Päivän aforismi

Topeliuksen ajatuksista osa 2

TÄSSÄ siis toinen osa kirjaesittelystä: Jantunen, Timo. (2019). Myötätunto ja viisaus Topeliuksen ajattelussa. Helsinki: Basam Books Oy

KUTEN kerroin, kirjassa on kolme osaa: Topelius  kasvattaa, myötätunto ja viisaus. Tässä toisesssa osassa  yritän ymmärtää Timon ja muiden kirjoittajakumppaneiden yritystä testata, voisivatko myötätunto + hyvän suominen  ja viisaus + yhteisymmärrys olla käsitteitä, joissa tiivistyisi  Topeliuksen tuotannon  pyrkimys edistää Suomen kansaa.

Kaikki nuo  käsitteet ovat varsin liukkaita, mutta uutterasti Jantunen tovereineen yrittää avata niiden keskinäisiä  suhteita  ja kaupan päälle niiden suhdetta mm. sivistyksen, empatian ja sympatian  käsitteisiin. Todisteita haetaan myös Topeliuksien saduista. FT  Hanna Samola esim. tarkastelee Topeliuksen kasvikuvauksia- ja toteaa ne muuten  sukupuolittuneiksi.

Metodinani oli laatia käsitekartta sen perusteella mitä  lukemastani ymmärsin.

Käsitekartta

Kartan saa suuremmaksi klikkaamalla.

EHDOTAN - hyvä lukija- että klikkaat kuvan suuremmaksi ja tuijottelet sitä tovin. Jatka sitten vasta alla olevaan tekstiin.

Myötätunto

Luen tekstiä niin, että keskeinen Topeliuksen idea: hyvän suominen edellyttää myötätuntoa ( = nykysuomeksi sympatia, empatia) toista kohtaan. Myötätunto on tunne.  Se on välittämistä. Siitä  on pieni matka rakkauteen toista ihmistä tai asiaa kohtaan. Lisäksi myötätuntoon liittyy tunneyhteys, liittyminen toisen tunteeseen ja halu toisten auttamiseen .

Myötätunto on sitä, että toivoo toiselle ihmisille hyvää.  Sen syntyminen  taas edellyttää tiettyjä taitoja, mm. kykyä eläytyä toisen asemaan ( = nykysuomeksi tunnetaitoja, tunneälykkyyttä). Myötätuntoon liittyy tietoisuus eli kyky havaita ja ymmärtää omia ja toisten tunnetiloja ja kokemuksia. 

Empatia ja sympatia

Empatia on pohdiskelevampaa kuin sympatia. Se on teoreettisempi lähestymistapa. Empatia ei edellyä toimintaa  Sympatia on kyky jakaa toisen tunteita ja mennä sisään toisen tunnetilaan. 

 

Sympatia on menemistä  rakkaudesta mukaan johonkin. Sympatia on kyky jakaa toisen tunteita ja mennä sisään toisen tunnetillaan.

Myötätunto muuttuu hyvänsuomiseksi, hyvänä olemiseksi, kun ihminen teke ekonkreettisa tekoja toisen hyvän edistämiseksi tilanteen vaatimalla tavalla. Otetaan toisen tarpeet huomioon ja autetaan tämän kuorman kantamisessa. Joskus jopa niin, että asettaa itsensä vaaralle alttiiksi.  "Tilanteen vaatimalla tavalla"- kytkee toiminnan viisauteen- siis myös varovaisuuteen.  

TT Jenni Spännärin mukaan myötätunto tarkoittaa  kykyä ja halua reagoida  toisten ihmisten negatiivisiin tunteisiin toisten kärsimystä lievittävällä tavalla.

Filosofi Eero Ojanen  toteaa esseessään "Suomi, Topelius ja myötätunto", että  Topeliukselle isänmaanrakkaus oli lämmintä, myötätuntoista suhtatumista omaan maahan ja omaan kulttuuriin, niin maisemaan,l uontoon, eläimiin ja kasveihin kuin ihmisiinkin.

TT Jenni Spännari esittelee tutkimuskäytössä olleen  tavan tarkastella myötätuntoisuuden ilmiötä kolmella ulottuvuudella:  tiedollinen, pohdiskeleva ja myötätuntoinen ulottuvuus. Myötätuntoista toiminta voi olla kuudella alueella: 

• auttaminen
• sosiaalinen päätöksenteko
• tunnesäätely
• itsen ymmärtäminen
• erilaisten arvojen ymmärtäminen
• epävarmuuden sietäminen

Timo Jantunen toivoo, että humaani perustus kasvatuksessamme säilyisi ja että yhteiskunnassamme säilyisi vahvan pyrkimys myötätuntoon, heikomman auttamiseen ja välittämiseen.

Viisaus 

Viisaus on enemmän kuin tietoa. Ja jo tietoonkin pitäisi sisältyä jotain arvokasta. "Sellainen tieto, joka ei kasvata meitä, tee meitä paremmiksi ihmisiksi, on arvoton" - Uno Cygnaeus. 

Viisaus on hyödyllistä ja hyvää tuottavaa. Viisaus tasapainottaa  luontaista myötätuntoisuuttamme.    

Viisaus on pitkälti samaa kuin sivistys.  Kummatkin ovat kulttuurisidonnaisia. Kiinassa  suurelle  ajattelijalle  Konfutselle  viisaus oli eriyisesti kansan edun, yhteiskunnan harmonian ja rauhan hyväksi tehtävää työtä, tietä KT Esko Paakkola. 

Viisaus ei aina edes ole tietoa, se voi kätkeytyä esim. itämaisiin liikuntalajeihin, kuten dosentti Eeva Kallio   kirjoittaa. 

Sivistys

Eero Ojanen tarkastelee kirjassa sivistystä, Topeliuksen aikana sivistyksen voima oli Suomen s perimmäinen voimavara ja pelastus.  Jantusen mukaan sivistys on kykyä, tahtoa ja taitoa asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakautemme perusongelmia. Jarno Paalanen on esseessään huolissan sivistyksen tilasta. Sivistys on katoamassa talouslahtöisen kilpailykykyajattelun tieltä  Yleissivistystä ei enää arvosteta. Sivistys on inhimillisyyttä. Kuinka arvostavasi suhtaudumme  toisiin ihmisiin, luontoon ja itseemme?  Lapsen ja nuorten arkea nyt ja tulevaisuudessa tulee läpäistä vahvemmin taiteen, leikin, draaman, luonnon, aidon yhdessä oppimisen, vuorovaikutuksen ja kohtaamisen. 

BONUKSIA

Teoksessa pohditaan  myös muita haastavia käsitteitä.   

TT Anna-Kaisa Inkala pohtii itsekasvatusta yhden Topeliuksen tarinan pohjalta. Teoreettisena viitekehyksenä on Kierkegaardin eksistenssitasojen teoria. Ihmisen kehityksessä on kolme tasoa: esteettinen, eettinen ja kristillinen. Siirtymä kristilliselle tasolle edellyttää "uskon hyppyä".

Jantunen itse pohtii käsiteketjua kiinnostus- innostus- harrastus- intohimo. Hänestä kaiken opetuksen tulisi tähdätä harrastuksen syntymiseen. Herbart elää:-) MH. Oleellista olisi, että  opetuksessa olisi Toeliuksen sanoin   ihanteita nostattava ja niitä vaaliva tunne. Jantusen mielestä myös tänään koulun tulisi kasvattaa arvokkaasti.

Elämäntarkoitustakin pohditaan.  ” Se, jolla on elämäänsä miksi, pystyy kestämään melkein minkä tahansa miten.” - Nietzsche 

Kiitos  ajatuksista!

Topeliuksen ajatuksista. Osa 1

TIMO Jantunen kokosi tiimin pohtimaan Sakari Topeliuksen ajatuksia. Syntyi kirja: 

Jantunen, Timo. (2019).  Myötätunto ja viisaus Topeliuksen ajattelussa. Helsinki: Basam Books Oy

Kirjassa on kolme osaa: Topelius  kasvattaa, myötätunto ja viisaus.  Jokaisessa osassa on Jantusen lisäksi vieraskirjoittajia. Minullakin oli ilo osallistua ensimmäiseen osaan.

Jantusen lähtökohta on, että koko Topeliuksen tuotantoa voi tulkita  pyrkimyksenä edistää Suomen kansassa myötätuntoa ja siten myös hyvän suomisena muille, yhteisymmärryksenä ja viisautena. Väitettä  todistellaan kirjassa näytteillä Topeliuksen  saduista.

Kaikki nuo väiteen käsitteet ovat varsin liukkaita, mutta uutterasti Jantunen tovereineen yrittää avata niiden keskinäisiä  suhteita  ja kaupan päälle niiden suhdetta mm. sivistyksen, empatian ja sympatian  käsitteisiin. 

ESITTELEN kirjaa kahdessa osassa. Tässä  ensimmäisessä lastussa keskityn kirjan  kuvaan Topeliuksesta kasvattajana.  Enemmän tästä teemasta voi lukea 10 vuotta sitten kirjoitamastani lastusta: http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2010/04/sakari-topelius-suomen-kansan-satuseta.html

 

Zachris  Topelius (1818–1898)

TOPELIUS kasvatti  ennen muuta satu- ja tietokirjailijana. Hän kirjoitti kasvattaakseen koko lasta ja nimenomaan lasta. Hän oli vanhan suomalaisen tottelevaisuuskasvatuksen kriitikko ja yksi uuden pestalozzilais-fröbeliläisen lapsikeskeinen pedagogiikan airuita Suomessa. 

Lapsuus ja lapsen maailma

Topelius arvosti lapsuutta. Lapsi oli lapsi, ei pienikokoinen aikuinen. Lapsi hahmotti maailmaa toisella tavalla kuin aikuinen, mytologisesti. Lapsi näki kokonaisemmin ja välittömämmin, itse jatkuvasti mukana eläen. Lapsi oli välitön ja vilpitön toimissaan. Hänen oli helppo uskoa uskonnollinen totuus. 

Topeliukselle lapsuus oli Eeden. Se oli erityisesti sympatian aikaa, jolloin lapsi meni  kokonaan mukaan kaikkeen, mitä teki. Ja millä luottamuksella. Lapsuuteen kuuluivat  leikki ja mielikuvitus.  

Lapsi ja maailma olivat yhtä lapsuudessa. Lapsen maailma oli kokonainen. Siinä ei ollut  eroa hengen ja luonnon välillä.

Lapsen piti saada olla lapsi eikä  kiirehtiä siirtymää nuoruuden kautta aikuiseksi. 

Sadut

Lapsen luonto pani hänen kehityksensä alulle, aikuinen ei saanut häiritä tätä kehitystä. Aikuinen voi kuitenkin  tukea ja auttaa lapsen kasvua ennen muuta oikeanlaisille  saduilla. Satu puhuttelee lapsen myyttisen ajattelun vaihetta. Sadut auttavat lasta kohtaamaan ulkoisen maailman silloin, kun hän  ei ole vielä valmis kohtaamaan sitä suoran kokemuksellisesti ilman vaimentimia, Jantunen tiivistää.

Saduissa elämä opettaa.Oikeanlaiset sadut kutsuvat lapsia ja nuori palvelemaan lähimmäisiään, isänmaata ja Jumalan valtakuntaa.  Niissä piti olla aineksia mielikuvitukselle.  Sadussa oli  oltava magiikkaa. Satujen maailmassa paha maailma yrittää päästä esiin, mutta hyvyys palkitaan. Itsekkyys voitetaan. Mieleen iskostuu  totuudenrakkautta, kiitollisuutta, ihmisrakkautta, avuliaisuutta, kohtuullisuutta ja  vaatimattomuutta, mutta niin, että lapsi oivaltaa viestin itse. 

" Opetuksen on kätkeydyttävä satuun kuin tuoksu kukkaan",  Topelius kirjoittaa.   

Älä kysele lapselta sadun jälkeen sen sisällöstä tai opetuksesta. Anna hänen itse oivaltaa, piirtää tai näytellä,  Jantunen opastaa.

Ylevät arvot

Ihmisyyden kunnioitus oli Topeliukselle tärkeää. Hän otti voimakkaasti kantaa köyhälistön olojen parantamiseen. Topeliuksen ihanteita olivat totuudellisuus, rohkeus, nöyryys ja isänmaallisuus, yksinkertaiset olot, elämäntyyli ja ravinto.   

Hänen pedagogiikkansa ytimessä olivat kaksi arvoa: isänmaallisuus ja uskonto. Hän rakasti Suomea, kunnioitti sen luontoa ja kansaa ja oli tunnustuksellinen kristitty.  Hänelle suomen- ja ruotsinkielset olivat samaa kansaa. Jostain syystä tähän yhteiseen kansaan ei kuitenkaan laskettu romaneja, saamelaisia eikä esim. tataareita.

Suomen luonto ja historia olivat muokanneet kansasta periksi antamattoman ja sitkeän - sellaisen, joka luottaa Jumalan apuun ja parempaan tulevaisuuteen. Suomen kansan sisin oli  karaistu ja  kestävä. Siinä oli sisäkohtaista voimaa, malttavuutta, kiinteyttä ja  itsepintaisuutta. Suomalainen oli  hidas, toisaalta vaitelias, mutta ajoittain esiin tuli sanatulva. Hän oli mietiskelevä, hänellä oli sisäänpäin kääntynyt ajatuksen juoksu. Oli monta- erilaistakin-  heimoa, mutta vain yksi Suomen kansa.

Koulukritiikkiä

Lehtori, tohtori, rehtori. Suomen historian
 ensimmäinen profesori. Valtioneuvos. Kirjailija.

Oman aikansa kouluun ja sen tapaan opettaa  Topelius suhtautui kriittisesti. Hän valitti, että ”makkarantäyttöjärjestelmä ahtaa oppilaihin kuollutta tietoa, hajanaista hedelmätöntä pikkurihkamaa." Koulu oli  hänestä kirjan ja koulusalin vanki.

Koulussa ei  pitäisi kasvattaa vain ajattelevaa sielun osaa vaan koko ihmistä.  Koulun olisi annettava kasvatuksessaan alku elämänaikaiselle itsekasvatukselle, jotta maailmallinen perisynti: itsekkyys voitetaan. Mieleen tuli iskostaa totuudenrakkautta, kiitollisuutta, ihmisrakkautta, avuliaisuutta, kohtuullisuutta ja vaatimattomuutta. Tahdon piti lujittua, ja tunteita oli jalostettava. 

Opettajan oli  herätettävä yhtä paljon harrastusta -nykykielellä kiinnostusta kuin opetettava. Opettajan oli osattava innostua opettamistaan asioista. Innostus tarttuu, kun esitys on elävää, ja elävä herättää elämää. Opetus oli  tehtävä eläväksi, jotta se voi innostaa, jotta  sen voi omaksua. Topelius suositteli mm. historiallisia näytelmiä.  Hänestä pedagogiikan  tulisi ylemmilläkin asteilla elähdyttää ihanteita nostattava ja niitä vaaliva tunne.

Oppikirjojen tulisytyttää; ei riittänyt, että ne ovat täynnä faktoja. Aineksen tuliolla sellaista, joka  sisältää tahdon ja tunteen ulottuvuudet. Elävä kertomus oli tällainen.

 

1800-luvun isoja koulutuspoliittisia kysymyksiä oli tyttöjen oikeus koulutukseen. Topelius kuului naissivistyksen uranuurtajiin. Hän puhui – Cygnaeuksen tavoin– tyttöjen opiskelun puolesta, kunhan ”sivistykselliset pyrinnöt eivät vaarantaneet naisen tärkeimmän roolin täyttämistä kodin hengettärenä”. 

Kaikissa koulun liittyvissä näkemyksissään Topelius ei ollut kovin moderni. Hänkin oli osa tuolloista siirtymävaihetta. Topeliuksen mielestä esim. latinaa tuli jatkossakin opiskella. Hän vastusti pyrkimystä varata kouluissa aikaa uusille kielille. Hän oli myös kurikoulun kannattaja: ”Huono kurinpito on koulun häviö.” Muutosten oli hyvä olla hitaita. 

 

Lukukirjat

Kasvaakseen isänmaanrakkauteen lasten oli tärkeää tuntea Suomen luontoa, maantietoa ja historiaa. Topelius  kirjoitti  koululaisille  Luonnon kirjan,  joka oli aivan uudenlainen oppikirja – lukukirja. Toinen klassikko oli Maamme kirja, joka luotiin vuonna 1876 10-vuotisille ja siitä eteenpäin.…Tarkoitus oli rakentaa kansakuntaa ja kansallista omakuvaa, mutta myös moraalia. Maamme kirja oli  perusteos, jonka kautta suomalainen kansa todellakin laajalti oppi tuntemaan itsensä, sen mitä Suomi on.  

KIRJOITTAJASTA

KM Timo Jantunen on tietokirjailija ja pitkän uran tehnyt peruskoulun luokanopettaja.  Eläkkeellä peruskoulun luokanopettajan virastaan hän on ollut yhdeksättä vuotta. Hän on Olen edelleen myös, nyttemmin verkossa ilmestyvän, Steinerkasvatus-lehden toimittaja. 

Kahdeksankymmenluvulla Jantunen teki Alkumatka-lehteä, joka oli aikanaan kasvatuksen keskustelulehti ja yhdysside vähän erilailla ajatteleville. 

Hänen muita teoksiaan ovat:

Jantunen, T. ja Ylipiha, M. (1993). Esiopetuksen perusteet. Atena

Jantunen, T. ja Rönnberg, P. (toim.) (1996). Anna lapsen leikkiä. Atena.

Jantunen, T. (2007). Satu kasvattaa- Topeliuksen sadut ja kasvatusajattelu. Jyväskylä: Ps-kustannus oy.

Jantunen, T. (2009). Kuningasvuosi.Leikin kulta-aika. Helsinki:Tammi

Jantunen. T.  (2011). Arvot kasvatuksessa. Helsinki: Tammi

Jantunen, T. (2011). Sydämen sivistys. Kasvatuksen ytimessä. Aurinkokustannus

Jantunen, T. (2011). Lapsilähtöinen esiopetus. Helsinki: Tammi

Jantunen, T. ja Haapaniemi, R. (2013). Iloa kouluun. Avaimia kouluviihtyvyyteen.

Jantunen, T ja Niinivirta, M. (2016). Reijo Wilenius Henkisen kasvun ja toiminnan filosofi.

Snellman-korkeakoulun tutkimusosaston julkaisu

Jantunen, T.,  Suutarla, S. ja Heino, N. (2019). Leikin taikaa. Miksi leikki on niin tärkeää.

Seuraavaksi työn alla on Topeliuksen elämäkertaa yhdessä Eero Ojasen kanssa.  

 

 

Päivän aforismi

Uuden maailman koulu. Uusinta. Osa 2

TÄHÄN toiseen lastuun Wilho Siukosen  (1946)  teoksesta "Uuden maailman koulu" poimin ajatuksia mutta myös omia rivin välejä siitä, millainen 1930-luvun  suomalainen koulu oli, kun kirjoittaja vertaili sitä amerikkalaiseen kouluun. Mitä opittavaa suomalaisilla olisi Yhdysvaltain koululaitoksesta  sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä? 

Tulkitsen Siukosen "situaatiota"  siis näin:  Suomi oli pieni. Suomenkin kansaa - osana vanhaa maailmaa -   sitoivat perinnäiset käsitykset. Meillä maailma oli kova ja kylmä. Elämä oli ankaraa ja taistelua- ja siihen myös koulu oli asemoitunut.

Suomalainen koulu

Suomalainen koulu ei ollut 1930-luvulla yhtenäiskoulu. Kansakoulumme oli kuusivuotinen.  Meillä oli opetussuunnitelma, oppiaineet ja lukujärjestys. Niitä noudatettiin. 

Muualta tiedämme, että varsinkin maalla koulurakennukset olivat vaatimattomia. Ulkovessoja oli vielä 1950-luvulla.

Opettajat valittiin kelpoisuustodistusten perusteella . Kansakoulunopettajalla oli vakinainen virka.

Suomalaisen koulun pedagogiikka

Yleistä

Suomen koulussa  asiat tyrkytettiin.  

Opettaja

Suomessa opettaja oli käskijä, kaikki osaava malli-ihminen.

Opettaja oli nykysanoilla aktori. Hän kyseli ja selitti. 

Oppilas

Suomessa oppilas oli käskettävä, tietämätön, hulttimus. 

Oppilas oli vapaa vain välitunneilla.

Opettajan ja oppilaan suhteet

Suomessa  opettaja ja oppilas  olivat eri puolilla kateederia.  

Oppilaiden keskinäiset toveripiiri säännöstelivät  oppilasta mm. hänen  ystävällisiä suhteita opettajaan.

 

Tavoitteet

Suomessa koulu oli  tahdon kovaa kasvatusta.  Tahtoa  täytyi  saada harjoittaa. Läksyjenantosysteemi asetti  opettajan ja oppilaiden tahdot vastakkain.  Samoin erilaiset kurinpitotavat.  Suomalainen koulu kasvatti sisua, ja se oli hyvä.

Oppiaineet ja oppiaines

Kansakoulussa oli oppiaineet, ja tuntijako. Yhteisiä aineita amerikkalaisten kanssa oli useita.

Verrattuna Amerikkaan meillä opetettiin enemmän luonnosta kuin siellä. Myös Suomessa oli oppimiskokonaisuuksia rinnastamalla aineita. Mutta selvästi vähemmän.

Työtavat

Siukonen esitteli oikeastaan vain kolme työtapaa - kahdesta ensimmäisestä hän ei käytä ao. nimiä:

1. Kyselevä opetus:  Meillä opettaja kysyy- oppilaat vastaavat. 

2. Opettajan esitys:  Suomessa opettaja  myös selitti  ja havainnollisti,  veti yhteen. 

3. Keskeinen menetelmä oli myös läksynanto.

Opetusnäkemys/oppimiskäsitys

Suomessa pyrittiin perinpohjaiseen oppimiseen.

Siukonen ei sitä sano, mutta 1930-luvulla suomalaista opetusta ryhditti herbart-zilleriläis-soinislainen opetusnäkemys,  johon liittyi vahva tunnin kaava. Kaavaa hän kuvasi:

Oppitunnin rakenne

Suomessa tunnin kaavassa oli neljä vaihetta:

1. Valmistava keskustelu: Suomessa opettajan johdolla 

2. Havainnollistaminen:  Havainnollistamisprinsiipin ensimmäinen käsitteen siirto: käsite = esine ja sen symboli= sana tapahtuu opettajan kysymysten avulla. Virikekysymyksillä vahvistetaan havaintoa.

3. Uuden asian valtaaminen: Opettaja syöttää. 

4. Syventävä käsittely oli Suomessa opetuksen tärkein kohta. Se oli joko tunnin lopussa tai keskittyi usean tunnin tehtäviin. Se oli opitun kokoamista, yleisnäkemyksen luomista, siveellisten ja asiallisten viitteiden tai ohjeiden antamista. Se oli piste tai huutomerkki tai kysymysmerkki.

 

Pedagogisia periaatteita

• Havainnollistaminen: Suomessa havainnollisaminen tapahtui opettajan johdolla. Hänen kysymyksillään yhdistettiin esineja sana. 
• Kuri ja järjestys: Kouluun kuului komentosävy ja  koulujärjestys: "Suorar rivit. Liikkua ei saa." Ensimmäiset päivät menevät  koulun järjestykseen tottumiseen. Suorat jonot! Ei saa liikkua! Ei saa puhella! Yhtaikaa istumaan ja yhtaikaa ylös!  Seiso suorana käde sivuilla.Seiso keskikäytävällä. Vastaa kuuluvasti opettajan kysymyksiin. Yks-kaks, yks-kaks. Luokka hiljeni, kun opettaja tuli luokkaan. Opettajan pulpetin  paikka oli korokkeella.  
• Perinpohjaisuus: Meillä asia on opittava ytimiä myöten.

 

Summa summarum

Millaiseksi Wilho Siukonen arvotti  suomalaisen koulun ja sen pedagogiikan nähtyään amerikkalaisen koulun?  

Hän kirjoittaa:  suomalainen koulu on komentokoulu, muttei täydellinen. " Vapautta lapsi varmaan kouluoloissaan tarvitsee ja kaipaa, mutta kiinteään järjestykseen se on myös jopa sen oman luonteen mukaisesti totutettava." 

Missä suhteessä kumpaakin? Omasta puolestaan hän  olisi ollut valmis suuresti tinkimään  suomalaisen koulu  jäykästä, koululle aivan leimaa-antavasta  järjestyksestä ja siirtymään  aika askeleen amerikkalaisen koulun tapojen suuntaan. Muttei liikaa? 

Tulkitsen niin, että Siukonen näki suomalaisen koulun mallissa neljä vahvuutta:

1.  Suunnitelmallisuus. 

2.  Perinpohjaisuus.  Meillä pintapuolisuutta pidettiin virheenä. Asiat oli opittava ytimiä myöten.

3.  Tahdon harjoittaminen, joka auttoi lapsia valmistautumaan  ottamaan vastaan elämän ehkä kovatkin koettelumukset,  taistelemaan itselleen aseman ja toimeetulon ja vartuttuaan aikuiseksi siirtämään jälkeläisillleen veressään ja esimerkillään taistelevan elämän keinot ja mahdollisuudet 

4. Se sopii suomalaiselle luonteelle ja kasvatuksen perinteellemme,

Se, mitä suomalainen koulu voisi hänestä ottaa opikseen, oli amerikkalaisen koulun erinomainen ajatus: Lapsen omia kykyjä ja taipumuksia on etsittävä ja niitä mahdollisuuksien mukaan kehitettävä.

 

Selvästi hän etsii  kompromissia:

"Lapsi on hetken ihminen. Sen täytyy saada vaihtelua elämäänsä. Muuten se kuihtuu. Väliin sadetta, väliin päivänpaistetta, virkistävää kylmää ja hehkuvaa lämmintä kutakin ajallaan. Ja niin lapsi iloitsee elämästä, sen värikkyydestä, sen moninaisesta vaihtelusta, sen sykinnästä jne."

Uuden maailman koulu. Uusinta.Osa 1

Siukonen, Wilho (1946). Uuden maailman
koulu. Matkahuomioita  Amerikan  koulu-laitoksesta. Helsinki: Tammi. 

 

REILUT kolme vuotta sitten esittelin tässä blogissa aseminaarinjohtaja Wilho Siukosen postuumina vuonna 1946 julkaistun teoksen "Uuden maailman koulu".  Kirja kertoi  amerikkalaisesta koululaitoksesta sellaisena, kuin Siukonen sen koki opintomatkoillaan vuonna 1911 ja 1938. 

Tässä linkki tuohon lastuun:

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2017/04/kuukauden-kirja-uuden-maailman-koulu.html

LUIN kirjan toukokuussa enkä pätkääkään muistanut lukeneeni sitä aikaisemmin. Sama pää kesät talvet. Tein muistiinpanot ja huomasin, etä ymmärsin kirjan jos en nyt ihan toisin, ehkä syvemmin.

Tällä kertaa lukuotteeni oli kaksisilmäinen.  Toinen silmä oli ollut raollaan jo edellisellä lukukerralla: millaiseksi  Siukonen koki tavallisen - tai tarkasti ottaen varakkaan - amerikkalaisen, hyvin deweyläisen koulun ja sen pedagogiikan ennen toista maailmansotaa. Toista silmääni kiinnosti nyt, miten hän tuon matkan jälkeen kuvasi suomalaisen kansakoulua.

Tässä ensimmäisessä lastssa yritän luoda tiiviin kuvan Uuden maailman koulusta. Ja sitten  toisessa osassa kerron karun kuvan  suomalaisesta koulusta vastaavaan aikaan.

Amerikkalainen koulu

Amerikka oli Siukosen mukaan  suuri,  rikas, tasa-arvoinen  ja vapaa. Sen kansaa eivät sitoneet  perinnäiset käsitykset eivätkä tavat kuten vanhan maailman kansoja.  

Myös amerikkalainen koulu oli  suuri, rikas, tasa-arvoinen  ja vapaa. Se oli kasvatus- ja opetuslaitos mutta myös  liikelaitos, joten hallintoa riitti.

Koulun tehtävä oli valmistaa  yhteiskunnan jäsenet ja olla osa tätä yhteiskuntaa. Se teki tätä lempeästi. 

"Hymyillen eletty elämä on parasta elämää ja tähän iloiseen elämään koulu kuljetti  lapsen."

Yhden  koululuokan suunnitelma
 

Opettajia ei valittu koulun ainoastaan paperien mukaan vaan, myös menestys käytännöllisessä opetustyössä ja tuttavuussuhteet vaikuttivat. Hyviä opettajia headhantattiin. Opettajat palkattiin tavallisesti vuodeksi kerrallaan tai toistaiseksi. He  opiskelevat jatkuvasti pysyäkseen töissä.

Siukonen tutustui erityisesti rikkaisiin kouluihin. Koulurakennukset olivat uusia,  tilat joustavia ja kalusteet siirreltäviä.  Oli kotiluokkia, jotka olivat kuin olohuoneita, avaria kirjastoja, erillisiä  juhla- ja likuntasaleja, aineluokkia, laboratoroita, vapaita  käytäviä, kouluruokala,  sisävessat- jopa oma uimahalli.  Pihoilla oli monipuolisia liikuntakenttiä.

Amerikkalaisen koulun pedogogiikka

Yleistä

Amerikkalainen koulu oli 12-vuotinen yhtenäiskoulu. Varsinkin vanhempien ikäluokkien koulut olivat usein sisäoppilaitoksia ja osa laajaa campusta.

Pienillä  oli leikkikoulu, jossa elettiin puhtaasti lasten maailmassa. Myös alkuopetus oli  lastentarhamaista. Painettua opsia ei ollut eikä varsinaista lukujärjestystä.  Opettaja sai valita vapaasti opeteltavia aiheita. Aiheet saatettiin ottaa oppilaiden kouluun tuomista lehtikuvista. Opetus oli leikkiä, luovaa toimintaa ja yksilöllisiä vastuutehtäviä. Tehtäviä tehtiin itsekseen ja ryhmissä.

Kolmannella luokalla  taululla oli jo viikon ohjelma, työjärjestys. Tuokiot olivat noin  puolen tunnin mittaisia. Ohjelmaan tuli myös yhteiskuntaoppi aineena. 4-6- luokilla siirryttiin sitten lapsen maailmaan   enenevässä määrin kohti aikuisten elämää. Nyt opiskeltiin myös  ihmisen alkeistietoja ja -taitoja. Ylemmillä luokilla junior ja senior high schoolissa luettiin yleissivistyksellisiä aineita,  kokonaisuuksina "uniteina".

Koko koulutyö oli  lapsenomaista totuttautumista suuren ulkomaailman elämän muotoihin. Oltiin rakennusmestareita, tekniikoita, maalareita. Sitten päästiin kirjastonhoitajiksi, hoidettiin pientä kauppaliikettä, leikittin juhlatilaisuutta, jossa totuttiin  erilaisiksi toimihenkilöiksi: lippujen myyjiksi, ovimiehiksi, airuiksi... 

Opittaviin asioihin tutustuttiin käytännöllisessä elämässä - elämäntavat elettiin Asioita ei tyrkytetty, ei opetetu, vaan menestyksellinen oppiminen vaati niiden oppimista. "Voisiko sanoa: Mitään ei ole opetettu, vaan kaikki on draamallisesi eletty, näytetty, asia omistettu, mutta ei pelkkä asia vaan myös asiaa  ympäröivä henki, asian elämänympäristö."

Amerikassa ponnisteltiin  ystävällisten suhteiden rakentamiseksi opettajien ja oppilaiden kesken. Opetusryhmät olivat pieniä, jotta opettajat oppivat tuntemaan oppilaansa. Kanslian ja opettajien ovet olivat avoinna oppilaille. Valvojat kutsuvat oppilaita koteihinsa. Perheelliset  opettajat aterioivat yhdessä oppilaitten kanssa.

Opetuksen tavoitteet

Amerikan koulu pyrkii valmistamaan oppilaansa demokraattiseen yhteiskuntaan sopeutuviksi. Se tahtoi kokea elämän sykettä väliitömästi suoraan, joko niin, että se toi elämän luokseen tai astui itse elävään  elämään. Keskeinen väline tässä oli  yhteiskuntaoppi. Jo lastentarhassa opittiin:  Sopeudu toisiin. Auta toista. Yhdessä on opittava toimimaan.

Oppiaineet ja oppiaines

Amerikalle tyypillinen oppiaine oli siis   Yhteiskuntaoppi, joka alkoi  jo lastentarhassa. Kuten edellä kerrottiin: Alaluokilla leikittiin eri ammatteja, mutta mentiin myös  koulun ulkopuolelle. 

Yhteiskuntaopissa itsenäisinä uniteina olivat mm.  kotitalo, kirkko, posti, autonajaja, juna, poliisi, palokuntalainen, merikapteeni…  

Äidinkieli oli jaettu erillisiin osiin, joissa harjoiteltiin konkreetteja taitoja: kirjoitusta, lukemista, kirjastonkäyttöa, konekirjoitusta,  keskustelua, koulutuksenpitoa, viikon arviontia. Lisäksi ohjelmassa oli käsitöitä, piirustusta, kotitaloutta, musiikkia, voimistelua ja  luonnontietoa. Usein opittavat asiat valittiin ajankohtaisista tapahtumien pohjalta.

Junior ja senior high schoolissa  oppiaineksen valintaa ohjasi satunnaisuuden sijaan kiinteämpi unit-järjestelmä eli työkokonaisuus. Tämä unit-järjestelmä oli amerikkalaisen koulun sen hetken tärkeä opiskelumuoto.  

Yläluokilla oli mahdollisuus toteuttaa omia henkilökohtaisia  toiveitaan erittäin laajassa mitassa. Siellä oppilailla oli  valittavanaan valinnaisaineita; ”elective”. Korkeimmilla luokilla opetettiin  myös ammattiaineita.

Kouluviikkoon kuului myös  tunti, jossa käsiteltiin uutisia. Silloin tehtiin myös  suunnitelmia ja käytiin keskustelua esim. käyttäytymisestä tulevassa konserteissa.   

Opettajan ja oppilaan rooli

Amerikassa  oppilaat opiskelivat, heidän täytyi kartuttaa tietojaan, heidän oli  ponnisteltava voimiaan, heidän tulevaisuuttaan tässä rakennettiin…Koulu oli  häntä varten, hänen tulevaisuutensa hyväksi toimiva, opettajat olivat  tämän opiskelun auttajia ja edistäjiä.  He olivat aina  opastamassa, neuvomassa,  innostamassa ja rohkaisemassa. Nykysanoin: Amerikassa oppilas oli aktori, opettaja fasiliaattori.  

Amerikkalaisen pedagogiikan johtavia periaatteita

Tunnistin Siukosen tekstistä seuraavia pedagogisia/didaktisia periaatteita: 

• Ajankohtaisuus: Suunnitelmallisen opiskelun sijaan satunnainen tapaus, päivän uutiset.
• Eheyttäminen: Oppiaineet oli  jaettu  kokonaisuuksiin, joita kuvasi vahva rinnataminen. Esim kirjastoviikko.
• Elämänläheisyys:Koulu tahtoi kokea elämän sykettä välittömästi suoraan, joko niin, että se toio elämän luokseen tai astui itse elävään  elämään.
• Harrastuksellisuus ja vapaus: Luokka ei Amerikassa hiljennyt kun opettaja tuli luokkaan, vaan kun toiminta alkoi.  Opettajan pulpetin  paikka oli  samalla tasolla kuin oppilaspöydät ja tuolit. Kaikki toiminta tapahtui oppilaan ja hänen tulevaisuutensa puolesta... 
• Havainnollistaminen: Lapsi vietiin  aitoon ympäristöön 
• Lapsilähtöisyys ja yksilöllisyys: Lähtökohtana oli  lapsi omine haluineen,  pyrkimyksineen ja vahvuuksineen.  Lapset ajatuksineen ja ehdotuksineen otettiin  vakavasti. Lapsen omia kykyjä ja taipumuksia  etsittiin ja kehitettiin mahdollisuuksien mukaan.  
• Leikinomaisuus antoi  leiman kaikelle työlle (esim. leikitään kauppaa).  Työn ja leikin rajaa oli  koetettu madaltaa.  Kaksi ensimmäistä vuotta elettiin pääasiassa lasten maailmassa.  Työ oli koetettu saada hauskaksi, virkistäväksi ja harrastukselliseksi.  
• 'Positiivisuus: Amerikkalaisessa koulussa pyrittiin, siihen että jobkin on hobbya. Koulutyö oli leikinsävyistä, tunteeseen vetoavaa… se mahdollisti luomaan lapsenomaista henkeä koko kouluaikaan ja tekemään nuoruusajan kokonaan otolliseksi luomaan iloisen mielialan valoisaa hohdetta kaikkeen koulutyöhön, raskaaseenkin. Hymyillen eletty elämä oli  parasta elämää, ja tähän iloiseen elämään koulu kuljetti lapsen.
• Toiminnallisuus; Joka puolella  amerikalaisessa koulussa oli aktivisuutta, omakohtaista työntekoa,  jossa nimenomaan leikki näytteli suurta osaa. Lapsia  ei vain viety  kirjastoon katsomaan ja selitetty heille; oppilaat  joutuivat ensin tekemään  kysymyksiä, joiden avulla asiaa lähdettiin tutkimaan. Kun kirjastossa oli käyty, ruvettiin rakentamaan  omaan luokkaa   kirjastoa omin voimin ja omin keinoin. Toiminnallisuudessa oli kaksi peruspiirrettä: 1. asia lähti oppilaista liikkeelle. Leikinomaisella tavalla toteutettiinn suunnitelma tai ajatus 2. Kaikki tapahtui kolmessa vaiheessa; a) ensin asia keksittiin = herätettiin luovat voimat  b)sitten siihen tutustutaan = asia havainnollistettiin ja c) lopuksi asia toteutettiin = ryhdyttiin omakohtaiseen työhön.
• Vapaus: Kaikki oli vapaata ennen muuta alaluokilla. Sai piirtää, jos tahtoi, muovailla,  leikkiä nukeilla, kävellä…  

Työtapoja

• Keskustelutunti, jossa opettajat olivat mukana. Opettajien tehtäviin ei kuitenkaan kuulunut järjestyksen valvonta. Siitä oppilaat pitivät itse huolen. Opettajat olivat kuulemassa ja oppimassa kuten kaikki muutkin. Asialistalla oli kurinpitoasioita. Vaaleja harjoiteltiin. Elokuva katsottiin...
• Tutkiva oppiminen: Johtava työtapa
• Paloharjoitus
• Radio; Radion käyttöä suosittiin. Se laajensi  kouluohjelmaan;  taiteilijat, näyttelijät, kirjailijat ja erilaiset ammattimiehet tulivat oppiaiden luo luokkaan.
• Vapaa keskustelu: Amerikkalainen koulu oli keskusteleva koulu, resoneeraava koulu. Jo alkuasenne oli: oppilaille ja heidän mielipiteilleen on annettava arvoa.  

Tunnin rakenne

Siukonen kuvasi amerikkalaista opetusta tuolloin Suomessa vallalla olleen tunnin kaavan mukaisesti 

1. Valmistava keskustelu oli puhumista. Se rakentui oppilaiden omavaraisen tiedon arvostamiseen ja käyttämiseen.  Oppilas katsottiin  aktiiviseksi etsijäksi ja kyselijäksi. Oppilailla oli tilaisuus kysellä, lausua mielipiteitään ja pohtia koulun käsittelemiä asioita ja tämä kaikki suoritettiinhalulla ja harrastuksella.

Opettaja oli tässä  jonkinlainen  selvilleottotoiminnan ohjaaja ja kysymyksiin vastaaja. Amerikassa  asian syöttäminen osina tai kokonaisuutena oli outoa.

2. Havainnollistamisvaihe

Oli toimintaa. Lapsi vietiin ympäristöön, jossa hän joutui välittömään kosketukseen erilaisten esineiden kanssa. Hän sai nähdä, kosketaa, käyttää leikkikaluja, kirjoja, kuvia, kalustoa. Hän sai keskustella  niistä tovereidensa kanssa. Tyrkyttämättä ja tarjoamatta, leikinomaisen elämän tarpeiden mukaan lapselle. Oppilas oli aktiivinen etsijä ja kyselijä. Opettaja oli paikalla vain jonkinlaisena selvilleottotoiminnan ohjaajana ja kysymyksiin vastaajana.

3.  Uuden asian valtaamisvaihe

Uuden asian valtaamisvaihe oli itsenäistä toimintaa, referenssitöitä ja laajempaakin kirjastonkäytöä, kokeita, retkeilyhuomioita. 

4. Syventävä käsittely oli opitun omakohtaista elämistä, painumista  asian syntyihin syviin.

 

Summa Summarum

Miten Siukonen sitten summasi näkemäänsä? Amerikkalainen keskusteleva koulu teki hänestä  vierailijaan ehdottomasti myönteisen vaikutuksen. Sen vireä psykologinen harrastus ja hyvään tulokseen vakavasti pyrkivä työ takasivat sille menestyksen, josta se voi olla ylpeä. "Kun oppilailla on tilaisuus kysellä, lausua mielipiteitään ja pohtia koulun käsittelemiä asioita ja tämä kaikki suoritetaan halulla ja harrastuksell, koulu saa olla tyytyväinen."

Suomeen tällainen koulu kuitenkin sopi  hänestä  vain vähäisessä määrin.  Meillä kun oli  erilaiset luonteet ja perinnäistavat.  Amerikkalainen koulu oli pintapuolinen. Suunnitelmallisen opiskelun   korvasi siellä  satunnainen tapaus. Yleiskatsaus opiskeluasioihin jäi vajavaiseksi, mutta mikä yleistiedossa menetettiin, erikoisopiskelussa voitettiin.

Myös tahdon harjoittaminen jäi siellä liian vähälle huomiolle. Kuinka lapsi voi tällaisessa ”lempeässä” koulussa valmistautua ottamaan vastaan elämän ehkä kovatkin koettelemukset,  taistella itselleen aseman ja toimeetulon ja vartuttuaan aikuiseksi siirtää jälkeläisillleen veressään ja esimerkillään taistelevan elämän keinot ja mahdollisuudet, hän kysyi. 

Omasta puolestaan hän olisi ollut valmis suuresti tinkimään  suomalaisen koulun  jäykästä järjestyksestä ja siirtymään  aika askeleen amerikkalaisen koulun tapojen suuntaan

TEKIJÄSTÄ

Wilho  Siukosesta  (1885- 1941)  löydät enemmän tietoa yo. linkistä
 

Päivän aforismi

Oikein hyvää Juhannusta !

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin.

Linkki biisiin lähes 40 vuoden takaa, vuodelta 1979: 

https://www.youtube.com/watch?v=jtB8cvM78cE

1 750 000 käyntiä blogissa. Kiitos !

NOIN viikko sitten Bloggerin laskeri, joka aloitti toimintansa 2009,  näytti, että tässä blogissa on käyty muutama päivä sitten  miljoona seitsemänsataatuhatta  kertaa. Lämmittää kirjoittavaa.

YHTEENSÄ blogissa on julkaistu 4000 blogilastua.  Mukana on kuvauksia OAJ:n ja Suomen Luokanopettajien toiminnasta, kirjaesittelyitä, kuvauksia koulutustilaisuuksista, muistokirjoituksia, omien  ajatelmien kehittelyä, puffeja teatteriesityksistä, vuoden yhteenvetoja....  syksystä 2009 helmikuuhun 2010 blogissa julkaisiin myös Auroran koulun tiedotteita ja viikkokirjeitä.  Joukkoon mahtuu myös pyydettyjä vieraskynälastuja. Vierailijoina ovat olleet mm. Sari de la Chapelle, Rauno Haapaniemi, Heli Haaro, Raimo Hautanen, Olli-Pekka Hiipakka, Marle Himberg, Kirsi Ihalainen, Marko Jokinen, Jukka Jokiranta, Pia Kaspi, Timo Kettunen, Kari Kinnunen, Kirsi Kolu, Jorma Kuusela, Kari Lehtola, Kirsi Lindroos, Jasminiita Lumme, Kai-Ari Lundell, Markku Pelkonen, Antti Piiroinen, Pekka Rokka, Juhani Räsänen, Aki Saariaho, Piritta Siekkinen, Matti Sippola, Hannu Suntio, Arja Susi, Atso Taipale, Lea Tornberg, Hannu Tuominen, Atso Vilkkijärvi, Sinikka Willberg... Kiitos.

Käyntejä on ollut  10 vuoden aikana yli miljoona (juuri tänään:1 023 468).  Ja mikä parasta. Yksikään vuosien varrella kirjoitettu juttu ei ole kadonnut. Blogiin  on  näin dokumentoitu talteen 7,5  vuotta Auroran koulun vaiheita - ja 10 oman elämäni. Kommentteja on tullut 1861. Kiitos

BLOGIN "kultakausi on osunut vuosiin 2017-2018.  Tuolloin jossain kuussa käyntejä näyttää olleen yli 40 000. Muutoin kävijämäärä näyttää rauhallisesta kasvaneen noin 10 000:sta 20 000:een/kk.

Kaikkein eniten käyntejä tehtiin huhtikuussa 2018: 42 509 käyntiä. Hopeasijalla on huhtikuu 2017: 38 038 käyntiä ja pronssilla tammikuu 2018: 37 355. Syvin kuoppa saavutettiin heinäkuussa 2011: 5570 käyntiä.

NÄITÄ kävijämääriä ei pidä ottaa turhan  vakavasti. Sivuille voidaan osua vahingossa - tai tarkoituksella  Joskus yhtenä päivänä  käyntejä on tullut ulkomailta, ennen muuta Venäjältä,  tuhansia.

Mutta silti. Nöyrä kiitos kävijöille ja erityisesti kommentoijille! Tämä innostaa edelleen jatkamaan kirjoittelua  pedagogiikasta ja koulupolitiikasta. 

SUOSITUIMPIA ovat olleet seuraavat lastut. Blogin oikeassa alareunassa on linkit noihin juttuihin.

1. Juttu, jota Helsingin Sanomat ei julkaissut
2. Pasi Sahlberg: 10 keinoa tuhota suomalainen koululaitos
3. 100 helppoa OPS-ideaa
4. "Ope mä oppisin paremmin jos sä selittäisit ja kertoisit"
5. Kuukauden kasvatusalan kirja: Siljander, P. (2002). Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen. Helsinki:Otava   
6. Tuntematon Sotilas ja johtamisen taito
7. Respect! Lappeenranta on tehnyt ops-oppaan vanhemmille
8. OPH päivitti ohjeitaan...Perusopetuksen oppimisen tuen järjestäminen poikkeusoloissa  14.4.2020 alkaen  
9. Koulussa voidaan hyvin kun...
10. Kuinka rakentaa luokkaan työrauha?

 

Päivän aforismi

Päivän aforismi

P.H.Ritter: Kasvatusopillisia mietelmiä. Osa 2

P.H. Ritterin teos ilmestyi  hollanniksi ensimmäisen
kerran vuonna 1888.

Tässä toisessa lastussa teoksesta...

Ritter, P.H. (1927). Lastemme kasvatus. Kasvatusopillisia  mietelmiä. Suom. Ester Peltonen. Kotilieden kirjasto XIII. 3. painos. Helsinki: WSOY.

...keskityn metodiin, jolla tri Pierre Henri Ritter kertoi päästävän määrittelemäänsä - tässä hieman minunsanoin- kasvatuspäämäärän:

Kasvatuksen tarkoitus  on tehdä vanhemmat tarpeettomiksi ja  saada nuorukainen itse ohjaamaan elämänsä purtta... niin, että nuorukainen on yksilö: kokonaan ja täydellisesti oma itse - ja siksi onnellinen.

Avuttomasta tulee askel askeleelta itsensä, omat lahjansa  tunteva, omaksi itsekseen kasvaa saanut yksilö, joka on oman elämänsä  purren ohjaaja, nykysanoin itseohjautuva - mutta samalla viisaasti yhteiskunnan todellisuuteen suostuva aktiivinen kansalainen. Hän pyrkii ilman vanhempien apua - omasta halustaan  henkisestä kehityksestään kohti täydellisyyttä. Hän  löytää elämäntehtävän, jossa voi olla hyödyllinen osa kokonaisuutta ja hoitaa sen.

Pienen lapsen vanhemmilla on tärkeä tehtävä tukea lapsen itsenäisyyttä. Heidän tulee vähetä, jotta  lapsi saa kasvaa. Kasvattajan lopullinen tehtävä on  tehdä  itsestään tarpeeton. Ja hyväksyä velvollisuutensa väistyä, kun tehtävä on täytetty.

Tässä linkki lastuun, jossa kerron kasvatspäämäärästä enemmän.
http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2020/06/ph-ritter-kasvatusopillisia-mietelmia.html

Jaan tarkasteluni tässä lastussa  kahtia: Metodiin, jolla lasta kasvatetaan nykykielellä itseohjautuvaksi omaksi itsekseen ja metodiin, jolla vanhemmat tekevät itsestään tarpeettomia.

Metodi kohti itseohjautuvutta

Kasvatuksen kohteet: Ruumis ja sielu

Ruumis

Ruumiin kasvatus on terveyskasvatusta. Hyvään terveyteen tarvitsemme, ravintoa, työtä ja unta

Kuinka?

• totuta työhön
• totuta  järjestykseen - tee kaikki määrättyyn aiokaan ja määrätyssä järjestyksessä 
• varjele  kiihottavista  asioioista
• varjele ajatuksen puhtautta 
• totuttakaamme lapsemme yksinkertaisuuteen, kohtuuteen, työhön ja mielen puhtauteen. 

Sielu, mieli, luonne

Lapsen luonnetta tulee kehittää samoin kuin ruumiista. Kasvatuksen tulee kypsyttää oraalle, kukkaan ja hedelmään ne hyveen siemenet, jotka ovat lapsen luonteeseen kätkettyinä. ”Ravinto”-  parhaimmatkin luonnonlahjat  kaipaavat opetusta ja ohjausta. Lahjat eivät yksin riitä, tarvitaan työtä. Nuoria on opetettava tahtomaan. Sielun kyvyt ovat

1. ymmärrys- järki, 
2. tunteet ja  
3. tahto.  

Kaikkia sielun kykyjä  tulee kehittää.Yhdessä. Ihminen, jota johtaa vain järki on kuin kylmä  kone. Jos vain tunne johtaa, ihminen on toki lämmin, mutta  epäjohdonmukainen ja  häneltä puuttuu vastustukyky.  Jos häntä ohjaa vain tahto, hän on itsepäinen. Siksi tavoitteena on sopusuhtaisuus: tunne lämmittää järkeä ja järki ohjaa tunnetta.

1. Ymmärryksen kasvattaminen

Ymmärrys kehittyy hitaasti. Ymmärrykseen liittyy monta kykyä:

• tarkkaamiskyky - teroitetaan, tehdään havaintoja
• käsitteiden muodostamiskyky
• arvostelukyky- totuudenrakkaus
• kuvittelukyky
• muisti

Ritterin mukaan omat vanhemmat sopivat lastensa opettajiksi kaikkein huonoiten. He ovat liian kiinni lapsessaan. Opettaja ei saa vaatia liikaa eikä hätäillä,

Kuinka?

• tarkkaamiskykyä teroitetaan tekemällä havaintoja.
• tärkeä apukeino on  asianharrastus, joka syttyy jos lapsi kiinnittyy opettajaan.
• tilaisuuksia kuvitella
• opetustapa eli metoodi on tärkeä:  Hyvän opetustavan 3 ehtoa ovat: helppo alku, vähittäinen eteneminen ja huomaamattomat siirtymiset kohdasta toiseen
• on asioita, jotka painuvat mieleen vain koneellisen ulkoluvun kautta.

2. Tunteiden kasvatus

Ihmisen mieliala on tärkeä. Tavoitteena on hyvä mieli. Muttei nautinnosta toiseen etenemällä.
Elämänilo on eri asia kuin huvitukset.

Kuinka?

• luokaamme siis päivänpaistetta lastemme elämään. Perhe-elämän pohjasävyn, kodin hengen tulee olla iloinen.
• järjestys
• työ on mahtavimpia voimia, jotka määräävät ja hallitsevat ihmisen mielialaa.
• kun työ on tehty, siitä seuraa ilo itsestään ,
• tuska ja käsimykset, sekasorto ja epäjärjestys  taas madaltavat mielialaamme. Työ on lääke tuskiin ja jännityksiin. 
• elämäniloa kohottaa soitanto ja runous.
• lapsen ei tule edetä nautinnosta nautintoon. 
• älkää tyydyttäkö kaikkia toiveita. Säästäkää toki jotakin tulevienkin päivien varalle.

Ihmisen oikea luonne ilmenee hänen tunteissaan. Tunteita on pohjimmiltaan kaksi: Mieluinen ja epämieluinen. Kasvatuksessa tunteita liitetään arvokkaisiin asioihin.
Omia tunteita pitäisi ohjailla järjellä.

Mielenliikutus, halu, taipumus ja intohimo

Mielenliikutukset ovat hetkellisiä tunteita. Ne syntyvät äkkiä. Ne ovat kohtauksia, jolloin
kaikki muu karkoittuu ihmisen mielestä, esim. kiivaus

Toisaalta mielenliikutukset saavat elämän kauneimmat kukat puhkeavat. Eläisimme puolityhjää elämää. Ilo, innostus, ihailu osoittavat mielen jaloutta Mutta kaikkia mielenliikutuksia hallita järjen avulla.

Lapsi haluaa. Kun halu tyydytetään, niin se lakkaa. Mutta on mahdollista, että yhä uudestaan tyydytettynä tulee hetki, jolloin halu jatkuu vielä tyydytyksenkin jälkeen. Tällöin halusta on  tullut taipumus. Jos tätä taipumusta ei ajoissa tukahduteta, kehitty taipumus intohimoksi. Intohimot vat kestäviä, pitkällisiä.

Halun taustalla on luonnollinen vietti, joka tähtää elossa pysymiseen. Prosessi mielenliikutuksesta intohimoon etenee näin:

1. luonnollinen vietti tyydyttyy
2. taipumus 
3. intohimo= kiihkoinen halu

Jos intohimo kohdistuu luvattomaan, ihminen on himojensa orja. Intohimot tekevät ihmisen sokeaksi ja kuuroksi. "Kuuroksi vanhempien ja ystävien varoituksille, sokeaksi puolison ja lasten kyynelille, sokeaksi vaaroja välttämään, sokeaksi muiden lankeemuksista oppia ottamaan."

Se, joka on intohimojen orja, tekee mitä ei tahdo ja tahtoo, mitä ei tee. Ja intohimon saatua tyydytyksensä seuraa katumus, lupaukset ja valat. Mutta seuraavana aamuna matelee halujen käärme taas esiin. Järkiperusteet vaikuttavat vain hyvin vähän.

Kiihkoinen halu, joka kohdistuu totuuteen, kauneuteen ja hyvyyteen on  innostus.  Innostus kukistaa intohimon. Innostus on eri asia kuin intoilu.

Ritterillä on keinoja puuttua luvattomaan kohdistuvaan intohimoon. On kolme pysäkkiä, jolloin  intohimon kehittymiseen voidaan puuttua

Kuinka?

• kun mielenliikutus - luvattomaan-  on kerran vallalle lapsessa päässyt,  silloin eivät auta kovat sanat, uhkaukset eikä lyönnit.
• on vain yksi keino: anna ajatukselle toinen suunta, kiinnitä tarkkaavaisuus  toiseen asiaan tai henkilöön. Se lauhduttaa  kiivastumista, hiljentää suuttumusta, poistaa neuvottomuuta Tarkkaavaisuus kiinnitetään.
• tärkeä kohta on halun muuttuminen taipumukseksi. Kun halu ei  lakkaa, vaikka se on tyydytetty. Älä anna intohimolle ravintoa,  niin se heikkenee
• jokaisen intohimon kukistaa toinen intohimo, joka on edellistä voimakkaampi

Tärkeitä ova  tunnot: Itsetunto, myötätunto, totuuden tunto/totuuden rakkaus, hyvän ja oikean tunto, kauneuden tunto

Itsetunto, itsetuntemus, yksilöllisyys, omaksi itseksi kasvu

Jokaisella on omat erityiset taipumuksensa, erityiset lahjansa, oma erityinen käytöstapansa ja omat kykynsä. Lapsen tulee oppia löytämään ne.

Lapsi tarvitsee noin 3 vuotta herätäkseen tajuamaan itsensä erityisenä olentona- tällöin hän alkaa käyttää sanaa: minä. Hänen täytyy oppia arvostamaan itseään ei liian vähän- vaatimattomuus, ei liian paljon - itserakkaus vaan oikein. Oikea käsitys itsesä  synnyttää itseluottamusta ja itseluottamus synnyttää voimaa

Kuinka?

• kunnioita lapsesi yksilöllisyyttä.
• pelko, pakko, iva, pikkumaisuus ja turhamaisuus estävät lasta  ilmaisemasta yksilöllisyyt
• lempeä kohtelu, lämpö
• vapaus. Jätä 3-vuotias poika itsekseen- kun se on turvallista. .Älä sekaannu auttamaan.  Kehitys tapahtuu sisältäpäin. Koneellinen ulkoinen apu ei ole tarpeen.

Myötätunto

Myötätunto on kyky ottaa osaa toisen suruihinja iloihin  ja osoittaa kunnioitusta.

Kuinka?

Tästä en löytänyt ohjetta.
 
Hyvän ja oikeuden tunto

Hyvän ja oikeuden tunto on kyky erottaa hyvä ja paha. Sydän on paikallaan. Omatunto ohjaa.

Kuinka?

• meitä auttavat  yhteiskunnan siveyslait ja suuren siveysopin opettajat.
• kertomukset
• lapsella ei ole omaa siveellistä arvostelukykyä. Siksi siveelliyyden laki on:  kuinka vanhemmat itse elävät. Ole sellainen itse, jollaiseksi  toivot lapsesi tulevan.

Kauneuden tunto

Tästä en löytänyt ajatelmia.

3. Tahdon kasvatus

Tahdolla on voima ja suunta. Tahto voi olla heikko tai vahva. Tahto voi suuntautua hyvää ja pahaan.
Pahaan sitä vievät tahtoa kiihoittavat intohimot mm.  ylpeys, kunnianhimo, viha ja kostonhalu lietsovat tahtoa voimakkaaseen kiihoitustilan.Tahdon  tulisi suuntautua jaloon.

Ihminen on luonnostaan heikko. Jokainen asia viehättää alussa uutuudellaan. Ja voitetut vaikeudet tyydyttävät  mieltämme lopussa. Mutta alun ja lopun välillä on vaivalloinen taival. Keskenjäänyt työ ei ole työtä.

Tahdon suunta suunta on väärä, kun ihminen ei tahdo sitä, mitä hänen pitäisi tahtoa. Lapsi on vastahakoinen, uppiniskainen

Lapsen on opittava tahtomaan.  Vaikeinta on oppia tahtomaan- oikein.  Tahdon kasvatus on aluksi  tottelevaisuuskasvatusta ja sitten oman tahtomisen kehittämistä

Tottelevaisuuskasvatus

Tottelevaisuutta edistetään ja tottelemattomuuteen reagoidaan.

Tottelevaisuuden edistäminen

Johtaessamme lapsen tahtoa  oikeaan suuntaan, meidän tulee pyrkiä
herättämään  velvollisuudentunto.

Kuinka?

• helpota lapsen tottelevaisuutta  järjestämällä  tarkoin jokapäiväinen elämä. Kun kaikki kodissa on järjestettyä ja säännöllistä, koko koneisto työskentelee kuin voideltu. Silloin tottelevaisuus seuraa  itsestään.
• lasta ei pidä auttaa enemmän kuin on välttämätöntä.
• hyvään suunaan vaikuttaa hätä. Puute antaa laiskoille  käsille vauhtia. Taistelu olemassa olosta - moittii rikkaita perheitä - veltostuttaa lapset.
• älä koskaan vaadi lapselta sellaista, mitä se ei kykene täyttämään.  - tehdään tottelevaisuus helpoksi
• herättämällä  innostus

Mutta kuinka herätetään  äänettömänä kunnioituksena, sydämensä  lämmöllä antautumisena  ilmeneä innostus?

Kuinka? 

• on mahdotonta innostua asiasta, jota ei tunne. Tietämättömyys herättää välinpitämättömyyttä ja vastenmielisyyttä.
• innostus herättää innostusta. Innostus tempaa mukaansa. - Varovaisuus on toki  tarpeen.
• Toisen innostus herättää innostusta. Se tulee sydämestä ja menee sydämeen. Vanhempien oma innostus
• elämäkertain lukeminen
• kertomukset menneiden aikojen sankariteoista
• pakottamalla ei voi herättää. Vain itse asia  voi herättää innostusta. Saatetaan lapsia yhteyteen sen asian kanssa, johon tahdomme hänen innostuvan.
• totuta säännölliseen työhön - työ kiinnittää omalla viehätyksellään lapsen mielen.
• tee asiasta miellyttävä - esim.  kodin ilmapiiri. Jos haluat, että oppiminen tuottaa oppilaillesi nautintoa, niin ohjaa hänet todella oppimaan, ja itse oppiminen saa tuota pikaa hänessä innostuksen vireille.

Tottelemattomuuteen reagoiminen

Kuinka? 

• käske ja kiellä  ainoastaan yhden kerran.
• jos lapsi ei heti tottele käskyäsi,  katso häntä kummastuneena.
• jos on pakko rangaista, käytä luonnollista rangaistusta. Kesken jäänyt työ tehdään esim. vapaa-ajalla. Ei aina helppo löytää sellaista.  Silloin kohtele kylmyydellä - viet elämän lämmön- jonkin aikaa. Tai ole puhumatta. Edellyttää että  jokapäiväinen seurusteluhenki kodissa on lämmin. Rangaistus on tehokas vain jos se on  johdonmukainen
• parempi ohje kuin ”voita paha” on ”herättää eloon hyvä” - Jokaisessa ihmisessä on hyvää ainakin kipinän verran.
• pyri voittamaan lapsen rakkaus. Rakastamalla häntäVain rakkaus saa ihmisen sisäisen mielentilan muuttumaan.

Oman tahdon kasvatus

Jo kun lapsi ponnistaa voimiaan täyttääksemme vaatimuksimme, hän harjoittaa tahtoaan.

Kuinka?

• ei saa antaa lapsen joka päivä tavoitella uusia asioita. Totuta häntä viemään perille, minkä on kerran aloittanut.
• meidän  tulee pyrkiä terästämään heikkoa tahtoa.
• terve ja voimakas ruumis vahvistaa toimintakykyä ja tahdon lujuutta.
• lapsen pitää antaa harjoitella tahtomista
• tahtoa ei saa murtaa.
• lapselta pitää aina vaatia jotain-  totteleminen

Uskonnollinen kasvatus

Kirjan loppupuolella Ritter käsittelee erikseen uskonnollista kasvatusta. Uskonnollisen kasvatuksen päämäärä on herättää  jumalatietoisuus. Kehittää ihminen, jonka ulkoinen ja sisäinen elämä ovat elävässä, katkeamattomassa yhteydessä toistensa  kanssa. Kun tuntee Jumalan olemassaolon: ulkoinen elämä yhtyy sisäiseen, kuori sydämeen.

Keskeistä on opettaa rukoilemaan. Kun lapsi osaa rukoilla, hän saa levon suruissa. Jumalan avulla voi päästä himojensa herraksi. Rukous auttaa omantunnon tuskissa- syyllisyyden taakka kevenee.

Uskonnollisen kasvatuksen 3 kehityvaihetta ovat: Tunteet - käsitteet - ajatus=järjen tarkastelu

Uskonnollinen opetus alkaa tunteen kehityksellä. Tunteeseeen liittyy myöhemmin käsitteitä. Lopulta ne joutuva lopulta järjen tarkastelun alaisiksi.  Viimeisellä asteella moni menettää uskonsa, käsitteet ovat vajaita, koska ne ovat puuttellista ihmistyötä. Ajatuskin on vain tosiasioiden kirjanpitäjä. 

Vain omiin kokemuksiin perustuva voimakas tunne voi vastustaa sitä tärähdystä, joka seuraa kun entinen käsiterakennuksemme luhistuu maahan.  Kun on tuntenut Jumalan omassa itsessään, käsitysten raukeaminen ei pelota.

 Kuinka? 

• uskonnollinen kasvatus on äidin tehtävä.
• puhu uskonnosta.
• saata lapsi läheiseen yhteyteen uskonnon kanssa.
• kun minätietoisuus herää, lapsi sanoo minä, opeta rukoilemaan. Näin rukoukseen liittyy  äidinrakkaus.
• auta lasta luomaan käsitys Jumalasta. Esim. lapsen rukous ”levolle laske luojani". 
• herätä vahva tunne Jumalaan.
• kun uskonnollinen tunne on herännyt sydämessä, vahvista sitä sen kunnioituksen kautta, jota kodissa osoitetaan Jumalalle ja uskonnolle.
• ennen aamiaista lyhyt perhehartaus 10-15 min: pitäisi lukea lyhyt kappale Raamatusta tai muusta hartauskirjasta.
• ilta-aterian tulisi olla perhe-elämän virkistyshetki, kodin päivittäin uudistuva juhlahetki. Kun kaikki ovat asettuneet paikoilleen, joku lapsista lukee  hartaasti Isä meidän. Ateria ilman pöytärukousta on ruokkimista,
• älä ole tunkeileva uskonnollisen elämän suhteen.
• kerro  hämyhetkinä lapselle  kertomuksia Raamatun historiasta,  Aatamista ja Eevasta..Jeesuksesta. Kerro vapaasti.
• uskonnollisen kasvatuksen kannalta sunnuntaipäivän tulisi olla ihana, odotettu päivä. Sunnuntait tulee kokonaan omistaa lapsille.- heille vapaapäivä ja ilon päivä. Silloin ilmetkööt rakkaus perhe-elämän läpitunkevana voimana. Kuunnellaan kirkonkellojen ihanaa sointua ja mennään omaisten kanssa Herran huoneeseen. Tuli johon puita ei lisätä, sammuu. 
• lasta ei  pidä pakottaa kirkkoon. Jos lapsi ei halua, todetaan vain lempeän surumielisesti ”Lapsi tee mitä tahdot, mutta kerran tulet sitä katumaan.
• näytä itse esimerkkiä: käy kirkossa.
• 12-13- vuotiaana alkaa sitten varsinainen uskonnonopetus, joka jatkuu 18 ikävuoteen saakka. 

Kasvatus oman elämän tehtävän löytämiseen

Kasvatus tietyllä  tapaa elämäntehtävän valintaan. Jokaisen on suoritettava jokin elämäntehtävä ja omistauduttava sille.   Ritterillä on  keinoja oikean elämäntehtävän löytämiseen lapselle.

 Kuinka?

• kasvata lapsesi elämäntehtävään, joka soveltuu hänen luonnonlahjakkuudelleen, yksilöllisyyteensä ja jossa hän voi olla hyödyksi. 
• jokainen lapsi on kasvatettava määrättyä elämäntehtävää varten.
• Lapsen yksilöllisyys on luonnollisin opastaja lapsen vastaista toimialaa valitessa.
Yksilöllisyys osoittaa kuin  neula kompassissa sitä suuntaa, josta hänen on elämäntyönsä löydettävä - paitsi jos taipimus on epähyväksyttävä.
• lapsen on tunnettava itsensä. Itsensä tunteminen on korkein viisaus.
• lapsen taipumukset tulee saada näkyviin.
• aina ne eivät näyttäydy niin selvästi, että lapsi voisi itse valita elämänuransa. Tällöin vanhempien tulee tarkkailla lapsensa taipumuksia alusta pitäen ja valita lapsen puolesta.
• lapsen on itse kehitettävä taipumuksiaan.  
• on opeteltava yhteiskunnallinen käytöstapa ja seurustelutavan säännöt. Hyvä käytöstapa kasvakoon toiseksi luonnoksi.
• voi antaa elämänohjeita, kunhan ei pitkiä oppitunteja. 
• harjoitus on tarpeen. Alituista kestävää harjoitusta ja oikaisua .
• oma esimerkki on paras opettaja.  Lapsi oppii paljon siitä, mitä kuulee, mutta vielä enemmän siitä mitä näkee  
• harjoitus, tottumus ja oma vakaumus ovat lapselle parhaimpana apuna hyvien tapojen ja sopivan käytöksen omaksumisessa.

Metodi, jolla vanhemmat tekevät itsensä tarpeettomiksi

Kuten sanottua Ritterin mukaan pienen lapsen vanhemmilla on tärkeä tehtävä tukea lapsen itsenäisyyttä. Jotta  lapsi saa kasvaa, heidän tulee vähetä ja hyväksyä velvollisuutensa väistyä, kun tehtävä on täytetty. Kasvattajatehtävä on onnistunut, kun

• lapsen luonnonlahjat ovat kehittyneet mahdollisimman onnellisesti ja monipuolisesti
• hänellä on sydän paikallaan. Hänen toimintaansa ohjaavat jalot tarkoitusperät
• hän kykenee johonkin ammattiin
• hän tahtoo hyvää.

Siten varustettuna hänen tulee astua maailmaan ottaakseen puolesaan  osaa ihmiskunnan suureen yhteistyöhön. Tehtävä on loppuun suoritettu vasta kun uskonnollinen elämä on vallannut lapsemme mielen. Silloin lapsesi on turvassa. Jumala suojelee häntä kun vanhemmat eivät ole enää rinnalla.
Meidän tulee vetäytyä syrjään.

Lapsen luonnollinen kehitys menee samaan suuntaan  Pieni lapsi luulee, että hänen vanhempansa ovat virheettämiä  ja kiinnityy  heihin järkähtämättömällä luottamuksella. Eipa aikaakaan, kun  vanhempien sädekehä himmenee, ja vanhemmat ovat lapsen silmissä  samanlaisia ihmisiä kuin  kaikki muutkin. Tänään tiedämme, että murrosiän keskeinen kehittymistehtävä on irtautua vanhemmista.

Kuinka?

• tiivis ohje: Ole lapsesi herra 10. ikävuoteen, isä 20. ikävuoteen saakka ja sen jälkeen ystävä.
• pois lentäviä ei pidätettäkö vaikka eroamiseen liittyy  surua.

Päivän aforismi

Päivän aforismi

P.H. Ritter: Kasvatusopillisia mietelmiä. Osa 1

Ritter, P.H. (1927). Lastemme kasvatus. Kasvatusopillisia  mietelmiä. Suom. Ester Peltonen. Kotilieden kirjasto XIII. 3. painos. Helsinki: WSOY.

Tohtori Pierre Henri Ritter (1851-1912) oli hollantilainen kasvatusajattelija. Hän kirjoitti kaikkiaan 50 teosta, joita käännettiin kuudelle kielelle.

Kirjan suomennoksen "Lastemme kasvatus"  ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1900.  Alkuteos "Paedagogische fragmenten"  oli ilmestynyt Hollannissa vuonna 1888 , ja vuoteen 1924 mennessä siitä otettiin  29 painosta.

Juuri muuta tietoa en Ritteristä löytänyt en omalta kovalevyltäni mutten netistäkään.  Hakua ei helpottanut että saman nimisiä henkilöitä oli useita.

Tämä Ritterin teos oli minulle  innostava- eikä vain siksi, että hän käsittelee tuota käsitettä  hienosti. Yritän selvitellä itselleni kolmessa lastussa, miksi.

Tässä osassa I tarkastelen Ritterin kasvatukselle antamaa tehtävää ja sitä ohjaavaa kasvatuspäämäärää. Toisessa osassa myöhemmin kasvatuksen metodia. Kolmannessa yritän sijoittaa kirjan osaksi  kasvatusajattelun kehityksen  historiaa.

Kasvatus ja sen tehtävä

RITTER  kirjoittaa kirjan vanhemmille, tulkitsen että erityisesti säätyläisperheen vanhemmille ja pitkälti juuri poikien vanhemmille. Kirja alkaa vängästi:

" Eläimiä elätetään,
kasveja hoidetaan,
ihmisiä kasvatetaan."

Sitten Ritter  avaa  kasvatuksen käsitettä, josta hänen mukaansa luulee jokainen ymmärtävänsä ja  pystyy lausumaan viisaita ajatuksia, jokainen syrjäinenkin, varsinkin ne, joilla ei ole omia lapsia.

Ritter määrittelee kasvatuksen tehtävän. "Kasvatuksen päämaali on tehdä vanhemmat tarpeettomiksi ja  nuorukainen itse ohjaamaan elämänsä purtta." Itse asiassa siis tavoitteita on kaksi.

Vastasyntynyt on avuton.  Sen on opittava itse syömään. Sen on opittava liikkumaan itse ilman toisten apua. Samoin kuin ruumista tulee kehittää myös luonnetta. Kasvatuksen päämäärä on kehittää lapsi sille asteelle, että se ilman vanhempien apua - omasta halustaan- vapaaehtoisesti pyrkii täydellisyyteen ja huolehtii itse henkisestä kehityksestään.

Kasvatuksen kaksi päämäärää

Aina(kin) Aristotelesta alkaen on ajateltu, että elämän päämäärä on onni - mitä se onkin.  Ritterin mukaan tämä onni saavutetaan, kun on kokonaan ja täydellisesti oma itsensä.

Taustalla on hyvin individualistinen ihmiskäsitys.  Ihminen on yksilö. Kukaan ei ole toisen jäljennös. Jokaisessa ihmisessä on jotakin, joka on yksin hänelle ominaista, jota ei ole kenessäkään muussa. Jokaisella on omat erityiset taipumuksensa, erityiset lahjansa, oma erityinen käytöstapansa ja omat kykynsä.

Tämä yksilöllisyys on kalleinta, mitä hän omistaa. Se on hänen häviämätön omaisuutensa, johon hänellä on yksinomainen omistusoikeus.

Lapsen on opittava tuntemaan itsensä. Itsensä tunteminen on korkein viisaus.Yksilöllisyyden luontoon kuuluu, että se ilmaisee itsensä. Jollei sitä tukahduteta. Kasvatuksen tehtävä on tunnistaa nuo yksilöllisyyden aihiot. Kasvatuksen tulee kypsyttää oraalle, kukkaan ja hedelmään ne hyveen siemenet, jotka ovat lapsen luonteeseen kätkettyinä.

Pelkkä yksilöllisyys ei kuitenkaan takaa onnea. Yksilöllisen kehityksen rinnalla on sopusointuisen kehityksen vaatimus. Harmonia - yhteenliittyminen, oikea suhde.

Elämässä tarvitaan monia taitoja: myötätuntoa, kykyä ottaa osaa toisen suruihin ja iloihin ja kykyä osoittaa kunnioitusta. Totuuden tuntoa ja  rakkautta. Kauneuden tuntoa. Hyvän ja oikean tuntoa, kykyä erottaa hyvä ja paha - tähän liittyy uskonnollinen kasvatus - ja vastuuntuntoa.

Sielun kykyjen: ymmärryksen, tunteiden ja tahdon tulee olla tasapainossa. Ihminen, jota johtaa vain
järki on kylmä kone. Ihminen, jota johtaa vain tunne, on  epäjohdonmukainen  ja  häneltä puuttuu vastustuskykyä.  Ihminen, jota johtaa vain tahto, on itsepäinen. Tunteen tulee  lämmittää järkeä ja
järjen ohjata tunnetta. Tahtomisen oppiminen on vaikeinta.

Kasvavan on löydettävä oikea käsitys omasta arvostaan, ei ole oltava liian vaatimaton, muttei myöskään itserakas. Oikea käsitys synnyttää itseluottamusta ja itseluottamus synnyttää voimaa.

Elämäntehtävän valinta

Jokainen saa syntyessään erikoisen kehtolahjan. Tämä jotakin on hänen omaisuutensa, voimansa  ja  yksilöllisyytensä. Jokaisella on siveellinen velvollisuus ei vain vastaanottaa vaan myös omasta puolestaan antaa. On suoritettava jokin elämäntehtävä. Sen täyttäminen on siunaus itselle ja koko ympäristölle.

Oma elämäntehtävä on ensinnäkin löydettävä. Juuri yksilöllisyys on paras neuvo ja apukeino työalan etsinnässä, valinnassa ja  elämäntyömme suorittamiseksi. Yksilöllisyys osoittaa kuin  neula kompassissa sitä suuntaa, josta  elämäntyö on löydettävä.

Elämäntehtävä on jokainen käsityö, ammatti, virka, toimi, palvelus, liikeyritys, tieteen ja taiteen harjoittaminen, joka tapahtuu muiden ihmisten hyväksi. Jopa varakkaiden omaisuuden hoitaminen, jos he tekevät sen  itse.

Vanhemmille Ritter antaa kaksi kasvatusohjetta:
1. Jokainen lapsi on kasvatettava määrättyä elämäntehtävää varten- myös rikkaiden lapset.
2. Lapsen yksilöllisyys on luonnollisin opastaja lapsen vastaista toimialaa valitessa. Kasvata lapsesi elämäntehtävään, joka soveltuu hänen luonnonlahjakkuudelleen. Väärä uravalinta on helvetti maan päällä. Jos lahja kuitenkin viittaa johonkin sopimattomaan alaan kuten sirkukseen, niin ei sille alalle.

Kasvatuksen ja opetuksen avulla lapsi saa tiedot, taidot ja kyvyt, joilla hän voi  harjoittaa vaihtokauppaa.

Ritterin mukaan lapsen taipumukset eivät näyttäydy aina niin selvästi, että lapsi voisi itse valita elämänuransa. Vanhempien tulee silloin tarkkailla lapsensa taipumuksia alusta pitäen ja valita lapsen puolesta. Tämä liittynee siihen, että uraratkaisut tehtiin hänen aikanaan varsin nuorina.

Kirjan ensipainoksen aikaan Hollannissa  elettiin  aikaa, jolloin kaikki elämänurat olivat jokaiselle avoimena. Tie voi tosin olla työläämpi toiselle kuin toiselle. Voimakkaat yksilöllisyydet murtsivat itse kaikki esteet tieltään ja raivasivat  tulevaisuuden uransa. Varattomallekin oli apukeinoja.

Hänen mukaansa ihanne ei ole, että kaikki saisivat saman yhteiskunnallisen asema, vaan että kukin löytäisi oman asemansa. Ihmisen arvo ei riipu hänen alemmasta tai korkeammasta  yhteis-kunnallisesta asemasta. Lahjat ei ole tasan jaettu.

Ohjeita maailmaan astuvalle

Lapsella on määrätyt taipumukset, mutta onko varmaa,  että hän löytää opintoaikansa päätyttyä siltä alalta toimeentulonsa.

Voidakseen käyttää yhteiskunnassa voimiaan, voidakseen harjoittaa vaihtokauppaa tiedoillaan, taidoillaan ja kyvyillään, on välttämätöntä osata myös  asettua yhteiskunnan vaatimusten mukaan.  Voimat on tarjottava yhteiskunnalle soveliaassa muodossa. On sovittauduttava yhteiskunnan tapojen ja muotojen mukaan. On opittava yhteiskunnallinen käytöstapa.

Ritter luettelee seurustelutavan sääntöjä:

• Älä ole muille vaivaksi: Älä loukkaa sivistyneiden silmää äläkä korvaa. Karkeuden tulee kadota. Älä keskeytä toisen puhetta.

• Kunnioita jokaista ansionsa mukaan: Iän, arvon, säädyn.Kunnioita vanhuutta.Mutta ei ketään enempää

• Älä ole vaatelias oma  arvosi suhteen: Älä puhu koko ajan itsestäsi ja omista ansioistasi. Kaikkia miellyttää vaatimaton ja koruton käytös. Ei saa olla myöskään liian vaatimaton ja nöyristellä Älä salli, että läsnäollessasi puhutaan vähemmän kunnioittavasti vanhemmistamme, uskonnostamme ja isänmaastamme.

Ritter antaa myös eräänlaisia survival-ohjeita:

• Hän siteeraa Immanuel Kantin kahta käytännöllistä elämää koskevaa sääntöä:                           1. Maailmanviisaus on taito vetää kykynsä näkösälle. 2. Kun lapsi astuu maailmaan, tulee hänen kyetä salaamaan ja peittämään omat aikeensa, mutta pääsemään muiden aikeista perille.

• Älä paljasta sisintäsi enempää kuin on tarpeen.  

• Älä luota lapsellisesti ihmisiin. Älä aiheetta paljasta omia virheitäsi.

• Älä halveksi muotoa.

Elämäntehtävän valinta ja löytyminen ovat vasta alku. Seuraava vaihe on sillä pysyminen - tai elämänuralta toiselle muuttelu. Tuolloin tehty työ menee hukkaan. Ei ole varmaa, oppiiko uuden kunnolla? Toisaalta on hänestä parempi kääntyä puolivälissä kuin kulkea kokonaan harhaan.

Elämänura on hoidettava tunnollisesti. Tunnollisuus vähäpätöisessäkin tehtävässä. On oltava uskollinen velvollisuuden täyttämiselle. Ammattitehtävä on suoritettava ilman moitteen aihetta. Kun täyttää virkavelvollisuutensa on oikeus siihen elämän osaan, joka on  ammattitehtävän ulkopuolella.

Joka täyttää täsmällisesti virkansa vaatimukset,  on vapaa mies. 

Kasvattajien  toinen tehtävä

Kasvattajatehtävä on onnistunut, kun

• lapsen luonnonlahjat ovat kehittyneet mahdollisimman onnellisesti ja monipuolisesti,
• hänellä on sydän paikallaan. Hänen toimintaansa ohjaavat jalot tarkoitusperät,
• hän kykenee johonkin ammattiin, 
• hän tahtoo hyvää.

Siten varustettuna nuoren tulee astua maailmaan ottaakseen puolestaan  osaa ihmiskunnan suureen yhteistyöhön.

Ja sitten se toinen kasvatuksen tehtävä

Vanhempain tarkoitus on tehdä itsensä tarpeettomiksi. Vanhempien tulee vetäytyä syrjään. Pois lentäviä ei pidätettäkö, vaikka eroamiseen liittyy suru. 

Ritterin teos ilmestyi Kotilieden kirjasto-
sarjassa. Sarja kirjoilla tuettiin koteja monella
tavalla.

Vielä tuolloin vahvan kristillisen kasvatusideologian mukaisesti  kasvatustehtävä on Ritterin sanoin  loppuun suoritettu vasta, kun uskonnollinen elämä on vallannut lapsemme mielen.

" Silloin lapsesi on turvassa. Jumala suojelee häntä kun vanhemmat eivät ole enää rinnalla."

Jälkisanoja

Erityisesti kaksi seikkaa viehättää minua tässä kirjassa.

Ritter antaa kasvatukselle - ja samalla kasvulle -mielenkiintoisen, mielekkään  ja elämänmittaisen päämäärän, jota kohti edetään askel askeleelta.

Avuttomasta tulee askel askeleelta itsensä, omat lahjansa  tunteva, omaksi itsekseen kasvaa saanut yksilö, joka on oman elämänsä  purren  ohjaaja, nykysanoin itseohjautuva - mutta samalla viisaasti yhteiskunnan todellisuuteen suostuva aktiivinen kansalainen. Hän on löytänyt elämäntehtävän, jossa voi olla hyödyllinen osa kokonaisuutta.

Toisen seikka, joka minua viehättää, on tapa kristallisoida vanhempien rooli. Pienen lapsen vanhemmilla on tärkeä tehtävä tukea lapsen itsenäisyyttä. Heidän tulee vähetä, jotta  lapsi saa kasvaa.

Kasvattajan lopullinen tehtävä on  tehdä  itsestään tarpeeton.  Ja hyväksyä velvollisuutensa väistyä. Mutta vasta, kun tehtävä on täytetty. 

P .H. Ritterin  kasvatusajattelu rakentaa hienosti nostalgista siltaa menneestä tämän päivän haasteisiin. Mutta siitä enemmän kolmannessa osassa.