Dr. Martti. Lääkkeitä kouluun. Osa 1: Kokeet

 

LAPSENA halusin lääkäriksi, kun Lauri-serkkukin halusi. Nooh. En edes pyrkinyt. Mutten olisi päässytkään. Niinkuin en päässyt teatterikouluun enkä oikeustieteelliseen. Rupesin ajamaan paketti-autoa ja menin alokkaaksi armeijaan. RAUK jäi kesken, koska  Haapaniemen Rauno ja minä päätimme pyrkiä luokanopettajiksi. Kelpasimme sinne molemmat. Valmistuimme. Menimme kouluun töihin. Minä olisi siellä 37 vuotta. Ja nyt saan eläkettä.

Kaukaa näkee paremmin. Eläkeläinen usein halua  kirjoitella nuoremmille hyvää tarkoittavia reseptejä, joiden viimeinen myyntipäivä on kyllä saattanut usein mennä ohi. 

Niinpä  aloitan tässä  uuden blogilastussarjan "Lääkkeitä kouluun". Palaan siis lapsuuden toive-ammattiin, noin vertauskuvallisesti.Teen ensin oire-diagnoosin potilalle: Miksi koulu on tällä kertaa kipeä. Ja sitten "määrään" lääkkeen.  Ensimmäinen sairaus on...

Diagnoosi:

ARVIOINTIFOBIA

MUUTAMAN viime vuoden ajan opettajat ovat saaneet pahoja näppylöitä vuoden 2014 perusteiden arviointiluvusta no 6. Ja lisää rupia tuli, kun kunnat keksivät omasta pääs-tään  lisää ja lisää vääräoppisia tulkintoja. Hallinto sitten katui ja teki parannuksen. Tekstiä korjailtiin. Ja opettajien vuosien opstyö turhattiin. Mutta sotku jäi opettajien päähän

.

Lääke :

Peep Koort 1966. Koulunkokeet. Helsinki: Otava

FOBIAAN auttaa syvä hengitys ja ahdistavan kokemuksen yksinkeraistamnenj a sanallistaminen selkosuomella. Ei helppo tehtävä professori Peep Koortille, joka puhui ensin viroa, sitten ruotsia ja lopuksi suomea.

Mutta hyvän kirjan kirjallisista tietokokeista hän kirjoitti opettajille about 60 vuotta sitten. Ensipainos ilmestyi vuonna 1962 Uppsalassa. Miksi se on hyvä? Se tekee 72 sivullaan arvioinnin ja eriyisesti kokeen roolia  tällaiselle  tyhmällekin ymmärrettäväksi.

Mikä on koe?

Jokaisessa kokeessa on ainakin yksi kysymys.  Kysy-misen syy määrittelee kokeen tyypin. Jos sen pohjalta on tarkoitus antaa arvosana karsinnan pohjaksi, koe on prognostinen.. Jos tarkoitus on selvittää oppilaiden tiedoissa olevat puuteet ja ottaa ne opetukessa huomion, koe on oppilasdiagnostinen. 

Koortista tärkein  oli juuri diagnostisen koe. Sen tuli  olla suhteellisen helppo. Kaukonäköisen opettajan oli tutkittava oppilaiden lähtätaso heti lukuvuoden alussa pitämällä helpohko, edellisen lukuvuoden tietoja kertaava koe. Koort kirjoitti myös päättävästä diagnoosista; jossa oppilaan loppukokeessa saavuttamaa tulosta verrattiin hänen lähtökohtiinsa;  Olinko  tulosten suunta ollut vakaa, nouseva vai laskeva?

Oli vielä yksi koetyyppi. Opettajadiagnostinen. Jos oppilaat eivät opi, vika voi olla myös opettajan tavassa opettaa.

Miksi pitää kokeita?

Koortin mukaan kokeet oliva todistusten ja, tutkintojen ohella koulun ehkä tehokkaimpia motivaatiota aikaansaavia keinoja. Koko luokka oli niissä aktiivisesti työssä. Kokeissa oli yhtäläiset mahdollisuudet näyttää tietojaan, myös hiljaisilla ja ujoilla .Ne voivat antaa oppilaille  arvokkaan,  hyvää mieltä herättävän onnistumisen tunteen. 

Tietokokeilla oli kaksoisluonne: Ei ollut muita menetelmiä, jotka toisaalta saisivat aikaan läheskään saman oppimistehon ja toisaalta loisivat jännittyneisyyttä sekä omakohtaista työhön antautumista.

Millainen on hyvä koe?

Oli  siis kahdenlaisia kokeita, diagnostisia ja prognostisia. Kummankaan ei pitäisi olla  rasittavia. Diagnostisia, lyhyitä kokeita voisi olla joka päivä. Prognostisia kokeita  ehkä 4 kertaa vuodessa.

Hyvä koe oli  sommiteltu oikein. Siinä oli monipuolisia tehtävätyyppejä: valintatehtäviä, vaihtoehtotehtäviä, yhdistelytehtäviä, järjestelytehtöviä, luokittelutehtäviä, kertomuksia, joissa on virheitä, lyhyitä ja pikkiä esseitä. Ongelmanratkaisua...

Kokeen arvostelu

Ihanne oli, että arvostelu olisi objektiivista. Mutta subjektiivista se oli. Virhelähteitä olivat:

• Haloefekti eli naamakerroin.
• Yhteisvaikutus: opettaja yliarvostaa omankaltaisiaan vastauksia,  
• Tasovaikutus: hyvässä luokassa annetaan huonompia arvosanoja kuin heikossa,
• Empimisvaikutus: epävarma opettaja käyttää asteikon keskiväylää.
• Kontrastivaikutus: toiset opettajat vaativat enemmän itseltään ja myös oppilailtaan.  

Koort pohtti kahta erilaista parannusmallia. Toinen oli  suhteellinen. Kun luokka oli heterogeeninen, voitiin käyttää myös  suhteellista  arvostelua, jossa otetaan lähtökohdaksi oppilaan omat edellykset. Bonuspisteet rohkaisivat heikkoja oppilaita.Toinen oli Gaussin käyrä.- hän ei tosin nimennyt käyrän kehittäjää.

Koort päättää teoksen pohtimalla, mikä olisi kokeiden asema tehokkaassa opetus-tapahtumassa, jonka hän vaiheistaa näin:

1. valmistelu 
2. pääkohtien esittäminen ja jäsentely  
3. omaksuminen
4. soveltaminen.

Vaiheita 1-3 tukee hänestä diagnostinen koe. Vaihetta 4 loppukertaus  ja päätteeksi pidettävä prognostinen koe. Ei huono.