TORKINMÄEN koulun rehtori, luokanopettaja ja KT
on Suren (= Suomen rehtorien) uusi puheenjohtaja.Peter Johnson
Tapasin Peterin ensimmäisen kerran - jos muistini ei petä - Brysselin lentokentällä 90-luvun lopulla, kun suomalaisdelegaatio palasi EU:n Comenius-konseptia käsitelleestä kokouksesta. Myöhemmin tapasimme muutaman kerran Comenius-hankkeen puffaustilaisuuksissa. Ja Peter taivutteli isoveljensä kirjoittamaan pakinan tynkääkin Luokanopettajaan.
PITKÄN tauon jälkeen luin Peteristä omasta Luokanopettajastamme. Kokkolalainen toimittajamme Minna Hautojärvi kirjoitti rannikon kuulumisia, ja siellä missä tapahtui, oli myös Peter. Kahtena kesänä olemme lisäksi tavanneet Heinolassa rexien suvipäivillä.
VIIME syksynä Peteristä alettiin tehdä Suren uutta puheenjohtajaa. Kovakuntoinen mies väänsi väitöskirjan järjestö- ja koulutyön ohessa.
NYT Peter Johnson on julkaissut kirjan. Siinä tartutaan ajankohtaiseen yhtenäisen perusopetuksen teemaan. Johnsonin kokoama kirjoittajajoukko on erittäin ja jopa malttamattoman sitoutunut perusopetuksen yhtenäistämisen teemaan, mutta osoittaa myös rohkeaa kriittisyyttä sitä tapaa kohtaan, jolla tätä epämääräiseksi luonnehdittavaa koulutuspoliittisesti kaikkia sitovaa tavoitetta on ryhdytty toteuttamaan.
KUVA: Johnson, Peter (toim.) 2007. Suuntana yhtenäinen perusopetus: uutta koulukulttuuria etsimässä. Opetus 2000. Jyväskylä: PS-Kustannus
Kirjalla on useita ansioita. Ensinnäkin Johnson kuvaa peruskoulun 30-vuotisen historian jämäkästi ja jäsentää yhtenäisen perusopetuksen syntyä hyvin ymmärrettävästi. Mainiota.
Toiseksi kirjassa kuvataan vallan tiiviisti ja oleellista korostaen 2000-luvun muutosteoriaa ja avataan yhtenäisen perusopetuksen muutoshankkeen ongelmia sen avulla.
Vuonna 1999 liikkeelle laitettu yhtenäisen perusopetuksen hanke ei ole kirjoittajien mukaan juurikaan edennyt. Vasta joka kymmenennessä koulussa kaikki perusopetuksen luokat 1-9 toimivat saman katon alla. Suurin osa peruskouluista toimii niinkuin ennenkin.Tällä vauhdilla muutosvaihe vie 60 vuotta. Syitä on monia.
Hallinto on riisunut itsensä vallasta ja yrittää saada uudistusta läpi opetussuunnitelmavetoisesti. Se ei taida riittää? Kuntien päätösvalta ulottuu nyt myös perusopetuksen rakenteeseen, ja talousvaikeudet ovat kuntien arkea. Yhtenäinen perusopetus kaventuu usein kouluverkon supistuksiksi.
Merkittävä hidasteita ovat myös opettajankelpoisuudet, opettajankoulutus ja virkaehtosopimukset. Miksi niille ei tehdä mitään?
Koulun kulttuuri vierastaa sekin muutoksia. Koulut ja niiden opettajat eivät tunne riittävän vahvasti koulutuspoliittista vastuutaan eivätkä sitoudu valtiovallan päätöksiin. Pikemminkin ne varjelevat omaa autonomiaansa. Koulujen kulttuuriin kuuluu yhteisöllinen itsesensuuri, joka käytännössä vaientaa koulukäytäntöä aktiivisesti muuttamaan pyrkivät mielipiteet. Opettajat eivät puutu epäkohtiin, koska varovat, etteivät kollegat loukkaannu.
Opettajien tulisi olla meneillään olevassa perusopetuksen yhtenäistämisprosessissa keskeisiä peruskouluun uudelleenrakentajia. Muutosteorian mukaan muutosagenttien tulisi liittoutua ja muodostaa muutoksessa tarvittava kriittinen massa. Suomalaisopettajat eivät kuitekaan toimi näin. He tekevät töitä yksin. He ovat vanhan rinnakkaiskoulujärjestelmään palautuvien rakenteiden vankeja. Koulut ovat kaikkea muuta kuin professionaaleja oppivia yhteisöjä.
Tutkimusten mukaan muutos onnistuu parhaiten, kun muutoksen kohteena olevat yksilöt haluavat itse muutosta ja se on heille merkityksellinen. Tuoko yhtenäinen perusopetus opettajille lisäarvoa? Ehkä opettajat eivät edes ymmärrä, mitä yhtenäinen perusopetus tarkoittaa? Kirjoittajien mukaansa yhtenäistämisprosessin pedagoginen perustehtävä on lapsen ja nuoren mielekkään kasvun ja oppimisen mahdollistaminen ja tukeminen, koulun arjen turvallisuus ja johdonmukaisuus sekä mahdollisuus vaikuttaa oppimisympäristöön sekä itseä koskevaan päätöksentekoon. Hyviä asioita, mutta ovatko ne sidoksissa nimenomaan ja vain yhtenäiseen perusopetukseen, kysyy nimimerkki kriittinen lukija. Osassa kouluja yhtenäinen perusopetus merkitsee kuulema pitempiä oppilaan ja opettajan välisiä suhteita. Näinkö on? Kuka sen takaa? Opettaja voi jäädä perhevapaalle? Koulu voidaan lakkauttaa? Joskus tuntuu, että koulunkehittäjiltä menevät liian usein uudistusten tavoitteet ja perustelut sekaisin.
Kolmas kirjan kiistaton ansio on luku, jossa Johnson esittelee tuoreeseen väitöskirjaansa pohjautuen muutosta koskevia merkitysrakenteita. Kaikille tutut muutosvastarinnan ja muutosherkkyyden käsitteet saavat aivan uudenlaista syvyyttä.
Tutkimuksessaan Johson löysi kaksi muutosta koskevaa merkitysrakennetta, jotka perustuvat erilaisille perustulkinnoille siitä, merkitsikö muutos uhkaa vai mahdollisuutta. Edellisessä yhteistyö koettiin kehittäväksi, jälkimmäisessa sille ei löytynyt aikaa. Edellisessä arvostettiin kehittämisen tuomaa sisäisiä palkkiota, jälkimmäisessä kehittämistyötä pidettiin ylimääräisenä työnä. Edellisessä nautittiin opettajan työnkuvan moninaistamisesta, jälkimmäisessä haluttiin hoitaa vain ns. perustehtävää. Edellisissä muutoksia odotettiin, jälkimmäisessä niitä oli liikaa. Edellisessä arvostettiin dialogia erilailla ajattelevien kanssa, jälkimmäisessä vetäydyttiin yhteistyöstä tai pidettiin yksinpuheluita.
Jo näistä kolmesta syystä teokselle toivoo runsasta lukijakuntaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti