JATKOIN käsitysten kalastusta, siitä, miksi peruskoulua vedetään mediassa kölin ali, myös Helsingin yliopiston kasvatustieteen osastossa. Tiistaina "uhreina" olivat yleisdidaktikkojen ryhmän kokous ja tänään torstaina vetämäni kasvatustieteen ainedidaktiikan luentokurssin opiskelijat.
Yleisdidaktikot katsoivat myös itse peiliin: opettajankoulutukseen
Yleisdidaktikot käyvät jatkuvasti pääkaupunkiseudun kouluilla, joten me emme tarkastelleet asiaa mistään norsunluutornista. Monilla meistä oli kokemuksia siitä, että vähän vaikeasti aukeavalla kielellä kirjoitetut perusteet toteutuvat kouluilla eri tavoin. Keskustelussa heitettiin arvio, että jopa 75 % opettajista näyttää olevan siilipuolustuksessa uudistuksia vastaan. Laaja-alaisista taidoista ollaan ulalla. Huolta kannattaakin kantaa mm. inkluusiosta, jolleivat resurssit ole kohdallaan.
Silti paljon hyvää tapahtuu suomalaiskouluissa. Ylilyönnit ovat toki mahdollisia. Mutta ei kouluissa mitään yleistä kaaosta ole. Missään tapauksessa ratkaisun ongelmiin ei pitäisi olla koulujen autonomian rajoittaminen esimerkiksi tiukemmilla arviointikriteereillä.
PYSÄHDYIMME myös pohtimaan, koulutammeko me opettajia "pyhäkouluun". Luommeko - tahtomattamme väärä työkuvaa opettajan työstä, joissa kaikki oppilaat ovat ideaalioppilaita ja puhkuva intoa oppia. Syntyykö opiskelijoille kuva, että ne joilla on vaikeuksia koulunkäynnissä, ovat jotenkin mustetahra, väärää joukkoa. Lääkäreitä ei kouluteta hoitamaan terveitä, eikö totta. Pitäisikö myös opettajankoulutuksessa siirtää fokusta kympin oppilaista.
Kasvatustieteen opiskelijat tunnistivat ongelmia
Vetämäni luentokurssin paristakymmenestä opiskelijasta pääosa on kokeneita hieman varttuneempia opiskelijoita; osalla on paitsi kokemusta koulusta myös jopa useita lapsia. Joten uskalsin pyytää heitä pohtimaan kasvatustietelijän aivoilla, mistä tässä ongelmassa on kysymys. Onko vika naamassa vai peilissä?
Uudistusten ajajille esitettiin kysymyksiä:
- Onko uudistusten tavoitteena tyydyttää lasten vai työelämän tarpeet - vaikkeivat nämä välttämättä olekaan vastakkaisia? Tuottavan kansalaisen ihanne on liiaan suppea. Eikö tärkein tehtävä ole opettaa elämään yhdessä?
- Onko joistakin uudistuksista tullut itsetarkoituksia? (esim. määräykset käyttää joka toinen tunti ICT;tä) Eikö uudistusideoita pitäisi seurata, reflektoida ja tehdä korjausliikkeitä nopeammin kuin kerran 10:ssä vuodessa?
- Käytetäänkö rahat oikeisiin asioihin? Olisiko digilaitteiden vaatimia investointeja kannattanut käyttää vaikkapa ryhmäkokojen pienentämiseen?
- Kirjoitettiinko ops kieleltään liian vaikeaksi? Eräs opiskelija-äiti oli saanut koululta pyynnön kommenoida sen opsia, mutta hän ei ymmärtänyt mitään. "Ops oli hepreaa".
Tukkapöllyä valtiolle ja kunnille
Opiskelijat olivat huolissaan koulujen eriarvoistumisesta. Kunnat ohjaavat opetukseen hyvin eri tavalla rahaa. Vaikeuksia kokevaa oppilasta pompotellaan. Koulujen oppilashuollon henkilöstöstä kukaan ei ota kunnolla koppia.
Inkluusioita on käytetty säästökeinona- jota se ei saa olla.
Opiskelijat olivat huolissaan koulujen eriarvoistumisesta. Kunnat ohjaavat opetukseen hyvin eri tavalla rahaa. Vaikeuksia kokevaa oppilasta pompotellaan. Koulujen oppilashuollon henkilöstöstä kukaan ei ota kunnolla koppia.
Inkluusioita on käytetty säästökeinona- jota se ei saa olla.
Tukkapöllyä myös kouluille ja opettajille
Kouluja ja opettajia tukistettiin liian heikosta puuttumisesta koulukiusaamiseen- mistkä terminä pitäisi luopua.
Inkluusioita pitäisi toteuttaa sellaisilla tunneilla, joilla on selkeä struktuuri -ei esim. taide- ja taitoaineissa. Vieläkin on opettajia, jotka sysäävät tukea tarvitsevan oppilaan koulunkäyntiavustajan opetettavaksi.
Inkluusioita pitäisi toteuttaa sellaisilla tunneilla, joilla on selkeä struktuuri -ei esim. taide- ja taitoaineissa. Vieläkin on opettajia, jotka sysäävät tukea tarvitsevan oppilaan koulunkäyntiavustajan opetettavaksi.
Aika kummalliselta kuului erään opiskelijan tutun kokemus; Kun hän aloitti uudessa koulussa ja kysyi opsista, hän sai vastauksen " Ei me lähdetä tähän opsiin." Opetussuunnitelma saattaa edellyttää taitoja, joita opettajilla ei ole eikä ehkä halua oppiakaan. Niinikään varoitettiin liiasta luottamisesta lasten itseohjautuvuuteen.
MIELENKIINTOISESTI kumpikaan akateeminen ryhmä ei tukistanut mediaa. Vino oli siis naama ei peili.
2 kommenttia:
Viimeinen havaintosi on tosiaan mielenkiintoinen. Kielteisyys ja arvostelu näkyy medioissa paremmin, koska ne herättävät reaktion helpommin kuin että kaikki on hyvin.
Ehkä koulutyöntekijöiden on vaikea sopeutua tähän maailmaan, jossa ei kuvia kumarrella?
Mutta, juu on tarpeen katsoa myös peiliin. Sivistyksen tiennäyttäjän roolia ei enää voi ottaa säilyttämisestä vaan uudentamisesta käsin.
Terävä havainto, Rauno.
Lähetä kommentti