Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

lauantaina, syyskuuta 13, 2014

iPadilla ja iMoviella u-tube-alustus

MINULTA pyydettiin noin 10 minuutin skype-tms. puheenvuoroa erään koulutusorganisaation hankeideointitilaisuuteen. Teemana on tulevaisuuden koulu. Vierastan kuitenkin tulitikkuaskin kokoisia puhuvia päitä, joiden puhekin usein katkeilee.

NIINPÄ ehdotin, että teen mieluummin lyhyen clipsin u-tubeen. Kuva näkyy suurempana, ja muutakin voi helposti näyttää kuin  naamaa. Katsovat sitten clipsin rauhassa, ja jos on kysyttävää, jatketaan tovi skypellä tms.:lla.

LUPASIN, vaikken koskaan ollut sellaista tehnyt. Mutta nyt olen.  Deadline oli eilen, ja  linkki clipsiin lähetetty muutama minuutti ennen puoltayötä. Naamasta näkyi, että oli jo nukkumaanmenoaika.

LEFFAN olisi voinut tehdä MacBookillakin, mutta sen iMovie- ohjelman uusin versio on minulle vielä liian vaikea. Niinpä lähdin työstämään clipsiä iPadilla. Sen iMovie-ohjelma on mahdollisuuksiltaan suppeampi, mutta erittäin simppeli käyttää. Tein karkean käsikirjoituksen, jossa hyödynsin fb-kavereitteiltani kokoamiani ajatuksia. Pudotin ensin sopivia valokuvia kuvanauhalla. Sitten spiikkasin (rec) niihin ääniraidan. Ja väliin kuvasin omaa puhuvaa päätäni. Lopuksi lisäsin kuviin ja videopätkiin otsikkotekstejä. Eri osien paikkaa oli helppo siirrellä yhdellä sormella.

10 minuutin alustuksen valmistaminen vei noin kolme tuntia.

JÄLKI on minusta ihan ok.  Paitsi se oma naama. Puhuva pää + still/kuvat ja spiikkaus - yhdistelmä toimii. Kantapään  kautta taas opin, kuinka tyhmältä kuvassa näyttää, kun silmät pyörivät minne sattuu. Seuraavalla kerralla kiinnitän enemmän huomiota myös taustan valintaan.

KUN clipsi oli valmis, se oli vielä siirrettävä u-tubeen. Se ei mennytkään ihan niin helposti, kuin luulin.  Leffa painoi yli 200 megaa, ja niinpä iPadin teho ei tahtonut riittää. Wifi piti kytkeä päälle, mutta jostain syystä iPad ei löytänyt verkkoa, ja kun löysi ei kytkeytynyt päälle. Ei auttanut muu kuin ladata leffa iTunesiin ja imuroida se sitä kautta MacBookiin, iPhoto-ohjelmaan. Macista langaton siirto u-tubeen onnistui, mutta latautuminen vei yli tunnin.  Mutta siellä se nyt on.

LAITAN linkin clipsiin, kunhan tämä "flipped classroom"- kokeilu on ensin loppuun asti koettu.

Lisäys 16.9.  Tässä linkki: http://youtu.be/h0WI1K8lVsc   

2 kommenttia:

Asko Leppilampi kirjoitti...

Huomenta eläkeveli. Et todellakaan halua mennä siitä missä aita on matalin. Odotan mielenkiinnolla tulevan videosarjan 1. osaa. Saa nähdä, saanko kutsun ensi-iltaan 😊 Mahtavaa, että energiaa riittää siellä.

Mikko Jordman kirjoitti...

Hyvä Martti! Olet taas ekana apajilla, niin kuin monesti ennenkin. Jos haluat oikeasti oppia, tsiigaa alle 20v vlogaajia. Ei tule nyt äkkiä mieleen nimiä, kun en harrasta noita. Mutta se luontevuus... Olen oikeasti tajunnut, että muutakin kuin kirjoitus.
En silti ole pystynyt tekemään itse yhtään vlogausta. Pakko kai se on kun Marttikin.
No muistiin mä yhden tubettajan -Miisas
Ja sitten vähän aikuisempi Toni Nummela.