Maisteriharjoittelun ohjaus taas kerran puolivälissä

Opetusharjoittelu on tärkeä osa suomalaista opettajankoulutusta.  Suomalainen maisteriluokanopettaja saa koulutuksessa kasvattaa sekä päätään että käsiään. Pää kasvaa teoriaopinnossa.  Kädet harjoitellen aidossa koulutyössä.

Käytännöt vaihtelevat eri yliopistoissa, mutta kyllä niissä kaikissa harjoittelun osuutta opinnoista on leikattu.  Helsingissä  taitaa olla enää kaksi  harjoittelujaksoa: monialainen harjoittelu (vedetään yksittäisiä eri oppiaineiden tunteja)  ja maisteriharjoittelu (vanhalta nimeltään päättöharjoittelu),  jossa otetaan laajempi vastuu luokasta). 

Minulla on ollut ilo olla ohjaamassa opetusharjoittelua jo vuodesta 1979 alkaen. Ensin  kenttäkoulun opettajana Sepossa (jokin koulutus siihen vaadittiin) , ja sen jälkeen virkavapaus- ja sivutoimiluvattuna yleisdidaktikkona ja harjoittelukoulussa vs. luokanlehtorina.  

Päävastuu ohjauksesta on aina luokanopettajalla. Didaktikko seuraa opiskelijaparin opetusta nykyään neljän viikon aikana yhteensä (vain) kuusi tuntia. 

Omaan ohjaustapaani kuuluu jankuttaa  tuokion jälkeen seuraavia asioita:

• Tavoitteet (ops-lähtöisyys) kirkkaaksi niin harjoittelijoille kuin oppilaille. (kuinka syvää oppimista tavoitellaan; myös mitä laaja-alaisia taitoja harjoitetaan, hyödyt)
• Mitä uutta on tarkoitus osata? Oppimisen  kuvailu sanallisesti  sellaiseksi, että sen onnistumista voi arvioida. 
• Oppilaantuntemus
• Tuokioon kantava rakenne ja suunnitteluun idea. Plan B
• Pelisäännöt selviksi.
• Tahdikas vuorovaikutus
• Luokalle osoitetun tuen (esim. koulunkäynninohjaaja) suunnitelmallisuus
• Päivänavaus? Musiikkiherki?
• Huomio myös eriyttämiseen(laajuus ja syvyys, työskentelyn rytmi  ja eteneminen sekä oppilaiden erilaiset tavat oppia) 
• Selkeä roolitus pariopetusviikoille.
• Kaikki tärkeä tapahtuu kohtaamisissa. Nimenomaan apuopettajalla on siihen aikaa.
• Kysyn aina nämä kolme kysymystä: 1. Mitä uutta lasten oli tarkoitus oppia? 2. Oppivatko he? 3. Mistä tiedätte?

Tämän syksyn periodin II  harjoitteluihin ilmoittautui ennätysmäärä opiskelijoita, joten vanhaa dinosaurusta pyydettiin jelppaamaan. Seuraan nyt viiden opiskelijaparin opetusta neljässä eri koulurakennuksessa Kauniaisissa ja Helsingissä. Takana on nyt kaksi viikkoa, toinen pariopetusta ja toinen toisen sooloviikkoa. 

Jännää tällä kertaa on, että koulut ovat kaikki ihan omasta kouluhistoriasta tuttuja. Vallilassa kävin itse alkuopetuksen (Kuva: Aulis Peitinen) , Kalliossa  luokat 3-4- ja sitten opiskelijana seuraamassa koulutyötä.  Ja Mäntymäki on tosi tuttu omilta opettaja- ja rexivuosilta. 

Ja bonus: Vallilan harjoitteluluokat ovat väistössä Nilsiänkadulla, jossa olen itse heittänyt yliopistolla ollessani keikkoja. Kallio on taas  väistössä kahdessa paikassa. Ensimmäisessä: Sturenkadulla  olen niinikään opettanut kasvatustiedettä. 

Ja toisessa Aleksis Kiven koululla  sain sen pihalla aikanaan 12-vuotiaana turpaani: Kävin lisäksi seuraamassa siellä tunteja   OKL-vuosina 70-luvulla  ja kouluteatteriesitystä 90-luvulla, kun tein omaa teatteritieteen sivulaudatur-tutkielmaani.

Ympäri käydään, yhteen tullaan. 

Helsingin yliopisto on löytänyt hyviä kenttäkouluja, joissa on omasta työstään ja ohjauksesta innostuneita opettajia. 

Puolivälissä siis ollaan. Vielä kaksi viikkoa. Ja sitten päätöspäivä. Tiedossa rekrytoijille: Upeita opettajia on taas kerran valmistumassa.  Yksi on jo vs. hommissa Espoossa.