NYT kun poikien koulumenestys on heikkoa, ja oppilaat selvitysten mukaan eivät suinkaan kaikki viihdy koulussa, on hyvin usein esitetty ratkaisuksi, että koulua ja opetusta pitäisi muuttaa niin, että siinä otettaisiin paremmin huomioon nyt huonosti viihtyviä muualla kuin koulussa motivoivat asiat, kuten digitaalinen pelaaminen. Siitä olen samaa mieltä, että koulussa tulisi käsitellä oppilaille merkityksellisiä asioita - ja näin motivaation lisääminen on ihan ok. En myöskään vastusta sitä, että koulutyöhön listään Decin ja Ryanin idean mukaisesti luonnolliseen sisäisen motivaation keskeisiä piirteitä: mahdollisuutta valita, saada tehdä yhdessä itselle tärkeiden kanssa ja esittää selkeät tavoitteet.
Vaikka järki sanoo, että innostuminen ja motivaatio ovat tosi tärkeitä mm. oppimisessa, jokin minussa tökkii sille, että kivan ja valmiiksi miellyttävän lisääminen yksinään ratkaisisi tuota koulutyöhön kiinnittymisen probleemaa.
Innostuinkin kovasti, kun törmäsin aikuiskouluttaja Ria Parppein (ks. http://riaparppei.com ) ajatuksiin siitä, että tulokselliseen toimintaan ei riitä motivaation tankkaaminen vaan oman tahdon, volition valmennus.
Laadin itselleni niistä (ja muidenkin) ajatuksista tämän blogilastun kuvan. Avaan sitä ihan lyhyesti:
- Jos ajattelen, että minun on tehtävä jokin asia - joko omasta tai jonkin toisen aloitteesta, minut on saatava liikkelle. Siihen tarvitsen motivaatiota, joka välittää minulle energiaa (joka syntyy haluista, vieteistä, tarpeista tms.).
- Tiedän- ja varmaan kaikki muutkin- että vahvakin innostus voi kuitenkin hiipua ja sammua- ja uuden vuoden lupaus lunastamatta.
- Jotta jatkaisin kohti päämäärää, senkin jälkeen kun innostus alkaa hiipua ja laiskuus iskeä, minun pitäsi osata säädellä itseäni, toimintaani, vahvistaa tahtoani, niin että alan saada niitä onnistumisen kokemuksia, jotka elvyttävät motivaatiota, ja saan taas jatkamiseen ja loppuunsaattamiseen tarvittavaa virtaa.
SEN rinnalla ja jopa jossain määrin sen sijasta, että yritetään sokeroida koulutyötä, voisi olla arvokasta ohjata oppilasta itse ohjaamaan omaa tahtoaan. Kuinka se tehdään? Tässä muutama alustava idea.
1. Puhuttamalla. Kun esim. muksuopin mukaisesti pannaan lapsi pohtimaan jonkin asian oppimisen hyötyä itselle ja muille, vedotaan järkeen. Edessä oleva harjoittelu osoitetaan järkeväksi (joku voi kutsua tätä motivoimiseksi, motivaatio voikin nousta, mutta itse ajatellen että järkisyillä vedotaan nimenomaan tahtoon).
Kun puhutaan toimintaa estävistä tunteista, lapsi saa sanastoa, jolla hän hallitsee niitä (mm. pelkoa, pettymystä jne.)
2. Konkretisoimalla päämäärä. Kirjataan tavoitteet. Kuvitellaan lopputilanne, näytellään tilanne, kun kaikki sujuu- kuten Muksuopissa. Sanoitetaan taito (esim. antamalla sille lempinimi)
3. Suunnittelemalla ja varautumalla. Kun muksuopin mukaisesti varaudutaan takaiskuihin ja sovitaan, mitä silloin tehdään, ollaan vahvempia nousemaan uudestaan.
Kun suunnitellaan ja poijutetaan edessä oleva oppimisprosessi, syödään elefantti paloina. Aikuisen tulisi huolehtia, että ensimmäiset poijut tuottavat onnistumisen kokemuksia.
4. Tekemällä päätös ja julistamalla se muille - kuten muksuopissa. Sovitaan - ei siis määrätä. Muksuopin nimi voisi yhtä hyvin yllä "You decide", koska yksi keskeisiä periaatteita on lapsen sitouttaminen. Juuri lapsi tekee päätöksiä. Juuri lapsi opettelee. Me muut olemme vain apuna.
" Tahdon hoitaa tämän homman loppuun asti. Se on tärkeää pikkuveljelleni."5. Kannustamalla. Kiinitetään huomio onnistumisiin. Palautetaan niitä mieliin. Muksuopissa kootaan lapsen ympärille erillinen kannustusryhmä. Se lisää turvallisuutta. Pelko onkin suurimpia oppimisen esteitä.
6. Vahvistamalla uskoa. Pelkkä halu ei auta. On uskottava itseen. Joskus lapsen luontainen usko itseen muuntuu epäuskoksi. Kerro ja pyydä muitakin lapsen kannustajia kertomaan, miksi he uskovat, että lapsi oppii taidon. Kerrataan, mitä kaikkea hän on oppinut jo aikaisemmin. Muut ihmiset lupaavat auttaa.
Puhuttamalla voidaan myös vahvistaa lapsen uskoa siihen, että hän selviää. Aikuinen nostaa kysellen esiin tilanteita, jotka olivat lapsesta aluksi vaikeita. Voidaan myös koota esteitä, jotka on toimintaan ryhtymisen tiellä ja purkaa niitä yhdessä.
7. Harjoitellaan tarpeeksi.
8. Tukemalla kun takaisku tulee- yhdessä etukäteen sovitulla tavalla.
9. Suggestio. Tämä on keino, jota käytettiin hyvin vahvasti vielä 1900-luvun alussa. En tiedä, mitä siitä nykyään ajatellaan. Poimin tähän muutaman ajatuksen 100 vuotta sitten julkaistusta teoksesta (Riddell, Newton. (1914). Lastemme luonteen muodostaminen. ”Koti ja kasvatus” VI. Helsinki: WSOY).Olen riisunut niistä ajalle tyypillisen uskonnollisuuden.
1900-luvun alussa elettiin ns. uuden sielutieteen (psykologian) kokeiluaikaa. Riddell hehkuu innostusta, että aivoista on löydetty tietoa, kuinka sielu kehittyy suggestion kautta. Herättämällä uudelleen ja uudelleen tietty ajatus, tunne tai toivomus, aivoihin rakentuu perustus lujalle tahdolle ja syntyy tottumus.
" Jokainen tunne, ajatus, kaipaus on omiaan muodostamaan hermojohdon, joka syvenee tai tulee voimakkaammaksi jokaisen toistamisen kautta."Miten sitten tällainen "suggestioni", voimakas ajatus, saadaan aikaan? Jokainen meistä on kohdannut tilanteita, joissa jokin älykäs oivallus tarttuu ja palaa mieleen yhä uudelleen itsestään. Toimitaan toisinpäin: ruvetaan itse toistamaan jotain asiaa. Esim. "Minähän en pelkää." Tai toistan lupasta/vakuuttelua itselleni (tai toisille kuten AA-kerhossa)
Suggestiota voi käyttää myös itseluottamuksen vahvistamiseen, kannustamiseen tai takaiskussa tukemiseen:
Opeta: "Jokaisella on kyky ohjata itseään."
Ymmärrän hyvin, että sinua rupesi pelottamaan, mutta tiedän että pian sinä uskallat."
”Sinä tiedät itse, että tämä on oikein, sinä tahdot tehdä oikein ja minä voin luottaa siihen, että sinä niin teetkin.”Toisin kuin Muksuopissa, Riddell ei ehdota palkintojen käyttöä, päinvastoin hän kirjoittaa:
" Älä palkitse haluja."
"SUGGESTIONI" on siis uskoa ja tahtoa vahvistavan verbaalin lauseen toistamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti