Antti Henttosen muistelmat (1987). Pilkkeitä – koulu- ja lehtimiehen polulta. Porvoo-Juva- Helsinki: WSOY
Koukutuin kirjan tapaan kertoa omaa tarinaa vapaana normaalista kronologiasta. About 70 sopivan mittaista pilkettä, jaettuna 8 pääosaan, kussakin 1-6 muistelusta ja Napakat otsikot.
Antti Henttonen lähestyi muistelmia hyvin samaan tapaan kuin vähän yli 30 vuotta myöhemmin Saku Tuominen. Pilkkeet olivat muistelupilkkeitä. Eivät koko totuus, koska ihmisen muisti on vajavainen. (Itse pilke = lastu, siru, klapi, pilkahdus, tuike..) Samoin kuin Tuominen, Anttonen haluaa välittäävälähdyksiä tärkeisiiin asioihin ja niitä hoitaneisiin ihmisiin. Mukaan mahtuu pikku paljastuksia lempeästi ja armeliaasti kuvattuina. Hän ei patsasta itseään. Omasta perhe-elämästään hän kertoo myös tosi vähän.
POIMIN itselleni muistiin ison kanssa faktoja suomalaisen koulutuksen historiasta, mutta en nyt rasita niillä tätä blogilastua, vaan muutamilla vähän isommilla ajatuksilla.
Henttonen on teoksen pohjalta arvioiden juuri esimerkki lahjakkuusreservistä, joka oli vaarassa jäädä rinnakkaiskoulujärjestelmässä maaseudulla ottamatta käyttöön. Hän ei käynyt oppikoulua. Onneksi oli seminaarilaitos mm. Sortavalassa, jonka kautta hänen lahjansa saatiin kukoistamaan. 17-vuotias Antti pääsi Sortavalan seminaariin vuonna 1939. Sodan vuoksi se suljettiin ja hän vei kansakoulunopettajan opinnot loppuun Kajaanissa ja Raumalla vuonna 1946.
Henttonen oli mukana - usein myös kulisseissa - sellaisessa työssä, jolla suomalaista koulutusta vietiin eteenpäin kohti tasa-arvoista kaikille yhteistä koulua. Juuri hän kirjoitti tekstin kansanedustaja O. Lahtelan toivomusaloitteeseen, jonka pohjalta sivistysvaliokunta suositteli eduskunnalle koulu-uudistusta vuonna 1963.
Työura oli melkoinen. Kansakoulunopettajavuosistaan hän kertoo varsin vähän, mutta niitäkin oli Kaivolassa ja Lahdessa. Niitä ehti kertyä puolen tusinaa, niin arvelen.
Vuonna 1953 hänet valittiin Kansakoulun opettajien oman lehden Opettajain Lehden päätoimittajaksi. Pesti jatkui 30 vuotta. Lehden nimi vain muuttui OAJ:n synnyttyä Opettaja-lehdeksi. Minäkin ehdin siis lukea hänen lehteään seitsemän vuotta.
Aktiivinen ja arvostettu toimija oli mukana mm. pohtimassa yhtenäisen peruskoulun toteuttamisen edellytyksiä jo vuonna 1953. Niinikään päätoimittajaa tarvittiin palkkaneuvotteluissa. Häntä pidetään myös koululaisille vuodesta 1954 jaetun Hymypatsas-palkinnon isänä.
Eläkkeelle jäätyään Hentonen kirjoitti ja toimitti parikymmentä Karjala- ja veteraaniaiheista teosta. Hän sanoitti myös yli 300 laulua.
Henttonen jäi eläkkeelle vuonna 1984. Nämä muistelukset hän kirjoitti vuonna 1987. Hän sai elää pitkän elämän. Tuonne pilvien reunalle hän siirtyi opetusneuvoksena vuonna 2022 sadan vuoden ikäisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti