Kansakoulumme amerikkalaissilmin 70 vuotta sitten

MILLAINEN oli suomalainen kansakoulu 1950-luvun alussa ennen vuoden 1957 kansakoulun uudistumista? Löysin kaappeja tyhjennellessäni jännän kirjan. Siinä tuon ajan kansakouluamme  katsotaan amerikkalaisen, opettajankouluttajan ja tutkijan silmin. 

Ranta, Taimi Maria. 1959. Kansakouluja meillä ja meren takana. Helsinki: Valistus

134  sivua

Ranta vieraili henkilökohtaisesti - ennalta ilmoittamatta - suomalaisissa kansakouluissa eri puolilla Suomea lukuvuoden 1953-54 aikana,  maalla ja kaupungeissa, isoissa ja pienissä kouluissa. Hän tarkasti  koulurakennukset, niiden varusteet,  kuunteli opetusta,  haastatteli ihmisiä, otti värivalokuvia ja mittasi lasten lukutaitoa I ja IV- luokalla. Havaitsemastaan hän teki tutkimuksen.

Elettiin mielenkiintoisia aikoja.  Kansakoululakia oltiin säätämässä. Maassa oli erikseen alakansakouluja ja yläkansakouluja ja niillä erikseen koulutetut opettajat. Koulut olivat joko täydellisiä tai supistettuja. Kaupungeissa, kauppaloissa ja taajaväkisissä  yhdyskunnissa  jatkokoulu oli säännöllisesti kaksivuotinen päiväkoulu, maaseudulla se oli yleisesti vain iltakurssi, jos sitäkään pidettiin. Kunnallisia keskikouluja kokeiltiin. 

Mitä Ranta suomalaisista kansakouluista "tykkäsi"?

Suomalaisella kansakoululla ei ollut  Rannan mukaan mitään hävettävää minkä muun maan kansakoulun rinnalla. Hyvää suomalaisessa kansakoulu hän näki paljon: 

• Suomalainen kansakoululapsi haluaa oppia.  Hän  on koulutyössä kyvykäs ja hyviin tuloksiin pystyvä.
• Suomalaiset ovat maailman lukutaitoisin kansa. Ja ilmeisesti myös lukuhaluisin. Täällä elää suuri kirjallisuuden harrastus. Suuret kirjakaupat ja hyvät kotikirjastot.  "Älkää antako kirjan aseman heikontua."
• Suomalaisten lasten lukutaito on hyvä. 
• Suomalainen kansakoulunopettaja on yleensä hyvää luokkaa. Vain 1 % vaihtaa alaa.
• Suomalaiset alakansakoulunopettajissa on paljon hyviä, erinomaisia naisopettajia. 
• Rannan tutkimuksen mukaan todennäköisesti Suomen naisopettajat ovat keskimäärin  lahjakkaampia, ahkerampia ja tunnollisempia, sanalla sanoen parempia opettajia kuin miehet. Ehkä tämä pitää erityisesti paikkansa naimattomien naisopettajien osalta, hän pohti.
• Kansakoulunopettajilla on hyvä valmistus.
• Suomalaisen kansakoulun autonomiaaa ei varmaan muualla maailmassa tunneta. Se on myös politiikan suhteen autonominen. Se suhtautuu valtiollisiin mielipiteisiin - pedagogisesti. Kansakoulu ei ole täällä politiikan palvelustyttö.
• Kaupungeissa, kauppaloissa ja eräissä muissa asutuskeskuksissa kansakoulua käydään kahdeksan vuotta päiväkouluna syksystä kevääseen. Jatko-opetus on  niissä ammatillisluonteista ja erityisesti tekninen opetus koneineen hyvin järjestettyä. 
• Kansakouluissa aloitettiin  sodan aikana   koulunkäyntinsä päättäneiden kerhotoiminta. Tämä aloite on ollut yksi Suomen kansakoulun parhaimmista.
• Maaseudulla hyvää olivat opettajien asunnot ja syrjäseutulisät - näin sinnekin saadaan hyvää opettaja-ainesta. 

Suomalaisen kansakoulun ideologiaa hän kuvaili sanoilla: uskonto, työ,  isänmaallisuus ja  seminaarihenki:

Suomalainen  kansakoulu on luterilaisen seurakunnan perustama. Kaikkien tuli oppia lukemaan Raamattua. Aamuhartaus on kansakoulussa pikkujumalanpalvelus.  Joissain kouluissa uskontoa opetetaan joka tunnilla. Henki voi olla jopa pietistinen. Suurimmassa osassa kouluja henki on kuitenkin työn henkeä, joskus juhlallisempaa joskus arkisempaa. Suomen kansakoulunopettajisto on kuulunut ehyenä poliittiseen oikeistoon. Seminaarien ideologi Cygnaeus oli kuin uuden koulu-uskonnon profeetta. Puhe valmistuville oppilaille muistutti  Jeesuksen sanoja opetuslapsilleen.  Mutta kansakoulu on näin saanut kutsumuksen omaavia työntekijöitä vrt.  palkkapaimenet... 

Mutta mutta. Osa muista kuin opettajista kritisoi kansakoulua liian aatteelliseksi ja  liian vähän tieteen periaatteita noudattavaksi.  Ideologiaa  ei ole ainoastaan kerran luotava. Sitä on myös kasvatettava. 

Suomalainen kansakoululainen käyttäytyy yleensä erittäin hyvin. Hän tulee luokkaan sotilaallista järjestystä muistuttavissa riveissä, seisahtuu pulpettinsa viereen, ottaa virsikirjansa ja odottaa opettajansa saapumista. Opettajalle pojat kumartavat ja lyövät kantapäänsä yhteen, tytöt niiaavat. Kaikki lapset nousevat seisomaan, kun vieras tulee luokkaan tai lähtee luokasta. Näin Ranta näki.

Ja siten hän kysyy: Suomen kansakoulu tahtoo kasvattaa  oppilasta hyvään käytökseen - mutta onko se käytös enää nykyisen yhteiskunnan edellyttämää?  Rivien välistä luen, että lapsia pitäisi meillä enemmän kunnioittaa ja ottaa mukaan. "Lapsen omat tavoitteet eivät saa olla yksinään määräävinä koulutyön järjestämisessä. Silti lapsen omat pyrkimykset on aina otettava huomioon."

" Koulun tulee olla osa yhteiskuntaa. Tasavallan koulu ei voi olla kuningaskunta. Tasavallan koulussa oppilaalle on annettava  enemmän vapautta.  Heitä on koetettava  totuttaa käyttämään vapauttaan työhön, ilman että opettajakuningas aina on määräämässä."

Kansakoulun ideologia  kaipasi hänestä  täydennystä, uutta tuulta purjeisiin ja ennen kaikkea uusia työmuotoja aatteiden toteuttamiseksi... Mutta mutta. Suomalaiset opettajat eivät olleet kiinnostuneita siitä, miten muissa maissa koulua pidetään. "Niukka kansainvälisyys aiheuttaa helposti ajatuksen, että oman maan kansakoulu on jo riittävän hyvin kehitetty...."

 

Suomen kansakoulut olivat  hänen mielestään rakenteeltaan likipitäen samanlaisia. Erot olivat nimenomaan maaseudun ja kaupunkien koulujen välillä. Suomessa kaupunkien ja maasedun vastakohta on melko jyrkkä, paljon suurempi kuin Yhdysvalloissa.

Kaupunkikoulut

KUVA: Vallilan kansakoulu vuonna 1940. Valokuvaaja:Pietinen Aarne Oy.  Täällä Martti aloitti kansakoulun  vuonna 1961

 

Kaupunkikoulut olivat parempia.  Kaupungeissa oli parhaat opettajat. Heidän  joukossaan oli myös paljon ylipäteviä: maistereita, oppikoulun opettajia, kirjailijoita, taiteilijoia. Mutta kaupunkien kansa-koulunopettajisto oli keskimääräisesi liian iäkästä.

Suurissa kaupungeissa yleinen mielipide oli suopea kansakoululle. Se oli siellä tyydyttävässä kunnossa.  Mutta sitten... Kaupunkien kansakoululaitos oli kuin jäännös entisiltä ajoilta. Pienemmissä kaupungeissa  hän näki merkkejä rappeutumisesta. Niissä kansakouluntarkastaja saattoi olla sivutoiminen pappi, oppikoulun lehtori, pankinjohtaja tai maalaispiirin  kansakouluntarkastaja. Suomalainen kaupunkikansakoulu kaipasi uutta pedagogiikka- kivoja koulupäiviä.  Iloa ja viihtyisyyttä saisi olla enemmän.

Vuoroluku

Kaupunkien iso ongelma oli laaja vuoroluku, joka johtui siitä, että vuonna 1931 oli  luovuttu prosentuaalisesta  valtionavusta. "Pääkaupungissa on vaikea löytää koulua, jossa ei luettaisi kahdessa vuorossa. Lapsimäärä kasvavat nopeasti. Vuoroluku merkitsee kaupungille  jättiläismäisiä säästöjä rakennuskustannuksissa ja kalusto-, siivous- ja lämmityskuluissa."

Vuoroluku oli Rannasta paholaisen keksntö.  Sitä oli Amerikassakin.  Opetus kärsii. Opettajalla ei ole mahdollisuutta ohjata yksittäisiä oppilaita,  koska toinen opettaja tarvitsee luokan. Ei tukiopetusta. Ei kerhoja. Ei virkistyshetkiä. Vuoroluku jättää lapset puoleksi päiväksi  kadun kasvatettaviksi. Koulua käydään väsymystilassa. 

Maaseudun koulut

Suomen kansakoululaitoksen suurimmat ongelmat olivat maaseudulla. Maaseutu oli jäänyt jälkeen. Koulumatkat olivat liian pitkiä. Ne tehtiin linja-autoilla, pyörillä, suksilla, potkukelkalla. Toinen suuri heikkous, maaseudun sivistyksen heikko kohta oli supistetut yhden opettajan koulut. Kolmas heikkous oli  opettajat. Lahjakkain ja kyvykkäin opettaja-aines siirtyy kaupunkeihin.- paitsi jotkut maaseutua rakastavat aatteelliset opettajat.

Mitä pitäisi kehittää?

Suomalainen kansakoulu oli siis hänestä "kieltättä hyvä koulu". Se puolusti paikkaansa muiden sivistysmaiden kansakoulujen rinnalla kuitenkin vain sillä edellytyksellä, että sitäkin jatkuvasti kehitetään. Sen kehityskykyisyys on sen kaikkein vahvin puoli.  Suomen kansakoulu tekee  vakavaa ja tuloksellista työtä nousevan polven opettamiseksi ja kasvattamiseksi. Korjattavia asioita olivat hänestä: 

• Onko kaksivuotinen ylioppilastutkintoon pohjautuva kansakoulunopettajan valmistus riittävä?
• Tuleva kansalaiskoulu tarvitsee hyvin valmistuneet  opettajat.  Koulutuksen suunnittelu oli kesken.
• Opettaja tekee koulun. Opettajat saadaan valikoimalla ja  valmistamalla. Rannan  tutkimuksen mukaan Suomessa valikointi on ongelma. Valmistus sensijaan on Suomessa tasaisen hyvää. 
• Osa opettajista ei sovi opettajiksi. Suomen kansakoulu toimisi paljon edullisimmassa olosuhteissa, jos tuhat sellaista opettajaa, jotka  eivät opettajiksi sovellu, voitaisiin korvata paremmilla.
• Suomen opettajilla on erittäin luja oikeudellinen asema, ehkä lujin maailmassa. Opettajaa ei ole Suomessa helppo erottaa, jos on valtakirjan saanut. Jos opettaja ei kykene tehtäväänsä täyttämään, hän on vuosikymmeniä koko kylän onnettomuutena. Opettajan erottaminen on Amerikassa mutkattomampaa. Pysyvästi valitun opettajan asema on  lasten vanhempien harkinnan varassa. Jos opettaja kadottaa  paikkakunnan yleisen mielipiteen luottamuksen, hän ei ole lujasti virassa.
• Myös maaseutu kaipaisi lahjakkaita opettajia. Keinona voisi olla  syrjäseudun lisäpalkkioiden korottaminen 
• Opettajan jatkuva itsensä kehittäminen ja aikansa seuraaminen on hyvän kansakoulun välttämätön edellytys. Suomessa yleensäkin tunnutiin liiaksi luotetavan siihen, että kerran valmistunut opettaja  pysyy ilman muuta  koko ikänsä hyvänä opettajana. Näin ei ole laita. Ajatus, että  kerran valmistunut opettaja on lopuun ikäänsä valmis ja pätevä, ei Amerikassa lainkaan tulisi kysymykseenkään.
• Naisopettajien asemaa!!!  Käytännössä jo Cygnaeuksen aikana koulun johtajana oli miesopettaja ja  nainen oli apuopettaja. Yhä kansakoulun johtajista vain pieni määrä oli naisia. Heitä oli myös harvoin kansakoulujen johtokunnissa opettajajäseninä.  Ranta vaati peruseluja sille, miksi koulussa pitäisi olla yhtä paljon miesopettajia.  Miesopettajilla oli parempi palkkaa ja opettaja-asunnossa 1 huone enemmän.  Miksi alakansakoulunopettajilla oli pienempi palkkaa? Kansakouluntarkastajiksi naisia!
• Opettajien ja kunnan välillä oli  jonkinasteista vieroksumista.
• Pieniä kouluja ei pitäisi maalla lakkauttaa. Maasedun kansakoulun tulisi olla  koko kylän henkinen keskus.
• Maaseudulla kansalaiskoulu oli  usein kurssimuotoista ja epätyydyttävästi järjestettyä. Tärkein kysymys maalla olikin ammatillisen kansalaiskoulun järjestäminen.
• Erot koulurakennuksissa olivat suuret. Ylellisiä tai liian upeita hän ei nähnyt. Osa puisista kansakouluista oli rappeutuneita, eivätkä ne enää täyttäneet nykyaikaisia vaatimuksia. Opettajille luontaisetuina annettavat navetat ja rehuvajat olivat tyhjillään.
• Pienten ja vanhojen koulurakennusten ilmanvaihto oli huono.
• Ranta kantoi huolta myös maaseudun oppikouluista. Toisella asteella  ei ollut itsehallintoyhdyskuntia.  Pitäisikö  kuntien yhteenliittymille säätää velvoite ylläpitää lukioita?
• Suomen kansakouluista puuttui mm.  akvaario, terraariot ja lintuhäkit - luonnontieteiden opetusta saisi tehtyä niiden avulla havainnollisemmaksi.
• Ranta epäili myös suomalaisessa kansakoulussa joka tunnin jälkeisiä  välitunteja. Ne veivät hänestä aikaa pukeutumisineen ja riisumisineen. Amerikan kansakouluissa oli oppimisella kiire. Aika on kallista. Aika on rahaa.  Sitä ei saa tuhlata. Se on myös lasten kallein omaisuus.
• Kun liikenneolot paranevat, pitäisikö koulu aloittaa  jo nuorempana?

Koulu on vastuussa  koko ihmiskunnan tulevaisuudesta. Koulun perussääntö kuuluu: ilman hyvää opettajaa  koululla ei olisi mitään. Siihen tarvitaan riittävä valmistus ja synnynnäiset kyvyt.

KIRJOITTAJASTA

Tohtori ja professori Taimi Maria Rannan (1916–1995) vanhemmat olivat syntyneet Etelä- Pohjanmaalla, ja siksi hän osasi suomea. Hän sai vuonna 1953 

Fulbright-apurahan  tutustuakseen suomalaisen kansakouluun  ja erityisesti siinä annettavaan lukemisen opetukseen. Miksi Suomeen? Unesco oli juuri tuolloin todennut, että Suomen kansa on maailman lukutaitoisin. Ranta viipyi Suomessa kesään 1954 saakka ja teki kansakoulustamme tutkimuksen oikein otospohjalta. Tutkimuksen pohjalta hän kirjoitti myös tämän kirjan, ja se ilmestyi  vuonna 1959.

Rannasta ei löydy liikaa tietoa netistä. Hänestä tuli  myöhemmon Illinoisin osavaltion yliopiston lastenkirjallisuuden professori ja kansainvälisesti tunnettu lastenkirjallisuuden asiantuntija. Opintomatkan Suomeen on täytynyt olla tärkeä, koska  Suomen hallitus myönsi  vuonna 1957  hänelle Valkoisen ruusun ensimmäisen luokan ritarikunnan ristin parempien suhteiden edistämisestä Suomen ja Yhdysvaltojen välillä.