Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

tiistaina, syyskuuta 20, 2016

Onnistuimmeko yhdessä?

KUVA: Peter Johnson

PITKÄ maanantai takana. Herätys klo 4.30. Taksi. Juna. Taksi. Keikka. Taksi. Juna. Kaverikyyti. St Urho. Taksi. Sänky tänään klo 01.

ONNEKSI tänään oli kalenterin mukaan huiluupäivä.  Tosin oikeasti se piti käyttää loppuviikon ja seuraavan töiden ja kokousten suunnitteluun.

MUTTA palataan otsikkoon. Onnistuimmeko (kvartetti Hellström- Johnson- Leppilampi- Sahlberg) Jyväskylässä perehdyttämään   "Onnistumme yhdessä" -tapahtumaan tuleet noin 400 opiskelijaa ja opettajaa yhteis- toiminnallisen oppimisen periaatteisiin ja käytännön menetelmiin?

EI ja kyllä.

Ei?

Kolmen 25 minuutin luennon vetäminen peräkkän olikin yllättävän vaativaa. Siinä sitä sai makua aineenopettajan työstä.  Ja kun hiukka mutkikas tekninen koreografia Macin kytkemisineen, seinätauluineen (Prospectum) jne. vaati osan aivotilasta, sitä tosiaan tunsi tehneensä työpäivän.

Kiersimme kukin vuoronperään kolmessa eri salissa. Väleihin olisi kannattanut jättää vartin tauko, jotta edellinen sessio olisi ehditty sulatella alta pois, ennenkuin uusi vyörytys alkoi. Kahvilinjastoja olisi pitänyt olla useampia.

Loppuyhteenvedossa yksi osallistujista kysyi: Oliko tämä tapa järjestää seminaari meistä hyvä malli yhteistoiminnalliselle oppimiselle?  Sisällöltään varmasti; kolme meistä oli aiheen suhteen tosi kovia nimiä. Mutta muodoltaan ei varmaankaan. Vaikka yritimme käyttää  ryhmäporinoissa hyväksi kotiryhmän ideaa, yhteisen tiedon rakentamista, yhteenvetoja  ja yhteistä, avointa arviointia.

Vänkä oli myös havainto,  että kun luennoitsijana on neljä setää,  raikkaissa päissä heräsi heti  kysymys, miksi stagella ei ole yhtään naista. No oli siellä pienemmissä rooleissa heitäkin.

Kyllä?

Ratkaisu kutsua tilaisuuteen opiskelijoita ja kokeneita opettajia ja panna heidät sekaryhmiin, osui ja upposi. Tilat olivat hyvät. Eri salien hostit hoitivat hommansa timmisti. Kaffetta, pullaa ja mehua oli tarjolla. Ilmapiiri oli  avoin, keskusteleva  ja myös kriittinen. Jokainen meistä oli (näin yleisö kertoi) innostuneita YTOsta- ja se innostustus tarttui tosi  moneen.  Kirjaamme oli tarjolla erikoishintaan (15 €).  Uutta teknologiaa hyödynnettiin viestiseinän lisäksi mm. lähettämällä kuvaa ja ääntä saleista toiseen. Pikkasen tekniikka huijasi, muttei paljon.

Twitterissakin heitettiin kommentteja: "Koulutuspäivä starttasi käyntiin herkullisella lauseella: Todelliset voittajat eivät kilpaile". - "Yhteistoiminnallisen oppimisen ydin on tunnesuhde! Mielestäni kulminoituu opettajaan!"- "Kunnon eväät johtamiseen! Kiitos!"

Pitkin päivää osallistujat saivat  antaa palautetta. Päivän päätteeksi jokaista pyydettiin antamaan arvosana 1-10 väitteelle: Suosittelen yhteistoiminnallista oppimista kollegoilleni. Jakautuma oli todella vino positiiviseen suuntaan. Lähes puolet antoi arvosanan 10. Seuraavaksi yleisin oli arvosana 9.  Liikemaailmassa lasketaan kuulema tyytyväisyysineksi summaamalla 10 ja 9 ja vähentämällä siitä 1-5. Mielenkiintoista.

Huomenna uusi päivä

Huomenna muuten tosi jännittävä päivä. Taivuin lopulta pitämään ops-iskun Auroran koulun opettajille ja koulunkäyntiavustajille.


sunnuntaina, syyskuuta 18, 2016

Onnistumme yhdessä 19.9.

Into mainostaa kirjaa näin: "Yhteistoiminnallisessa oppimisessa
työskennellään pienryhmissä. Opettaja innostaa ja ohjaa,
ja oppiessa syntyy sosiaalisia taitoja, oppimisen iloa ja
 positiivista yhteisöllisyyden tunnetta."
Kirjan OVH on 33 €, mutta netissä Into kauppaa sitä 29 €:lla.
ARGH. Huomenna aikainen herätys. Juna Jyväskylään lähtee klo 7.06. Mutta on se sen väärtti.

Minulla on nimittäin suuri ilo perehdyttää   klo 12 - 18 Onnistumme yhdessä -tapahtumassa noin 400 opettajaa yhteis- toiminnallisen oppimisen periaatteisiin ja käytännön menetelmiin. Ei tietenkään yksin vaan yhdessä kirjamme  ”Yhdessä oppiminen” tiimin Peter Johnsonin, Asko Leppilammen ja Pasi Sahlbergin kanssa.

Päivän kattaus

Kuuden tunnin aikana perehdytään yhteistoiminnalli- suuteen alustusten lisäksi jakamalla kokemuksia pienryhmissä ja välillä vähän suuremmissakin. Päivän sato kootaan illan suussa yhteiselle oppimisalustalle ja lopuksi otetaan malja yhteistoiminnallisen oppimisen uudelle aikakaudelle hyvässä seurassa.

Tapahtumaan  on tulossa yli 400 opettajaa, opettajankouluttajaa, opettajaksi opiskelevaa, mentoria ja muuta koulutusalan ammattilaista.  Ikäjakauma ulottuu noin 20-vuotiaista yliopisto-opiskelijoista aina eläkeiän kynnykselle.

Aikataulua

Maanantai 19.9.2016 ”Onnistumme yhdessä”
Paikka: Agora, auditoriot 1, 2 ja 3 sekä aula

Ohjelma

11.45 Ilmoittautuminen alkaa

12.15 Parveutuminen (Agora Aula) (eli oman pienryhmän etsiminen ja ensimmäinen työskentely: osanottajat jakautuvat ryhmiin, jossa he jakavat omia kokemuksiaan yhdessä oppimisesta

13.00 Tervetuloa Auditorio 1: Martti Ahtisaari-sali. Päivän pääidea, tavoitteet ja ohjelma. Työkalujen esittely ja käyttöohjeet: viestiseinä Prospectum.

13.15 Yhdessä oppiminen - Hellström, Johnson, Leppilampi  ja Sahlberg  (Auditorio 1).
Yhteinen osuus, jossa kaikki 4 ovat auditoriossa 1. Esitys lähetetään muihin saleihin moniviestimellä

13.30 Teemaluennot  3 * 30 min  (Auditoriot 1 2 ja 3): Kvartetti jakaantuu kolmeen saliin ja kiertää ne järjestyksessä: Martti Hellström: Yhteistoiminnallinen oppiminen ja pedagogiikan historia, Peter Johnson ja Asko Leppilampi: Yhteistoiminnallisuus johtamisen välineenä ja Pasi Sahlberg:
Yhteistoiminnallisuus ja suomalaisen koulun visio
15.00 Kahvitauko Agoran aulassa

Yksi oman osuuteni dioista. About näin kouluopetus on muuttunut. Mikä
on YTON asema siinä?
15.30 Teemakohtaiset työskentelyt (Auditoriot 1 2 ja 3);  Martti, Peter, Asko ja Pasi jakautuvat eri saleihin vetämään työskentelyn teemakohtaisesti. Vetäjät keskusteluttava saliaan yhteistoiminnallisesti.

Tuotetaan yhteenveto salikohtaisesti virtuaalisille seinille ( Esim kirjaa 2-3 asiaa, jotka ”kolahtivat” tämän jakson aikana. Sitten etsitään kysymyksiä, joka kirjataan seinälle).

Vetäjät vastaavat vuorotellen seinältä valitsemiinsa kysymyksiin joko dialogina omat ajatuksensa lyhyesti kertoen ja/tai dioja hyödyntäen. Vetäjäy valmistautuvat esittelemään helmet/yhteenvedon muihin saleihin hostien toimiessa assistentteina

16.15 Yhteenveto (Auditoriot 1 2 ja 3). Teemakohtaisen työskentelyn tuotosten esittely: salien hostit assitentteina (3x4 min); hostit kirjaavat ja kvartetti vastaa yleisön kanssa keskustelusta

16.30 Tauko

16.45 Ryhmäkohtaiset työskentelyt (Auditorio 1: OKL ja IT-tiedekunta, Auditorio 2: KS Osaava Verme ja  Auditorio 3: Keski-Suomen Osaava). Hostit voivat vetää nämä osuudet kukin omalla tavallaan.

17.30. Loppuyhteenveto.  (Lähetys auditoriosta 1, striimauksen kautta salit 2 ja 3). Kvartetti seuraa eri saleista tulevien viestiseinien rakentumista backstagella,). Ryhmät esittelevät työskentelynsä.
Kvartetti kommentoi koko iltapäivän saalista ja jokainen sanoo mielestään oleellisimman asian teemansa/toiminnan jatkon kannalta.  Hannu haastattelee Päivi Tynjälää; miltä oppimisen tutkijan näkökulmasta tämän päivän työskentely ja tulokset näyttävät; viittaus intergenerational learning -teemaan. Lopuksi kohotetaan malja salissa, julistetaan yhteistoiminnallisen oppimisen aikakausi alkaneeksi.

18.00 Let’s work together -party. Elävä  bändi.

18.30 Tilaisuus päättyy

TULEE mahtava päivä. Menomatka yhdessä Pasin kanssa, ja paluu Peterin kanssa.  Saa nähdä, mitä kaikkea luovaa syntyy.


lauantaina, syyskuuta 17, 2016

Kultsan 8 "lyhäriä"

TEATTERI KULTSA on tosi viriili pienteatteri. Henkilökunta on pitkän linjan teatterintekijöitä, ts. teatterilla ei ole palkattua henkilökuntaa. Ennen sellaisia kutsuttiin harrastajateattereiksi.

Tämän syksyn ohjelmiston käynnisti 3. syyskuuta "Huiputuksia ja muita totuuksia" - niminen lyhytnäytelmäsikermä. Kahdessa tunnissa ja 20 minuutissa nähdään kahdeksan "lyhäriä" ja juodaan vielä väliaikakahvitkin.

OLEN saanut seurata Kultsan  ensemblen toimintaa aina niistä ajoista lähtien, kun se toimi hienoissa Kulttuuritalon tiloissa. Noiden vuosien jälkeen ryhmä joutui diasporaan erilaisiin väistötiloihin. Mutta nyt jo muutaman vuoden ajan käytettävissä on ollut tosi  fiksu teatteritila Käenkujan uudistetussa väestönsuojassa.

Isojen produktioiden ohella lyhäreitä on  Kultsassa tehty jo yli 20 vuoden ajan. Mutta koskaan aikaisemmin minä en ole osunut niihin.  Perjantaina osuin. Kannatti.

MIELENKIINTOISTA: jos  googlettaa termin lyhytnäytelmä, saa netistä tasan 0 osumaa. Teatterin historia tuntee kuitenkin lyhytnäytelmät. Ne noudattavat novellien perusideaa. Novelli  taas on - kuten tiedetään -  yksi proosan muoto. Novellin kuuluu olla  niin lyhyt, että se luetaan kerralla. Siinä on usein kertoja eli ääni, joka kertoo tarinan. Teema paljastaa jotain tärkeää elämästä. Tyypillisesti novellin lopussa on yllättävä käänne. Joskus useampiakin. Käänne voi olla esim.  hetki, jolloin morsian karkaa alttarilta kesken papin aamenen. Minulle tutuin novellisti on kauhukirjailija Edgar Allan Poe.

ITSE  käänteen idea löytyy jo antiikin draamoista; Peripeteia on Aristoteleen käsite. Se kuvaa hetkeä, jossa  tragedian toiminnan suunta kääntyy  aikaisempiin tapahtumiin verrattuna vastakkaiseksi. Suunnan muutos seurasi  johdonmukaisesti sitä,  mitä oli aiemmin tapahtunut. Paluuta entiseen ei ole.

Kultsan lyhärien tekstit

Kultsan  kahdeksan lyhytnäytelmän takana ovat Kultsan omat kirjoittajat aakkosjärjestyksessa: Jorma Hellström, 
Jukka Hurjanen, 
Jokke Johansson, Salli Kankaanpää, 
Pilke Lehto-Kaven, 
Aura Pasila, 
Paavo Pulkkinen 
ja Vesa Salmi.

On upea, että teatteri  antaa kirjoittamisesta innostuneille jäsenilleen  mahdollisuuden kokeilla tätä taitolajia. Kuten Kallio-lehden jutussa todetaan:  Näytelmän kirjoittaminen ei ole niin yksinkertainen prosessi kuin moni luulee.  Kirjoittajaryhmän jäsenet ovat kommentoineet  toistensa tuotoksia kuukauden välein. Hienoa oli kuulla, että kirjoittajat ovat myös saaneet opastusta ammattidramaturgeilta ja muilta teatterin ammattilaisilta.

KAIKISSA kahdeksassa lyhärissä oli noudatettu yleistä ohjetta: näytelmässä  tulee olla perusristiriita, käänne ja ratkaisu. Pääosa oli kirjoitettu kevyiksi.  Kaksi näytelmistä oli vakavia, yksi jopa selkeästi  tragedia. Yleisö roolitettiin useimmissa. Sille puhuttiin suoraan ja erillisen kertojan kautta.  Kaikissa teksteissä oli selkeä käänne, ja pääosassa se johti sankarin jonkinasteiseen "tuhoon".  Teemavalikko oli laaja ja tunneskaala laaja. Ehkä yhteiskunnallisesti merkittävin teemoista oli kertomus työuupuvasta papista. Jos ohjeille on tilaa,  antaisin äidinkieltä pitkään opettaneena kaksi ohjetta kirjoittajille : 1. Fokusointi. Yksinkertaistaminen kirkastaa. 2. Lyhentäminen. Pitkittäminen kuolettaa.

TESTEISTÄ  oma suosikkini oli ensimmäinen: Tarina puppua luennoivasta konsultista. Koulutustilaisuuden kuluessa höpöpuhe paljastuu, ja luennoitsijan palkaukselle löytyy myös yllättävä selitys.  Juoni oli yksinkertaisen selkeä.

SYVÄ hatunnosto ihan kaikille kirjoittajille, jotka yhä uskovat mahdollisuuksiin vaikuttaa teksteillään maailmaan.

Kultsan lyhärit esityksenä

ESITYKSESSÄ on siis kahdeksan lyhytnäytelmää. Jokainen kestää noin vartin. Jokaisella lyhärillä on ollut omat ohjaajansa ja näyttelijänsä.

Tällainen konsepti tarjoaa kultsalaisilla hienoja mahdollisuuksia harjoitella ohjaamista tai tehdä sen toisella tavalla kuin on tottunut. Lyhärien ohjaajat ovat aakkosjärjestyksessä: Pauliina Alanko, Aila Herronen,  
J.J. Koski (2) ,  
Pilke Lehto-Kaven, Marja-Liisa Lius
, Vesa Salmi 
 ja Jutta Toiva.

Lyhärit tarjoavat uusille tulokkaille - ja  myös vanhoille konkareille - mahdollisuuden esittäytyä ja revitellä.  Stagella nähdään aakkosjärjestyksessä: Pauliina Alanko, 
Jorma Hellström, 
Jukka Hurjanen, 
Kati Hynninen, 
Rosa Karlsson, 
Hanna Kellokoski, 
Charlie Nevander, 
Jouni Puumalainen,
 Jenna Pyykkö
, Heini Reynolds, 
Riitta Selkälä,
 Kaisa Suhonen, 
Kaisa Sutinen  ja 
Marko Wilskman.

MUKANA on  sekä pitkään teatteria tehneitä että vasta innostuneita. Tottakai se näkyy tietynlaisena eritahtisuutena, ehkä myös ali- ja ylinäyttelemisenä. Mutta juuri niin pitää ollakin. On tärkeää saada kokeilla taitojaan niin huumorin vaikeassa lajissa kuin lähes turkkamaisessa  horkassa.

KAHDEKSASTA lyhäristä esityksenä minua miellytti ehkä eniten Venäjän tilanteesta tehty esitys. Ohjaaja oli löytänyt esitykseen rauhaa ja hitautta.  Näyttelijät olivat läsnä hetkessä ja keskenään.

EHKÄ parasta oli itse kokonaisuus.  Konsepti, joka mahdollisti näyttelijöille erilaisten roolien kokeilun samassa esityksessä. Ensemle, joka toimi taitavan koneiston lailla, vuoroin stagella vuoroin kantamassa vähäisiä kulisseja. Musiikki, jolla oli selkeästi oma dialoginen rooli. Samalla sikermä muodosti  kokonaisuuden, jossa oleellista oli rytmi, eri tyylilajien asettelu ja myös -  vaikkei sitä erikseen olekaan haettu - kokonaisuuden eheys. Juuri näin. Juuri tässä järjestyksessä. Kokonaisuudesta kiitos broidille,  Jorma Hellströmille.

JOS nyt esiin saa  nostaa jonkin näyttelijöistä, niin nimeän tällä kertaa vaimonkin kanssa käydyn keskustelun perustella  Jouni Puumalaisen. Hänellä on näyttelijän ammatissa niin kullan arvoinen ääni ja taito olla itseään tuputtamatta läsnä.

BONUS kiitos ennen kaikkea esityksen logistiikalle. Mikä sujuvuus!

KULTSAN lyhäri-illat ovat aina olleet suosittuja.  Tällainen teatteri-ilta tarjoaa katsojille  monipuolista, virkistävää vaihtelua. Ilta on täynnä farssia, komediaa ja draamaa, realismia, satiiria ja symbolismia, ihmissuhteita, työelämän ongelmia ja maailmanpolitiikkaa. Sali oli perjantaina täynnä. Nimenomaan Kultsan ystäviä. Teatteritaiteellisen kokemuksen rinnalla ja jopa enemmän tällaiset paketit ovat teatteriyhteisöllisesti korvaamattoman arvokkaita.

"Huiputuksia ja muita totuuksia" Teatteri Kultsassa on vielä nähtävissä  tiistaina  20.9  ja torstaina 22.9. Suosittelen.
  

perjantaina, syyskuuta 16, 2016

950 000

PIENI JUHLAHETKI. HIENO  juttu. Laskurin mukaan tätä  "Pedagogogiikkaa ja koulu-politiikkaa II" -blogia on  käyty katsomassa yli  950 000 kertaa.  Edellinen paalu 900 000 ylittyi 21.7.

Kiitos kävijöille. Tämä  innostaa jatkamaan kirjoittelua kouluasioista.

ENSIMMÄINEN blogilastu julkaistiin tässä blogissa yli  kahdeksan ja puoli vuotta vuotta sitten. 12.1.2007. Yhteensä lastuja on julkaistu blogissa  tähän mennessä 3236.

Koko ajalta eniten lukijoita ovat tavoittaneet seuraavat viisi  juttua:
- Kuukauden kasvatusalan kirja (Siljander, P. 200). Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen. Helsinki: Otava); (11.10.2009) 12 490 käyntiä.  Edellisestä paalusta +250
- 100 helppoa OPS-ideaa (18.7. 2016) 11 559 käynttiä.  Edellisestä paalusta +5770. 
- Tuntematon Sotilas ja johtamisen taito (16.7.2011)  10 375 käyntiä. Edellisestä paalusta +111.
- Respect! Lappeenranta on tehnyt ops-oppaan vanhemmille (11.5. 2016) 9905. Edellisestä paalusta +1602
- Avoin fanikirje professori Timo Saloviidalle (4.3.2015) 7609 7496 käyntiä. Edellisestä paalusta +113.
Muita juttuja, jota mielelläni itse selailen ja suosittelen toisillekin ovat: 
- OPS 2016 tulee - oletko valmis? (28.12.2014)
- 100 helppoa ops-ideaa ( ) 11 559 käyntiä
- Kuukauden kirja: Opettajan pedagoginen aattelu (10.2.2013)
- Kuinka rakentaa luokkaan työrauha? (20.10.2010)
- Opettajien työaika ei riitä- ratkaisuksi kokonaistyöaika (18.1.2011)
- Ops 2016 tulee - oletko valmis? Osa: Työtavat  (31.1.2015)
- Löysikö Pekka Peura kadonneen OIKEAN menetelmän? (7.9. 2015)
- Koulunkäyntiä Lippajärvellä; pieni historiikki (2.7. 2008)
- Uno Cygnaeus, pappi ja pedagogi (23.1.2010)
- Pedagoginen hyvinvointi ja hyvinvoinnin pedagogiikka (12.7. 2009)
- Yleiset valintakriteerit Auroran virkoihin  (27.12.2011)
- Suomalaisen pedagogiikan helmiä (8.2. 2010)
- Kasvatuksen vuosisadat Suomessa: 1100-1700 (20.2. 2010)
- Kaikki opettajien työ työajan piiriin (22.8. 2013)
- Auroran siesta 18 vuotta (12.6. 2009)
- Koulujen lisääntyvälle työlle täytyy tehdä jotain (24.3.2011)
- Jotta uudesta opsista ei tulisi Zombieta! (11.2.2015)

Jos haluat lukea jonkin noista, löydät se nopeimmin kun copypastaat otsikon ja laitat hakusanaksi vielä Hellström.

KUUKAUSIA vertailtaessa uudeksi ykköseksi sukelsi tämän vuoden elokuu (30 269 käyntiä), Toiseksi eniten käyntejä oli toukokuussa 2016 (26211 käyntiä).  Maaliskuu 2015 on nyt kolmonen Silloin blogissa oli 19 933 käyntiä.  

keskiviikkona, syyskuuta 14, 2016

Kotisivukoneen lomakeohjelma on nasta

NYKYÄÄN  pikkuyrittäjä- ideasta maailmankuulu Mikko Nurminen oli yksi Kotisivukone-konseptin kehittelijöitä ja omistajia. Kyse on helposti käytettävästä nettisivustosta.

Jouduin jostain syystä mukaan sen kehittelyyn vuonna 2007, ja olen ollut sen iloinen käyttäjä jo pitkään. Ohjelmassa on monia vänkiä ominaisuuksia, ja erityisen innoissani olen sen lomakeominaisuudesta.

Lomake-osio tarjoaa mahdollisuuden tehdä yksinkertaisia nettikyselyitä.  Kysymysmuotoja on riittävästi (avoimia, monivalinta jne.). Tiedonkeruu toimii vaivattomasti. Lomakkeelle lähetetään kutsu sähköpostilla, ja vastaukset tulevat paitsi omaan osoitteeseen myös ohjelmaan. Ohjelmasta saa sitten ulos erilaisia arkityöhön riittäviä diagrammeja ja frekvenssitietoja. Ohjelma myös antaa tehdä simppeleitä vertailuja kysymyksiin annettujen vastausten luokissa (esim. miten tytöt vastaavat verrattuna poikiin).

TÄMÄNTYYPPINEN kyselykone yksinkertaistaa ja nopeuttaa tiedonkeruuta, tekstinkäsittelyä  ja analyysia. Tilastoohjelma (kuten SPSS) se ei tietenkään ole.


maanantaina, syyskuuta 12, 2016

About 100 recipes for change

About 100 recipes for change 
by Martti Hellström
Translated by Sirkku Nikamaa-Linder

Premise:
Commonly approved and accepted goals are seen as binding, but flexible administrative-pedagogical guidelines. Schools choose the most important issues and start the development work with available resources. All feedback - especially critical feedback - is taken onboard and acted upon.

Approach:
These ideas are based on a hybrid approach to change.

The approach ‘cross pollinates’ the visions of the authorities and the administrators with the ideas and practical know-how of the real actors i.e. the teachers. There is space for flexible actions, but also limits and goals defined by common vision.

The approach is largely problem based and it encourages removal of obstacles of success. It is fuelled by passion to do things in new ways - and to do them better.

A. The foundations of change

1. Ensure that everyone has the roadmap - on paper. A link to a web resource is not enough.
Arrange meetings to ensure that everyone has a joint vision and understanding of the key elements in the roadmap.
2. Be realistic. What is the will and the capability of change the school realistically has? Is the window of change wide open or just barely ajar? Is the everyday life at school ok? Does the system run smoothly? Has the work been organised in such a way that everyone feels ok with their work and has the necessary means to do it? Is there a clear vision and is the leadership good? Of not - start there.
3. Create a network of critical friends. Organise sparring partners who can give you honest, supporting feedback and add to your ideas.
4. Phase I: Go on a hunt for the best change ideas. Start with the problems in your school. They are usually not hard to find.
5.Recognise a problem: There is a disturbance. A disturbance can be that parents put their kids in other schools. The observable disturbance is not the problem itself. The problem is the cause of the disturbance.
6. Stare at that problem. Who has a problem? Whose work is impacted by it? How does that problem stop the students from learning and the teachers from organising the teaching and learning in a smart way?
7.Recognise the the problem from behind all the disturbances. They are separate things. Take care and take some time to identify the real problem.
8.Create a clear picture of the things that REALLY need to change in the school. All schools have practices that are outdated. Change that ones that are not working anymore.
9. Reflect on many alternative ways to solve that problem. A good idea is likely to solve the problem that is an obstacle for good teaching and learning. It is possible that finding the solution has even more added value and consequences.
10.When you “sell” an idea - any idea, tell which problem this idea will solve! First you have to sell the problem - then the solution. Show why this particular idea is a smart solution for the problem.
11. Ensure that your idea is a good one. Make sure it is easy to use and be sure that using the idea - or solving the problem - actually is actually satisfying and that it promotes the good things you want to promote.
12. Define the goals carefully and precisely: What is it that has to change? What do we have to do differently? A change can be stopping to do some things. That something should be done less often - or more often. Or that you do something you have never done before.
13.Ensure that there are different levels of solving the problems - some that are easier, and others that are more demanding.
14.Think about the most opportune place and the moment for presenting the idea.

B. Selling the change

15. Ensure once more that you believe in what you want to sell.
16. The best way to influence people is to sell. Selling is about presenting the new in ways that appeal to reason and to emotions. Forcing or cheating are not valid alternatives.
17. Sell the problem first. Show statistics, read out loud angry feedback. Make sure that people believe that change is necessary.
18. Talk about the problem (and later your ideas) using everyday language.
19. Charge people up with faith: The change is possible. Tell about previous success stories.
20. Show people what the new reality can look like. Simulate it.
21. If your own talk does not convince, use the why- question chain. (Ask Why? at least five times.) Why the change now? Because it is the new plan? Why the new plan?...
22. The problem has to be real and the new idea has to be smart and reasonable. Reflect together on the benefits for different parties of the new way to function (benefits analysis) No-one will undertake a change that is not useful for them and more generally. And the opposite is true: No-one will undertake a change that is in some way detrimental to self and to others.
23. The key is to point out the benefits to students. How do the observed disturbances and the problems hiding behind them actually hinder the growth and learning of the students? How does the idea at hand attempt to remove that problem?
24. Ensure that the necessary conditions are in place for realising the new idea: Knowledge, knowhow, willpower and space and opportunities.
25. Ask someone who has already made the change to come and speak about it. What made them enthusiastic about this solution?
26. Create a safe environment. Taking a new idea onboard is an emotional journey. Talk about the fears. What is it that gives rise to negative feelings? Moving away from something that is familiar causes sadness. It is about slow attachment to the new. It is about trusting the new. It is a journey from negative feelings to the positive.
27. Talk openly about (especially) the benefits that are related to the pedagogical autonomy and independence. Who wins if we implement this idea? Who loses?
Give the teachers a chance to ask questions. It is permissible to doubt the change idea. Collect all the “worries” and the doubts. Do not label them as prejudices. Clarify (during the following days) if these doubts are really valid  - for example by asking some people who have already tried the new ideas in practice.
28. Accept the fact that not everyone is immediately enthusiastic. Not everyone is equally eager to change. Be prepared for some initial friction and difficulties.
29. Dare speak about the hidden beliefs that are behind the opposition (e.g can the students really be trusted? Is learning (after all) about memorization?)
30. Listen carefully with both ears. Listening is not easy - especially if others are of another opinion. You do not need to give answers instantaneously. Promise them to find out and come back to them about the issue.
31. Do not get angry because of the opposition. When you react to it, make sure that after you react you end up being closer, not further away from each other. Ask them to tell more about why the idea you think of as a good idea is not such a great thing for them (or in their opinion).
32. If you are met with very strong opposition take a timeout. Do not force the decision. The consequences are negative.

C. Decision to try

33. Make a clear decision. Try out the new idea in limited ways and step-by-step.
34. Agree that everyone gives it a try for 2 weeks on the level of difficulty that they choose. First you only commit to try it.
35. Create a written consent and ‘contracts’ to try out the idea.
36. Make sure that everyone knows what is being tried out. You should be able to describe the basic idea with a few words e.g. let’s try the use of mobile phones in teaching and learning.
37. Put and ideas box on the table in the staff room (or collect ideas in a collaborative document online - if everyone knows how to access and use it)
38. Ask who would like to try out the idea first. The enthusiasm of the volunteers creates suction that helps bring along the slower adaptors - if the idea is a good one.
39. Write down the criteria of success. How does one decide that the problem that is being solved is eased or disappears entirely?
40. Do not forget that the students too can be very conservative.
41. Jointly agree how the problem and the idea are “sold” to the students (as benefits for them)
42. Encourage the teachers to try out the idea - preferably together.
43. Remind everyone that you may and that you are allowed to fail too.
44. Agree ahead of time what to do if the thing is not working.
45. Agree that everyone in any case will try out the idea. Agree to collect experiences and then collaboratively solve the problems that have risen. And problems will arise. Changing one thing often brings about unexpected disturbances that necessitate corrective actions.
Promise to hold a kick-off event for the students. In this event you talk about the new idea and you “launch” it.
46. Communicate the time limited experiment and trial implementation of the idea to the parents. Ask for their feedback. Promise to answer their questions.
47. Write a positive, upbeat message after the first meeting to all staff. Give a lot of praise.

D. Final decision and getting along with the new idea.

48. Focus the agreed change. Make room for it. Protect it as long as necessary from other new competing ideas and other demands that take a lot of energy. Return to the chosen change idea repeatedly in teachers’ meetings and sessions.
49. Collect all problems that have arisen during the trial. And there will be some problems.
50. Search for fixes and corrective actions together - at least try to find ways to limit the damage.
51. During the trial phase do not give up to the first setbacks. There will be setbacks.
52. Polish the idea and pivot “while running”. Try different variations of it. Learn from each other and learn from mistakes.
53. Listen to the teachers’ experiences with both ears. Go see for yourself how things are going. Go and help them.
54. Share the successes and good experiences. Invent new applications of the idea.
55. Look for schools that are on a similar journey and develop things in the same direction. Share ideas and experiences with them.
56. Feed enthusiasm by sending an exploration team to other schools. The composition of the team could be: “one with the hair flying, one brake pedal and one normal” Tankatkaa  innostusta lähettämällä niihin tutkimusryhmä: ”yksi hulmutukka, yksi jarru, yksi normaali”.
57. Ensure that temporary staff are also aware of your idea. A short paper about it is helpful.
After the agreed trial period hold a session where the final decision is to be made. To what extent will this new idea be implemented during the rest of the school year. Is it going to be normal practice for all? Or is it going to be one alternative? Or are we going to stop implementing the idea?
58. Make a clear decision (that is binding for all) about the minimum level of implementation e.g. every class will have at least one open book test.
59. The more meaningful the idea is, the more important it is to follow the criteria of success. If the initial problem was that the students did not like school very much, that topic should be followed up with bi-annual questionnaires about attitudes towards studies and the life at school.
60. If the idea is changed or improved it is important to make decisions about the corrective actions and to inform everyone concerned about them.

E. Giving up an idea

61. No idea works for forever. You have to prepare to give them up. It is possible that the hopes that were attached to the idea are not realized. The idea does not work if it does not solve the problem for which it was initially conceived. (B.t.w. It is interesting to reflect on how the old habits and practices were born e.g. what was the point of standing up to answer a teacher’s question?)
62. It is also possible that the idea works, but it has too many negative and unexpected side effects. They are an indication that things have gone wrong. Then it is good to abandon the idea - in a smart way.
63. Idea can also be give up if there is a new idea that is an even better solution for the problem. Before abandoning the old idea it is prudent to check out the new, replacement idea (see points 1 - 16)
Do not be afraid to stop implementing a certain idea, rather, turn it into a learning experience.
64.When you give up a practice, have a cup of coffee to the memory of it and collect everything you learned from it.
65. Or organise a real party to celebrate the successes.

F. Making positive change actions a regular feature in the school.

66. In the beginning of each term go over what you remember and what you learned from the previous term. Give tasks to different groups: What were the best moments of the year / term?
67. Try collaborative learning, use for example the Jigsaw method if there are a lot of instructions or a lot of material to cover in a day.
68. Ask the school nurse, the councillor and the psychologist to present themselves and ask them to tell everyone where, when and how to reach them.
69. Organise a pedagogical discussion. Read recent news relating to schools. What kinds of reactions do they create in the teachers?
70. Make sure the meetings are held in different classrooms. Every teacher then gets to tell others why the classroom has been furnished in a particular way.
71. Form the sessions in such a way that teachers take turns in preparing the issues for the meeting.
Set goals for each month; what new ideas are we going to try out? Write down the decisions and the action points.
72. Visit the lessons of each team of teachers. Give the children / students positive feedback. Ask the teacher how you can help him / her.
73.Aim to give positive personal and encouraging feedback to everyone each week (for example for helping, for challenging, for good humor, for being polite, for listening, for creativity, for following the rules, for trying hard, for being brave, for being a self starter, for finishing a job, for trying…)
74, Make the teacher sessions action based. Give the pairs and the groups questions to ponder. Preferably, give them questions that they have a specific interest in.
75.Evaluate the sessions for example by using for example traffic lights. Continue the evaluation and follow up the development. Go over the developments together and create ideas on how (in concrete ways) you can make the sessions even better.
76.Appreciate your staff and ask for their opinions.
77. If there are new immigrant students in your school find out about the culture he / she comes from. In all cultures children / students do not have the possibility to be flexible if the practices at school are in contradiction with the views and values of the family. All students are for example not allowed to sing or listen to any kind of music. It can be forbidden to touch the other gender.
78. In order to stay positive, try to find the positive sides in all things.
79. Chart the situations that lead to conflicts during the previous year / term.  Create ideas on how to avoid these situations.
80.Praise the entire school staff. Tell how brilliant they are.
81. Give tasks and responsibilities that each one cares for or does in their own turn.
82. Tell the staff the new ideas you will try out this year.
83. Pay attention to people that you do not usually notice.
84. Discuss continued professional development. Collect a list of different ways to learn from other people’s ways to do their work. Try out different ways one at a time.
85. Give serious consideration to ways to support sustainable development from the first day on.
86. Make a list of characteristics of a good working partner / work mate.
87. Describe “the promise of the school year” for each teacher. Check back at the end of the school year and evaluate the progress.
88.When there are arguments focus on the solutions. Who was the guilty one to begin with is immaterial, instead be solution oriented.
89. Invite the local school authorities to the school to tell what their wishes for the school are.
90. Discuss.
91. Create “tailored successes”, small tasks in which everyone can succeed the first day.
92. Go out during the breaks and observe what is happening in the yard and in the halls.
93. Find out what the students are interested in and what their hobbies are. Use this enthusiasm in learning and for creating a better atmosphere at the school.
94. Encourage the teachers to create connections between teams and groups of teacher and to teach together.
95. Reflect together during the first day of school - what was successful, what do we need to learn more about?
96. Use text, not cursive when you write by hand.
97. Install an ideas box in the teachers’ lounge ( or the lunch room). Explain what an initiative is and go over the ideas and initiatives each week.

A blog by Martti Hellström (23rd July 2016)

Translated from Finnish by Sirkku

“Noin 100 muutosresptiä rehtoreille” / “About a 100 change recipes for school leaders”

URL:  http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2016/07/noin-100-muutosreseptia-rehtoreille.html

100 läroplans tips

100 läroplans tips 
av Martti Hellström

Översatt av  rektor Fredrik Kullberg, Övermalax skola


1. Starta läsårets första lektion med ett ämne som du är intresserad av. Inspirationen sprider sig.
2. Börja skoldagen med en nyhetsöversikt. Vad händer i världen? Vad tänker eleverna?
3. Kom överens om gemensamma regler i klassen. På vilket sätt får vi alla att må bra
och lära sig? Gör upp nya överenskommelse vart efter ni stöter på konflikter.
4. Inred klassen tillsammans. Fundera på vilka möbler som behövs i klassen. För bort
det som inte behövs.
5. Ge som läxa att lösa ett vardagsproblem. Hjälp får användas.
6. Låt eleverna lära dig något som du inte kan.
7. Låt eleverna välja en plats där de jobbar – på golvet, i korridoren. Låt eleverna röra
på sig.
8. Låt eleverna lära sig med händerna – inte bara med hjärnan.
9. Ge alternativ åt eleverna.
10. Ge i uppgift åt eleverna att sätta upp ett mål för dagens/veckans/månadens arbete:
Vilken färdighet skall hen öva sig på? Gå genom målen och skriv upp dem. Ge positiv
feedback åt var och en i slutet av dagen.
11. Ge eleverna uppgifter av varierande svårighetsgrad.
12. Ge varje elev individuell och uppmuntrande feedback i slutet av dagen.
13. Ge uppgifter som inte har något rätt svar.
14. Ge uppgifter där eleven kan gå framåt i egen takt.
15. Ge uppgifter som kan göras individuellt eller i grupp.
16. Ge frivilliga läxor. Kom ihåg att gå igenom dem följande dag och beröm de som gjort
den.
17. Utvärdera som avslutning på dagen hur bra skoldagen har varit. Fundera hur ni
konkret kunde göra den ännu bättre.
18. Fråga efter elevernas åsikter.
19. Skriv upp en målsättning för dagen på tavlan. Utvärdera i slutet på dagen hur väl
målsättningen uppfyllts.
20. Starta en sluten blogg i klassen.
21. Före du börjar undervisa någonting nytt så samla på tavlan det eleverna redan vet
om ämnet. Gör en begreppskarta som byggs ut vartefter eleverna lär sig mera.
22. Fåna er.
23. Om du ger läxor, be eleverna skriva ner frågor. De kan sedan ställa frågorna till varandra eller till dig.
24. Be eleverna gruppvis bläddra i sina läroböcker och berätta om en särskild del av boken och vad författaren har tänkt att skall gås igenom.
25. Om en elev uppför sig dåligt prata med eleven enskilt. Fråga eleven varför hen tror att beteendet inte accepteras.
26. Om du får en elev med invandrarbakgrund i din klass ta reda på elevens kulturella bakgrund. I en del kulturer har eleverna inte möjlighet att vara flexibla om skolans principer bryter mot familjens övertygelse. Alla elever får t.ex. inte sjunga eller lyssna på vilken musik som helst. Att röra en person av ett annat kön kan vara förbjudet.
27. Om du får en ny klass, be eleverna fundera på vad de skulle vilja veta om dig.
28. Om du har en ny klass be eleverna presentera varandra.
29. Om ni har grupparbete berätta vilken egenskap som ni samtidigt tränar (t.ex.
uppmuntran, att hjälpa andra...).
30. Om det under lektionen uppstår en konflikt ta en timeout och öva er på att
förhandla.
31. För att kunna hålla en positiv inställning, försök hitta positiva saker i allting.
32. Ordna din undervisning så att så få som möjligt behöver känna att de misslyckas.
33. Ordna naturliga situationer för eleverna där de får hjälpa varandra.
34. Fundera på de situationer där det förra läsåret uppstod konflikter. Kom tillsammans
på idéer för hur dessa i fortsättningen kan undvikas.
35. Beröm hela klassen. Berätta hur fantastisk den är.
36. Hitta på små ansvarsuppgifter som eleverna sköter turvis.
37. Fundera i grupper på vad eleverna minns från förra läsåret. Ge olika uppgifter åt varje
grupp: Vad hade de nytta av att lära sig? Vilka var höjdpunkterna? Vad var tråkigt?
Vad vill de inte göra detta läsår?
38. Berätta på förhand vad som krävs för att klara av en uppgift och hur eleverna
bedöms.
39. Berätta för eleverna vilken egenskap du själv tränar på och be eleverna berömma och
uppmuntra dig när du lyckas.
40. Koncentrera dig speciellt på elever du inte annars uppmärksammar.
41. Skriv ett positivt meddelande på Wilma till elevens/elevernas föräldrar. Beröm deras
barn.
42. Pröva på gemensamt lärande när ni går igenom ett särskilt stycke i boken. Ge varje
elev ett eget avsnitt som den redogör för i grupp. Alla i gruppen har olika avsnitt.
43. Skriv en lista på olika sätt att lära sig och diskutera vilka sätt eleverna tycker fungerar
bäst. Pröva på de olika sätten.
44. Samla idéer för hur man kan bidra till en hållbar utveckling.
45. Skriv en lista på saker eleverna vill lära sig. Låt dem lära sig dessa.
46. Samla en kunskapsbank: vilka särskilda kunnande har de enskilda eleverna med vilka
de kan hjälpa andra elever.
47. Skriv en lista på vilka egenskaper en god kompis har.
48. När ni börjar med något nytt, fundera samtidigt på vilka andra källor ni kan använda
förutom läroboken. Lär ut källkritik.
49. När ni börjar med något nytt, be eleverna fråga sina föräldrar på vilket sätt de haft
nytta av det de lärt sig om ämnet. Skriv en nyttolista.
50. När du ger eleverna i uppgift att skriva en uppsats eller t.ex. göra ett bildkonstarbete,
berätta på förhand vad som krävs för ett visst vitsord.
51. Be eleverna komma med ett läsårslöfte (fotografera eller filma). Titta på dessa i maj.
52. När du ger eleverna en uppgift, berätta vilken kompetens som tränas.
53. Om det uppstår en konflikt, sätt energin på att hitta en lösning. Det viktigaste är inte
alltid att hitta någon skyldig.
54. Bjud in rektorn för att berätta för eleverna om hens önskemål.
55. Använd smarttelefoner, plattor och datorer till sådant som man inte kan göra lika bra eller alls med andra hjälpmedel.
56. Lek.
57. Skapa ”skräddarsydda möjligheter att lyckas”: små uppgifter som alla direkt kan
lyckas direkt med.
58. Gå ut med eleverna på rast. Observera ifall någon elev hamnar utanför leken eller
diskussionen.
59. Vilka råd skulle du ge till en förstaklassist? Samla 10 tips och ge dessa till dem.
60. Minimera ditt eget prat. Skriv instruktioner på tavlan.
61. Ge eleverna en kopia på läroämnets läroplansinnehåll.
62. Skapa ad hoc-grupper (ad hoc = för ett särskilt ändamål) och ge gruppen en uppgift
där grupparbetet har ett mervärde.
63. Planera uppgifterna så att det finns alternativ för eleverna.
64. Planera uppgifterna så att de kan lösas i grupp.
65. Dramatisera sommarens/ledighetens höjdpunkter.
66. Lär eleverna ett gott beteende per dag (säga förlåt, säga hej, berömma någon...)
67. Lär dig elevernas namn (på förhand).
68. Sätt ett nytt ämne på programmet redan från första skoldagen.
69. Ta reda på vad eleverna är intresserade av och vad de har för intressen. Dra nytta av
den kunskapen.
70. Ta i bruk en loggbok, elektronisk eller i pappersform. Skriv i loggboken läxor, prov och
provvitsord. Be eleverna i slutet av veckan skriva plus och minus från veckan som
gått. Be eleverna fokusera på vad de lyckats med.
71. Håll olika sorters prov. Låt t.ex. eleverna skriva prov där det är tillåtet att använda
läroboken.
72. Se till att du varje dag säger något uppmuntrande till alla elever.
73. Håll en lektion utomhus, eller på något annat ställe än i klassrummet.
74. Håll pauser på lämpliga ställen. Lyssna på lugn musik och låt fantasin skena iväg.
75. Fundera tillsammans på hur man kunde använda IKT i den uppgift som eleverna fått.
76. Fundera tillsammans på vem eleverna kunde visa sina alster för. Vem kunde de i sin
tur lära? Vem skulle ha nytta och glädje av det?
77. Fundera tillsammans på varför vi i Finland går i skola. Vad tänker eleverna? Eller
föräldrarna?
78. Be eleverna ge feedback åt dig. Vad lyckades du med när du organiserade uppgiften?
Vad skulle du kunna hitta på för intressant i framtiden?
79. Be elever som har en smarttelefon att ta reda på saker med hjälp av den.
80. Be eleverna skriva en lista på goda egenskaper för en lärare. Anamma dem.
81. Be eleverna hämta fem saker till skolan (bilder, leksaker, böcker...) som är viktiga för
dem.
82. Be en lärare besöka klassen. Undervisa tillsammans.
83. Be skolhälsovårdare, psykolog eller kurator att komma till klassen och berätta om sitt arbete och hur eleverna kan nå dem.
84. Fundera tillsammans på vilka saker i skolan eleverna gläds åt.
85. Fundera med eleverna i slutet på dagen: Vad lyckades? Vad lärde vi oss? Vad var
verkligen viktigt av det vi lärde oss? Vad måste eleverna lära sig mera av?
86. Prova på andra sätt att lära sig och skriv ner era erfarenheter.
87. Kom på förhand överens om hur ni löser konflikter.
88. Planera ett äventyr tillsammans.
89. Planera veckans program tillsammans. Funder med eleverna hur de så bra som
möjligt skall lyckas med uppgifterna.
90. Observera dig själv. Agera så att eleverna känner glädje, lugn och trygghet.
91. Observera på vilket sätt ni använder lektionstiden effektivt. Hur mycket tid lägger ni
på yrande (sähläämiseen)?
92. Ge uppgifter som föder nytta och glädje.
93. Texta när du själv skriver.
94. Ha en förslagslåda i klassen. Gå regelbundet genom förslagen.
95. Gör upp läsordningen tillsammans med eleverna. Vilka ämnen på vilken plats i
schemat? Motivera valen.
96. Ha vänelever i andra klasser.
97. Välj tutorer till nya elever i skolan.
98. Gör en presentation åt eleverna i årskurs 1.
99. Skapa inte grupper enligt kön utan enligt andra kriterier (födelsemånad, längd,
hårfärg).
100. Gör inte uppgifterna för eleverna. Hjälp eleverna att göra själv, be eleverna
hjälpa varandra.

perjantaina, syyskuuta 09, 2016

Eikun painokoneet käyntiin!

ARVAATTE, että on hieno tunnelma.  Annoin juuri oikovedoksen läpikäynnin  jälleen Nordprintille painoluvan toimittamilleni Espoon koulutoimenjohtaja  Atso Vilkkijärven muistelmille.

Kirjan nimi  "Usein ensimmäisenä", tiivistää hienosti Atson elämää. Nimi on hänen itse antamansa.

TAKANA on varsin pitkä ja perusteellinen prosessi. Idea toimittaa kirja Atsosta syntyi jo vuosia sitten, mutta vasta syksyllä 2014, tarkemmin marraskuussa   hän antoi periksi ja suostui haastateltavaksi. Matkalla oli harjoiteltava myös kirjan taittoa yliyksinkertaisilla ohjelmilla (pages).  Reissuun kului  22 kuukautta.

Teos on  pääosin syntynyt Atson ja hänen opettajapuolisonsa Tuulikin kotona Laurinlahdessa käytyjen keskustelujen pohjalta. Lisäksi Atso on  tuottanut  itse kirjaan todella paljon tekstiä ja etsinyt  mielenkiintoisia kuvia.

KIRJA tulee myyntiin Espoon perinneseuran nettikauppaan. Hinta on vielä varmistettava, mutta veikkaan että yli 250 sivuisen "järkäleen" saa hintaan 10 senttiä/sivu.  Kirjan virallinen julkistustilaisuus on 8.11. toivottavasti Espoon uusimmassa koulussa Aurorassa.

Hieman enemmän kirjasta tästä linkistä: http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2016/08/atso-vilkkijarven-muistelmat-kohta.html

Kouluttajia kouluttamaan

UUDET haasteet viehättävät. Huomenna minulla on vänkä tehtävä: kouluttaa kouluttajia  ns. kehittäjäopettajille.

Kaikki ovat osallistuneet koulutuksiin. Tosi moni on myös kouluttanut, useimmat itseoppineina. Minä kuuluun niihin onnekkaisiin, joiden cv:ssä on kurssi: oppilaitosjohdon kouluttajaksi.   Mukana kurssilla oli lisäkseni  oikeasti kovia kouluttajanimiä.

Kyseessä oli Oph:n ja Opekon yhteinen pitkäkestoinen ohjelma, jota vetivät Atso Taipale, Mikko Salonen ja Kari Karvonen. Pedagogiselta otteeltaan ohjelma oli sellaista herkkua, jota harvoin on tarjolla:  ihan Amerikan matkaa myöten. Luonnollisesti ohjelmaan kuului ns. kehittämishanke. Hankkeiden pohjalta julkaistiin oikein kirjakin. Löytyy muuten netistä. Tässä linkki.

KUN olen itse nyt ensimmäistä kertaa kouluttamassa kouluttajia, kokosin heille ja itselleni kouluttamisesta pienen tietopaketin, josta on kiva saada huomenna palautetta. Koulutus - samoin kuin opetus- on pedagogisesti muutostilassa. Usein tässä yhteydessä siteerataan emeritusprofessori Yrjö Engeströmin tekstinpätkää:
" On olemassa huonoa ja hyvää oppimista. Huono oppiminen kulkee kehityksen jäljessä. Hyvä oppiminen kulkee kehityksen edellä, raivaten tietä uusille kehitystasoille. Huono oppiminen on ennalta annetun, valmiin kulttuurin siirtämistä vastaanottajien päihin. Hyvä oppiminen tuottaa aina jotakin ennalta arvaamatonta, jotakin, mitä ei vielä ollut valmiina olemassa."
Itse termi kouluttajakin on haluttu usein vaihtaa valmentajaksi. Joskus ajatellaan, ettei kouluttajan tarvitse itse hallita itse asiaa tai sisältöä. Hiukka epäilen.

KOULUTTAJAN tulee osata muutakin kuin luennoida ja keskusteluttaa porukkaa. Retoriikan ja pedagogiikan lisäksi on hyvä tuntea myös itse koulutuksen suunnitteluprosessia, niinkuin ammatikseen sitä tekevät koulutussuunnittelijat sitä kuvaavat.

Löysinkin sytykkeeksi fiksun kirjasen, fiksun vaikka se on julkaistu jo vuonna 1977- siis pian 40 vuotta sitten.  Teos on : Salminen, Seppo ja Tarvainen, Paavo. (1977). Kouluttajan opas. Valtiovarainministeriön järjestelyosasto. Helsinki: VAPK.

EN ole kuullutkaan herroista, mutta teksti on hyvää. Lukijalle on luvassa konkreettia harkittua  ajattelua siitä, mitä hyvä koulutus on ja millaisella suunnitteluprosessilla se syntyy. Tuohon aikaan koulutus ymmärrettiin lähinnä yksittäisiksi koulutustapahtumiksi.  Pitkään muodissa olleessa pitkäkestoisessa prosessikoulutuksessa, vähän uudemmissa PLC-tyyppisissä prosesseissa  ja verkko-opinnoissa on tietysti vielä omat koreografiansa.

MUTTA edelleen on tärkeää pohtia mm.
  • mikä on ongelma, johon halutaan koulutusta?
  • ratkeaako se koulutuksella?
  • mitä muuta tarvitaan kuin koulutusta?
  • kenen/keiden  on opittava?  Mitkä ovat heidän lähtökohtaedellytyksensä, motivaationsa, omat oppimistarpeensa ja odotuksensa? 
  • tulevatko he koulutukseen omasta vai muiden halusta?
  • mitä heidän tulee oppia? Mitä pitää tietää ja ymmärtää?  Mitä pitää taitaa ja osata paremmin, nopeammin, toisin? Mitä pitää tahtoa enemmän, voimakkaammin? 
  • mitä koulutettavien on  koulutuksen jälkeen osattava? Kuinka hyvin? Millaisilla välineillä?
  • paljonko saa rahaa palaa  ja aikaa käyttää? 
  • ketkä osaavat? Ketkä osaavat kouluttaa uusia osaajia?
  • millaiset tilat on käytössä? Entä millaiset vekottimet?
  • millaisista osista kokonaisuus rakennetaan? Mitä työmuotoja on fiksua käyttää missäkin osassa? Mikä kouluttaja tekee kussakin niistä?  Entä koulutettavat? Miten osat ja tauot sillataan toisiina? Miten on parasta aloittaa? Entä lopettaa? Miten syntyy hengittävä ja antoisa kokonaisuus?
  • miten osat sijoittuvat kalenteriin? Mikä viikonpäivä on paras? Kuinka otetaan huomioon osallistujien erilaisuus?
  • miten varmistaa, että koulutuksen tilaaja saa sitä uutta osaamista, mitä hän on tilannut.

OMAT teesini hyvälle, vaikuttavalle  koulutukselle ovat tässä:

TEESI 1: Pitää olla ongelma…joka ratkeaa koulutuksella.
TEESI 2: Pitää olla unelma siitä, millaiseksi maailma tai sen osa muuttuu koulutuksen jälkeen.
TEESI 3: Pitää suunnata koulutus…oikeaan kipukohtaan, oikeisiin henkilöihin - myös heidän omiin koulutustarpeisiinsa.
TEESI 4: Määritä onnistumiskriteerit.
TEESI 5: Suunnittele kokonaisuus fiksuksi.
TEESI 6: Suunnittele jokainen osa fiksusti.
TEESI 7: Jaa työt  järkevästi
TEESI 8: Harkitse menetelmät
TEESI 9: Varmista opitun leviäminen!
TEESI 10: Arvioi oikeasti!

torstaina, syyskuuta 08, 2016

Pitäisikö koulussa viihtyä? Osa 3a

ALOITIN viime viikolla kouluviihtyvyyttä koskevan pohdintasarjan. Ensimmäisessä osassa pyörittelin viihtyvyyssanaa ja lopulta haastoin sen. Tässä linkki  tuohon lastuun.  Toisessa  tarkastelin kouluviihtyvyttä koulukasvatuksen päämääränä tai periaatteena. Tässä linkki siihen lastuun.

Tässä kolmannessa osassa aloitan lupaamani empiirisen tarkastelun vetämällä yhteen parviälytekniikalla kokoamani facebook- ystävien vastauksia seuraavaan kysymykseen:
" Hyvät naamat! Jaksaisitteko ottaa lyhyesti kantaa? Jos pohditte oman elämänne kannalta teille kaikkein tärkeimpien asioiden oppimista, miten ne opitte? Kevyesti viihtyen vai tuskan hikeä vuodattaen?"
Keskusteluketjuun liittyi 84 osallistujaa. Osa käytti usean puheenvuoron. Seitsemän heistä viittasi eksplisiittisesti viihtymiseen. 11 muutoin tunteisiin, jotka vaihtelivat flowsta ja  ilosta kärsimykseen jopa tuskaan. 

18 keskustelijaa vastasi "sekä että". Tärkeiden asioiden oppimiseen näyttäisi siis usein liittyvän sekä viihtymistä että tuskaa.  ” Sinnikkäästi yrittäen ja hikeä vuodattaen, kutenkin samalla ilolla ja riemulla sen tehden.” Tärkeistä asioita on opittu myös kantapään kautta (7) ja  virheistä. 

Mukavan ja epämukavan järjestys vaikuttaa olleen dynaaminen. Ensin voi olla tuskaa ja sitten iloa.
Toisaakta  tuskasta syntynyt flow, on  auttanut taas innostumaan jaksamaan. Sekin todettiin, että vastaus riippuu asiasta. "Eri asioita ei tavoin." Tärkeän eteen näkee vaivaa (1) ja haastavan (1)
Myös "eri ikäisenä eri tavoin".

Keskusteluun osallistuneet kuvasivat myös tapoja, joilla ovat tärkeät asiat oppineet. Yhteensä mainintoja oli 91 Tässä maininnat aakkosjärjestyksessä:

  • Ajattelemalla 2.
  • Elämällä 4
  • Huomaamatta 1
  • Kantapää kautta 7
  • Kertaamalla 3
  • Keskustelemalla 7
  • Kirjoittamalla 3
  • Kokeilemma 4
  • Kuuntelemalla 1
  • Kävelyn kera 1
  • Laulaen 1
  • Lujasti paneutumalla 5
  • Lukemalla 2
  • Mallista 4
  • Muistamista auttavat keinot (esim. nyrkkisäännöt) 3
  • Oivaltaen 1
  • Omista havainnoista 1
  • Piirtäen 1
  • Toimeen tarttumalla 1
  • Työllä 1
  • Vahingossa 2
  • Vaivaa näkemällä (20)  
  • Virheistä 4
  • Yhdessä toisten kanssa (11) 
  • Yksi (1) 

Yleisin tapa, jolla on opittu, näyttää siis olleen vaivannäkö. ”Maailma on kova paikka. Ei täällä mitkään vinkulelut pärjää.” Seuraavaksi yleisin keskustelu ja kantapaan kokemukset.  Ja neljänneksi yleisin oli paneutuminen.

Oma innostus ja kiinnostus ovat olleet tärkeitä (18). ” Kiinnostus motivoi ponnistelemaan…”
Niin ikään oma luonne (7)  on tärkeä (esim. tavoitteisuus) ja sitkeys (9) ” Päätä seinään lyöden, useampiakin kertoja ovat jotkut elämään liittyneet asiat tarvinneet”

Vastauksissa mainittiin muitakin  tekijöitä, jotka ovat auttaneet oppimaan tärkeitä asioita. Tässä niitä aakkosjärjestyksessä.

  • Ilmapiiri (2) 
  • Itsetuntemus (1) 
  • jakaminen (1) 
  • koti (1) 
  • mallit  (4) 
  • lopputulos 1
  • onnistuminen (4)
  • opettaja (5)
  • pakko (1) 
  • palaute (2-1)
  • sisäinen palkkio (1) 
  • välillä lepääminen (1) 
  • valinnan mahdollisuudet (1)
  • visio (1) 
  • Välineet (6), ennen muuta netti(3)
  • yhteishenki 1
  • yleissivistys
MITÄ siis jäi tästä keskustelusta käsiin? Tärkeiden asioiden oppimisessa tärkeää on oma kiinnostus. Vaikka sitä on, tarvitaan aherrusta ja ponnistelua. Usein tärkeät asiat opitaan virheiden kautta. Mutta lopussa kiitos seisoo: innostuminen, onnistuminen ja työnilo. Viihtyvyys ei yksin ollut tämän keskustelun perusteella  tärkeää.  Tulkitsenko oikein? 

SARJAN seuraavassa osassa pohdin teemaa oikeiden tutkimusten pohjalta.


keskiviikkona, syyskuuta 07, 2016

Haipakkaa pukkaa ja hauskaa

EIKUN kamat laukkuun ja maantielle. Kesän jälkeen ensimmäinen viikko, jossa "joku" on oikein kenkälusikalla täyttänyt kalenterini.  Mutta hienoilla jutuilla.

TÄNÄÄN heti aamusta demarien Mediatiedote eetteriin. Sitten  hiomaan  Helsinkiin Didaktiikka-teosta. Puoliltapäivin  painoon hakemaan Erkki Kangasniemen muistelmien oikovedokset ja  Editasta  monistenippu lauantain NPDL- kouluttajakoulutusta varten.

KELLO 14:ksi auton nokka kohti Hämeenlinnaa, jossa saan innostaa  keskusta-alueen ala- ja yläkoulun opettajia  sekä varhaiskasvatuksen henkilökuntaa uuden opsin haasteissa. Kyse on  kolmen tunnin vesosta.

NÄIN tilaisuutta  "myytiin":
Uusi ops tuli? Mikä oikeasti muuttui Sinun luokassasi?
1/2- VESO-koulutustilaisuus  keskiviikkona  7.9. klo 14-17 Seminaarin koulun juhlasalissa, Seminaarinkatu 2, Hämeenlinna. 
Uudet opetussuunnitelmat on nyt otettu kaikissa alakouluissa käyttöön. Mikä oikeasti on jo muuttunut  omaluokassasi?  Minkä piti muuttua?  Millaisia esteisiin jalkauttaminen saattoi pysähtyä? 
KT opetusneuvos Martti Hellström johdattelee keskusteluennon avulla  keskeisimpiin  opetukseen ja luokan toimintakulttuurin kohdistuviin muutoksiin  ja näiden muutosten reseption yleisiin muutosteoreettisiin esteisiin. Alustuksen jälkeen siirrytään Open Space-metodin mukaisiin omaan kiinnostuksen mukaisiin pienryhmiin ideoimaan seuraavia oman pedagogiikan kehittämisen askelmerkkejä. 
Teema-alueeseen voi etukäteen tutustua Martin blogissa (http://pedagogiikkaa.blogspot.fi). 
100 ilmaista ja helppoa opsvinkkia löytyy osoitteesta: http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2016/07/100-helppoa-ops-ideaa.html 
Rehtoreille ja koulujen johtoryhmille löytyy niinikään vinkkejä muutoksen johtamisessa osoitteesta: http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2016/07/noin-100-muutosreseptia-rehtoreille.html 
Open Space-metodista enemmän: http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2015/11/open-space-menetelmasta.html  
Lisätietoja Veso-kouluttajasta
Martti Hellström on espoolainen kasvatustieteen tohtori ja opetusneuvos. Martti  jäi kesällä 2014 eläkkeelle  Auroran koulun rehtorin virasta. Hän ehti toimia myös lähes 20 vuotta Luokanopettajalehden päätoimittajana. Tällä hetkellä Martti on vapaa bloggaaja,  tietokirjailija ja kouluttaja. Hänen  tunnetuimmat teokset ovat  "Sata sanaa opetuksesta" (2008) ja "Sata sanaa kasvatuksesta" (2010).  
Ja  Hämeenlinnasta miestä viedään vauhdilla takaisin Espooseen,  Kirkon kymppiin vetämään Tuomiokirkkoseurakunnan ns. tulevaisuustyöryhmän työkokousta.

YÖKSI kotiin :-)


maanantaina, syyskuuta 05, 2016

Viisaita ajatuksia. Osa 25. Luokanopettaja Piritta Siekkisen 7 pointtia

SUOMALAINEN  koulu tarvitsee viisaita ajatuksia. Avasin elokuun puolivälissä  tässä blogissa blogilastusarjan, johon pyydän arvostamiltani koulumiehiltä ja naisilta heidän konkreetteja ehdotuksiaan siihen, miten kunnan tasolla voidaan vastata tämän ajan uusiin haasteisiin.

Numerolla 25 esittelelen hämeenlinnalaisen KM, luokanopettaja  Piritta Siekkisen.  Piritta on Suomen Luokanopettajat ry:n hallituksen jäsen ja  toimi pitkään myös yhdistyksen sihteerinä.

Piritan 7 pointtia

1. Alkuopetus on perusopetuksessa kivijalka, jonka perustalle rakennetaan. Satsaamalla kunnan resursseja alkuopetukseen (pienet ryhmät, henkilökunnan määrä, tuntijako, tilat,...) saadaan hyvät perusteet myöhemmille kouluvuosille. Alkuopetus on tärkeä portti oppilaalle koulumaailmaan. Kokemukset alkuopetuksessa muodostavat usein käsityksen siitä, millainen koululainen olen ja mikä koulu on. Toiminnallisuus, tutkiminen jne. ovat jo lapsessa itsessään luontaisesti koulun alkaessa. Uusi ops ja sen henki siis vahvasti käyttöön alkuopetuksessa. Oppimisen ilo saa näkyä ja kuulua!

2. Kunnat voivat helpottaa nykyisiä esi‐ ja alkuopetuksen raja‐aitoja resurssoimalla esim. juuri tiloihin ja henkilökunnan määrään. Kunnassa esiopetuksen tulee olla opetuspalveluiden tms. kanssa samassa ”puljussa”. Kuntien kesken on paljon vaihtelevuutta esi‐ ja alkuopetuksen toteuttamisessa. Erilaisista onnistuneista kokeiluista tulisi saada tietoa jakoon, ja hyvät yhteistyöhankkeet ja ‐muodot on laajennettava käytäntöihin. Joustavuutta koulun aloitukseen ja esi‐ ja alkuopetusvuosiin!

3. Uudet tavat tehdä opettajan työtä on tuotava läpi Suomen; samanaikaisopettajuus, yhteisopettajuus jne. Eli yhdessä tehden. Tämä yhteistyön suunnittelu ja kehittäminen on saatava todellisesti palkkauksen piiriin. Suunnitteluaikaa ei voi ottaa opettajien vapaa‐ajasta ja yön pimeistä tunneista!

4. Oppimateriaaleja ja työn tekemisen tapoja ei voi säätää ylhäältä,  ja ne eivät voi olla kunnan sisällä samoja kaikille. Opettaja tekee työtä persoonallaan ja hänen tulee saada valita ja vaikuttaa käyttämiinsä oppimateriaaleihin. Työssä tärkeää on oppilaan kohtaaminen ja vuorovaikutus, tätä voi toteuttaa, jos resurssit ovat kohdillaan. Opettajan tulee saada kehittyä työssään, joten kunnan on taattava opettajille täydennyskoulutusta. Opettajan asiantuntijuutta on arvostettava ja pedagogista vapautta kunnioitettava!

5. Kaikilla oppilailla on oikeus turvalliseen koulupäivään, ja myös opettajan on saatava tehdä sitä työtä, jossa hän on asiantuntija. Oppilaiden on tarvittaessa saatava muualta se apu ja tuki, jota opettaja ja koulu ei pysty antamaan. Yhteistyötä mm. sosiaalihuollon tai terveydenhuollon kanssa ei saisi rajoittaa liiat salassapitovelvollisuudet. Kunnan tulee huolehtia koulujen terveydenhoitajien, koulupsykologien ja koulukuraattoreiden riittävästä määrästä. Myös esim. sosiaaliohjaajien palkkausta kouluihin on tuettava, näistä on hyviä kokemuksia. Oppilasta ei jätetä yksin, ei myöskään opettajaa!

6. Taide‐ ja kulttuurikasvatus on perusoikeus. Perusopetuksen kautta kaikki oppilaat pääsevät tekemään ja kokemaan taidetta sekä nauttimaan kulttuurista. Samalla kasvatetaan tulevia kunnan eri kulttuuripalveluiden käyttäjiä. Kuntien kulttuurikasvatussuunnitelmat (kulttuuripolut) velvoittaviksi vaikka kunnan opsin kautta. Taide on ilo ja ruokkii luovuutta!

7. Kuntien on annettava resursseja koulutukseen ja opetuksen toteuttamisen raameihin. Se, että oppilaiden viikkotuntimäärissä on suuria eroja kuntien kesken, ei ole tasa‐arvoa. Ryhmäkoot pienemmiksi ja luokkien maksimioppilasmäärä on säädettävä lailla; alkuopetuksessa 18‐20 oppilasta ja ylemmillä luokilla 20‐24 oppilasta, tähän vaikuttaa aina ryhmässä olevien oppilaiden tuen tarpeen määrä. On saatava terveelliset koulut ja työtilat sekä oppilaille että opettajille, seinistä ei voi enää säästää. Opettajat opetuksen asiantuntijoina on otettava mukaan suunnittelemaan uusia kouluja ja oppimisympäristöjä.

Mitäs ajattelette?

MUUT sarjan viisaat ajatukset löydät blogin oikeasta palkista a) hae- gadgetista  hakusanalla viisaita ajatuksia  tai b) klikkaamalla tunnisteet -gadgetista sana viisaita ajatuksia.

sunnuntaina, syyskuuta 04, 2016

Pitäisikö koulussa viihtyä? Toinen osa

Ruin, W. (1905). Onnellisuus ja kasvatus.
Tieteen työmailta 8. Helsinki: Otava.
ALOITIN eilen kouluviihtyvyyttä koskeva pohdintasarjan, jossa  perehdyn  teemaan. Tuossa ensimmäisessä osassa pyörittelin viihtyvyyssanaa ja lopulta haastoin sen. Tässä linkki  lastuun. 

Tänään on vuorossa osa 2, jossa tarkastelen kouluviihtyvyttä koulukasvatuksen päämääränä tai periaatteena. Sukellan aiheeseen yli 111vuotta vanhan Waldemar Ruinin teoksen avulla. Pahoittelen, että lastusta tuli näin pitkä.

Hieman vauhtia

YKKÖSOSASSA tarjosin kouluviihtyvyys-sanan tilalle kouluhyvinvointia ja perustelin sitä väärillä mielikuvilla, joita viihtyvyys kantaa. Ruinin nyt esiteltävässä teoksessa käytetään sekä viihtyvyyttä että hyvinvointia, mutta ennen muuta  onnellisuutta (joka liittyy tietysti molempiin).

Vuonna 1905 Ruin julkaisi 60-sivuisen kirjasen"Onnellisuus  ja kasvatus". Hän pohtii, kuinka eri aikakausina on nimenomaan lapsen onnellisuuden tavoite otettu huomioon.  Pähkinänkuoressa näin:

Antiikin aika 

Onnellisuuden kysymys oli  keskiössä klassisella muinaisajalla, jolloin viisaat olivat yksimielisiä: on aivan ihmisluonnon mukaista suunnata pyrkimyksensä onnellisuutta, koettaa saavuttaa mahdollisimman suuri määrä hyvänolontunnetta elämänsä kuluessa. Oli vain  punnittava, mikä onni on oikeaa laatua, suurin ja pysyväisin.

Periaatteellista pyrkimystä  onnellisuuteen kutsuttiin eudamoimismiksi.  Ajateltiin, että onnellisuus on riippuvainen hyveistä. Erityisesti stoalaiset korostivat hyveen täyttä ja yksinomaista riittävyyttä. Muita onnenantimia (esim. terveys) he pitivät  aivan yhdentekevinä.

Antiikin Kreikan kasvatus otti lapsenomaisuuden huomioon. Siihen kuului kisailuja, voimistelua, laulua, soittoa, tanssia, näytelmiä...

Kristinuskon nousu (keskiaika)

Jo Roomassa tilanne oli toisin. Koululaitos alkoi yleistyä. Kasvatuspäämääräksi  nousi Ruinin mukaan luonnoton, yksivakaa miehuus. Laulu ja tanssi häviävät. Voimistelu muuttui sotaharjoituksiksi. Runous oppineeksi filologiaksi.

Kristinuskon aikakaudella  suunta syveni. Ihanteeksi tuotiin ankara velvollisuuden täyttäminen. Itsensäuhraaminen kohosi korkeimmaksi ansiotyöksi.

Lapsuutta ei tunnettu. Lapsuus oli lohduton välitila ennen aikuisuutta.  Se  oltiin valmis uhraamaan. Lapsen voimat väsytettiin vanhemmuuuden ihanteella väkipakolla ja yhdellä kertaa.

Lapsi oli pelkkää epätäydellisyyttä. Lapselle oletettiin  rajaton kyky ottaa vastaan, täyttyä  toisten täydellisyydestä. Kun tämä kyky ei toiminut, vika oli lapsessa.  Lapsi oli syntinen. Hänessä oli itsepintainen ihmisluonto. Sitä vastaan tartuttiin kaikenlaisiin ankariin kurituskeinoihin, joihin kuuluivat  tylyys, uhkaukset, rangaistukset.

Muodostui yksipuolinen, älyperäinen koulutyyppi, jota vastaan nuoriso on aina kapinoinut, jollei muutoin niin ainakin näyttämällä haluttomuuttaan ja vastahakoisuuttaan.  Nuoriso olisi halunnut  päästä omintakeiseen toimintaan ja vapaaseen voimainkehittämiseen. Heillä on avoimet aistit. Heidät olisi pitänyt  asettaa keskelle  elämääuhkuvaa maailmaa.

Luonnoton koulu

Koulut olivat  kuitenkin täynnä luonnottomuutta. Latinaisuus oli korkeamman sivistyksen välttämätön ja yksinoikeutettu tunnusmerkki. Tiedot ammennettiin muinaisajan kirjailijoilta.  Tiedontie oli vieraan kielen sulkema. Kielioppi oli tiedonaarteille vievän veräjän vartijana. Aarteet oli suljettuina kirjoihin, yhä vain kirjoihin. Luonto  oli ainoa avaamaton kirja. Omille havainnoille ei ollut mitään käyttöä. Vapaalle toiminnalle ei ollut sijaa. Joka askeleella oli auktoriteetteja ja perinnäistä sanarojua ja abstraktia oppia.

Kouluissa harjoitettiin luonnotonta, onnellisuutta tuhoavaa tiranniutta. Keskiajan kasvatusoppi näki jokaisessa lukutielle lähtevässä pojassa tulevan papin, eikä muuta. Vitsasta tuli koulumestaruuden symboli. Lapsuus runneltiin tajuamatta siinä itsessään versoavia voimia ja sen ihanaa omaa täydellisyyttä.  Naivisti uskottiin, että näin runnellusta lapsuudesta voi kohota sopusuhtaisesti kehittynyt täysikasvuinen aikuinen.  Tuon ajan kasvatuopissa ei välitetty lapsen onnesta.

Uusi aika: 6 tärkeää askelta

Uuden  ajan realismi ja empirismi sytyttivät ihmisissä rakkauden luontoon, ne teroittivat katsetta vaarinottamaan elävää todellisuutta ja  opettivat kunnioittamaan lasta.  Kallein hedelmä oli uudenaikainen tiede. Sen mukana  virtasi valoa ja ilmaa oppisaleihin. Mutta ne eivät vielä muuttaneet suhtautumista lapsen onnellisuuteen. Ne edistivät  inhimillistä kulttuuria, mutteivat saaneet suuria muutoksia aikaan. Ne eivät luopunut auktoriteettiuskosta eikä kirjatiestä. Ne eivt  hylänneet  kieliopillista valtatietä.

(1) Rousseau

Uudella ajalla merkittävä askel lapsen onnellisuuden ymmärtämisessä on J.-J. Rousseau. Juuri hän otti ensimmäisenä esiin lapsen oikeuden  onnellisuuteen ja kritisoi vanhaa koulua, joka ei tuntenut lasta.  Lapsi tuli nähdä lapsena eikä tulevan ammatin harjoittajana.

Rousseau keksi lapsen. Tämä lapsen keksiminen aiheutti kopernikaanisen vallankumouksen pedagogiikassa. Emilessä tehdään kasvatusopillinen urotyö: jyrkkä irroittautuminen kirjoista ja auktoriteeteista. Lapsi asetetaan omille jaloilleen ja saatetaan  kaiken elävän tiedon luonnollisille lähteille. Kasvattajan pakko häviää.  Raaka kasvatus, joka  uhraa nykyisyyden epävarman tulevaisuuden vuoksi, loppuu. ”Ilon ikäkausi kuluu loppuun itkussa, rangaistuksissa, uhkauksissa ja orjuudessa… Ihmiset!  Rakastakaa lapsuutta. Suosikaa sen leikkejä ja huveja sen herttaisia  viettejä.”

Mutta Ruin näkee  tässä myös vaikeuden:  onko ajateltavissa, että lapsi aivan vapaaehtoisesti pyrkisi eteenpäin? Jokin yllyke tarvitaan? Jotain joka selittää, miksi lapsi ei mieluummin tahdo pysyä toimettomassa rauhassa, kun kasvattajalta tuleva pakko loppuu?

Rousseau motivoi Emileä oppimaan vetoamalla etuun. Hän asettaa  hyödyn näkökohdan tärkeimmäksi.  Ei tule oppia mitään, mistä ei ole hyötyä?  Kyse on utilitarismista, joka on nurjamielinen mielikuvituksen kehittämiselle. Rousseauhan  ajatteli, että mielikuvitus on haitta, joka estää meitä tyytymään semaamme. ”Onnellinen on vain se, jonka tarpeet ja toiveet, eivät ulotu kauemmaksi kuin hänen kykynsä riittävät.”

Ruin kritisoi Rousseauta kahdesta asiasta: Tämä ei ymmärrä mielikuvituksen tuomaa rikkautta. (Sadut). Niin ikään hän suhtautuu liian järkiperäisesti (valistusmien kun on) siveellisiin  ja uskonnollisiin asioihin. Tästä huolimatta Rousseau on Ruinille  lapsenhengen, lapsen arvon todellinen puolustaja ja ritari.

Basedow
(2) Filantropistit

Kuten tiedämme, filantropistit halusivat tehdä hyvää. He perustivat köyhien lasten ja  löytölasten lastenkoteja ensin Saksaan.  Kerjäläisiä kerättiin pois kaduilta ja toreilta. Tavoitteena oli  hyödyllinen, onnellinen, isänmaallinen ihminen.

He uskoivat toisin kuin Rousseau, että  koulussakin voidaan opetus järjestää luonnollisella tavalla. "Ei paljon vaan halukkaasti! Ei paljoa vaan oikeassa järjestyksessä, helposta vaikeaan. Ei paljon vaan ainoastaan hyödyllistä!”

Opetuksen tuli perustua mahdollisimman paljon oppilaan omiin kokemuksiin ja havaintoihin. Lapsien kanssa ei kannattanut järkeillä. Kaiken oppimisen tuli tapahtua mieluistasti ja mielellään leikin muodossa. Opettajien tehtävä oli esittää asiat niin, että lapset halusivat ne oppia. Toisaalta  oppilailta vaadittiin luostarimaista ehdotonta tottelevaisuutta.

Kuri oli lempeää ja rangaistukset inhimillisiä: arvosanojen alentaminen,  epämieluisa työaika, kielto pitää koulun univormua,  huonearesti jne.  Oppilaille jaettiin  ansiopisteitä hyvästä käytöksestä ja edistymisestä. Jos sai riittävästi ansiopisteitä, sai parempaa ruokaa, kunniamerkin tai esim.  nimensä koulun kunniataululle.

Basedowin ja muiden filantropistien ajatuksia kritisoitiin kovasti omana aikanaan.  Ajatukselle, että  koulunkäynti lyödään leikiksi, naureskeltiin.  Tänään ajatellaan, ettei kaikki opiskelu  ehkä voi olla leikkiä, mutta ei sen piinaakaan tarvitse olla.

RUIN ei arvosta filantropisteja. Filantropistien järjestelmä osasi pitää  yllä  useilla ulkonaisilla keinoilla lasten intoa. Se oli hienostunutta Ruinin mukaan päivänpaistekasvatusta, keinotekoisia kasvatusopillisia toimenpiteitä, jotka  kyllä voivat tehdä lapsuuden onnelliseksi, mutta auttamattomasti ehtyvät ja pettävät elämän perin vakavassa todellisuudessa…

Oppilaita innostettiin Ruinin mukaan huomauttamalla alituisesti  sen hyötyä, mihin milloinkin ryhdyttiin. Niinikään  pidettiin esillä  sitä yhteiskunnallista arvoa, joka tietorikkaiden ja sivistyneiden oppilaiden osaksi oli tuleva. Lisäksi työtä alettiin höystää pelkillä huvituskeinoilla. Itse opetuskin
muutettiin leikiksi, huvittavaksi, vaihtelevaksi ajankuluksi, niin että lapset vaivannäköä suurestikaan tuntematta oppisivat, mitä opittava oli.  Aakkosista sommiteltiin sokerileivoksia, jotka lapsi sai popsia suuhunsa sanat oikein tavattuaan. Keinovalikkoon kuului kiihottavia arvonimituksiä, ansiotauluja ja  palkinnoilla (jokaiselle) höystettyjä kilpailuohjelmia.

Näin toimimalla pidettiin Ruinin mukaan onnellisuuden periaatteesta kiinni järjettömyyteen saakka - lapsen tulevaisuuden kustannuksella - "sillä lapsen elämä ei  voinut tulevaisuudessa jatkua  leikeissä ja iloissa… Tulevaisuudessa odotti työn täysi vakavuus ja ankara velvollisuudentäyttäminen, minka useinkin täytyi tapahtua kieltäymysten ja  vaivannäön kautta." Huolehtimalla (vain)  hetken vaatimuksista, rikottiin tulevaisuuden onnellisuutta vastaan. Näin kuljetaan petollista tietä  onnellisuuteen.

Ruinin kritiikin ytimessä on työnteon arvostuksen arvo (jonka huomaa vasta Pestalozzi). Ruinin mukaan filantropistinen keinot "voivat tuskin olla  omiansa kasvattamaan oikeasta työnhenkeä. Tarjolla oli suuri vaara, että  varttunut oppilas sittemmin, elämän alaston vakavuus  silmiensä edessä, seisoisi haluttomana, henkisesti veltostuneena, että maailma lapsuuden runsaan keinotekoisen päivänpaisteen jälkeen näyttäisi hänestä kaksinverroin kovalta ja kolkolta."

(3) Kant

1800-luvulle osui  Ruinin mukaan suuri käänteentekeva vallankumous. "Valistuksen ontto järkeily, itsensä jumaloiminen puhdistuu… isänmaan rakkaus herää, tarmo elpyy, velttoudelle, itsekkäälle pikkumaisuudelle jää yhä vähemmän tilaa."

Esiin nousee henkinen ensiluokan vallankumousmies, filosofinero Immanuel Kant, jonka
"ankara, ihanteellisuutta uhkuva siveysoppi tuomitsee edellisten vuosisatojen eudaimonismin ja velttouden, joka antaa velvollisuuden täyttämisenkin tapahtua  nautinnon tarkoituksessa." Jossa hyvää palvellaan vain kun siitä saa itse etua. Hän määrittelee onnellisuuden velvollisuuden kautta.
 ”Etsi omaa täydellisyyttäsi, toisen onnellisuutta."

Kant on velvollisuudentunnon apostoli. Nyt eettiseksi periaatteeksi kohoaa  jalostunut toiminnanhalu arvokkaampien, yleisempien päämäärien kuin oman minän hyvinvoinnin palveluksessa. Ja tähän tarvitaan kasvatusta.  Kant kirjoittaa ettei ”... ihmisen onnellisuutta millään muulla keinolla voida niin tehokkaasti edistää kuin kasvatuksen avulla.”

(4) Pestalozzi

Uusi (kantilainen)  aika vaatii uuden koulu.  Kohtalo varasi tehtävät J.H. Pestalozzille. Hän oli Kantin linjoilla. Hän ei ollut  kriittisen järjen nero mutta sydämen nero kyllä.

Oletan, että Ruin liittii Pestalozzin nerokkuuden oivallukseen liittää työ ja vaivannäkö onnellisuuteen.  Hänen aikuisiällä aloittamansa elämäntyö kohdistui -ei eliittin vaan - alemman yhteiskuntaluokan työtä tekevän elämään. Pestalozzi eli kerjäläisenä opettaaksen kerjäläisiä elämään ihmisinä. (hakattu patsaaseen Yverdonissa). Hänen työstään köyhien lasten parissa  sukeutui koko ihmiskunnan sivistystä tarkoittava  uudistusohjelma. Idea kansansivistyksestä.

Pestalozzin määritteli onnellisuuden omalla tavallaan. Työ (joka vaatii vaivannäköä) ei ole (vain) välttämätön päämäärään (onnellisuuteen) pääsyn keino.  Työ antaa mahdollisuuden oman voiman viljelemiseen. Se on hänen mukaansa onnellisuuden pääehto.

Kurjuuden syyksi Pestalozzi  löysi  voimien huonon hoidon.  Hän uskoi uinuviin voimiin niissä, jotka huokailevat kykenemättömyyttään omintakeisesti elättämään itseään.

Työtä tekemällä ihmisen voima kasvaa. Raskas ja kuluttava työ tulee siunaukseksi, kun  ihmisvoimat herätetään  käyttämällä niitä. Näin syntyi uusi kansansivistyksen periaate. Ihmisonnellisuus on  vaivantakaista arkipäiväaherrusta ja  ihmisyyttä. Ihmisonnellisuus edellyttä toimeliaisuutta, vaivannäköä.

Mutta ei mikä tahansa työ. Siksi työ on inhimillistettävä. Itse työn täytyy pukeutua inhimillisiin muotoihin,  jota kannattaa raitis voimainkehittäminen. Ihmisen on nähtävä, että hän työssä löytää itsensä, näkee oman kehittymisensä parhaat ehdot.  On kaksi ehtoa: (1) Työ ei saa nousta yli voimain.   Ihmistä ei auta kasvamaan työ, jonka vaatimukset käyvät yli voimain. (2) Se ei saa rikkoa pään, sydämen ja käden sopusointua,  ihmisvoimain harmoniaa.

Pestalozzi yhdistää kaksi asiaa: tarpeet tyydyttää aineelliset tarpeet sekä inhimillisyyden kukoistuksen ja ihanteelliset ilot.  Työn tulee antaa elintarpeet, mutta myös vaikuttaa sivistävästi ja antaa samalla tyydytystä onnellisuutta, joka aina seuraa yltyvää voimantuntemusta. Pestalozzi kohottaa  jokapäiväiset toimet sivistyskeinoiksi. Päämaaliksi tulee  inhimillisen kyvyn vähitellen tapahtuva kehittäminen elämän työnvaatimusten tasalle, kasvaminen, vaikeuksien voittaminen, joka sisäisesti tuntuu  terveytenä, rikkautena ja ilona.

”Korkeampi viisaus on ehdottomasti tämä: tee velvollisuutesi, suorita rehellisesti tehtäväsi, antaudu alttiisti siihen, palkkaan katsomatta — silloin olet myös saapa parhaimman persoonallisen hyvityksesi”.

Tämä elämäninto ja halu täyttää elämä  parhailla pyrkimyksillä edellyttää  rakkauden päivänpaistetta. (Rakkaus puuttui muuten  Rousseaulta).

(5) Fröbel

Seuraavan askeleen ottaa Friedrich Fröbel, joka pohtii  varhaisimman lapsuuden onnellisuutta.
Hän keksii lastentarhan, jossa lasta kehitetään järjestettyjen askareiden avulla, ja näin heidän toiminnanhalunsa ja luomisviettinsä pääsee täyteen kukoistukseen.

Fröbel sijoittaa toiminnanhalun tiedonhalun edelle ja näin hän raivaa tietä työkasvatukselle opetuksessa. Pestalozzi arvosti työtä, mutta piti sen erillään itse opetuksesta.  Hän  asetti havainnon sanan sijaan ja keskittyi käsitteiden selkeyteen.  Hän pauhasi verbalismia, onttoa sanasolinaa vastaan. Ilman havaintoa koulu oli iloton.

Fröbelin mukaan  havaintotoiminnassa oleva ihminen ei ole vielä täydä määrässä itsetoimiva, vaan enimmäkseen vastaanottava ja  esineistä riippuvainen. Lapsi ei ole tyytyväinen katselemiseen. Lapsi tuntee parhainta mielihyvää saadessaan muovailla, kokeilla, tarttua esineisiin- jopa purkaa niitä. Fröbel sijoittaa teon  ennen oppia.  Tuotteliaisuus on hänestä  ihmiselle alkuperäistä ja  onnen ehtoja. Lapsen kyvyn mukaista työtä ovat laulut, leikit ja runsaat työsarjat (Fröbelin palikat).  Niitä käyttämällä syntyy tervettä elämäniloa.



(6) Herbart

1800-luvun suuri oivallus - lähtökohtana Pestalozzin ja Fröbelin kunniakas luottamus ihmisluontoon- on Ruinin mukaan se , että ihmistaimi ei suinkaan ole luonnoltaan taipuvainen velttouteen ja laiskuuteen, "vaan että se työstä kyllä innostuu, kunhan tämä on voimainmukaista."

Fröbelin ajattelu koski  pienokaisia, ei koulua. Pestalozzikin keskittyi nuoriin lapsiin ja alkeisopetukseen. Ruinin mielestä Pestalozzi ja Fröbel jättävät kuitenkin  pulaan oppikoulun. "Sivistyskeinoja korkeimmalla kouluopetuksen tasolla on vaikeaa ottaa lapsen omasta  elämää säteilevästä ympäristöstä. Korkeimpien koulujen tulee ottaa huomioon historiallinen sivistysaarre. Aineet antavat opillisen luonteen. Aineisto avaa  lasten eteen tavallaan uuden maailman- koulun maailman."

Hän esittääkin polttavan kysymyksen: voidaanko lapsi saada siinäkin maailmassa  (siis koulun maailmassa)  kotiututmaan ja perehtymään, niin ettei ainostaan lapsen pää vaan myöskin sen sydän on mukana, toisin sanoen sen into, sen elävä harrastus. Sillä siitähän lapsen viihtymyskin lopullisesti riippuu  yhtä hyvin kuin  itse kouluopin tehoisuus. Työssä, jota haluttomasti suoritetaan, vaivannäkö tuntuu kaksinkertaiselta.

Nyt vastaukseksi nousee 1800-luvun suurin teoreetikko  J.F. Herbart.  Hän  korostaa kahta pääkohtaa: siveellisen luonnon kehittämistä ja onnellisuuden näkökantaa. Herbartin nerokas aate on Ruinin mukaan se, että  opetuksessakin on valmistettava sija sille voimain sopusoinnulle, joka Pestalozzin mielestä oli onnellisuudesta erottamaton, niittäin tiedon, tunteen ja toiminnan kolmisoinnulle.  
Vasta Herbartila tapaamme sen syventyneen ja  laajentuneen käsityksen opetuksesta, joka varmaankin koululle tulee pelastukseksi, koska uusiaikainen koulu ei olekkaan kodinkaltainen kasvatuslaitos, vaan miltei yksinomaan opetuslaitos.

Avain on käsite "monipuolinen harrastus". Uuden syvennetyn käsityksen mukaan opetuksen tulee tähdätä paljon kauemmaksi kuin pelkkään tietojen omaksumiseen…. siitä tulee koko ihmistä kehittävä, kasvattava opetus. "Pelkälle tiedolle tulee vastakaikua sydämen syvyyksistä, tunteen, mielihyvän vastakaikua ja samalla se  herättää arvokkaita… pyrkimyksiä - mikä kaikki sisältyy tuohon ylen hedelmälliseen prinsiippiin ”monipuolinen harrastus”- mikä  liittyy läheisesti lapsen onnellisuuteen.  Harrastuksesta onversova elämän onnellisuus, …onhan se sitä,  minkä avulla me kaikki muutamme ihmiskohtalon toiminnan ja uurastuksen iloksi, hän kirjoittaa. "Herbartin viitaaama tie on se, jolla koulu voi  toivoa voittavansa  nuorison puolelleen ja  pääsevänsä sen hyväntekijäksi".

Päämaali on   koulukasvatuksen terve kehitys,  nuorison viihtyminen, sen kaikinpuolinen hyvinvointi. Ruinin mukaan  Rousseaun jälkeen olemme edistyneet tällä tiellä; lapsen onnellisuus on epäilemättä löydettävissä. Mutta traditsioonit ovat sitkeitä, hän toteaa.   "Kaikki riippuu harrastuksesta." Ruin  antaa ohjeen:  kohdistakaamme ponnistuksemme siihen, että läpi koko opetuksen elävää harrastusta  herätämme ja viljelemme. Mutta älkäämme tarttuko pintapuolista harrastumista varten tilapäisiin ulkonaisiin keinoihin. Pelkkä luonteen kasvatus ei riitä, tarvitaan myös tietoa.

Ruin kirjoittaa, että siveellisen luonteen kehittäminen, jota  Herbart piti sivistystyön varsinaisena päämääränä, on liian rajoittunut. Avarammaksi päämääräksi hän asetti  ihmisen korkeimman hyvän: onnellisuuden, joka syntyy ennen muuta kodissa.

Äkäiset moitteet koulua kohtaan

Samoihin aikoihin esiin noussuta koulureformipuhetta (ns. uuden koulun liike oli syntymässä) Ruin kritisoi, erittyisesti Ellen Keytä. ”Kerrassaan omituista on, että tämä aikakausi, joka kaikin tavoin on suosinut koulun edistystä ja nähnyt sen sekä kvantitatiiviesti että kvalitatiivisesti kohoavan suurempaan kukoistukseen kuin koskaan ennen, ” löytää runsaita aiheita.. äkäisiin moitteisiin koulu kohtaan".

Miksi maailma  ei ole parempi?  Kasvatus ei siihen yksin pysty, Ruin kirjoittaa. Yhteiskunta on puutteita täynnä. Koulu on joukkokasvatusta tarkoittava laitos. Lapsen onnellisuus syntyy ensi kädessä kodeissa. Kodin aate on jäänyt syrjälle.  Kodin kasvatusoppi on ollut lamassa, ja se on jätetty melkein kokonaan vaille  tieteellistä valaisua.  

RUIN näkee kasvattajan työn altruisimina.  Kasvattajalla on velvollisuus luoda onnellisuutta ympärilleen. Tässä tärkeää on oikea silmämäärä: kasvavan sukupolven, tulevaisuuden ihmiskunnan tosi onnellisuus.


KIRJAILIJASTA

Waldemar Ruin (1857  – 1938 oli järjestyksessä neljäs suomalainen kasvatustieteen professori. Hän  toimi Helsingin kasvatus- ja opetusopin professorina vuodet 1888–1926. Ruin toi herbartilaisuuden Suomeen.

Sarja jatkuu

En ole tässä blogilastussa käsitellyt kouluviihtyyttä eksplisiittisesti. Jätän lukijalle oivaltamisen io niistä arvoista jotka ovat erilaisten tapojen välillä arvottaa viihtymistä.

Sarjan kolmannessa osassa esittelen teoreettisia näkemyksiä ja empiirisiä tuloksia kouluviihtyvyyden, motivaation  ja oppimistulosten välisestä yhteydestä.  Viimeisessa osassa  esitän  sitten kantani otsikon kysymykseen.