Uuden maailman koulu. Uusinta. Osa 2

TÄHÄN toiseen lastuun Wilho Siukosen  (1946)  teoksesta "Uuden maailman koulu" poimin ajatuksia mutta myös omia rivin välejä siitä, millainen 1930-luvun  suomalainen koulu oli, kun kirjoittaja vertaili sitä amerikkalaiseen kouluun. Mitä opittavaa suomalaisilla olisi Yhdysvaltain koululaitoksesta  sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä? 

Tulkitsen Siukosen "situaatiota"  siis näin:  Suomi oli pieni. Suomenkin kansaa - osana vanhaa maailmaa -   sitoivat perinnäiset käsitykset. Meillä maailma oli kova ja kylmä. Elämä oli ankaraa ja taistelua- ja siihen myös koulu oli asemoitunut.

Suomalainen koulu

Suomalainen koulu ei ollut 1930-luvulla yhtenäiskoulu. Kansakoulumme oli kuusivuotinen.  Meillä oli opetussuunnitelma, oppiaineet ja lukujärjestys. Niitä noudatettiin. 

Muualta tiedämme, että varsinkin maalla koulurakennukset olivat vaatimattomia. Ulkovessoja oli vielä 1950-luvulla.

Opettajat valittiin kelpoisuustodistusten perusteella . Kansakoulunopettajalla oli vakinainen virka.

Suomalaisen koulun pedagogiikka

Yleistä

Suomen koulussa  asiat tyrkytettiin.  

Opettaja

Suomessa opettaja oli käskijä, kaikki osaava malli-ihminen.

Opettaja oli nykysanoilla aktori. Hän kyseli ja selitti. 

Oppilas

Suomessa oppilas oli käskettävä, tietämätön, hulttimus. 

Oppilas oli vapaa vain välitunneilla.

Opettajan ja oppilaan suhteet

Suomessa  opettaja ja oppilas  olivat eri puolilla kateederia.  

Oppilaiden keskinäiset toveripiiri säännöstelivät  oppilasta mm. hänen  ystävällisiä suhteita opettajaan.

 

Tavoitteet

Suomessa koulu oli  tahdon kovaa kasvatusta.  Tahtoa  täytyi  saada harjoittaa. Läksyjenantosysteemi asetti  opettajan ja oppilaiden tahdot vastakkain.  Samoin erilaiset kurinpitotavat.  Suomalainen koulu kasvatti sisua, ja se oli hyvä.

Oppiaineet ja oppiaines

Kansakoulussa oli oppiaineet, ja tuntijako. Yhteisiä aineita amerikkalaisten kanssa oli useita.

Verrattuna Amerikkaan meillä opetettiin enemmän luonnosta kuin siellä. Myös Suomessa oli oppimiskokonaisuuksia rinnastamalla aineita. Mutta selvästi vähemmän.

Työtavat

Siukonen esitteli oikeastaan vain kolme työtapaa - kahdesta ensimmäisestä hän ei käytä ao. nimiä:

1. Kyselevä opetus:  Meillä opettaja kysyy- oppilaat vastaavat. 

2. Opettajan esitys:  Suomessa opettaja  myös selitti  ja havainnollisti,  veti yhteen. 

3. Keskeinen menetelmä oli myös läksynanto.

Opetusnäkemys/oppimiskäsitys

Suomessa pyrittiin perinpohjaiseen oppimiseen.

Siukonen ei sitä sano, mutta 1930-luvulla suomalaista opetusta ryhditti herbart-zilleriläis-soinislainen opetusnäkemys,  johon liittyi vahva tunnin kaava. Kaavaa hän kuvasi:

Oppitunnin rakenne

Suomessa tunnin kaavassa oli neljä vaihetta:

1. Valmistava keskustelu: Suomessa opettajan johdolla 

2. Havainnollistaminen:  Havainnollistamisprinsiipin ensimmäinen käsitteen siirto: käsite = esine ja sen symboli= sana tapahtuu opettajan kysymysten avulla. Virikekysymyksillä vahvistetaan havaintoa.

3. Uuden asian valtaaminen: Opettaja syöttää. 

4. Syventävä käsittely oli Suomessa opetuksen tärkein kohta. Se oli joko tunnin lopussa tai keskittyi usean tunnin tehtäviin. Se oli opitun kokoamista, yleisnäkemyksen luomista, siveellisten ja asiallisten viitteiden tai ohjeiden antamista. Se oli piste tai huutomerkki tai kysymysmerkki.

 

Pedagogisia periaatteita

• Havainnollistaminen: Suomessa havainnollisaminen tapahtui opettajan johdolla. Hänen kysymyksillään yhdistettiin esineja sana. 
• Kuri ja järjestys: Kouluun kuului komentosävy ja  koulujärjestys: "Suorar rivit. Liikkua ei saa." Ensimmäiset päivät menevät  koulun järjestykseen tottumiseen. Suorat jonot! Ei saa liikkua! Ei saa puhella! Yhtaikaa istumaan ja yhtaikaa ylös!  Seiso suorana käde sivuilla.Seiso keskikäytävällä. Vastaa kuuluvasti opettajan kysymyksiin. Yks-kaks, yks-kaks. Luokka hiljeni, kun opettaja tuli luokkaan. Opettajan pulpetin  paikka oli korokkeella.  
• Perinpohjaisuus: Meillä asia on opittava ytimiä myöten.

 

Summa summarum

Millaiseksi Wilho Siukonen arvotti  suomalaisen koulun ja sen pedagogiikan nähtyään amerikkalaisen koulun?  

Hän kirjoittaa:  suomalainen koulu on komentokoulu, muttei täydellinen. " Vapautta lapsi varmaan kouluoloissaan tarvitsee ja kaipaa, mutta kiinteään järjestykseen se on myös jopa sen oman luonteen mukaisesti totutettava." 

Missä suhteessä kumpaakin? Omasta puolestaan hän  olisi ollut valmis suuresti tinkimään  suomalaisen koulu  jäykästä, koululle aivan leimaa-antavasta  järjestyksestä ja siirtymään  aika askeleen amerikkalaisen koulun tapojen suuntaan. Muttei liikaa? 

Tulkitsen niin, että Siukonen näki suomalaisen koulun mallissa neljä vahvuutta:

1.  Suunnitelmallisuus. 

2.  Perinpohjaisuus.  Meillä pintapuolisuutta pidettiin virheenä. Asiat oli opittava ytimiä myöten.

3.  Tahdon harjoittaminen, joka auttoi lapsia valmistautumaan  ottamaan vastaan elämän ehkä kovatkin koettelumukset,  taistelemaan itselleen aseman ja toimeetulon ja vartuttuaan aikuiseksi siirtämään jälkeläisillleen veressään ja esimerkillään taistelevan elämän keinot ja mahdollisuudet 

4. Se sopii suomalaiselle luonteelle ja kasvatuksen perinteellemme,

Se, mitä suomalainen koulu voisi hänestä ottaa opikseen, oli amerikkalaisen koulun erinomainen ajatus: Lapsen omia kykyjä ja taipumuksia on etsittävä ja niitä mahdollisuuksien mukaan kehitettävä.

 

Selvästi hän etsii  kompromissia:

"Lapsi on hetken ihminen. Sen täytyy saada vaihtelua elämäänsä. Muuten se kuihtuu. Väliin sadetta, väliin päivänpaistetta, virkistävää kylmää ja hehkuvaa lämmintä kutakin ajallaan. Ja niin lapsi iloitsee elämästä, sen värikkyydestä, sen moninaisesta vaihtelusta, sen sykinnästä jne."