TIMO Jantunen kokosi tiimin pohtimaan Sakari Topeliuksen ajatuksia. Syntyi kirja:
Kirjassa on kolme osaa: Topelius kasvattaa, myötätunto ja viisaus. Jokaisessa osassa on Jantusen lisäksi vieraskirjoittajia. Minullakin oli ilo osallistua ensimmäiseen osaan.
Jantusen lähtökohta on, että koko Topeliuksen tuotantoa voi tulkita pyrkimyksenä edistää Suomen kansassa myötätuntoa ja siten myös hyvän suomisena muille, yhteisymmärryksenä ja viisautena. Väitettä todistellaan kirjassa näytteillä Topeliuksen saduista.
Kaikki nuo väiteen käsitteet ovat varsin liukkaita, mutta uutterasti Jantunen tovereineen yrittää avata niiden keskinäisiä suhteita ja kaupan päälle niiden suhdetta mm. sivistyksen, empatian ja sympatian käsitteisiin.
ESITTELEN kirjaa kahdessa osassa. Tässä ensimmäisessä lastussa keskityn kirjan kuvaan Topeliuksesta kasvattajana. Enemmän tästä teemasta voi lukea 10 vuotta sitten kirjoitamastani lastusta: http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2010/04/sakari-topelius-suomen-kansan-satuseta.html
Zachris Topelius (1818–1898)
TOPELIUS kasvatti ennen muuta satu- ja tietokirjailijana. Hän kirjoitti kasvattaakseen koko lasta ja nimenomaan lasta. Hän oli vanhan suomalaisen tottelevaisuuskasvatuksen kriitikko ja yksi uuden pestalozzilais-fröbeliläisen lapsikeskeinen pedagogiikan airuita Suomessa.
Lapsuus ja lapsen maailma
Topelius arvosti lapsuutta. Lapsi oli lapsi, ei pienikokoinen aikuinen. Lapsi hahmotti maailmaa toisella tavalla kuin aikuinen, mytologisesti. Lapsi näki kokonaisemmin ja välittömämmin, itse jatkuvasti mukana eläen. Lapsi oli välitön ja vilpitön toimissaan. Hänen oli helppo uskoa uskonnollinen totuus.
Topeliukselle lapsuus oli Eeden. Se oli erityisesti sympatian aikaa, jolloin lapsi meni kokonaan mukaan kaikkeen, mitä teki. Ja millä luottamuksella. Lapsuuteen kuuluivat leikki ja mielikuvitus.
Lapsi ja maailma olivat yhtä lapsuudessa. Lapsen maailma oli kokonainen. Siinä ei ollut eroa hengen ja luonnon välillä.
Lapsen piti saada olla lapsi eikä kiirehtiä siirtymää nuoruuden kautta aikuiseksi.
Sadut
Lapsen luonto pani hänen kehityksensä alulle, aikuinen ei saanut häiritä tätä kehitystä. Aikuinen voi kuitenkin tukea ja auttaa lapsen kasvua ennen muuta oikeanlaisille saduilla. Satu puhuttelee lapsen myyttisen ajattelun vaihetta. Sadut auttavat lasta kohtaamaan ulkoisen maailman silloin, kun hän ei ole vielä valmis kohtaamaan sitä suoran kokemuksellisesti ilman vaimentimia, Jantunen tiivistää.
Saduissa elämä opettaa.Oikeanlaiset sadut kutsuvat lapsia ja nuori palvelemaan lähimmäisiään, isänmaata ja Jumalan valtakuntaa. Niissä piti olla aineksia mielikuvitukselle. Sadussa oli oltava magiikkaa. Satujen maailmassa paha maailma yrittää päästä esiin, mutta hyvyys palkitaan. Itsekkyys voitetaan. Mieleen iskostuu totuudenrakkautta, kiitollisuutta, ihmisrakkautta, avuliaisuutta, kohtuullisuutta ja vaatimattomuutta, mutta niin, että lapsi oivaltaa viestin itse.
" Opetuksen on kätkeydyttävä satuun kuin tuoksu kukkaan", Topelius kirjoittaa.
Älä kysele lapselta sadun jälkeen sen sisällöstä tai opetuksesta. Anna hänen itse oivaltaa, piirtää tai näytellä, Jantunen opastaa.
Ylevät arvot
Ihmisyyden kunnioitus oli Topeliukselle tärkeää. Hän otti voimakkaasti kantaa köyhälistön olojen parantamiseen. Topeliuksen ihanteita olivat totuudellisuus, rohkeus, nöyryys ja isänmaallisuus, yksinkertaiset olot, elämäntyyli ja ravinto.
Hänen pedagogiikkansa ytimessä olivat kaksi arvoa: isänmaallisuus ja uskonto. Hän rakasti Suomea, kunnioitti sen luontoa ja kansaa ja oli tunnustuksellinen kristitty. Hänelle suomen- ja ruotsinkielset olivat samaa kansaa. Jostain syystä tähän yhteiseen kansaan ei kuitenkaan laskettu romaneja, saamelaisia eikä esim. tataareita.
Suomen luonto ja historia olivat muokanneet kansasta periksi antamattoman ja sitkeän - sellaisen, joka luottaa Jumalan apuun ja parempaan tulevaisuuteen. Suomen kansan sisin oli karaistu ja kestävä. Siinä oli sisäkohtaista voimaa, malttavuutta, kiinteyttä ja itsepintaisuutta. Suomalainen oli hidas, toisaalta vaitelias, mutta ajoittain esiin tuli sanatulva. Hän oli mietiskelevä, hänellä oli sisäänpäin kääntynyt ajatuksen juoksu. Oli monta- erilaistakin- heimoa, mutta vain yksi Suomen kansa.
Koulukritiikkiä
 |
| Lehtori, tohtori, rehtori. Suomen historian ensimmäinen profesori. Valtioneuvos. Kirjailija. |
Koulussa ei pitäisi kasvattaa vain ajattelevaa sielun osaa vaan koko ihmistä. Koulun olisi annettava kasvatuksessaan alku elämänaikaiselle itsekasvatukselle, jotta maailmallinen perisynti: itsekkyys voitetaan. Mieleen tuli iskostaa totuudenrakkautta, kiitollisuutta, ihmisrakkautta, avuliaisuutta, kohtuullisuutta ja vaatimattomuutta. Tahdon piti lujittua, ja tunteita oli jalostettava.
Opettajan oli herätettävä yhtä paljon harrastusta -nykykielellä kiinnostusta kuin opetettava. Opettajan oli osattava innostua opettamistaan asioista. Innostus tarttuu, kun esitys on elävää, ja elävä herättää elämää. Opetus oli tehtävä eläväksi, jotta se voi innostaa, jotta sen voi omaksua. Topelius suositteli mm. historiallisia näytelmiä. Hänestä pedagogiikan tulisi ylemmilläkin asteilla elähdyttää ihanteita nostattava ja niitä vaaliva tunne.
Oppikirjojen tulisytyttää; ei riittänyt, että ne ovat täynnä faktoja. Aineksen tuliolla sellaista, joka sisältää tahdon ja tunteen ulottuvuudet. Elävä kertomus oli tällainen.
1800-luvun isoja koulutuspoliittisia kysymyksiä oli tyttöjen oikeus koulutukseen. Topelius kuului naissivistyksen uranuurtajiin. Hän puhui – Cygnaeuksen tavoin– tyttöjen opiskelun puolesta, kunhan ”sivistykselliset pyrinnöt eivät vaarantaneet naisen tärkeimmän roolin täyttämistä kodin hengettärenä”.
Kaikissa koulun liittyvissä näkemyksissään Topelius ei ollut kovin moderni. Hänkin oli osa tuolloista siirtymävaihetta. Topeliuksen mielestä esim. latinaa tuli jatkossakin opiskella. Hän vastusti pyrkimystä varata kouluissa aikaa uusille kielille. Hän oli myös kurikoulun kannattaja: ”Huono kurinpito on koulun häviö.” Muutosten oli hyvä olla hitaita.
Lukukirjat
Kasvaakseen isänmaanrakkauteen lasten oli tärkeää tuntea Suomen luontoa, maantietoa ja historiaa. Topelius kirjoitti koululaisille Luonnon kirjan, joka oli aivan uudenlainen oppikirja – lukukirja. Toinen klassikko oli Maamme kirja, joka luotiin vuonna 1876 10-vuotisille ja siitä eteenpäin.…Tarkoitus oli rakentaa kansakuntaa ja kansallista omakuvaa, mutta myös moraalia. Maamme kirja oli perusteos, jonka kautta suomalainen kansa todellakin laajalti oppi tuntemaan itsensä, sen mitä Suomi on.
KM Timo Jantunen on tietokirjailija ja pitkän uran tehnyt peruskoulun luokanopettaja. Eläkkeellä peruskoulun luokanopettajan virastaan hän on ollut yhdeksättä vuotta. Hän on Olen edelleen myös, nyttemmin verkossa ilmestyvän, Steinerkasvatus-lehden toimittaja.
Kahdeksankymmenluvulla Jantunen teki Alkumatka-lehteä, joka oli aikanaan kasvatuksen keskustelulehti ja yhdysside vähän erilailla ajatteleville.
Hänen muita teoksiaan ovat:
Jantunen, T. ja Ylipiha, M. (1993). Esiopetuksen perusteet. Atena
Jantunen, T. ja Rönnberg, P. (toim.) (1996). Anna lapsen leikkiä. Atena.
Jantunen, T. (2007). Satu kasvattaa- Topeliuksen sadut ja kasvatusajattelu. Jyväskylä: Ps-kustannus oy.
Jantunen, T. (2009). Kuningasvuosi.Leikin kulta-aika. Helsinki:Tammi
Jantunen. T. (2011). Arvot kasvatuksessa. Helsinki: Tammi
Jantunen, T. (2011). Sydämen sivistys. Kasvatuksen ytimessä. Aurinkokustannus
Jantunen, T. (2011). Lapsilähtöinen esiopetus. Helsinki: Tammi
Jantunen, T. ja Haapaniemi, R. (2013). Iloa kouluun. Avaimia kouluviihtyvyyteen.
Jantunen, T ja Niinivirta, M. (2016). Reijo Wilenius Henkisen kasvun ja toiminnan filosofi.
Snellman-korkeakoulun tutkimusosaston julkaisu
Jantunen, T., Suutarla, S. ja Heino, N. (2019). Leikin taikaa. Miksi leikki on niin tärkeää.
Seuraavaksi työn alla on Topeliuksen elämäkertaa yhdessä Eero Ojasen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti