DIDAKTIIKAN (käytännön kasvatusta ohjaavan opin) kehitykseen vaikuttavien filosofisia ideoita kartoittavalla kesäretkelläni on jäljellä kaksi pysäkkiä.
Tässä toiseksi viimeisessä blogilastussa käsittelen ns. modernin ajan (1900-1950) filosofian tuomia muutospaineita opetusoppeihin. Yritän siis löytää muutoksia ns. olettamusperustassa, jotka ovat voineet vaikuttaa saman ajan suurten pedagogien (mm. Dewey, Montessori, Key, Stainer ja esim. Petersen,) kasvatusoppeihin.
1. Todellisuuskäsitys (Metafysiikka, ontologia)
Mitä olevainen on? Mitä eri luonnon ilmiöt ovat?
Uskoa Jumalan ja taivaan olemassaoloon kyseenalaistettiin kaksin käsin. Erityisesti luonnontiede selitti yhä peittävämmin maailmankaikkeutta ja luonnonlakeja. Kantin todellista maailmaa (Das Ding an sich) ei enää ollut kaikille. Oli vain tämä maailma,
Miten tämä vaikutti opetukseen?
- Kouluopetuksessa huomio kiinnittyy yhä enemmän reaaliasioihin.
- Uskonnon merkitys oppiaineena vähenee
 |
| Edmund Husserl |
Mitä voimme tietää? Mitä tieto on?
Tieteen perinteinen tehtävä on ollut antaa totuudellinen kuva maailmasta. Nyt tätä tehtävää kyseenalaistettiin. Marxilaisten mielestä tieteen tehtävä on muuttaa maailmaa. Pragmatistien mielestä filosofian (tai ajattelun) tehtävä oli selkeyttää ajatuksiamme arjesta ja auttaa toimimaan maailmassa tehokkaammin. Filosofian kriteerinä oli hyöty. Eräiden mielestä filosofian tehtävä supistuu käsitteiden selkeyttämiseen.
Usko siihen, että on jokin yksi totuus tai että sen tavoitteleminen on mahdollista ja arvokasta horjuu. Jokainen totuus on totuus jostakin näkökulmasta! Tieto ymmärretään uskomukseksi, josta on hyötyä. Tosi tiedon rinnalle tuodaan arvokkaina asian kuvitelmat ja erehdykset (Nietzsche).
Käsitys tieteen mahdollisuuksista saavuttaa tosi tieto heikkeni. Uuden ajan ideaa induktiivisuudesta keinona saada tietoa ravisteltiin: Huomattiin, ettei tiede aina etenekään havainnoista teorioihin; asioita myös keksitään. Mm. Sartre veti tutkijiden puolueettomuudelta maton alta. Kaikki olemme sidoksissa situaatioon. Väitettiin, että totuus voidaan käsittää muullakin tavalla kuin järjellä myös intuitiivisesti (asia voidaan tietää tai tuntea). Popper huomautti, että mitään teoriaa ei koskaan pystytä todistamaan todeksi- ainoastaan vääräksi.
Tieteessä huomio siirtyi ihmisten kokemuksiin. Pian kuitenkin huomattiin, ettei kokemus ole luotettavaa tietoa. Kokemukset ovat subjektiivisia. Tulkintoihimme vaikuttavat mieltymyksemme ja ennakkoluulomme, ja he taas liittyvät aikaan, jota elämme. Ei ole puhdasta havaintoa, havainto on aina tulkintaa (esiymmärrys).
Syntyi uusi tutkimussuuntaus: hermeneutiikka, joka tutki sitä, miten ihmiset tulkitsevat maailmaa. Huomio tieteessä siirtyi siis ensin ilmiöistä kokemuksiin ja sieltä tulkintoihin ja sieltä kieleen, jola tulkintoja tehtiin.
Jo Kant tunnisti, että ihmisen tietämisellä on rajat. Tässä ajanjaksossa filosofiassa huomio kohdistui kieleen, jolla maailmaa kuvataan (ns. lingvistinen käänne). Ensin huomattiin, että sanoilla ei voi kuvata kaikkea. Sitten huomattiin, ettei sanoilla vain kuvat; sanoilla pelataan myös erilaisia pelejä. Sanoihinkaan ei voi luottaa.
Mitä tämä tarkoitti opetukselle?
- Syntyi tarve keskustella asioista, jakaa kokemuksia ja tulkintoja. Hyväksytään erilaiset mielipiteet.
3. Ihmiskäsitys
Mitä ihminen on? Miten meidän tulisi elää?
Biologiassa saatiin tutkimustuloksia, joiden mukaan ihmistä ei olekaan luotu, vaan että hän onkin evoluution osa, apinan sukulainen.
Filosofiassa väitettiin, että kuolemajälkeiseen elämään vannova kristinusko oli mitätöinyt ihmisen. Oli uuden, yli-ihmisen, elämänmyöneisen ihmisen aika. Hänelle mikään ei olisi mahdotonta.
Psykologiassa kyseenalaistettiin ihmisen järki: psykoanalyysi väitti, että tiedostamaton (siis vietit) ohjaa meitä.
Jumalattomassa maailmankaikkeudessa ihminen jäi yksin. Ihmiselämän keskeiseksi kysymykseksi näytti muodostuvan elämän merkityksellisyyden kokemus ja sen hakeminen. Jos tuonpuoleista ei ole, kaikki arvot on arvioitava uudelleen. Ihminen onkin vapaa. Hän tekee valinnoillaan itse itsensä.
Tällä aikakaudella tehdään irtiottoa tavallisista ihmisistä. laumaeläimistä, ihmisistä, jotka ovat haluttomia käyttämään omaa ajatteluaan (vrt jo valistus). Ihanteeksi nousee omat ratkaisunsa tehnyt ja omat polkunsa valinnut yksilö. Keskinkertaisuus on säälittävää.
Nyt ei filosofiassa kysytty vain, miten tulee olla, vaan myös mitä itse oleminen on. Oleminen oli ajallisuutta. Autenttinen oleminen oli sitä, että piti kuoleman mielessä. Olemisen kielen tavoitti tieteellistä kieltä paremmin runous. Elämä on valintoja. Syntyi eksistentialismi.
Miten vaikuttaa opetukseen
- Huomio siirtyy yhä enemmän oppilaaseen. Hänen ymmärretään omia valintojaan tekevänä yksilönä. Erilaisuus on rikkautta. Vapaus on arvokasta.
- Opetuksessa huomio kiinnittyy tässä elämässä hyödyllisiin- ja itse kullekin hyödyllisiin asioihin.
4. Oppimiskäsitys
Mitä oppiminen on? Miten ihminen oppii?
Tämän ajanjakson osalta en löytänyt lähdeteoksestani (Filosofit) suoria viittauksia oppimista koskeviin näkemyksiin. 50 vuoden aikana kuitenkin usko ikuiseen totuuteen hiipuu. Oletan, että tämä luo pohjaa sille, että huomio pedagogiikassa siirtyy tositiedon "syöttämisestä" kukin oman tietämisen rakentamiseen.
 |
| Ludvig Wittgenstein |
Yritän vielä tiivistää 1900-1950 välisen moderin ajan filosofiasta nousevia didaktiikkaan vaikuttavia ajovoimia:
- Kouluopetus maallistuu.
- Luonnotieteiden, matematiikan ja mm. psykologian arvo nousee oppiaineena
- Uskonnon merkitys laskee.
- Hyödyn arvo nousee.
- Syntyy tarve keskustella asioista, jakaa kokemuksia ja tulkintoja. Hyväksytään erilaiset mielipiteet.
- Arvostetaan voimakkaita - ei alistuvia - yksilöitä.
- Huomio siirtyy yhä enemmän oppilaaseen. Hänen ymmärretään omia valintojaan tekevänä yksilönä. Erilaisuus on rikkautta. Vapaus on arvokasta.
- Opetuksessa huomio kiinnittyy tässä elämässä hyödyllisiin- ja itse kullekin hyödyllisiin asioihin.
- Huomio pedagogiikassa siirtyy tositiedon "syöttämisestä" kukin oman tietämisen rakentamiseen.
Nämä jo 1800 -luvulla näkyvissä olleet ajovoimat elivät edelleen
- Uskonnon merkitystä haastetaan yhä voimakkaammin (jo 1600-luvulla);
- Paineet realipedagogiikalle edelleen: ennen muuta luonnontieteiden ja matematiikan opetukselle.
- Hyödyn vaatimus
- Yksilön tahdon merkitys ymmärrettiin
- Uskottiin, kuten jo osa antiikin aikana, että tietoa tulee koko ajan lisää.
- Lapsuuden erityisluonne alkaa avautua (vrt. Freud)
- Idea valinnanvapaudesta
- Yksilön rooli (Kierkegaard, vrt. Kant- jokaisella oma versio todellisuudesta- havaintojen pohjalta).
Nämä ajovoimat olivat ehkä uusia:
- Kouluopetus maallistuu.
- Psykologian arvo nousee
- Syntyy tarve keskustella asioista, jakaa kokemuksia ja tulkintoja. Hyväksytään erilaiset mielipiteet.
- Arvostetaan voimakkaita yksilöitä
- Huomio siirtyy yhä enemmän oppilaaseen. Hänen ymmärretään omia valintojaan tekevänä yksilönä. Erilaisuus on rikkautta. Vapaus on arvokasta.
- Opetuksessa huomio kiinnittyy tässä elämässä hyödyllisiin- ja itse kullekin hyödyllisiin asioihin.
- Huomio pedagogiikassa siirtyy tositiedon "syöttämisestä" kukin oman tietämisen rakentamiseen.
Todisteita
Karl Marx : Uskonto on ooppiumia kansalle.
Friedrich Nietzsche (1844- 1900 ): Jumala on kuollut. Nietzsche näki kehityksen irtautumisena kristinuskon orjamoraalista ja matkana kohti moraalisesti itsenäistä ja vahvaa yli-ihmistä. On tärkeämpää löytää itsensä kuin saavuttaa yhteisymmärrys toisten ihmisten kanssa. Yksinäisyys on hinta vapaudesta.
Nietzschen mukaan inhimillinen kokonaistausta - tunteet, laiskuus, tottumus - värjäävät kaikkea tiedostamistoimintaa, myös havaintoa.
Sanat pettävät kaksin kerroin, koska ne ovat vain kuvia ajattelustamme, joka on kuvaa salaajäävästä todellisuudesta. Kieli on tavallaan kuvan kuva. Emme milloinkaan pääse ” kuvaa kauemmaksi, sen taakse”; kaikki oliot ovat vain ” kuvia”.
Tietoa on se, mikä edistää elämää, mikä toimii, mikä palvelee sopivia tarkoitusperiä.
Nietzschellä oli näkökulmaoppi, jonka mukaan jokainen totuus on totuus jostakin näkökulmasta.
Karl Popper (1902-1994): Väite on tieteellinen vain, jos se on kumottavissa.
Jean Paul Sartre (1905-1980): "Kaiken, mitä olemme, olemme valineet."
Ihmisessä oleellista on vapaus. Ihmisellä ei ole tarkoitusta. Meidän on itse luotava tarkoituksemme- meillä on siihen sisäinen pakko. Tässä eroamme muista eläimistä. Me voimme tulla juuri sellaisiksi, kuin haluamme- vaikka eräät rajoitukset on hyväksyttävä. Ihminen osoittaa toimintansa kautta, kuka on. Minuutta ei ole olemassa etukäteen.
Tieteellisen maailmanselitys on yksi tyyppi erityistä itsepetoksen lajia, ” huonoa uskoa”. Tieteellinen, objektivoiva ajatelu on itsepetoksen laji, jossa ihminen kuvittelee merkitykset tai arvot etukäteen annetuiksi, reaalisena olevana, johon ihmisen valinta ja vapaus ei yllä.
Skientistin virhe on kuvitelmassa, että tiedemies ei toimi situaatiossa. Skientistin virhe on kuvitella, että se mitä hän tekee, ei projisoidu ulos ja relativisoidu situaatioon. Tiedemies kuvittelee, että on olemasa neutraalin kuvauksen taso, jolta on mahdollista lähestyä kohti yksikäsitteistöä totuutta.
Ludvig Wittgenstein (1889-1951). Kieli muodostuu propositioista, asiaintiloja koskevista väitteistä, jotka ovat joko tosia tai epätosia. (Merkityksellisen) Kielen avulla voi ilmaista vain maailmaa koskevia tosiasiaväitteitä. Kieleni rajat ovat maailmani rajat. Siitä, mistä ei voi puhua, tulee vaieta. Siitä ei voi puhua kielen keinoin.
Edmund Husserl (1859-1938): Tiede pyrkii varmaan tietoon. Tiede on empiiristä, ja se perustuu kokemukseen. Oletukset ja mieltymykset vaikuttavat kokemukseen. Kokemus on myös täynnä väärinymmärryksiä. Näin ollen kokemus itsessään ei ole tiedettä. On omaksuttava tieteellinen asenne kokemukseen; kokemuksellisia ilmiötä on analysoitava filosofisesti riisumalla niistä oletukset (fenomenologia). Fenomenologiassa ilmiöitä tutkitaan sellaisina kuin ne todellistuva kokemuksessa.
Henri Bergson (1859-1941): Intuitio vie kohti elämää.
Martin Heidegger (1889-1976): Heidegger teki eron ihmisen olemisen ja esineiden olemisen välillä. Eksistenssi koskee sellaista olevaista, joka kykenee kyselemään olemassaolonsa merkitystä.
Ihminen on ” heitetty maailmaan”. Ihminen ei ole itse valinnut aikaa eikä paikkaa eli situaatiota, jossa hän elää. Sutuaatio merkitsee ajan, paikan ja sosiaalisen ympäristön muodostamia sidonnaisuuksia. Koska ihminen ei ole voinut niitä itse valita, siitä seuraa kodittomuuden, sivullisuuden ja vierauden tunnen. Ihmisen muukalaisuus maailmassa aiheuttaa hänessä ahdistusta ja pelkoa.
Ahdistus tiivistyy kuoleman edessä. Kuolema on kaiken loppu. Siitä alkaa ei-mitään. Kuoleman ehdottomuuden tajuaminen merkitsee situaatiosta vapaata olemassaoloa. Autenttinen, aito oleminen on sitä, että pitää kuoleman mielessä- jotta tajuamme elämän mielen.
Vaihtoehto on epäaito oleminen, joukkosieluisuus. Jokamies, Das Man alkaa ajatella niinkuin ajatellaan, tuntea niinkuin sitä tunnetaan, elää niinkuin sitä eletään”. Taustalla on samanlaisuuden, yhdenmukaisuuden paine.
Hans-Georg Gadamer (1900-2002): Ymmärrämme maailman tulkinnan kautta. Teeme tulkintoja aina tietynä historiallisen aikana, joka vaikuttaa ennakkoluuloihimme ja mieltymyksiimme. Emme voi ymmärtää asioita vapaina kaikista ennakkoluuloista ja mieltymyksistä... Tulkinta on prosessi, jossa vähitellen syvennämme ymmärrystämme siitä, mitä jo tiedämme.
Isaiah Berlin (1909-1997): On kahdenlaista vapautta: negatiivista ja positiivista. Edellinen on vapautta esteistä, painostuksesta ja alistamisesta . Jälkimmäinen on oman kohtalon hallintaa: vapautta määrittää itsensä, vapautta toivoa, suunnitella ja asettaa päämääriä.
Albert Camus (1913-1960): Elämme paremmin, jos elämällä ei ole tarkoitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti