 |
| Luostarikoulussa. |
MITÄ jos kuitenkin tarkastelisimme asiaa hieman yleisemmällä tasolla, eikä lainkaan kysymyksenä koulun tai oppilaan oikeuksista? Tai onko kännykkä hyvä vai paha keksintö. Otetaan vauhtia kouluinstituution historiasta.
NYKYISEN kaltaisen koulun aihio syntyi keskiajalla kirkon hallinnoimiin luostareihin ja tuomiokirkkoihin. Näissä kouluissa eristäydyttiin syntisestä maailmasta. Luostarin muurien sisällä voitiin varsin tarkkaan valvoa, mitä noviisit kokivat. Koko "oppimisympäristö" saatiin palvelemaan kristillistä kasvatusta, eikä negatiivisia myötä- tai vastakasvattajia ollut touhua haittaamassa. Yksi ehto oli, että luostarissa asuttiin valvottuna, vuorokaudet ympäri. Koulu ei ollut "käymäkoulu", jossa oltiin vain muutama tunti.
VIELÄ 1900-luvun alussa silloista koulua syytettiin yleisesti elämälle vieraaksi. Opetuskieli ei ollut aina lasten äidinkieli. Opetettavat asiat olivat vieraita. Kanonisoitu opettaja puhui etukäteen moneen kertaan kontrolloitua tietoa totuutena, joka oli päntättävä päähän. Koulurakennuskin oli luostarin ja kasarmin yhdistelmä. Koulun pihalta ei saanut poistua. Pyrkimys pedagogisoida koko lapsen elämä hallitsi myös sisäoppilaitoksissa. Vanhemmat tapasivat lapsiaan vain loma-aikoina.
J.-J.- Rousseau oli tuonut pedagogiikkaan negatiivisen kasvatuksen käsitteen. Sillä tarkoitettiin lasten suojelua kasvulle vahingolliselta. Luostarikoulun perinnettä korostava koulu eli omaa elämäänsä omilla ehdoillaan ja säännöillään.
NEGATIIVISEN kasvatuksen vaihtoehto on positiivinen kasvatus: Siis aineksien ja virikkeiden antaminen oppilaalle. Siis se mitä yleensä opetuksella tarkoitamme.
 |
| Saksalainen ulkoilmakoulu 1920- tai 1930-luvulta. |
Yhä vähemmän lapsia suojeltiin kosketukselta maailmaan. John Dewey vaati kouluja avautumaan oikeaan elämään. Celestin Freinet vei oppilaansa tutkimaan maatiloja jne. ja tekemään niistä lehtijuttuja.
Hurjimmat kokeilijat halusivat konkreetisti luopua koulurakennuksista ja viedä
oppilaat luontoon- kuten kuvan saksalaisessa ulkokoulussa.
Neuvostoliitossa Nadezda Krupskaja käynnisti "koulun kuolema"- hankeen, jossa oppilaat vietiin tehtaisiin oppimaan. Samassa maassa Anton Makarenko sijoitti koulunsa osaksi kolhoositoimintaa. Yhdysvalloissa kokeiltiin ns. Platoon-plania, jossa -koulutilapulan vuoksi- oppilaita opetettiin museoissa, urheilukentillä jne. Saksassa Kerschensteiner ehdotti, että opettajien tilalle ammattikouluihin palkattaisiin "oikeita" osaajia....
Suomessa edettiin varovaisemmin, mutta valittiin kuitenkin 1920-luvulla kansakoulun oppiainekeeksi kotiseutuoppi ja 1960-luvulla kansalaistaito. Molemmissa käsiteltiin ihan arjesta tuttuja asioita.
Kaikki kokeilut eivät suinkaan onnistuneet, jopa päinvastoin. Mutta kysymys oli herätetty. Onko koulu elämän eteinen? Pitääkö koulussa lukea kirjaa vai "elämän kirjaa". Pitääkö koulussa laskea hyväksi muualla hankittu osaaminen? Onko läsnäolo pakollista? Pitäisikö tavan, jolla koulussa opitaan, muistuttaa tapaa, jolla muutoinkin elämässä opitaan? Huimapäät alkoivat puhua oppimisen kaikkiallisuudesta. Pitäisikö koulussa olla samat säännöt kuin muutoinkin yhteiskunnassa?....
KYSYMYS kännyköistä olisi minusta syytä suhteuttaa tähän kysymysnippuun. Kännykät muuttavat tapaamme elää. Kaikki muutokset eivät ole hyväksi. Voidaanko koulussa toimia toisella tavalla, kuin "oikeassa" maailmassa. Kannattaako se sota? Voiko koulu vuonna 2016 eristää maailman kouluseinien ulkopuolelle? Vai olisiko meidän päinvastoin avattava vielä enemmän ovia ja ikkunoita maailmaan?
Olen sitä paitsi ollut mukana sadoissa kokouksissa ja koulutustilaisuuksissa, joissa niin rehtorit kuin opettajatkin karkailevat itse läppäreillään virallisesta agendasta. Varmaan te muutkin.
YHDYN vahvasti Risto Rönnbergin näkemykseen, että koulu on ohjattua toimintaa, jota opettaja johtaa ja määrää. Kunpa yhä useampi meistä määräilisi fiksusti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti