Luento on kuitenkin yleisesti demonisoitu vanhanaikaiseksi. Harmi. Olen eri mieltä. Luento on yhä vallan upea tapa opettaa. Jos on oleellista sanottavaa.
TÄNÄÄN pelkkä sisältö ei riitä tekemään luennosta kiinnostavaa. Opettajan on myös opeteltava muotokieltä. Timing on tärkeä. Vaihtelu. Moniaistisuus. Yllättävyys.
Arvelen itse olevani parhaimmillani luentosprintterinä (siis lyhyen pätkän vieraana), jonka tyylilajina on stand-up-luento. Siis luento, jossa ration lisäksi vedotaan vastaanoton muihinkin tasoihin, mm. tunteisiin ja huumoriin. Siksi käytän luennoissani usein musiikkia (erityisesti Elvistä) ja dioja, joissa on tekstin lisäksi myös ennakkoajatuksia haastavia kuvia. Didaktinen periaatteeni on rakentaa jänniteitä, ristiriitoja, dynamiikkaa.
TÄLLÄ viikolla olen yritellyt kehittää omia diojani (ja niihin liittyviä sessioita), jotta niissä käytetty musiikki loisi vielä enemmän ajattelua irroittavaa ristitiitaa. Toinen intohimoni on ollut löytää keinoja käyttää muutaman sekunnin mittaisia klipsejä ravistelemaan perinteistä diaesitystä (ja samaan aikaan sähköspostia-asioitaan hoitavia) odottavia osallistujia :-).
Konkreetti ongelmani on ollut, kuinka siirtää dvd:llä (tai u-tubessa) olevaa materiaalia dioihin niin, ettei aikaa kulu turhaan. Olen nähnyt valon. Oma ratkaisuni oli kuvata pätkiä iPhonella MacBookin skriiniltä. Sen jälkeen muokkaan muutama sekunnin clipsin niin, että ne ovat myös omia taideteoksiani :-). Etten joudu tekijänoikeuksien vuoksi vankilaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti