Klinge, Matti. 1984. Professoreita. 35 professoria kuninkaallisen Turun, sittemmin Suomen keisarillisen Aleksanterin nyttemmin Helsingin yliopiston 35 vuosikymmeneltä. Helsinki: Otava.
JO itse idea on hulvaton. Juoksuttaa Suomen ensimmäisen yliopiston historiaa kultakin 35 vuosikymmeneltä poimitun esimerkkiprofessorin avulla. Ensimmäinen heistä oli Michael Wexionius ja viimeinen Olli Lehto. Heidän tieteenalojaan oliva mm. filosofia, fysiikka, kemia, matematiikka, roomalainen kirjallisuus, sosiologia, teologia... Yhtään kasvaustieteilijää ei kattaukseen mahtunut. Pikku harmi.
Sain teoksesta paremman kuvan yliopistoinstitutution kehityksestä kuin mistään aiemmin lukemastani.
Yliopiston "kehitysvaiheet"
Klinge kuva tarkkanäköisesti suomalaisen yliopiston merkityksen kehitystä. Luonnostelin lukemaani ominpäin ja myös omin sanoin niin, että siinä voitaisiin erottaa 1980 luvulle tultaessa 9 periodia:
- Klassisen yleissivistyksen periodi 1640-
- Uskovan tieteen aikakausi 1650-
- Luonnontieteellis-käytännöllisen suuntauksen periodi 1730-
- Uushumanismin vaihe 1790-
- Lojaalisuuden ja kansallisideologian aikakausi 1810-
- Yliopiston politisoitumisen aikakausi 1850-
- Luonnontiedon ja mandariinien periodi 1950-
- Suuren ikäluokan ja yhteiskuntatieteiden aikakausi 1960-
- Tulehtuneen aateilmaston aika 1970-
AURAN Akatemian perustaja oli Kuningatar Kristiina. Sen suojelija oli drotsi Per Brahe. Heille yliopiston idean taustalla oli aristokraattinen valtioihanne.
Akatemian päämäärä oli alunperin sivistää Suomen kansa humanistis-käytännöllisessä hengessä - ei uskonnollisessa mielessä vaan renessanssin ihmismyönteisessä yritteliäisyydessä. Laiskottelun, juoppouden, tupakoinnin, kiroilun ja epäsiveellisen elämän sijaan kansa oli kasvatettava eurooppalaistyyliseen ja antiikin filosofien opettamaan moraaliseen vastuuseen, hyviin ja kauniisiin käytöstapoihin, ahkeruuteen ja toimeliaisuuteen.
Akatemiassa koulittiin paitsi kansalle esimerkkejä näistä hyveistä myös virkamiehiä suurvalta-Ruotsin valtion palvelukseen. Keskeinen kohdejoukko oli säätyläiset. Renessanssioppineen ihanne oli aatelin kasvatusideologia. Yliopistokasvatuksen ihanne oli klassillinen yleissivistys. Se tarkoitti latinantaitoa ja yleistä sivistynyttä käytöstä. Niiden tärkeä yhdistelmä oli kyky pitää puheita, kirjoittaa ja esittää runoja ja osata käydä loogista keskustelua, päätellä ja väitellä.
Aatelisten ja aatelittomien nuorukaisten piti yhdessä kasvaa valtion palvelukseen. Edellisten tuli oppia tieteitä ja jälkimmäisten maailmanmiehen esiintymistä. Yhteinen, keskeinen opittava taito oli puhetaito.
Uskovan tieteen aikakausi 1650-
Suurvalta- aika oli päättymässä. Protestantismi oli vaarassa. Akatemiakin siiryi alun renessanssihumanismista yhä selkeämmin kirkollisen sensuurin ja puhdasoppisuuden korostamisen vaiheeseen. Yliopiston pääsuunta kääntyi ammatilliseen suuntaan, pappiskasvatukseen päin. Monet professorit olivat jyrkkiä protestantteja.
Tieteellisyys tarkoitti olennaisesti samaa kuin keskiajalla, skolastiikkaa, filosofista päättely- ja todistelukykyä. Yliopistollisen opetuksen päätarkoituksena oli opettaa ja totuttaa ylioppilaat esittämään väitteitä, väittämään niitä vastaan ja puolustamaan esitettyjä ajatuksia perinnäisen loogisen apparaatin tarjoamin keinoin ja käyttäen latinan kieltä mahdollisimman taitavasti ja samalla tyylikkäästi. Se oli perusta, jolle sitten teologiset tai juridiset opinnot voitiin rakentaa. Retoriikka eli vahvana.
Vuosisadan vaihteessa elettiin kurjia aikoja: 1690-luvulla oli nälkävuodet. Vuonna 1700 alkoi suursota. Vuonna 1710 levisi rutto. Vuonna 1713 Suomea venäläistettiin ja akatemia suljettiin.
Luonnontieteellis-käytännöllinen suuntauksen periodi 1730-
Akatemia nousi tuhkasta vuonna 1722. 1730-luvulla johtavaksi professoriksi nousi
Johan Browallius, jonka mielestä luonnontiede oikein harjoitettuna ei kumoa uskoa, kirkkoa ja Raamattua. Juuri hän oli hyödyn aikakauden edelläkävijä: konkreetisti tuli edistää maanviljelystä.
Browallius puhui kokeellisen luonnontieteen ja sen metodiin perustuvan päättelyn puolesta ja
edisti luonnontieteellistä ajattelua ja tiedekäsitystä koko akateemista opiskelua ajatellen. Hänen seuraajansä levittivät puutarhainnostusta ja johtivat soiden kuivausoperaatioita ja koskien perkauksia. Mallitiloilla esiteltiin mm. lannoituksen merkitystä,
Hyödyn tavoittelu oli patrioottista toimintaa. Maa oli köyhtynyt ja pienentynyt. Maan tulevaisuuden uskottiin rakentuvan vaurastumiselle. Yliopiston tehtäväksi tuli koettaa kasvattaa kansa ahkerammaksi ja sen talous tuottavammaksi.
Puhdasoppisuuden puolustaminen ei ollut enää niin tärkeä; Ruotsi ei ollut enää suurvalta, jonka vastuulla olisi ollut puolustaa protesantismia. Säädyt olivat vallassa.
Uushumanismin vaihe 1790-
H.G. Porthan oli ”saksalainen” professori. Göttingen oli uuden humanistisen tieteen pääpaikka, ja Porthan suuntasi sinne.
Hyödyn aikakausi oli päättymässä; Se jatkui yliopiston ulkopuolella. Suomen Talousseura oli vapauttamassa yliopistoa taloudelliseen hyötyyn keskittymisestä. Talousseuraa pyrki monin tavoin kasvattamaan kansaa niin tietoon ja hyödyllisiin taitoihin kuin moraaliinkin. Sille sopikin painaa kirjoja lannoiteista ja potaskasta, Porthan kirjoitti.
Akatemia oli nousemassa humanistiseen kultakauteen, jonka keskeisiä taitoja oli jälleen latina. Latina opetti selkeyttä, järjestystä, perustelemista ja tyylintajua. Tämä aikakausi saattoi olla klassisen yleissivistyksen periodin reinkarnaatio?
Elettiin vuonna 1772 käynnistyneen Kustaa III:n rojalistisen vallankumouksen aikaa. Henkinen elämä oli virinnyt Turussa. Aurora-seura oli perustettu 1770-luvulla. Porthan oli sen päähenkilö.
Pienenä vastainterventiona voidaan pitää professori Jacob Tengströmin yritys ajaa yliopiston sisään vuonna 1803 pappisseminaaria. Papiksi oli tultu puolitoistasataa vuotta yleissivistyksellisen opintojen perusteella. Nyt tuotiin ensimmäistä kertaa tutkintovaatimukset ja tiettyyn virkaan yksityiskohtaiset opintosuunnitelmat. Teologinen Seminaari kuitenkin sammui pian.
Lojaalisuuden ja kansallisideologian aikakausi 1810-
Tengström - tuolloin jo piispana- nousi 1808-09 sodassa kansalliseksi merkkihenkilöksi. Hän meni valloittajakeisarin puolelle. Hänestä tulikin keisarin tärkein neuvonantaja Suomen ja yliopiston asioissa. Hän sai paljon aikaan, mm. että ensin Turkuun ja sitten Turun palon jälkeen Helsinkiin rakennettiin suurenmoiset rakennukset. Ja sen, että yliopisto sai lisää palkkarahoja.
Tällä ajanjaksolla yliopisto edusti paitsi lojaalisuutta myös kansallisideologian kehittämistä. Porthanin oppilaat loivat 1809 syntyneelle Suomen valtiolle nimenomaisesti kansallisen identiteetin.
Hengentiede tuki tätä. Mm. filosofi J.J. Tengström, oli hegeliaani. Suomessa Hegelin ajattelu oli vallitseva yliopistossa lukuvuodesta 1824-5 alkaen.
Pian filosofian pohdiskelu koettiin kuitenkin poliittisesti vaaralliseksi. Jo 1830-luvulla filosofian opiskelua rajoitettiin. Euroopan hullun kevään 1848 jälkeen - useissa maissa oli kapinoita - kaikki filosofian professuurit lakkautettiin Venäjällä, Suomessa vuonna 1852.
Aikakausi oli myös luonnontieteellisen tutkimuksen aikaa. Helsinkiin luotiin laboratorio- ja tähtitornimahdollisuudet sekä fysiikan opetustraditio. Suomen tiedeseura perustettiin 1830. Latinan pakko poistui.
Yliopiston politisoitumisen aikakausi 1850-
Aleksanteri II nousi valtaan1853. Suomessa alkoi uusi aikakausi. Patriarkaalis-byrokraattinen aikakausi vaihtui vuonna 1863 kohti parlamentaarista kansalaisyhteiskunnan kehittyvää vaihetta.
Yliopiston, sen professoreiden ja opiskelijoiden poliittinen merkitys kasvoi nopeasti valtiopäivillä, kunnallispolitiikassa, lehdistössä, yhdistysten ja yritysten maailmassa. Ylioppilaat ”kansakunnan toivona”olivat aktiivinen painostusryhmä mielenosoituksineen. Yliopisto nousi tänä suurena modernisoitumisaikakautena kansallisen vaikutuksen kärkeen.
Topeliaaninen romanttinen kansallisuusideologia taittui pian taisteluksi venäläistämistoimia kohtaan. Professoreissa oli paljon germanofiilejä.
Hyödyn periaate palasi yliopistoon. Maatalouden edistäminen tuli uudelleen yliopiston tehtäväksi 1800-1900-lukujen taitteessa.
Tiede irtaantui uskosta. Tieeellisen ajattelun pohjana oli ollut monella jo 1880-luvulla darwinismi
Filosofian professoriksi nousi mm. maailmankuulu sosiologi Edward Westermarck, joka vaati uskonvapautta ja kritisoi mm. professorin valaa.
Tiede ja politiikka kietoutuivat monin avoin. Monet professorit olivat poliittisesti aktiivisia 1860-luvulta alkaen. Presidenteistämme Ståhlberg oli entinen hallinto-oikeuden professori. Paasikivi oli entinen hallinto-oikeuden apulainen. 1920-luvun lähes kaikki pääministerit olivat entisiä tai silloisia professoreita,
Luonnontiedon ja mandariinien periodi 1950-
Moni asia muuttui hävityn toisen maailmansodan jälkeen. Polittisesti oltiin varovaisia.
1950-lukua on kuvattu luonnontieteiden ja mandariinien ajaksi. Luonnontieteet kukoistivat. Termiä mandariini Klinge ei ekspilittiisesti avaa, mutta se liittyy jotenkin professoreiden konservatiivisuuteen. Nyt yliopiston aikakausien vaihtumisen tempo kiihtyi.
Suuren ikäluokan ja yhteiskuntatieden aikakausi 1960-
1960-luku oli tieteessä taas politiikan ja yhteiskuntatieteiden aikakausi. Tunnussanoja olivat sosiologia ja amerikkalaisuus.
Iso trendi oli suurten ikäluokkien tulo yliopistoon. Suomalainen yhteiskunta oli kehittynyt jyrkästi. Yliopisto oli perin valmistautumaton suuren ikäluokan tuloon akateemiseen maailmaan. Tämä nuori polvi enää muistanut puutetta eikä se osannut olla kiitollinen siitä, mitä sai.
Yhteiskuntatieteet tarjosivat 60-luvun kriitiselle sukupolvelle aseet yhteiskunnan arvosteluun ja muutosvaatimuksiin. Kriitikot etsiytyivät juuri yhteiskuntatieteellisiin opintoihin.
Tulehtuneen aateilmaston aika 1970-
Vuoden 1968 ylioppilasvallankumous runteli monia professoreista. Aateilmasto oli sen jälkeen tulehtunut. Tästä vaiheesta Klinge ei liikaa kirjoita.
Entä tämän jälkeen?
Klingen kirja julkaistiin vuonna 1984. Tuon vuoden jälkeen Helsingin yliopisto on ollut jatkuvien muutosten kohteena. Yliopisto näyttää olevan yhä vähemmän uskonnollinen ja yleissivistyksellinen. Yhä vähemmän kansallinen. Tutkimuskielenä suomen ja sitä ennen ruotsin ja sitä ennen latinan on korvaamassa nyt englanti. Yliopisto on jälleen kerran yhä enemmän ammatillinen ja hyötytavoitteinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti