Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, marraskuuta 14, 2023

Kouluvaarin Uutisia 13.11.23


 










Maanantai on mitä mainioin kouluvaaripäiväksi. Tosi monipuolista ohjelmaa lapsille. Pesti kesti tänään klo 9-14.15.








Maanantaipäivän päissä on puolikkaan ryhmän matematiikan tunnit.. Välissä olevat tunnit ollaan kaikki yhdessä. Kello 9 käytiin läpi päivän ja huomisen oh-jelma. Huomenna nimittäin koko koulu menee busseilla oopperaan katsomaan esitystä, jossa on mukana oman koulun oppilaita. Vow! Aikataulukin muuttuu tavallisesta klo 10- 15.30:ksi.

Ekaksi tuokio musiikkia. 3. luokat ovat valinneet koulujuhlassa esitettävän laulun: Petteri Punakuono. Kuunneltiin siitä eri versioita,  laulettiin mukana ja tunnistettiin soittimiakin. Vielä ehdittiin kuunnella ja arvioida kaksi oppilaiden elämän biisiäkin. Nyt esitettiin myös perusteluja valitulle värikortille: vihreä-keltainen-punainen.

Sitten tuokio jatkui  suomella: Opettaja luki jännää kirjaa. Kouluvaari teroitteli kyniä.
 
Välitunnille ulos vartiksi. Kouluvaari kävi sisällä hyvällä  kaffella. Taukotuvan kalusteet oli järjestetty uudella tavalla.  Sohvaryhmillä istui leikkitakan äärellä meitä isohko joukko ja jutteli mukavia. Ja vakaviakin.

Ennen koululounasta kolme ryhmää ehti pitää  musavartin musaluokassa., Tapailimme Petteriä laatikkorummuilla ja ukuleleilla. C- ja G osattiin jo painaa.  Muilla oli kirjoitustehtäviä.

Kouluravintolassa   oli  valittavana joko kasvis- tai broilerinakkikastiketta, perunoita ja salaattia.  Maistui.

Lounaan jälleen luokkaan ja tovi omia juttuja. Mm. piirrettyjä leffoja. Sitten opeteltiin lukemaan tietotekstiä ja kirjoittamaan sen olennaiset asiat omin sanoin. Hyvin osasivat.

Kello 12.05 alkoi  siesta. Kouluvaari oli apuvalvojana kirjastossa, ja  kövi taas siirtämässä auton 

3N-luokalla oli salivaraus klo 12.45- 13.30. Kivoja liikuntaleikkejä, erilaisia hippoja jne. Hiki lensi ja pallokin. Osa pääsi sitten kotiin.



Viimeinen tunti oli puolikkalle luokalle matematiikkaa. Nyt harjoiteltiin painomittoja ja sadoiksi pyöristämistä. Tehtävät saatiin valmiiksi ja palkinnoksi hetki aikaa leikkiä ennen kuin koulun kello soi.

Oikein iloinen, opettavainen ja monipuolinen päivä.  


Kiitoksia Auroran väelle ja 3N-luokalle kivasta päivästä. Tavataan ensi viikolla.
 

 

Ei kommentteja: