Shangrilaan etsijästä Pisa-epidemian kritiikoksi. Eduardo Anderen matka.

Tohtori Eduardo Andere

HÄMMENTÄVÄÄ. Tri Eduardo Andere, meksikolainen oikeus- ja taloustieteeseen erikoistunut pitkälti vapaa tutkija luennoi Helsingin OKL:ssa mm. suomalaisen kasvatusjärjestelmän menestyksen salaisuudesta tavalla, että heikompaa heikottaa.

Varadekaani Hannele Niemi kuuluttaa Anderen stagelle. Niemi käy läpi Anderen cv:tä ja esittelee myös hänen uusimman kirjansa. Se kertoo suomalaisten opettajien näkemyksistä suomalaiseen kasvatukseen aikana, jolloin puhutaan  oppimisympäristöjen luomisesta (kuva vähemmän alempana täsäs lastussa).

Kuulemme, että Andere on töissä New Yorkissa. Kuulemme, että hänen kirjansa perustuu satoihin haastatteluihin.

Eduardo kiittää esittelystä, ja kertoo, että häntä jännittää.
- Panikoin. Kuinka osaisin puhua suomalaisille huippuasiantuntijoille heidän työstään?

Hän päättää  rakentaa siltaa Suomeen kertomalla kokemuksiaan opetuksen observoijana, ei vain Suomessa vaan useissa kymmenissä maissa.

Shangrilaata etsimässä
Eduardo haluaa kertoa oman tarinasa. Kaikki alkoi vuonna 2001, kun julkaistiin ensimmäinen Pisa-tutkimus.
-  Suomi oli huipulla lukutaidossa, ja oma maani Meksiko ihan pohjalla, Eduardo kuvaa. Vuonna 2004 julkaisin kirjan, joka kertoo, kuinka Meksikon koulujärjestelmää tulisi kehittää.
- Ihastuin Pisaan. Halusin selvittää, millaiset tekijät ovat Pisa-menestyksen takana. Uskoin, että se selviää käymällä Pisassa parhaiten menestyneissä maissa.

Eduardo etsi käsiinsä näiden maiden Pisa-koordinaattorit ja pyysi apua. Hän kääntyi suurlähetystöjen puoleen. Osassa maista hänet otettiin lämpimästi vastaan, mutta ei lainkaan kaikissa. Tutkimusmatka Pisa-ihmemaihin alkoi vuonna 2004. Hän matkusti 19 maahan ja haastatteli satoja opettajia, opettajankouluttajia, hallinnon edustajia ja oppilaita.

Yhtä Shangrilaata ei ole!
Mitä Eduardolle jäi käteen? Hän ei löytynytkään yhtä koulutuksen ihannemallia. Pisassa saattoi menestyä hyvin monella eri tavalla. Eikä kaikkia niistä keinoista voi siirtää kultturista toiseen, jos yhtäkään.
-  Esimerkiksi Etelä-Korealla on huikeat tulokset, mutta opettajat ja oppilaat uupuvat työtaakan alle. Ei siitä ole malliksi työhön toisella tavalla suhtautuville.

Englanissa etsittiin  innovatiivisia, uusia tapoja pitää koulua. Amerikka uskoi valinnan mahdollisuuksin. Japanista voi oppia kollegiaalisuutta oppilaiden ja opettajien kesken.
Kanadalaiset uskoivat kilpailuun. Uudessa Seelannissa vanhemmille annettiin tehtävä johtaa koulua.
Australiassa uskottiin  autonomiaan. Sveitsissa resursseihin. Pohjoismaissa korostettiin tasa-arvoa.
Puolassa panostetaan  pitkäkestoiseen kehitykseen. Chilessa heilutaan OECD:n ajamien reformien ja vastareformiliikkeiden välillä: Uskotaanko testeihin, vouchereihin, tulosvastuuseen? Norjalla on hukeat  öljyrikkaudet, eikä pieniäkään kouluja tarvitse lakkautta.

Mitä oikeasti tiedämme Pisa-menestyksestä? Emme paljoakaan.
Eduardo pitää tauon, ja kysyy sitten:
- Tiedämmekö mitään?  Tiedämme jotain, mutta vain vähän.

Eduardo  hahmotteli Pisa-menestystä kahden faktorin mallilla.
- Toinen faktori on koulutuksen resurssit (koulun ja koulun ulkopuolinen kulttuuri,  opettajat, osaaminen, ympäristö jne.)
- Toinen faktori on opetuksen taustalla oleva ns. neurotiede ja kasvatuspsykologia. Tällä tarkoitetaan holistista kokemusta kasvuympäristön laadusta, joka pitälti perustuu ihmissuhteisin: perheeseen ja sukuun. Molempia tarvitaan selittämään menestystä.

Pisa-epidemia
Eduardo uskoi siis aluksi vahvasti Pisaan. Kuten tiedetään, Pisa-tutkimusten idea syntyi vuonna 1994. Ensimmäinen testi toteutettiin vuonna 2000, ja siitä alkaen yhä useampi maa on tullut testiin mukaan. Mutta pain tapahtui jotain erikoista:
- Pisa alkoi vaikuttaa  epidemian tavoin eri maiden koulutuspoliittisiindeoihin ja käytäntöihin, Eduardo muistaa. Erityisesti OECD alkoi voimallisesti levittää oppia strandardisoiduista testeistä onnellisuuden avaimina.

Eri maissa etsittiin epätoivoisesti malleja paremmin Pisassa pärjänneistä maista, ja tehtiin kardinaalivirheitä:
-  Opetussuunnitelmia muutettiin taitopohjaisiksi, ja opettajat pakotettiin kutistamaan opetus mitattavien taitojen kehittämiseksi. Lisäksi opettajat pakotettiin osallistumaan täydennyskoulutukseen, jolla oli tällainen suppea eikä holistinen tehtävä.

Eduardon mukaan toinen vakava virhe tehtiin, kun ihanneopetus määriteltiin personoivaksi ja inklusiiviksiksi (siis jokaiselle erikseen räätälöidyksi hänen lähtökohdistaan käsin).
- Opettajien  palaute oli selkeä: Me emme ole superopettajia.

Kolmas virhe oli alistaa koulut ja opettajat teknologian palvelijoiksi. Neljäs virhe olli tavoitteiden standardisointi ja tulosvastuu, joka johti siihen, että opetus muuttui testeihin drillaamiseks.
- Opettajille luvattiin paikoin huikeita bonuksia testitulosten parantamisesta, mikä johti mm. testitulosten väärentämiseen.

Anomalia-piste
- Nyt on depatin aika, Eduardo haastaa. Meidän on pohdittava koko kysymys koulutuksesta  uudelleen.

Eduardon mielestä koulutusta ei voi enää tarkastella behavioristisesti tai taloudellisesti- vaan pedagogisesti.

- Suomalaiset opettajat ovat upeita. Mutta koulutusta täytyy voida kehittää myös siellä, jossa opettajaksi ei saada ikäluokan parhaita.

Eduardo esitteli kuulijoille tekemäänsä analyysiä, jossa hän vertaili suomalaista ja meksikolaista opettajankoulutusta.
- Suomessa opettajankoulutukseen hakeutuu ikäluokan paras aines. Näin ei ole Meksikossa.
- Suomessa opettaja saa koulutusta 8100 tuntia, Meksikossa 4610 tuntia.
- Suomessa opetus on teoriaa ja käytäntöä.

Tämän jälkeen Eduardo esitteli Pisa-tulosten kehitystä. Kolmessa vuodessa  ero parhaiden opettajien opettamien opilaitten (esim. Suomi) ja ei niin hyvien opettajien opettamien oppilaiden (esim. Meksikko) välillä on supistunut pisa- 54 pistettä!! Se vastaa yli vuoden koulunkäynnin  vaikutusta.

Mitä Eduardo Andere tutkimusmatkallaan oppi?
Eduardo tiivistää oppimaansa;
- Useimmissa maissa poliitkot määräävät ja opettajat tottelevat.

Suomessa näin ei ole. Poliitikot seuraavatkin opettajia. Maassa vallitsee luottamuksen kultturi.
- Opettajat tietävät Suomessa paremmin kuin politiikot, mitä pitää tehdä.

Eduardo löysi tutkimusmatkallaan mielenkiintoisen eron.
- Suomalaisille opettajille opettajuus on  elämän projektin. Muualla se on "just a job".
- Suomalaisille opettajille hyvä elämä ei ole rahaa ja menetystä, niinkuin monessa muussa paikassa.

Mutta silti. Niin upea kuin suomalainen malli onkin, sitä ei voi siirtää muualle.
- Se sopii vain suomalaisille!

Monia asioita voimme oppia toisiltamme, kun haluamme kehittää oppimisympäristöjämme.
- Ennen muuta oppimisympäristö on ilmapiiriä. Motivaatiota. Vuorovaikutusta. Luottamusa. Kuria. Yhdessä oppimista jne.

Opetuksen laatuun vaikuttavat  opettajien lastu, rehtori, resurssit, luokkakoko, koulun autonomia,
vanhempien sitoutuninen, luokan autonomia. Eduadro ei usko - eivätkä hänen haastattelemansa opettajat koneiden korvaavan opettajia.

Olemme käännekohdassa
Eduardo päätti luentonsta nostamalla esiin kulttuurin reunaehdot
- Emme voi kopioida, mutta meidän on opittava.

Suomesta voidaan oppia paljon. Eduardo ihaili, että Suomessa poliitikot kuuntelevat opettajia. Jos hän jotain saisi toivoa, niin pienten koulujen säilyttämistä.

Paljon esillä olleeseen kysymykseen kouluviihtymättämyydest hänellä oli vankka näkemys useista maista.
- Lapset eivät yleensä pidä koulusta. Taustalla on neurologinen fakta. Opetuksessa tarvitaan keskittymistä  ja ponnistelua. Aivot eivä tykkää siitä.
- Siksi pelit ovat nyt muodissa. Oppilaat pelaavat ja leikkivät mieluummin kuin opiskelevat.
Mutta onko opetuksen pelillistämin ratkaisu?

Eduardo suhtautuu myös etäopetukseen varovaisesti:
- Etäopetus toimii parhaiten niiden kohdalla, jotka eivät sitä tarvitse. Oppilaat,  joilla ei ole  halua oppia,  tarvitsevat opettajaa!

Niinpä.