Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2023

Kouluvaarin terveisiä maanantaipäivältä














Toissapäivänä oli maanantai, ja se on oiva kouluvaaripäiväksi. Monia eri oppaineita erilaisin menetelmin. Ja kaksi muutakin vapaaehtoista keikalla. Pesti taas tutusti klo 9-14.15.








Kello 9 käytiin läpi päivän rakenne ja annettiin ohjeita tiistain kokeisiin. Niitä on kaksi; toinen englannista. Kyllä, kolmosella on opeteltava kokeiisiinkin valmistau-tumista.

MUSIIKKIA      Auroran joulujuhlissa lauletaan tänä vuonna.  3. luokkien biisi on Petteri Punakuono.  Maanantaina suunniteltiin, että teemme siitä myös musiikillis-visuaalisen joulukortin: Laulua, säestysoittoa ja itse tehtyä laulun sano-jen kuvitusta.  Jatkoimme  päivän aikana pienissä ryhmissä  simppeleitä säes-tysideoita lauluun, jonka 1.- ja 3.-osissa on aika letkeä soinnutus.  

Välitunnille    oli kiire pihalle. Olihan yön aikana saatu lunta.

Ympäristöopin tunnilla teemana oli kompassi ja oman luokan ja koulun pihan kuvaaminen ylhäältäpäin.

Kouluravintolassa   oli  valittavana joko kasvis- tai kanakastiketta, perunoita ja salaattia.    Lounaan jälleen omaan luokkaan ja aikaa  omille  leikeille ja  leffapätkälle. 

Suomen tunnilla   luetaan,  kuunnellaan,  opetellaan sanoja ja kirjoitetaan käsin. Niin tärkeä taito tuo viimeinenkin. 

Siesta    ollaan Aurorassa ulkona. Paitsi maanantaisin. Tuolloin ne, jotka haluavat lukea kirjaa kirjastossa, saavat niin tehdä. Nyt kirjoja lainaili parikymmentä pikku oppilasta.  Kouluvaari oli  hetken apuvalvojana kirjastossa, ja  kävi  sitten siirtämässä auton 

Liikunnan tunti   
Isossa salissa mahtui liikkumaan klo 12.45- 13.30. Kivoja liikuntaleikkejä, erilaisia hippoja jne. Hiki lensi ja pallokin. Osa pääsi sitten kotiin.

Matematiikkaa Viimeinen tunti matematiikkaa. Nyt harjoiteltiin kellonaikojen sanallistamista ja numerointia.  Onko kello vaille vai yli?  Onko aamu vai ilta vai päivä vai yö? Ei ollut ihan helppoa. Kello soi ja iloisesti kotia kohti.


Kiitoksia taas Auroran väelle ja 3N-luokalle kivasta päivästä. Tavataan ensi viikolla.
 

 

Ei kommentteja: