Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, huhtikuuta 14, 2021

Varhennetun kielenopetuksen tutorit



HIENO päivä eilen. Zoomilla viisi tuntia kielipedagogiikan asiantuntijoille työkaluja  uutta luovan oppimisen metodeilla.

EDELLINEN Sipilän hallitus teki ainakin kaksi merkittävää, koulujen kannalta myönteistä muutosta. Toinen oli tutoropettajajärjestelmä ja toinen kielen opetuksen varhentaminen jo alkuopetukseen.

TUTOR-opettajat tekevät edelleen vimmalla työtä kouluttaakseen vertaisiaan vuoden 2014 ops-uudistuksen ideoiohin. Parhaillaan-kin ovat käynnissä ITK-tyyppiset  tutor-opettajien "kokoontumisajot". Kokemukset siitä, että vertainen on käytettävissä sparraajaksi, ovat olleet tosi hyviä.

OPH rahoitti vuonna 2019 myös koulutusta varhennettuun kielenopetukseen. Tähänkin teeman organisoitiin tutoropettajajärjestelmä. Sille asetettiin komeat, vaativat tavoitteet:


"Kielten tutoropettajatoiminnan . . . tavoitteena on varmistaa, että kaikki perusopetuksen järjestäjät pystyvät toteuttamaan vuosi-luokkien 1–2 A1-kielen opetusta vuodesta 2020 alkaen. 

Tavoitteiden toteutumisen varmista-miseksi kielten tutoropettaja toimii

* vertaistukena ja -kouluttajana omassa koulussaan, kunnassaan, alueella tai 
* verkostoissa alueellisten, 
valtakunnallisten ja teemallisten verkostojen jäsenenä tai  verkoston vetäjänä."


VARHENNETUN kielenopetuksen ops-osuus on vaativa. Kyse ei ole vain siitä, että aika ajoin leikitään englanniksi. OPH:n odotukset tavoitteiden, sisältöjen, työskentelytapojen ja arvioinnin osalta vaativat läpikäyntiä, yhdessä suunnittelua, ohjausta, neuvontaa jne..

YMPÄRI Suomea on koulutettu aktiivisia opettajia vertaiskouluttamaan kollegoitaan. Tähän aineeseen ei ole oppikirjoja eikä opettajanoppaita. On tärkeää myös muistaa, että vain hyvin pieni osa alkuopettajista on hankkinut kielenopettajan pätevyyden. Pääosa  heistä - vaikka varmaan osaa englantia, ruotsia jne.- ei ole suorittanut mitään kielten-opetuksen pedagogiikan kurssia. Onnistuakseen he tarvitsevat  neuvontaa ja ohjausta.. Puhumattakaan kesken vuoden kouluun palkattavista, muodollisesti epäpätevistä sijaisista.

KYSE kielten opetuksessa on jopa enemmän kuin monen  muun aineen osalta oppilaiden tasa-arvosta. Suomalaisoppilaiden osaamisessa on tutkimusten perusteella peruskoulun päättövaiheessa  2,5 vuoden osaamiseroja. Erot  ovat alueellisia, kaupunginosien välisiä., 
mutta eroja  on myös saman koulun sisällä eri luokkien välillä. Viimeksi mainittu korostuu alkuopetuksen luokanopettajien kielenopetuksen osaamisessa.

REHTORI vastaa koulullaan siitä, että joka luokassa oppilaat saavat opsin mukaista opetusta. Koulutoimenjohtaja siitä, että oppilaiden oikeus toteutuu kaikissa kouluissa.

NYT on osoittautunut - eikä vain tällä alueella, jolla nyt sain valmentaa vertaiskouluttajia, että varhennetussa kielenopetuksessa tutoroiminta on monin paikoin pysähtynyt tykkänään. Toisin kuin muille tutor-.opettajille, heille ei ole useassa kunnassa saatu sovittua  mitään palkkaussysteemiä. Joissain kunnissa on vertaiskoulutustyö  korvattu TVA-lisällä. Tuo lisä, joka on tarkoitettu korvaamaan työn vaativuutta ei lisätyötä, on ollut usein 50 €/kk. Kun sitä vertaa opettajan kuukausipalkkaan, TVA-lisä vastaa kahta työtuntia kuussa. 

HELP !

TUO  korvaus/tuntimäärä on täysin riittämätön. 

'Työstimme tätö jännitettä velvoitteiden ja mahdollisuuksien välillä  onnistumispajoissa ja ongelmanratkaisupojoissa. Löysimme upeita ideoita, joilla varhennetun kielenopetuksen tutortoiminta  voidaan oikeasti käynnistää  viisaasti. Osa  ratkaisuista ei maksa mitään. Parhaat vaativat euroja. 

Tapaamme Zoomissa uudelleen ensi viikolla. Välitehtähtäväksi vertaiskouluttajat saivat "määräyksen" käydä ratkaisukeskeisen, tahdikkaan keskustelun rehtorinsa kanssa siitä, kuinka hän takaa joka ikiselle oppilaalle alkuopetuksessa saman tasoiset, laadukkaat kielentunnit. Se on hänen vastuullaan. Ja hänen esimiestensä..


Ei kommentteja: