Tämän lukuvuoden III periodissa minulla oli ohjattavina kolme paria, ja kaikki yhdessä paikassa: Viikin normaalikoulussa. Yksi pari kolmosilla, yksi nelosilla ja yksi kutosilla.
Lucky them! Harjoittelun ohjaus on harjoittelukoululla jo opettajien johdonmukaisen ja jatkuvan ohjauskoulutuksen ansiosta vielä syvempää kuin - toki huolellisesti valituilla- kenttäkouluilla.
HARJOITTELUN ja ohjauksen määrää on yliopistolla leikattu, ja se on harmi. Moni harjoittelija sanoo, että on ollut vielä valmistumisvaiheessa epävarma, selviääkö tässä ammatissa. Opettajan ammatti on minusta eräällä lailla käsityöläisammatti, jollaiset opitaan - teoriaa yhtään väheksymättä- tekemällä ja omaa tekemistä pohtimalla.
MILLAISTA OPETUSTA TÄNÄ KEVÄÄNÄ NÄIN?
Vaikka tämän periodin kalenteriin osui aika paljon sälää, kutakin paria ehdin kuunnella ainakin sovitut 2* 3 tuntia. Tottakai kadehdin luokanlehtoreita, jotka voivat seurata kokonaisia päiviä - ja itse asiassa 4 viikkoa aamusta iltaan. Onneksi päävastuu ohjauksesta onkin heillä. Hmm. pitäisiköhän palata harkkarille ja ottaa vastaan jokin viikon parin luokanlehtorin sijaisuus?
Näin useita mainioita tunteja. Olin silminnäkijänä, kun harjoittelija aidosti hallitsi opittavan asian ilman oppikirjaa. Koin kuinka luokkiin luotiin luonteva, ystävällinen ja lämmin ilmapiiri. Kuinka oppilaiden tunteita huomioitiin. Kuinka heitä kiitettiin, kannustettiin ja rohkaistiin.
Näin hienoa, vaistomaisesti(kin) toiminutta pariopettajuutta. Näin pareja, jotka avasivat oppilaille selkeästi oppimisen tavoitteita ja osaamisen kriteereitä. Näin opettajia, jotka olivat oikeasti läsnä ja paikalla. Näin luokkia, jotka olivat omaksuneet vastuullisen tavoitteellisen koulunkäynnin. Huomasin oppilaita, joissa oli luovuutta ja viisautta. Näin myös opiskelijoissa jämäkkää aikuisuutta, joka uskalsi tarvittaessa olla aina miellyttämättä. Olin iloinen, että tietotekniikkaa käytettiin fiksusti tuottamaan lisäarvoa.
Näin pitkäjänteistä suunnittelua. Eheyttäviä, toiminnallisia kokonaisuuksia. Oppilaat tekivät kuunnelmia ja matkaoppaita. He soittivat, lauloivat, taiteilivat, väittelivät, kiersivät työpisteissä ja arvioivat harjoittelijoiden opetusta.
Kuulin, kuinka harjoittelivat osasivat reflektoida tunteja ja pohtia, mitä tekisivät nyt erilailla.
JÄINKÖ kaipaamaan jotain? Uusi opetussuunnitelma innostakoon meitä antamaan oppilaille yhä enemmän tilaa. Eriyttämistä ei tehdä koskaan liikaa. Pulpeteista olisi hyvä päästä irti. Päivänavaukset ovat ilmeisesti kuoleva traditio? Retropedagogiikasta nostaisin yhä esille uuden jakson alkaessa diagnostisen testauksen, konkreetit tavoitteet ja tunnin loppun formatiivisen testin. Rohkaisisin käyttämään myös liitutaulua ja perinteistä työvihkoa oppimispäiväkirjana.
HARJOITTELUN jälkeen opiskelijat laativat vielä raportin kokemuksistaan. Sen jälkeen harjoittelu kuitataan suoritetuksi.
HYVIÄ opettajia saamme taas lähettää suomalaisiin peruskouluihin. Mutta perehdytystä toivoisi jokaiselle juuri hänen uuden koulunsa käytänteisiin. Jotta nämä upeat nuoret opettajat kukoistaisivat, eivätkä uupuisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti