MIKÄ olisi hienompi tapa viettää vappuaattoa, kun painua katsomaan teatteriesitystä, jossa pienet ja heikot ihmiset saavat puhua ja tulla kuulluiksi? Toisin kuin oikeassa Suomessa.
Olimme pienellä aikuisporukalla katsomassa Teatteri Kultsan tuoretta esitystä: Ihmemaa Suomi; Outoja tuttuja. Esitys taukoineen kesti kaksi tuntia 20 minuuttia.
Käsikirjoituksen on kirjoittanut Suomi 100-vuoden kunniaksi Kultsan kirjoittajat-ryhmä, johon kuuluivat: Marja-Liisa Hyvärinen, Riitta Selkälä, Jorma Hellström, Salli Kankaanpää, Jouni Puumalainen, Vesa Salmi ja Jukka Heino.
Tarina käy läpi Suomen historian merkkitapahtumia kevyesti ja vakavan kriittisesti. Noin 30:n erillisen kohtauksen liimana, kehyksenä on tarina ulkomaalaisesta Georgesta, joka tulee hakemaan Suomesta ihan muuta, kuin mitä lopulta saa. Ja lopuksi George saa myös palkinnon.
KULTSA kuvaa itse näytelmää hilpeäksi hupailuksi. Paikoin se on sitä ja todella. Mm. suomalainen muotinäytöskohtaus on naurattavan lysti. Mutta yhtä hyvin genrenä voisi olla vakava jopa surumielinen piruilu. Juuri mikään ikoneistamme ei pääse helpolla: Naurunalaisiksi, oudoiksi, huijareiksi ja huijatuiksi tehdään mm. Antero Rokka, kriisipsykologi Salla Saari, Aleksis Kivi ja Lasse Virén. Ja nykypoliitikoista (jostain syystä salanimillä) Sonni ja Stubu. Eikä tulevaisuuttakaan kuvata ruusuiseksi: Sote-sotkusta revitään irti kaikki mahdollinen.
KANSAN UUTISET on jo ehtinyt kirjoittaa esityksestä oman arvostelunsa. Lehden mukaan "Ihmemaa Suomi: Outoja tuttuja on nimensä veroinen kabaree, joka on täynnä myös outoja juttuja". Arvostelija kehuu näytelmän musiikillista antia vahvaksi. Yhden miehen orkesteri: Terho Marlo onkin tosi taituri. Ja Kultsan porukka uskaltaa laulaa. Tarinaa arvostelija moittii: tekstejä on hänestä liikaa. Voi olla, mutta itse kirjoitettua tahtoo usein rakastaa. Minusta kirjoittajat ovat luoneet useita tosi osuvia kohtauksia, joissa repliikit toimivat. Ja sitä paitsi: Aina kannattaa kirjoittaa. Ei mene kirjoitusharjoittelu koskaan hukkaan.
Sanomalehden arvostelijan mukaan esitys on epätasainen, tempoileva eikä oikein löydä rytmiään. Hmm. Voi olla, mutta vaikea on aihekin: 100 vuotta Suomea. Arvostelija kaipasi tiivistämistä. Miksei. Jos minulta kysyttäisiin, olisin ehkä neuvonut rakentamaan jo itse juoneen yllätyksiä, käänteitä, arvaamattomuutta ja lisännyt hahmoihin dynamiikkaa terävöittäviä jännitteitä, vastavoimia. Nyt osa arvaa loppuratkaisun ehkä liian aikaisin.
EILINEN yleisö kuitenkin viihtyi, nauroi ja taputti. Tupa oli täynnä. Se ymmärsi, miten upeaa työtä Kultsassa tehdään vapaaehtoispohjalta. Teatteri on huikea tapa kasvaa ihmisenä, harrastaa, kokeilla oman ilmaisuosaamisen rajoja, venyttää niitä ja rohkeasti heittäytyä. Sekä kertoa, miltä maailma näyttää ja tuntuu. Väliajalla joku katselijoista korosti kahvipöydässä, että ammattilaisten tapaa näytellä on usein liian viimeisteltyä ja valmista. Harrastaja on hänestä aidompi.
Kaikesta näki, että Kultsan kokenut kone toimii. Pieni tila osataan käyttää ja täyttää. Lavastus ja puvustus syntyvät yksinkertaisesti, mutta usein hyvin oivaltavasti. Tekniikka, asemoinnit ja kohtausten ja roolien vaihdot sujuvat saumoitta.
Broidi: Jorma Hellström on sovittanut tekstit näyttämölle ja ohjannut esityksen isolla sydämellä ja porukkansa osaamista kunnioittaen. Kansan Uutisten arvostelussa ei nosteta esiin näyttelijöitä. Harmi. Mukana on tosi konkareita, mutta isosti vastuuta on annettu myös ihan tuoreille ja Kultsassa uusille teatterinharrastajille. Niin pitääkin tehdä. Näyttelijät (aakkosjärjestyksessä) Outi Hietala, Mika Ryhänen, Hanna Kellokoski, Jussi Vehkasalo, Teemu Tirri, Kari Kemppainen ja Riitta Selkälä (sekä äänenä Jorma) uskaltavat vetää ali ja yli. Kun pienehkö joukko esittää ison nipun roolihahmoja, jokainen onnistuu niistä jossain vielä paremmin kuin jossain toisessa.Vain niin kasvaa.
Jos saa/pitää nostaa esiin joitain erityisiä riemun aiheita, niin minulle niitä olivat Mika Ryhäsen täysin kahjo kirjailija ja Jussi Vehkasalon tyylikkäästi rauhallinen Tapio Wirkkala. Kaksi aivan eri tyylilajin hienoa vetoa samassa esityksessä. Kaikista esiintyjistä näkyi esiintymisen riemu. Mutta sitäkin arvokkaampaa oli taas kerran huomata, kuinka upeasti Kultsa toimii yhdessä ja samaan suuntaan. Kirjoittaa, lavastaa, näyttelee ja huoltaa katsoja.
Kiitos hienosta vappuillasta!
IHMEMAA Suomen esitykset ovat 3.5/ 5.5. / 6. 5./ 10.5. / 17.5. / 19.5. / 20.5./ 24.5, ja 27.5.
Olimme pienellä aikuisporukalla katsomassa Teatteri Kultsan tuoretta esitystä: Ihmemaa Suomi; Outoja tuttuja. Esitys taukoineen kesti kaksi tuntia 20 minuuttia.
Käsikirjoituksen on kirjoittanut Suomi 100-vuoden kunniaksi Kultsan kirjoittajat-ryhmä, johon kuuluivat: Marja-Liisa Hyvärinen, Riitta Selkälä, Jorma Hellström, Salli Kankaanpää, Jouni Puumalainen, Vesa Salmi ja Jukka Heino.
Tarina käy läpi Suomen historian merkkitapahtumia kevyesti ja vakavan kriittisesti. Noin 30:n erillisen kohtauksen liimana, kehyksenä on tarina ulkomaalaisesta Georgesta, joka tulee hakemaan Suomesta ihan muuta, kuin mitä lopulta saa. Ja lopuksi George saa myös palkinnon.
KULTSA kuvaa itse näytelmää hilpeäksi hupailuksi. Paikoin se on sitä ja todella. Mm. suomalainen muotinäytöskohtaus on naurattavan lysti. Mutta yhtä hyvin genrenä voisi olla vakava jopa surumielinen piruilu. Juuri mikään ikoneistamme ei pääse helpolla: Naurunalaisiksi, oudoiksi, huijareiksi ja huijatuiksi tehdään mm. Antero Rokka, kriisipsykologi Salla Saari, Aleksis Kivi ja Lasse Virén. Ja nykypoliitikoista (jostain syystä salanimillä) Sonni ja Stubu. Eikä tulevaisuuttakaan kuvata ruusuiseksi: Sote-sotkusta revitään irti kaikki mahdollinen.
KANSAN UUTISET on jo ehtinyt kirjoittaa esityksestä oman arvostelunsa. Lehden mukaan "Ihmemaa Suomi: Outoja tuttuja on nimensä veroinen kabaree, joka on täynnä myös outoja juttuja". Arvostelija kehuu näytelmän musiikillista antia vahvaksi. Yhden miehen orkesteri: Terho Marlo onkin tosi taituri. Ja Kultsan porukka uskaltaa laulaa. Tarinaa arvostelija moittii: tekstejä on hänestä liikaa. Voi olla, mutta itse kirjoitettua tahtoo usein rakastaa. Minusta kirjoittajat ovat luoneet useita tosi osuvia kohtauksia, joissa repliikit toimivat. Ja sitä paitsi: Aina kannattaa kirjoittaa. Ei mene kirjoitusharjoittelu koskaan hukkaan.
Sanomalehden arvostelijan mukaan esitys on epätasainen, tempoileva eikä oikein löydä rytmiään. Hmm. Voi olla, mutta vaikea on aihekin: 100 vuotta Suomea. Arvostelija kaipasi tiivistämistä. Miksei. Jos minulta kysyttäisiin, olisin ehkä neuvonut rakentamaan jo itse juoneen yllätyksiä, käänteitä, arvaamattomuutta ja lisännyt hahmoihin dynamiikkaa terävöittäviä jännitteitä, vastavoimia. Nyt osa arvaa loppuratkaisun ehkä liian aikaisin.
EILINEN yleisö kuitenkin viihtyi, nauroi ja taputti. Tupa oli täynnä. Se ymmärsi, miten upeaa työtä Kultsassa tehdään vapaaehtoispohjalta. Teatteri on huikea tapa kasvaa ihmisenä, harrastaa, kokeilla oman ilmaisuosaamisen rajoja, venyttää niitä ja rohkeasti heittäytyä. Sekä kertoa, miltä maailma näyttää ja tuntuu. Väliajalla joku katselijoista korosti kahvipöydässä, että ammattilaisten tapaa näytellä on usein liian viimeisteltyä ja valmista. Harrastaja on hänestä aidompi.
Kaikesta näki, että Kultsan kokenut kone toimii. Pieni tila osataan käyttää ja täyttää. Lavastus ja puvustus syntyvät yksinkertaisesti, mutta usein hyvin oivaltavasti. Tekniikka, asemoinnit ja kohtausten ja roolien vaihdot sujuvat saumoitta.
Broidi: Jorma Hellström on sovittanut tekstit näyttämölle ja ohjannut esityksen isolla sydämellä ja porukkansa osaamista kunnioittaen. Kansan Uutisten arvostelussa ei nosteta esiin näyttelijöitä. Harmi. Mukana on tosi konkareita, mutta isosti vastuuta on annettu myös ihan tuoreille ja Kultsassa uusille teatterinharrastajille. Niin pitääkin tehdä. Näyttelijät (aakkosjärjestyksessä) Outi Hietala, Mika Ryhänen, Hanna Kellokoski, Jussi Vehkasalo, Teemu Tirri, Kari Kemppainen ja Riitta Selkälä (sekä äänenä Jorma) uskaltavat vetää ali ja yli. Kun pienehkö joukko esittää ison nipun roolihahmoja, jokainen onnistuu niistä jossain vielä paremmin kuin jossain toisessa.Vain niin kasvaa.
Jos saa/pitää nostaa esiin joitain erityisiä riemun aiheita, niin minulle niitä olivat Mika Ryhäsen täysin kahjo kirjailija ja Jussi Vehkasalon tyylikkäästi rauhallinen Tapio Wirkkala. Kaksi aivan eri tyylilajin hienoa vetoa samassa esityksessä. Kaikista esiintyjistä näkyi esiintymisen riemu. Mutta sitäkin arvokkaampaa oli taas kerran huomata, kuinka upeasti Kultsa toimii yhdessä ja samaan suuntaan. Kirjoittaa, lavastaa, näyttelee ja huoltaa katsoja.
Kiitos hienosta vappuillasta!
IHMEMAA Suomen esitykset ovat 3.5/ 5.5. / 6. 5./ 10.5. / 17.5. / 19.5. / 20.5./ 24.5, ja 27.5.
Liput 15 € / 12 €
http://www.teatterikultsa.fi/
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3709331-integroituminen-vaatii-saunomista
Teatteri Kultsa ry. (ent. Kulttuuritalon Teatteri) on helsinkiläinen harrastajateatteri, joka toimii Käenkujan väestönsuojass vapaaehtoisin voimin, eikä sillä ole vakituista palkattua henkilökuntaa. Jäseniä teatterissa on yli 70. Teatteri Kultsa tuottaa 4-6 ensi-iltaa vuosittain.
Esitystila on Käenkuja 6-8 (Katri Valan puiston Käenkujan väestönsuoja)
Teatteri Kultsa ry. (ent. Kulttuuritalon Teatteri) on helsinkiläinen harrastajateatteri, joka toimii Käenkujan väestönsuojass vapaaehtoisin voimin, eikä sillä ole vakituista palkattua henkilökuntaa. Jäseniä teatterissa on yli 70. Teatteri Kultsa tuottaa 4-6 ensi-iltaa vuosittain.
Esitystila on Käenkuja 6-8 (Katri Valan puiston Käenkujan väestönsuoja)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti