R.I.P. Heikki Nykänen. Upea rehtori

KUN pääsin rehtoriksi vuonna 1989, juopa alakoulujen  ja  toisaalta yläkoulujen ja lukioiden rehtorien välillä oli vielä syvä. Kauklahden yläasteen tuolloinen rehtori Heikki Nykänen oli tässä(kin) suhteessa poikkeus. Hän ei katsonut meitä pikkulasten opettajia nenän vartta pitkin.

Heikki oli innovaattori, joita ei 7-9-kouluissa ole ollut liikaa. Hän loi vuonna 1991 toimintansa aloittaneelle Mankkaan koululle aivan omaleimaiset pedagogiset linjaukset, jotka elävät siellä yhä. Kiitos  siitä kuuluu myös paljon hänen seuraajalleen, juuri eläköityneelle Lasse Utille.

Mankkaan koululla ei hurahdettu 90-luvulla niin suosittuihin trendeihin kuten viisijaksojärjestelmään. Opetusta uudistettin sen sijaan luomalla ns. luokka-astetiimi-malli. Esim. kaikki seiska-luokkien opettajat muodostivat oman tiiviin tiimin, joka yhdessä suunnitelee koko  ikäluokan opetusta.

Heikki oli myös ICT-opetuksen tienraivaajia Suomessa. Mankkalla oli ihan omat järjestelmät ja omat nettisivut - ja vuosia ennen muita. Heikin hyvin tuntenut opettaja Hannu Tuominen kertoi minulle, että jo ennen Mankkaalle lähtöään Heikki ehti käynnistää Kauklahdessa tietotekniikkapainotuksen, jonka myötä tietokoneiden käyttö tuli normaaliksi osaksi mum. kielten opetukseen. Painotuksia on sen jälkeen tullut ja mennyt, mutta Kauklahdessa eli nykyisessä Espoon yhteislyseossa on säilynyt perinne, joka pitää tietokonetta yhtenä luontevana apuvälineenä muiden joukossa. Niin kuin Heikkikään ei tehnyt itsestään numeroa, eivät Kökkelin opettajatkaan ole aina edes oivaltaneet olevansa tässä edistyksellisiä.

HEIKIN aikoihin Espoossa pidettiin vielä yhteisiä rehtorikokouksia. Moni meistä meuhkasi milloin mistäkin, mutta kun Heikki avasi suunsa, kannatti kuunnella. Ja kuunneltiinkin. Löysin netistä vain muutaman osuman hakusanalla "rehtori Heikki Nykänen".  Mutta yksi niistä oli helmi. Lainaan siitä otteen tänne:

HAASTATTELU LÄNSIVÄYLÄSSÄ 21.12.2003
Mankkaan koulun opettajanhuoneessa on hulinaa ja huisketta. Paperipinoista, kirjoista ja kahvikupeista notkuvien pöytien ympärillä pyörii kiireisiä opettajia, jotka ovat pian menossa pitämään seuraavaa tuntia. Opettamiseen ja nuorten kanssa olemiseen he haluavatkin keskittyä, mutta todellisuudessa suuri osa työpäivästä ja usein illastakin menee johonkin muuhun.
- Opettajiin kohdistuu hirveästi uusia vaatimuksia. Me kaikki haluamme tehdä työmme hyvin, mutta perusasia, oppilas, tahtoo unohtua, opettajat toteavat 

Omat odotuksensa opettajaa kohtaan on kaupungilla, vanhemmilla ja yhteiskunnalla. Monesta opettajasta tuntuu, että vastuuta lasten ja nuorten kasvatuksesta on liiaksikin. Työstä on tullut murrosikäisen hoivatyötä, jonka moni kokee kuluttavaksi.
- Vanhemmat ovat usein neuvottomia. Nuorten maailmassa kaverit ja media ovat ottaneet vallan, kiteyttävät opettajat. 

Opetustyön ohella on vedettävä kaikenlaisia kouluun liittyviä projekteja. Toisaalta niitä tehdään mielellään, m utta ne vievät liian paljon aikaa ja energiaa. Työtaakka kasvanut

Mankkaan koulun rehtori Heikki Nykänen tietää, miten opettajan ja rehtorin työt ovat muuttuneet vuosien kuluessa. Hän on ollut rehtorina 27 vuotta.
- Rankin vuosi oli se vuosi, kun siirryttiin peruskouluun. Toiseksi ja kolmanneksi rankimpia ovat olleet tämä ja viime vuosi, toteaa Nykänen. 

Peruskouluun siirryttiin yhdellä rysäyksellä, ja sen jälkeen oli Nykäsen mukaan tiedossa, miten jatketaan.
- Pöly laskeutui ja horisontti tuli näkyviin. Nyt pöly on korkea ja sankka, eikä horisonttia näy, Nykänen vertaa. 

Aikaisemmin kouluja työllisti valtionhallinto, mutta nyt isoin työllistäjä on kaupunki.
- Erikoistuminen on luonut sektoreita, joista jokainen tekee omat ohjelmat ja kaikki kääntävät tuutin koulujen suuntaan. Kaikki paineet tulevat meille, koordinoimatta. 

Kaaosta kuvaa Nykäsen syksyn mittaan keräämä muistilista erilaisista suunnitelmista, joita koulun on tehtävä. Pitää olla työhyvinvointisuunnitelma, henkilöstön osaamiskartoitus, kriisitoimintamalli, tietostrategia, energiansäästösuunnitelma, tiedotussuunnitelma, ja niin edelleen. Listalla on yli 30 erilaista suunnitelmaa. Usein on myös vastailtava erilaisiin kyselyihin. 

- Näitä ei hallitse kukaan. Mutta rehtori vastaa näistä kaikista, ja jos jokin menee pieleen, kysytään, onko teillä se ja se suunnitelma. 

Rehtorin on venyttävä pitkälle. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana työmäärä ja työpäivän pituus ovat kasvaneet huikeiksi. Nykänenkin kertoo kärsivänsä kouluaddiktiosta: viikonloppunakin tulee mietittyä seuraavan viikon työasioita. 

- Kouluissa on johtamisen resurssivaje ja se on iso. Apulaisrehtorijärjestelmä ei riitä sitä poistamaan. Työuupumusta on erityisesti niissä kouluissa, joissa on paljon erilaista erityisopetusta. 

Heikki Nykänen jäi eläkkeelle Mankkaan koulun rehtorin tehtävästä 10 vuotta sitten. Vuonna 2004 hän oli demarien valtuustoehdokkaana, ei mennyt läpi, mutta toimi neljä vuotta suomenkielisessä opetuslautakunnassa. Vuonna 2003 hän perusteli  vaalikoneessa politiikkaan mukaan lähtöään tähän tyyliin:
- Nyt on aikaa, enkä tuntisi istuvani 'kahdella tuolilla'. Kehittämisajatuksia, uusia ideoita ja energiaa on jäljellä; haluan käyttää tietämystäni sekä kokemukseen ja arvoihin perustuvaa osaamistani Espoon ja espoolaisten hyväksi erityisesti lasten, nuorten ja koulutuksen alueilla
 - Espoon sähläily muutosprojekteissa ja säästöissä parin viime vuoden aikana antoi sysäyksen: vaikuta - asioita voi tehdä toisinkin ja paremmin!

Mutta politiikka ei oikein ollut hänen lajinsa. Yhden kauden jälkeen se sai jäädä.

Koulutukseltaan Heikki oli  filosofian kandidaatti ja fysiikan, kemian ja matematiikan opettaja. Ennen rehtorin uraansa, hän toimi Tapiola-Olarin lukiossa fysiikan ja kemian vanhempanan lehtorina.  Ensimmäisen rehtorin pestin Heikki otti Kauklahden ylä-asteelle niihin aikoihin, kun Espoo siirtyi peruskouluun (1977-91). Sieltä hän siirtyi Mankkaan upouuteen yläkouluun. Hänen johtamaansa koulu sai vuonna 2001 Hyvä työyhteisö-palkinnon. Heikille itselleen  myönnettiin  Espoon koulutoimen ansiomitali vuonna 2003.

TAPASIN Heikki Nykäsen  viimeisen kerran vain muutama viikko sitten Tapiolassa. Vaihdoimme kuulumisia, ja kerroin, kuinka hyvinvoivalta  hän näytti.  Tukka oli yhä pikimusta. Ei harmaita hapsia missään. "Niinkö, siltä ei aina tunnu", Heikki vastasi ikäänkuin enteellisesti.

Heikille varattu aika päättyi muutama päivä sitten kesken matkan mökiltä kotiin. Hän ehti nauttia eläkepäivistä jokseenkin tasan 10 vuotta. Olisi ansainnut enemmän.

Kepeät mullat, Heikki!
Syvä osanottoni Heikin perheelle ja ystäville.
Työ paperi-idiotismin kukistamiseksi jatkuu.