Kohti uutta koulua

SUOMALAISET ovat aina kritisoineet kulloistakin koululaitostaan.  Ja noin 100 vuotta vieläpä samoista syistä. Mutta koulupa ei ole muuttunut toivottuun suuntaan.

 Opin tämän Kalevi Kajavan toimittamasta ja vuonna 1946  painetusta kirjasta "Kohti uutta koulua. Kasvattajat puhuvat  ajankohtaisesta koulukysymyksestä. Tiede ja käytäntö 1." Kustantaja on outo:  Kustannustalo.

(Ja tyytymättömyys kouluun jatkuu yhä. Nytkin on kohteena lähes kaikki: varhaiskasvatus (mm. yksityiset palveluntuottajat), peruskoulu (uusi ops), lukio (jatkuva uudistaminen), yliopistot...)

KIRJASSA käsitellään koko koulutusalaan tuolloin kohdistuneita muutospaineita- yliopistoa lukuunottamatta.

Kirjoittajat ovat aakkosjärjestyksessä: Margit Borg-Sundman, Rafael Helanko, Kalevi Kajava, Matti Koskenniemi, A.A. Lyytinen, Yrjö Länsiluoto, Aarne Niini,  Yrjö Ruutu, Kaarlo Saarialho ja Sisko Wilkama.

Keskityn tässä lastussa  pohtimaan  teoksen avulla kahta teema: 1. Mitä vikaa koululaitoksessa - ennen muuta oppikoulussa - nähtiin noin 60 vuotta sitten? 2. Millaisia syitä tuolloin esitettiin  koulun muuttumattomuudelle.

1. Mitä vikaa koulussa on?

Kokosin tällaisen vikaluettelon:

• Elämänvieraus. "Älkäämme oppiko koulua vaan elämää varten." Tilaa käyttäytymislaeille  ja seurustelutavoille. Ohjelmaan sukupuolivalistus.  Asia-aineksessa olisi  pyrittävä liittämään opetus arkipäivän elämään ja ajankohtaisiin ongelmiin.
• Epätasa-arvo koulun valikointitehtävässä: jakautumisen ruumiillisiin ja henkisiin ammatteihin pitäisi perustua lahjakkuuteen ja taipumuksiin
• Fyysinen kasvatus on lapsipuolen asemassa. Liikuntakasvatukselle huomattava asema, mutta sotilasharjoitusten jäännöksetkin on poistettava kouluista (Tanska)
• Kansakouluilla ei ole asiantuntijoiden laatimaa malliopetussuunnitelmaa (Koskenniemi)
• Kasvatustyön puutteet (Luonteenkasvatusta tuskin ollenkaan)  ja väärään suuntaan kasvatus: nuorten kesyttäminen (ks. alla enemmän)
• Kirjakoulumaisuus
• Koulu keskittyy liikaa tiedolliseen puoleen- ja siinäkin heikoin tuloksin.  Pitäisi kasvattaa koko ihmistä (Topelius)
• Kodin ja koulun yhteistyön puutteet
• Koulu on (vain) yhteiskuntaa varten- sen pitäisi olla myös nuoria varten. Jos koulu olisi nuoriso varten, olisi se aivan toisenlainen. Nyt koulu kesyttää nuorten alkukantaisen voiman ja intomielisen kapinahengen. Kouluun harrastuksen ohjausta. Partio on fiksua toimintaa.
• Koulun henki on kalkkiutunut
• Kuivakiskoista teoreettisuutta. Lapsille tajuamattomien käsitteiden päähänpänttäämisestä. Ulkoaoppimisen tilalle ymmärtämistä. Tilalle tiedon etsintää ja käyttämistä. Havainnollisuutta oppikirjoihin: asiat olisi pyrittävä esittämään kullekin ikäkaudelle sopivassa muodossa.
• Lisää tilaa oppilaiden aloitteellisuudelle ja harrastuksille. Opettajien tulisi auttaa oppilaitaan kehittymään nykyistä monipuolisemmin, kaikessa siinä hyvässä, mikä sisältyy heidän erilaisiin mieliharrastuksiinsa (Wilkama). Kerhoilla huomattava osuus oppikoulun uudistamisessa
• Maan kaikelta kasvatustoiminnalta puuttuu yhtenäinen johto 
• Massakäsittelyä. Oppilaille on suotava mahdollisuus syventyä niihin aiheisiin, jotka heitä kiinnostavat. Myös menetelmissä tulee ottaa huomioon oppilaiden yksilöllisyys.
• Numerotodistukset - täydennetään ja parannetaan,
• On poistettava raja-aita opettajan ja oppilaan väliltä 
• Olennainen osa työtä olisi suoritettava opintokerhomaisesti.
• Opetuksen tulisi olla havainnollista ja käytännöllista.
• Oppikoulun henki. Oppikoulu ei saa vieroittaa oppilaitaan varsinaisesta kansasta.
• Rehtorien väärä toimenkuva.
• Vanhanaikaiset menetelmät- pitäisi ottaa mallia Norjan opsista; uuden koulun työtapoja. Käytännöllisyyttä ja havainnollisuutta  opetusmetodeihin 
• Väärä ikä valita koulutusura - pitäisi olla vasta 15-vuoden iässä.

Kritiikkiä siis riitti tuolloin.

Sisko Wilkaman mukaan "oppikoulukritiikkiä on jatkettu meillä liikuttavan uskollisesti samojen suurten ongelmien kohdalla … vuosikymmenestä toiseen." Valittelulla ja syyttelyllä  on hänen mukaansa vuosisatainen perinne.

"J.V. Snellman alkoi jyristä tuomiotaan melkein heti, kun vuosina 1841-43 säädetty uusi oppikoulujärjestelmä astui voimaan.  Tuomio jatkui nelisenkymmentä vuotta." 

”Koulu liian monine aineineen  ja oppitunteineen, mekaanisesti omistettuine hedelmättömine päähänpänttäystietoineen hoitaa tehtävänsä kurjan heikosti, mikäli ei suorastaan ole turmioksi oppilaittensa sielun ja ruumiin terveelle kehitykselle.”"

Koululla on väärät kasvatustavoitteet? Kajava kirjoittaa:

"Oppikoulu  suuntautuu liiaksi oppilaiden tietopuoliseen kehittämiseen syrjäyttämällä muut henkiset ja kasvatukselliset arvot." 

Kajavan mukaan "oppikoulu opettaa tulevia kansalaisia istumaan hiljaa ja kiltisti koulun penkillä, mutta se ei pidä huolta siitä, että oppilaista kehittyisi itsenäisiä luonteita, jotka omaisivat  kykyä, taitoa ja käytöstä jokapäiväisessä elämässä koulun ulkopuolella."

Koulutyöhön täytyisi saada enemmän harrastuksenomaisuutta. Helanko perustelee asiaa näin:

"Ei riitä, että koulu palvelee vain yhteiskuntaa, sen on myös palveltava nuorisoa. Voidakseen palvella nuorisoa, pitäisi koulun suoda aikaa oppilaiden vapaiden harrastusten ohjaamiseen varsinaisen koulutyön ulkopuolella."

Matti Koskenniemi kuvailee vanhojen työtapojen mm. mieleenpainamistyön  huonoutta.

" Kaikki läksynluvuin, -kuulusteluin, kertauksin ja tutkinnoin mieleen painettu tieto säilyy mielessä vain lyhyen ajan. Jo vuoden kuluttua koulun päättymisestä on puolet tirtomäärästä häipynyt tiehensä."

Kajava säestää:

"Kaikesta opetuksesta olisi karsittava  pois tarpeeton ulkoluku ja korvattava se asioitten todellisella ymmärtämisellä."

Koskenniemi esittelee eräiden muiden maiden koulunuudistyspyrkimyksiä. Norjassa halutaan käyttää yksilöllistä työskentelyä.

" Yksilöllistä opetusta... nopsien lukijoiden tulisi välttyä kuluttamasta aikaa  hitaampien tovereiden kuuntelemiseen…Oppilaat saavat olla mukana työn suunnittelussa ja ratkaisutapojen etsinnässä." 

"  On epätaloudellista ja myös lapsia kohtaan väärin antaa  lahjakkaiden lasten vain seurata syrjästä, kun heidän heikommat toverinsa työläästi harjoittautuvat siihen, mikä noille edellisille käy leikiten." 

Myös ryhmätyö on tärkeää.  

"Oppilaiden on tähdellistä  oppia yhteistyön taitoa. Tehtävien yhdessä ratkaiseminen terästää arvostelua, lisää toisiin kohdistuvaa arvonantoa ja vahvistaa toveruussiteitä  … Useimmat epäsosiaalisetkin lapset yhteisissä tehtävissä vähitelleebn mukautuvat  toiset joukkoon ja luopuvat eristäytymisestään."

Muutoinkin ote on varsin nykyaikainen: " Oppilaiden tulee oppia etsimään tietoja, rakastamaan tietoja, käyttämään tietoja oikein. 

On tärkeää, että oppilaissa synnytetään tiedonjanoa sekä taitoa tyydyttää tiedonjano oma-aloitteisesti… " 

" Heidän tulee tietää, mistä vastaus on löydettävissä, silloinkin kun muisti pettää." 

Opittavia asioita on  iikaa. Pitäisi opettaa vain kaikkein välttämättömin pakollinen oppiaines ja
sen yli menevä aines pitäisi saada valita vapaasti.

Kodin ja koulun yhteistyötä tulisi kehittää. Koskenniemen mukaan

  "Keinona voisi olla  mm nykyisin käytössä olevien todistusten täydentäminen ja parantaminen. Kodit saavat numeroilla varustetusta todistuksesta valjun kuvan siitä, mihin suuntaan heidän lapsensa kehitys on menossa. Numerot eivät kerro mitään tärkeistä luonteenominaisuuksista. Ne eivät myöskään mitään siitä, miten paljon lapsen on tarvinnut ponnistella  niiden saavuttamiseksi ja siitä ovatko saavutukset suoritustason ylä- vai alarajalla."

Opettajien pitäisi Wilkaman mukaan  muuttaa käsitystään työstään. Se ei ole tuntienpitoa ja vihkojen korjausta. Hän  siteeraa Snellmania. 

”Oppikoulu täyttää tarkoituksensa, jos se antaa nuorille halua ja  kykyä jatkuvaan harrastukseen ja itsekehitykseen” ja johtaa siitä ajatuksen:

" Opettajan johtama kerhotyö olisi elimellisenä täydennyksenä eri aineiden tuntiopetukselle. Siten saisivat kaikki oppilaat haluamistaan oppiaineista niitä virikkeitä ja laajempia näköaloja sekä kysely-, keskustelu- ja muita omatoimisia tilaisuuksia, joita puuttuu luokkaopetuksesta, jossa haluttomin ja kyvyttömin oppilasaines aina jarruttaa muiden vireyttä."

Wilkama nostaa esiin myös koulun johtamistyön virheet.

"Suomi kahlinnut oppikoulujensa rehtorit kansliatontuiksi, kassahoitajiksi, kirjanpitäjiksi ja tilastotyöntekijöiksi, joiden on mahdotonta irroittaa energiaansa ja työtään rehtorin varsinaisiin, ainutlaatuisen tärkeisiin tehtäviiin(yksityiskouluissa voidaan työ järjestää vapaammin)".

2. Miksi koulu ei ollut muuttunut?

Rafael Helanko muistuttaa, että  vanhalla koululla on kunniakkaat perinteet. " Se on kerta kaikkiaan omituisuuksistaan huolimatta välttämätön laitos." Hän jatkaa:  " Mutta aikojen kuluessa sen henki on kalkkiutunut ja sen toiminta jäykistynyt liian kaavamaiseksi." 

Uudistushalua ei ole hänen mukaansa puuttunut. "Koulun historiassa on esiintynyt  harvinaisen monta reformaattoria ja riehakasta intoilijaa. Kuitenkin koulu on muuttunut vain suhteellisen vähän."

Helanko eikä  myöskään Kajava kannata radikaalia muutosta. Helanko kirjoittaa:

"Ei liene hyvä, että nuorisoa muokkaava laitos liian herkästi reagoi kaikenlaisille usein ohimeneville yhteiskunnallisille  virtauksille".

Koulun  ei  voida olettaa  koulun pystyvän tuomaan ratkaisun kaikkiin  sosiaalisiin, taloudellisiin, poliitiisiin ja yleissivistyksellisiin kysymyksiin…  Myöhemmin Kajava kirjoittaa

 "Koulun yleisesti määritelty tehtävä on menneiden aikojen kulttuuriperinnön välittäminen kasvavalle polvelle. Jos koulu yritettäisiin muuttaa elämänkouluksi siten, että oppilaat saisivat ammentaa tietonsa suoraan talonpoikien pelloilta, tehtaitten työpajoista, museoista  ja taidekokoelmiusta, menetettäisiin tavattomasti aikaa…"

Kajava kuvailee koulun tehtävää: " Koulu on aina joutunut olemaan kahden maailman, nykyisen ja tulevan rajalla. Olemuksensa mukaisesti koulun tehtävänä on välittää menneiden polvien ja  nykyajan kultuuriperintö kasvavalle polvelle."  Ja sitä ei voi vaarantaa?

Löydän tästä teoksesta  mielestäni kaksi syytä, millä aikalaisetperustelivat sitä, ettei koulumuutu. Toinen on Hannu Simolan usein nostama selitys: koulun tehtävä ei sittenkään ole muuttunut.

Toisen syyn esittää Sisko Wilkama, joka  kääntää katsetta opettajiin - nykysanoin makaamiseen mukavuusalueella.  He  syyttävät, että uusien otteiden tiellä ovat ulkoiset esteet. Todellinen este on  Wilkaman mukaan sisäinen. " Sisäiset esteet s.o. oma psykologiamme. On mukavasti totuttu kaikkeen entiseen. Vallitsee tottumuksen turtumus."...