Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, maaliskuuta 09, 2007

Lisää turvaa iltapäivään



TÄNÄ AAMUNA Turvallisen iltapäivän valmisteluryhmän delegaatio Salonen- Rönkkö-Salminen- Hellström esitteli hanketta opetustoimenjohtajalle.Näytimme aamulla viimeistelemäni minivideon vierailustamme Etelä-Sipoon koululla ja ppt-dita, joilla olen hanketta esitellyt. Iloksemme Kaisu Toivonen asettui kannattamaan vaihtoehtoa 3.



KUVA: D = Aamutoiminta, paikalla kerho-ohjaaj(i)a. A= iltapäivätoiminta, jossa useita ohjaajia, jotka vievät lapset syömään (B) ja ohjaavat harrastuskerhoihin (C). Huoltajat ostavat tarvitsemansa palvelut. Hinta määräytyisi hoitotunteina/kuukausi. Etelä-Sipoon koulussa aamuhoito maksoi enimmillään (3-6-luokkalaisilla, joilla ei ole valtiontukea) 45 €/kk ja iltapäivähoito 105 €/kk. Maksuista olisi mahdollisuus saada myös tietyin perustein alennusta. Lisäksia osa harrastuskerhoista keräisi omaa maksua (esim. soitinopetus).

Jatkovalmistelussa etenemme siis kohti sekä turvallista aamua että iltapäivää ja niin, että kaikki 0-6-oppilaat voisivat olla mukana samassa ryhmässä. Toimintaa ohjaisivat omat avustajamme, joiden päivä näin pitenisi kustannusneutraalisti koska toiminnasta kerättäisiin maksuja. Kerhon kotipesäksi kalustettaisiin koulun ruokala.

SUUNNITTELURYHMÄ kokoontuu seuraavan kerran ensi maanantaina. Esittelen suunnitelmia 21.3. johtokunnan kokouksessa, 28.3. aamulla MTV:n Huomenta Suomi-ohjelmassa ja illalla Koti & Koulu ry:n. kokouksessa. Lähivikkkoina koteihin lähtee asiaa koskeva tiedote ja kysely.

Ei kommentteja: