Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

maanantaina, kesäkuuta 03, 2024

Terveisiä valtuuston kokouksesta 3.6.

 









Espoon demarien valtuustoryhmän vara2 pääsi tänään valtuustokauden 2023-24 viimeiseen kokoukseen ihan kakkospenkkiriville. Kaikki demarituolit olivat täynnä.Voimia kokoukseen kerättiin uunilohella ja uusille perunoilla.

Kokous alkoi klo 17.30. Läsnä meitä oli lopulta 72. Listalla (ja sen ulkpuolella) ei ollut poliittisesti ärhäkkäitä  asioita, vaan muutoin arvokkaita. Ensiksi jaettiin kukkia valtuutetuille, joille oli syntynyt viime aikoina vauva. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä totesi, että meidän valtuustoon syntyy enemmän vauvoja kuin moneen Suomen kuntaan. Niin söpöä.


Valtuusto vahvisti jo vuonna 2021 tehdyn sopimuksen mukaan kauden 2024-25 valtuuston puheenjohtajiston. Puheenjohtajana jo tässä kokouk-sessa oli demarien Markku Sistonen. Hän piti upean puheen. So proud! Varapuheenjohtajia ovat Jarmo Limnell, Inka Hopsu ja Arja Juvonen.

Luottamustehtävissä tehtiin joitain muutoksia mm. paikkakunnalta muuton vuoksi. 

Liikuntalautakuntaan demarien varajäsen Katja Saarisen tilalle löytyi uusi henkilö Valitettavasti en kuullut nimeä. Sitä ei ollut esityslistassa.

Valtuustolle esiteltiin vuoden ensimmäinen osavuosikatsaus. Kuulimme virkamiesesittelun. Huolia on ja tulee lisää.

Muut pykälät yksimielisesti esityksen mukaan. Kannatin Jurin aloitetta, joka liittyy tyttöjen taloon.

Tekniikka toimi hienosti.

Kokous päättyi klo 19.30. Minä ja moni muukin jätti kakkukahvin tällä kertaa väliin :-)

Ei kommentteja: