Sata suurta kasvattajaa

JOSKUS on miellyttävämpää seurustella

 kuolleiden kuin elävien ihmisten kanssa :-) 

KEVÄT  on ollut sen verran haipakka  ehkä vaativakin, että kunnianhimoinen projektini tuottaa kasvatusalan trilogiani viimeinen osa sadasta suuresta kasvattajasta on hieman hiipunut.

Mutta nyt tänä viikonloppuna olen ryhdistäytynyt,  pannut naaman vanhoihin kirjoihin kiinni ja matkustanut ajassa tuhansien vuosien taakse Antiikin Kreikkaan. Olen käynyt läpi Aristotelea, Homerosta, Platonia, Protagorasta, Sokrateeta ja mm. Solonia  koskevia muistiinpanojani.  Mielenkiintoista. Palkitsevaa. Jokaiselta heistä voi oppia. Tällä kertaa minua erityisesti ihastutti Aristotelen käsitys onnellisuudesta elämän päämääränä, ja älyllinen pohdiskelu  ehkä merkittävimpänä tienä sitä kohti.

Muutenkin on metkaa havaita, kuinka ikuisia monet pedagogiset kysymykset ja niihin löydetyt vastaukset ovat.  Esim. antiikin herrojen käsitys oppimisesta muistamisena ei ole vain aikansa elänyt vaan yhtä aikaa tosi ajankohtainen. Minusta tuntuu, että opimme samoja asioita yhä uudelleen, ja herrojen kuvaus aikaisemmin oppimamme paljastumisesta on totta kaikilta muilta osin paitsi  ensimmäisen oppimiskerran osalta (Monet heistä  uskoivat sielun olevan ikuisen ja vaihtavan ruumista. Näin mielessämme olisi jo syntymähetkellä valmiita kokemuksia edellisistä elämistä).

Äitien suuri merkitys kasvattajina

NÄIN äitienpäivänä oli hauskaa tutkailla myös antiikin ajan näkemyksiä naisista kasvatuksessa. Spartassa naiset olivat sotilaan äitejä, joiden kunnia-asia oli saattaa poikansa kuolemaan. Heitä myös kasvatettiin tähän tehtävään.  Mieleen tulee hakematta natsisaksa. Ei sellaisia äitejä!

Ateenassa äidit elivät suljettua elämää kotona. Pojat  (ylhäisten) koulutettiin sotimaan mutta myös vaikuttamaan  politiikassa. Molemmissa kaupunkivaltioissa pikkupoikien kasvatus oli äitien vastuulla. Siihen kuului  ravintoa, välittämistä, hoivaa, leikkiä, liikuntaa, mutta myös totuttamista ja kuria.  Taidan jakaa Aristotelen ajatuksen, että pikkupojille on hiukka turha yrittää opettaa hyvää käytöstä järjen kautta. Totuttaminen, säännöt, rutiinit ovat siinä iässä nopeampi tie. 

Ihan tätä samaa minusta tarvitsevat tämän päivän pojat. Ja tytöt. Jotta selviävät. Äitejä, joissa yhtyy rakkaus ja rajat.