraalittomuus on tietämättömyyttä” –teesiä hölynpölynä. Hänen mukaansa ihmiset ryhtyvät moraalisesti väärään käyttäytymiseen sekä 1. tietoisesti että 2. tarkoituksellisesti, vaikka he ymmärsivät selvästi, mikä on oikein ja hyvää (vrt. Augustinus Tunnustukset: Toinen kirja ja päärynävarkaus esimerkki). Tällainen intentionaalinen kapinointi on eri asia kuin Aristoteleen akrasia (moraalinen heikkous). Toisin kuin akrasiassa, tällaisessa kapinassa käydään hyvyyttä vastaan vakain tuumin. Moraalisen kapinan myötä pahasta tulee ”pahuutta”.
Mitä pahaa edellä tarkoitin? On eroteltava toisaalta luonnollinen paha ja toisaalta moraalinen paha. Edellinen viittaa luonnontapahtumien kaltaisiin asioihin, jotka aiheuttavat hirvittävää kärsimystä esim. Filippiineillä riehunut supertaifuuni Haiyan ja muut sellaiset kuten maanjäristykset, epidemiat, tulvat, tsunamit jne. Kun edellinen paha on jotakin, jota ”vain tapahtuu”, niin jälkimmäinen eli moraalinen paha on pahoja asioita, joita inhimilliset toimijat tekevät.
Timo Hyvönen: ...,vaan toinen on heikompi toista.
PAHAN käsitettä ei tänään juuri käytetä muualla kuin teologiassa. Pahuuden käsiteon tehnu paluun mm. sosiaalitieteisiin 90-luvulla yritettäessä selittää äärimmäisiä väkivallan tekoja. Minusta se sopii myös kasvatuksen käsitemaailmaan. Suomalais-saksalaisessa (upeassaI pedagogiikan käsitemaailmassa kaikki, mitä kutsutaan kasvatukseksi ei sitä ole. Kasvatuksen maailman läpäisee pyrkimys hyvään. Kun sitä ei ole, syntyy tyhjä tila pahalle. Tästä syystä mm. natsien pedagogiikka on kuvattu epäpedagogiikaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti