Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

tiistaina, helmikuuta 02, 2016

Koulutusihmeen paradoksit. Osa 3: Oppilaan uusi rooli

JATKAN tässä lastussa Hannu Simolan "Koulutuksen paradoksit" -teoksen repostelua. Nyt teemaksi otan oppilaan muuttuvan rooli.

Oppilaan uusi rooli
Oppilaan rooli - on aina sidoksissa opettajan rooliin. Niin kauan kun koulu oli pääasiassa kansan lasten koulu, oppilaita käsiteltiin joukkona. Kuten edellisessä lastussa Simolaa siteerasin, opettajan rooli on muuttunut arvovaltaisessa  koulupuheessa massojen opettajasta yksilötyöntekijäksi.

Samalla oppilaan rooli on irrottautunut  massasta yksilöksi, jolla on ominaisuuksia ja jopa omia toiveita.  Oppilaasta puhutaan yksilönä ensimmäisen kerran vuoden 1952 kansakoulun opetussuunnitelmassa, mutta   kansakunta käveli tuolloin vielä hänen ylitseen. Vahvemmin yksilö nousi  esiin vuoden 1970 POPSissa, ja asema voimistui entisestään 1980-/90-lukujen taitteessa,  jolloin silloinen pääministeri Harri Holkeri sanoitti tasa-arvoa  "mahdollisuudeksi  saada lahjojaan vastaavaa koulutusta ”. Vuoden 1994 perusteissa oppilaille luvattiin   oikeus yksilöllisiin opiskeluohjelmiin. (Rumasti niistä puhuttiin kiihdytys- ja hidastuskaistoina).  Irtiottoa perinteisestä koulunpidosta kuvaa sekin, että oppilaan nimike vaihdettiin. Hänestä  tehtiin koulupuheessa oppija.

Simolan mukaan peruskoulu on antanut  huiman lupauksen: koulu vastaa jokaisen oppilaan yksilöllisiin oppimisedellytyksiin ja tarpeisiin. Joukkojen koulu on muuttunut  papereissa yksilölliseksi oppimisympäristöksi. Ei ihme, että vanhemmatkin ovat tulleet vaativimmiksi.

Tämä edellyttää, että opettajan tulee  tuntea jokainen oppilaansa. Hän tarvitsee  perinpohjaiset tiedot  jokaisesta oppilasyksilöstä, jotta voisi luoda optimaaliset oppimismahdollisuudet sekä suunnitella oppimisympäristön ja opiskeluohjelman kunkin oppijan yksilöllisten tarpeiden ja edellytysten mukaan. Tämä taas edellyttää tunkeutumista oppilaan persoonaan. Opettajien kuvaillaan  koulupuheessa  kohtaavan jokaisen oppilaan yksilönä. Käytännössä se on mahdotonta.

NO todellisuus koulun arjessa on  toinen. Mm. jo edellisessä lastussa siteeratussa Nigel Norrisin (1996) johtaman tutkijaryhmän raportissa kerrottiin, että edistyneissäkin kouluissa oppilaat seuraasivat kirjan tekstiä rivi riviltä opettajan määräämään tahtiin. He näkivät pulpettiriveittäin oppilaita tekemässä samoja asioita samalla tavalla, oli kyseessä sitten kuvaamataito, matematiikka tai maantieto.  Simola ei esittele tuloksia pettyneenä. Ehkä mallimme, jossa opettaja on holhoava auktoriteetti, oppilas tekee opettajan antamat tehtävät  ja oppitunnit ovat selkeästi struktuoituja, onkin laadukas? Se toimii niin  kauan, kuin opettaja ja oppilas hyväksyvät tämän roolijaon. Radiohaastattelussa Simola  korosti, että menestyvissä kouluissa opettaja on omaksunut aikuisen roolin.  Samalla hän muistutti, että tilanne muuttuu, jos oppilaat eivät enää suostu heille annettuun rooliin ja tyydy puimaan nyrkkiään taskussa.

Simola on vakuuttunut siitä, että lapset kaipaavat nyt nimenomaan mahdollisuutta hiljentyä ja syventyä yhdessä kavereidensa kanssa ja uskottavan, lapsille omistautuvan, asiansa osaavan ja luotettavan aikuisen johdolla. Tarvitaan aikuisen auktoriteettia ja jäsennettyä opetusta, jossa on suunniteltu rakenne. Lapsia ei pidä  jättää heitteille keksimään pyörää uudelleen.

Mutta tästä syventymisen koulun ideasta enemmän seuraavassa blogilastussa.

Ei kommentteja: