PÄIVITETTY 11.5)
TÄMÄN aamun Hesarissa on yksi vuoden tärkeimpiä koulu-uutisia: Otsikko kuuluu:" Huono-osaisuuden kasautuminen uhkaa Helsingin lähiökouluja".
Riikka Haikaraisen kirjoittamassa jutussa kerrotaan, että Helsingin jakautuminen heikommin ja paremmin pärjääviin kaupunginosiin on uhka koulujen oppimistuloksille. Kyseessä ei ole mielipide vaan tutkimustulos, joka löytyy Helsingin tietokeskuksen julkaisemasta Lähiökoulu-tutkimuksesta. Sen mukaan helsinkiläiskoulujen oppimistulokset ovat vahvasti yhteydessä koulua ympäröivän alueen väestörakenteeseen ja sosio-ekonomisiin tekijöihin. Oppimistuloksia selittävät heikosti koulutettujen, vuokra-asuntokannan ja maahanmuuttajien osuus alueella.
Helsingin Sanomien mukaan Helsingin alueiden eriytyminen näkyy koulujen oppimistuloksissa: koulujen keskimääräisiä oppimistuloksia voidaan ennustaa 70-prosenttisesti vuokra-asuntokannan, heikosti koulutettujen ja maahanmuuttajien määrän perusteella. Asiaa yritetään oikasta syrjäytymisen estorahalla, joka perustu Helsingin tietokeskuksen laskemaan kaupunginosien huono-osaisuuskertoimeen ja jota kutsutaan positiiviseksi diskiriminaatioksi. Kerroin ottaa huomioon esimerkiksi kaupungin vuokra-asunnoissa asujien ja toimeentulotukea saavien määrän, asukkaiden koulutustason, asuntokuntien keskitulot, alueen työttömyysasteen sekä maahanmuuttajien ja yksinhuoltajaperheiden osuuden alueella. Valitettavasti myönnetyt rahat eivät ole eroja poistaneet. Rahaa tarvittaisiin kuulema lisää.
UUTINEN on tärkeä siksi, että siinä erotetaan toisistaan oppimistulokset ja opetuksen laatu. Koulujen erot johtuvat alueellisesta eriytymisestä. Tutkimusten mukaan opetuksen taso on Helsingissä korkea kaikkialla, tutkija Venla Berneliusta siteerataan.
Siis opetus voi olla korkeatasoista vaikka oppilaat eivät opi. Ajatus voi tuntua absurdilta, mutta se tarkoittaa selkokielellä (näin itse tulkitsen), että se, mitä koulu ja opettajat tekevät on kaikissa kouluissa hyvää: opettajien pätevyys, tilat, välineet, materiaalit, tukiopetus jne. Ero selittyy sillä, mitä oppilaat tekevät oman oppimisensa eteen. Ja oppilaat ovat oman taustansa vankeja. Jos ei osaa suomea. Jos lapsi elää keskellä muita ongelmia. Jos koti ei jaksa tukea koulunkäyntiä. Jos luokka on täynnä oppilaita, joilla ei ole hinkua oppia asioita. Niin oppilas ei kykene käyttämään hyödyksi suomalaisen koulun palveluja.
Myllypuron yläkouluun tulee lehtijutun mukaan syksyllä 60 uutta seiskaluokkalaista. Heistä 50 on maahanmuuttajia. Bernelius vertaa tilannetta Titanic-laivaan. Jollei tehdä jotain, koululaiva törmää jäävuoreen. Hänen mukaansa tarvitaan enemmän rahaa, tehokkaampaa toimijoiden välistä yhteistyötä ja tarkempia tavoitteita, jotta alueellisen eriytymisen aiheuttamia eroja kouluissa voitaisiin kaventaa.
EILEN kuulin toisen esimerkin. Helsingissä on eräällä alueella kaksi koulua puolen kilometrin päässä toisistaan. Toisessa noin 300 oppilaan koulussa on yksittäisiä maahanmuuttajaa. Toisessa yli puolet. Oppilaaksiottoalueen raja kulkee niin. Meillä Espoossakin on samanlaisia esimerkkejä.
KUVA: Tulevatko keltaiset koulubussit Suomeenkin tasaamaan oppilasvirtoja? Kuva lainattu osoitteesta http://www.sfu.ca/geog355fall01/mcucnik/schoolbus.gif
KANTAsuomalaiset vanhemmat eivät halua lapsiaan kouluihin, joissa lapsen koulutovereilla on korkea syrjäytymisvaara. Jollemme tee mitään, kaupunginosat ja koulut niiden mukana polarisoituvat jyrkästi. Kun maahanmuuttajien osuus alueella on riittävä, kantasuomalaiset muuttavat pois. Lehtijutussa ratkaisevaksi %-luvuksi esitetään 20 %. Pitäisikö meidän säätää katto maahanmuuttajaoppilaitten osuudelle yksittäisessä koulussa? Olisiko mahdollista löytää lain vaatimukset täyttävä kriteeri osoittaa lähikoulu maahanmuuttajille uudella tavalla?
Toinen vaihtoehto on resurssoida rajusti maahanmuuttajalasten koulut ja vakavasti käynnistää uudenlaisen pedagogiikan etsintä poikkeuksellisen vaativille lapsille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti