Opettajankoulutusta arvioitiin 25 vuotta sitten

Jussila, Juhani ja Saari, Seppo (toim). (1999). Opettajankoulutus tulevaisuuden tekijänä. Yliopistoissa annettavan opettajankoulutuksen arviointi. Korkeakoulujen arviointi-neuvoston julkaisuja 11:1999. Edita.

Sain Kansasen Pertiltä tehtävän lukea Jussilan ja Saaren toimittaman  Laajaan aineistoon perustuvan tulkinnan opettajankoulutuksen tilasta 1990-luvun lopulla - siis 25 vuotta sitten. 

Teoksessa esitellään aiemmin tehtyjä arviointeja,  juuri tuolloin koottua aineistoa ja delfi-metodilla koottuja veikkauksia siitä, millainen on tulevaisuus.

PÄHKINÄNKUOREEN voi tiivistää, että suomalaista  yliopistotasoista koulutusta pidettiin  kansainvälisesti suomalaisen opettajankoulutuksen laatumerkkinä. Se kuului Euroopan korketasoisimpiin. 160 opintoviikon vähimmäistutkinto oli  kansainvälisesti arvioiden laaja ja tieteellisesti korkeatasoinen.

Koulu ja koulutus oli muuttumassa. 1.1. 1998 oli astunut voimaan uusi yliopistolaki ja seuraavana vuonna  uudet koululait ja uusi opettajan kelpoisuusasetus. Peruskoulu haluttiin kehittää yhtenäiseksi ja siihen kuului aineen- ja luokanopettajan välisen eron merkityksen väheneminen.

Analyysissa tarkasteltiin uusia opettajankoulutuksen kehittämishaasteita sekä yleisesti että yliopistokohtaisesti. Keskityn tässä jutussa yleisiin havaintoihin.

Koulun tulevaisuus

Kirjoittajat pohtivat, millainen koulun tulevaisuus olisi vuosina 2005-2010. Jos koulu  säilyy instituutiona:

• Eritysopetuksen tarve kasvaa. 
• Koulu menettää väistämättä monopoliaseman oppimisen paikkana. Erilaiset oppijoiden pätevöitymisen muodot tulevat monipuolistumaan ohi perinteisen koulutuksen
• Luokkahuone ei  ole keskeisin oppimisympäristö, mutta opettajaa tarvitaan aina ohjaamaan oppilaita luotettavaan tiedonhankintaan.
• Opettajia on paljon pätkätyössä ja osa-aikatyössä kouluissa.

Niinpä koulutusta tulisi kehittää mm. näin:

• Koulutukseen tulisi valita laaja edustus (vrt. kulttuurinen moninaistuminen).
• Koulutuksen avulla pitäisi saada pätevyys myös koulun ulkopuolisiin tehtäviin.
• Koulutuksessa tulisi saada kokemuksia mahdollisimman monesta tavasta oppia - yhteisöoppimiseen mahdollisuuksia.
• On opittava elämään murroksessa.
• Opettajiksi valmistuvien opinnäytetöiden tulisi entistä useammin liittyä kasvatukseen ja koulutukseen laaja-alaisesti ymmärrettynä.
• Opettajuuteen kuuluu akateeminen ammattitaito,  ihmissuhteiden hoitaminen, joitain persoonallisuuden ominaisuuksia, opetussuunnitelmatason ajattelua  ja palautejärjestelmän hoitaminen.

Kohti yhtä peruskoulun opettajan tutkintoa

Teos nostaa esiin, kuinka jo vuonna 1967 oltaisiin haluttu edetä kohti yhden peruskoulunopettajan mallia.  Vuonna 1989 puhuttiin laaja-alaisesta opettajankelpoisuudesta koko peruskouluun. Tulisi kouluttaa  kelpoisuudeltaan laaja-alaisia opettajia.  Yhtenäisen peruskoulun opettajille  tulisi luoda yhteinen ammatillinen kieli ja toimintakulttuuri  jo peruskoulutuksen aikana.

Opettajaopintoja  tulisi kehittää

Analyysinä pohjalta tutkijaryhmä esitti mm. seuraavia kehittämistekoja:

• Harjoittelukoulut tulee pitää pedagogisten opintojen  ydinpaikkana. Niiden rinnalle ja yhteistyössä niiden kanssa luotaisiin yhteistyökoulujen verkko.
• Harjoittelukoulujen edellytyksiä kehittämis- ja kokeilutoimintaan sekä opettajien täydennyskoulutukseen tulee vahvistaa.  
• Kyky teoreettisesti ymmärtää ja käytännössä työskennellä erilaisten oppijoiden kanssa
• Lisää valinnaisuutta pedagogisiin opintoihin ja opetusharjoitteluun.
• Massaluentojen sijaan myös sellaisia  työskentelymuotoja, jotka kehittävät opettajaryhmien keskinäistä yhteistyötä.
• Monikulttuurisuuteen liittyvät valmiudet.
• Nykyinen opettajankoulutus ei tue riittävästi  opettajalta edellytettävää tutkivaa asennetta ja kriittisyyttä ( Sivistysvaliokunta 1/1995)
• Opettajankoulutuksessa tulisi entistä enemmän korostaa opettajien vastuuta koko ikäluokasta (Sivistysvaliokunta 1995). Ongelma: harjoittelukouluissa ei ole erityisluokkia.
• Opettajankoulutuksessa tulee vahvistaa opettajan roolin ymmärtämistä uudella tavalla oppimisen ohjaajaksi, oppimaan oppimisen valmiuksien antajaksi, kasvamisen tukijaksi sekä yhdessä oppimiseksi ( 1995).Sen tulee antaa  oppilaanohjaukseen ja opinto-ohjaukseen liittyvät valmiudet.
• Opettajankoulutuksessa pitäisi hahmottaa opettajuuden tulevaisuuden haasteet ja joustavoittaa opetussuunnitelmia muuttuviin tilanteisiin… 
• Oppilaan ja hänen huoltajansa kohtaamiseen liittyvät taidot.
• Tulevan opettajan tulisi saada tilaisuuksia, joissa hän joutuu jäsentämään opetustyötään teoreettisella tasolla sekä perustelemaan  tekemiään ratkaisuja.  
• Tulisi ottaa käyttöön  erilaisia etäopetuksen ja tiimityöskentelyn taitoja.
• Työelämäyhteydet ja yrittäjyys: Luovuus, ahkeruus ja yrittäjyys tulisi ymmärtää niin, että lapset ja nuoret alusta alkaen orientoituisivat työllistämään itsensä

Opetusharjoittelusta nostettiin esiin

• Harjoittelun tulisi vastata tavallista koulunpitoa (KM 1967, KM 1968).
• Ohjaus on  kapea-alaista (KM1989). Ohjaus tulisi saada analyyttisemmaksi, yksilölliseksi (MK1967, KM 1968)
• Opetusharjoittelu tulisi rakentaa didaktisen teorian pohjalle (KM 967, KM 1968)
• Opiskelijoiden tulisi saada tilaisuuksia harjoitella eri-ikäisten oppilaiden opettamista. 

Luokanopettajakouluksesta nostettiin seuraavia ajatuksia:

• Ei ole tarpeen, että  kaikki luokanopettajaopiskelijat opiskelevat kaikkia  peruskoulun aineita. 
• Luokanopettajien rekrytointipoihjaa tulisi laajentaa (maisteri ensin sitten opettajankoulutukseen
• Monialaisia opintoja olisi tarjottava nykyiset oppiainerajat ylittävinä kokonaisuuksina. Ajankohtaisia aihekokonaisuuksia ovat mm. laillisuus-, liikenne-, terveys- ja perhekasvatus 
• On tähdellistä korostaa opettajan oman pedagogisen ajattelun kehttymistä. 
• Opiskelijat ovat tyytymättömiä perusopintoihin (KM 1993)
• Teoria ja käytäntö ovat irrallaan (KM 1989)

Aineenopettajien koulutuksesta nostettiin esiin:

• Aineenopettaja tarvitsee yleisopintoja (KM 1989).
• Aineenopettajien on  syytä perehtyä eri aihekokonaisuuksiin.
• Kaikille aineenopettajille pitäisi  tarjota mahdollisuus opetusharjoitteluun eri koulasteilla ala-asteesta  aikuiskoulutukseen saakka. 
• Opintojen tulisi valmentaa  paremmin murrosikäisten ja aikuistuvien nuorten kanssa toimimiseen . 
• Valinnan tulisi tapahtua opintojen alussa (KM 1975).

 Jatkuva koulutus

Jo pitkään mietinnöissä ollaan oltu huolissaan perustutkinnon jälkeisestä koulutuksesta, Vuonna 1967 kirjattiin; Tavoitteena on opettajien jatkuva koulutus. Opettajat olisi saatava  täydennyskoulutukseen säännöllisesti muutamien vuosien  väliajoin (tekijät)

• Kuntien väliset erot opettajien täydennyskoulutuksessa ovat suuret. (Sivistysvaliokunta 1/99) Nykyinen malli ei varmista sitä, että valtakunnallisesti keskeiset aiheet tulisivat kaikille opettajille tutuiksi. Opettajien jatko- ja täydennyskoulutus on huonosti järjestetty (KM 1967)/ järjestämättä (KM 1967). 
• Opettajille tulisi  rakentaa uramahdollisuus (KM 1968).
• Lisensiaatin tutkinto sopii opettajien jatkokoulutukseksi... palkkaus koulutuksen mukaan. (KM 1967). Virkanimike lis.-/tri-tutkinnon suorittaneelle voisi olla yliopettaja (KM 1967)

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja

Suomalainen akateeminen luokanopettajankoulutus on edelleen harvinaisuus ja ylpeyden aihe. Mutta hiottavaa siinäkin nähtiin jo vuosia sitten. Kaksoistutkinnon suorittaminen on ollut yksi tapa  laaja-alaistaa opettajakelpoisuutta. Osa hionnasta on yhä tekemättä.

Itseäni kiinnosti eniten yli 50 vuotta vanha idea yhdestä peruskoulunopettajan tutkinnosta.  Tutkimusryhmä ei näyttänyt kuitenkaan uskaltaneen innostua siitä. Luokanopettajan ja aineenopettajan koulutus ovat edelleen hyvin erilaiset, Ainedidaktiikalla on tänään opettajankoulutuksessa vankka yliote.