Rakas Aurora!
Tämä on vakava puhe. Tilasi huomioonottava sellainen.
Syntymäaikasi on hieman epätarkka. Se voi olla syksy 1957, jolloin Petaksessa käynnistyi Viherlaakson kansakoulun filiaali. Se voi olla myös syksy 1958, jolloin uusi uljas kivikoulu otettiin Myllykylässä käyttöön.
Niin tai näin, synnyit kauan toivottuna, komeana. Petaksen alue oli tuohon aikaan suosittua huvila-aluetta. Sinne muutti pikku hiljaa suomea puhuvia perheitä. Ja heidän lapsensa tarvitsivat omaa koulua.
Sinut kastettiin syksyllä 1958. Sait nimekseksi Myllykylän kansakoulu. Elettiin huikeita aikoja. Suomessa oli juuri säädetty uusi kansakoululaki. Nyt kansakoulussa oli kuusi luokkaa, ja niiden jatkoksi perustettiin kansalaiskouluja. Niille, jotka eivät menneet oppikouluun.
TÄYTIT vuonna 1977 20 vuotta. Juhlasi kunniaksi Espoo siirtyi peruskouluun. Kuten monet nuoret neidot tuossa iässä, sinäkin vaihdoit nimeä: Auroran kouluksi.
Viimeistään tuolloin huomattiin, että olit syntynyt liian pieneksi. Kaikki kylän lapset eivät mahtuneetkaan kouluun. 1980-luvulla Lippajärven oppilaita sijoiteltiin jopa kuuteen eri kouluun. Onneksi sait kivikoulun kylkeen vuosina 1981- 1982 puusiiven ja kaksi punaista parakkia. Ne oli tarkoitettu tilapäisiksi. Tilapäisyyttä kesti 22 vuotta :-)
Ahtaus ei valitettavasti helpottanut. Kun olit 28- vuotias (lukuvuonna 1984-85) Aurorassa oli oppilaita 432!!! Niitä oli joka paikassa. Näyttämölläkin. Homma ei toiminut. Niinpä tulit äidiksi 30-vuotiaana: Vuonna 1987 sinulle syntyi tytärkoulu: Järvenperän koulu (nykyinen Karamzinin koulu). Tilapula helpotti.
RAKAS Aurora. Seuraava tärkeä poiju on vuosi 1989. Silloin alkoi Sinun ja minun yhteinen taipaleemme, jota onkin nyt kestänyt 24 vuotta.
Alku oli kuumaa huumaa. Sitten Sinun vointisi alkoi repsahtaa. Kun saavutit 40 vuoden iän vuonna 1998, keuhkosi toiminta alkoi pätkiä. Ilmanvaihtoa yritettiin korjata. TN-luokka meni uusiksi jne. Alakertaasi puhdistettiin huolellisesti. 47-vuoden iässä oli edessä ankara leikkaus: Punaiset parakit oli pakko amputoida vuonna 2003. Sait tilalle proteesin: uuden parakin vuonna 2004. Hetken kaikki näytti sujuvan. Sitten jouduit vakavaan onnettomuuteen. Nuoriso poltti puolet uudesta parakista. Juuri kun olit täyttämässä 50 vuotta vuonna 2008.
Edessä oli eikkaus. Palaneet osasi poistettiin, ja sait tilalle uusia osia. Samaan aikaan puusiiven ja kivikoulun osissa terveydentilasi kuitenkin romahti. Sinua tutkittiin, paikattiin ja tukittiin. Keuhkojasi vahvistettiin erityisesti kouluravintolassa. Apu ei kuitenkaan riittänyt. Asiantuntijat totesivat syksyllä 2013, että tautisi ei ole parannettavissa. On kovaa kuulla 56 vuoden iässä ennuste: Elinaikaa korkeintaan kaksi vuotta. Sitten tulee noutaja. Näin kävi.
RAKAS Aurora. Tässä nyt ollaan. Huomenna lauantaina 1.6.2013 on elämäsi koulurakennuksena ison muutoksen edessä. Sanon suoraan: Sinä siirryt nyt saattohoitoon. Elämä pihisee vielä ensi vuonna parakissa. Puusiipi ja kivikoulu ovat osittaisessa kuoliossa. Hyväksytään se tosiasiana. Mitä Loviisa sanoikaan Matiakselle Ronjassa. "Kyllä sinä, Matias, tiedät. Me synnymme ja kuolemme. Kukin vuorollaan." Noutaja tulee, Aurorani. Viimeistään alkutalvesta 2015. Ehkä jo aikaisemmin. Sitten Sinua, rakas Auroran koulurakennus ei enää ole. Se ei Sinua lohduta, että minäkin, pitkäikäinen puolisosi, koulun rehtori, katoan sumuun kesällä 2014.
MUTTA entä, jos kuolema ei olekaan loppu? Entä, jos uskoisimmeko sielunvaellukseen? Uusi ruumis: uusi Auroran koulurakennus syntyy syksyllä 2016. Voisiko vanhan Auroran henki syntyä uudelleen uuteen koulurakennukseen? Eikö se olisi upeaa!
Tämä on vakava puhe. Tilasi huomioonottava sellainen.
Niin tai näin, synnyit kauan toivottuna, komeana. Petaksen alue oli tuohon aikaan suosittua huvila-aluetta. Sinne muutti pikku hiljaa suomea puhuvia perheitä. Ja heidän lapsensa tarvitsivat omaa koulua.
Sinut kastettiin syksyllä 1958. Sait nimekseksi Myllykylän kansakoulu. Elettiin huikeita aikoja. Suomessa oli juuri säädetty uusi kansakoululaki. Nyt kansakoulussa oli kuusi luokkaa, ja niiden jatkoksi perustettiin kansalaiskouluja. Niille, jotka eivät menneet oppikouluun.
TÄYTIT vuonna 1977 20 vuotta. Juhlasi kunniaksi Espoo siirtyi peruskouluun. Kuten monet nuoret neidot tuossa iässä, sinäkin vaihdoit nimeä: Auroran kouluksi.
Ahtaus ei valitettavasti helpottanut. Kun olit 28- vuotias (lukuvuonna 1984-85) Aurorassa oli oppilaita 432!!! Niitä oli joka paikassa. Näyttämölläkin. Homma ei toiminut. Niinpä tulit äidiksi 30-vuotiaana: Vuonna 1987 sinulle syntyi tytärkoulu: Järvenperän koulu (nykyinen Karamzinin koulu). Tilapula helpotti.
Alku oli kuumaa huumaa. Sitten Sinun vointisi alkoi repsahtaa. Kun saavutit 40 vuoden iän vuonna 1998, keuhkosi toiminta alkoi pätkiä. Ilmanvaihtoa yritettiin korjata. TN-luokka meni uusiksi jne. Alakertaasi puhdistettiin huolellisesti. 47-vuoden iässä oli edessä ankara leikkaus: Punaiset parakit oli pakko amputoida vuonna 2003. Sait tilalle proteesin: uuden parakin vuonna 2004. Hetken kaikki näytti sujuvan. Sitten jouduit vakavaan onnettomuuteen. Nuoriso poltti puolet uudesta parakista. Juuri kun olit täyttämässä 50 vuotta vuonna 2008.
RAKAS Aurora. Tässä nyt ollaan. Huomenna lauantaina 1.6.2013 on elämäsi koulurakennuksena ison muutoksen edessä. Sanon suoraan: Sinä siirryt nyt saattohoitoon. Elämä pihisee vielä ensi vuonna parakissa. Puusiipi ja kivikoulu ovat osittaisessa kuoliossa. Hyväksytään se tosiasiana. Mitä Loviisa sanoikaan Matiakselle Ronjassa. "Kyllä sinä, Matias, tiedät. Me synnymme ja kuolemme. Kukin vuorollaan." Noutaja tulee, Aurorani. Viimeistään alkutalvesta 2015. Ehkä jo aikaisemmin. Sitten Sinua, rakas Auroran koulurakennus ei enää ole. Se ei Sinua lohduta, että minäkin, pitkäikäinen puolisosi, koulun rehtori, katoan sumuun kesällä 2014.
Martti Hellström
1 kommentti:
Hieno puhe!
Olen iloinen, että minäkin olen saanut olla erityisopettajan ominaisuudenssa Auroran iloisessa seurueessa!
Lähetä kommentti