Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, toukokuuta 06, 2017

Aikuisoppiminen

JENNY Rogers on arvostettu ja kokenut brittiläinen aikuiskouluttaja ja valmentaja.   Luin tänään hänen vuonna 2001 suomeksi ilmestyneen teoksensa "Aikuisoppiminen". Kyseessä oli  alkuperäisen teoksen 4. painoksen suomennos.  Ensimmäinen painos ilmestyi englanniksi  jo vuonna 1971.

EI huono. Varsinkin kirjan  alkuosassa valotetaan leppoisasti aikuisen oppijan (erilaista) tapaa ottaa vastaan uutta tietoa, ja esitellään syitä, jotka voivat estää  aikuista oppimasta.

Rogers tuntee alueensa, kirjoittaa käytännöllisesti ja havainnollistaa esittämäänsä sitaateilla aidoista koulutuskokemuksista - niin opiskelijan kuin opettajankin kannalta.

Kirjan loppuosa maistuu kuitenkin hieman pitkitetyltä.  Ja sitä paitsi  Minusta Rogers on vääräuskoinen pitäessäään  valmentamista  ja mentorointia synonyymeinä. Siitä pikkumiinus :-)

Seuraavat ajatukset halusin kirjata ylös, jotten unohda:

Aikuisoppimisesta

Näkemys aikuisen oppimisesta

- Koko elämä on oppimista. Oppiminen on eri asia kuin opettaminen. Kukaan ei voi oppia toisen puolesta.
- Ikä vaikuttaa oppimiseen. Lyhytaikainen muisti heikkenee. Siksi luento ei ole fiksu työtapa aikuisille.
- Oppijan oman motivaation merkitys- vaikka itse ei aina edes tiedä, miksi jotain haluaa.
- Moni  haluaa kehittää itseään. Joillekin jatkuva uuden oppiminen on intohimo, osa identiteettiä.
- Kouluttajan tehtävänä on herättää ja ylläpitää ryhmänsä motivaatiota. Siksi täytyy ottaa selville, mikä kurssilaisia  motivoi.
- Aikuinen oppii, jos käy koko Kolben ym.  oppimissyklin läpi. 1. osallistuu (tekee), 2. reflektoi (pohtii), 3. tarkastelee teoreettisesti (ymmärtää, mihin liittyy) ja 4. toteuttaa (soveltaa oikeasti).  Harjoittelua tarvitaan.
- Aikuinen oppii parhaiten itse tekemällä, onnistumalla ja saamalla siitä oikeinlaista palautetta.

Palautteen iso merkitys

- Ilman palautetta suoritus ei voi parantua ja siksi palaute onkin tärkeä osa oppimista. Palautetta tulisi antaa aina niin pian kuin mahdollista, mielellään heti tilanteen jälkeen asioiden vielä ollessa tuoreessa muistissa.
-  Oikeanlainen palaute ei vain kehu, vaan se myös selittää, miksi jokin tuotos oli onnistunut.
-  Jos suoritus ei onnistu, Rogers suosittelee hampurilaismallia eli alkuun ja loppuun tulisi antaa positiivinen palaute ja keskellä palautetta annetaan rakentava palaute.
-  Hyvä palaute on maltillista, täsmällistä ja palautteen saajan tulisi pystyä parantamaan suoritustaan sen pohjalta. Saajan on voitava säilyttää arvokkuutensa. Arvioi suoritusta, älä ihmistä.
- Hyvä ohjaaja ei korjaa suoraan puutetta/virhettä itse, vaan mahdollistaa sen, että oppija korjaa virhee omatoimisesti.
-  Palautteen saajan tulisi saada tietää/oivaltaa 1. mikä meni hyvin, 2.  miksi joku asia onnistui ja 3. mitä tulisi/voisi vielä  kehittää.
- Palauteen perillemenoa kannattaa  tarkistaa pyytämällä palautteen saajaa kertomaan omin sanoin, miten hän alkaa ryhtyä toimiin käytännössä.

Oppimisen esteitä

- Aikuisen oppimiseen liittyy sisäinen konflikti: täysivaltaisesta ei ole mukavaa palata opetettavaksi.
- Aikuisen oppimista estävät monet seikat: mm. se, että  hänellä on jo valmiit näkemykset, ja niiden horjuttaminen koetaan uhkaksi.
- Moni aikuinen ei halua oppia uutta.  Uuden oppiminen voi tarkoittaa omien käsitysten muuttamista ja näin virheiden myöntämistä.
- Uusi oppi voidaan kokea myös uhkaksi identiteetille;  aikuiset ihmiset ovat  muodostaneet vahvoja mielipiteitä moniin asioihin liittyen.
- Aikuinen ei halua hukata aikaa turhan opiskeluun. Opitusta on oltava konkreettia hyötyä (esim. palkankorotus tai jonkin ongelman ratkeaminen)

Ohjeita koulutuksen suunnitteluun

- Suunnittelu on tärkeää.
- Tavoiteasetanta on tärkeä. Konreettisesti (mitä pitää osata). Ja miten opittua voidaan soveltaa käytäntöön.
- Kannattaa kysyä: Mitä tiedät aiheesta ennastaan?  Mitä toivot oppivasi?  Mikä tässä koulutuksessa arveluttaa?
- (Pitkäkestoisessa) koulutuksessa ensimmäinen kerta on tosi tärkeä, ja muissa ensimmäinen tunti.
- Ota huomioon ryhmän kehitysvaiheet (jo Tuckman). Ensimmäisellä kerralla on purettava jännitystä ja rakennettava luottamusta.  Muista tutustumisen turvallisuutta luova merkitys. Käytä kevyitä tutustumistehtäviä (lämmittelytehtäviä). Anna selkeät pelisäännöt. Aloita ja lopeta ajoissa.
- Kysy ensimmäisen kerran jälkeen palautetta: Miten meni? Miten olisi voinut mennä paremmin?
- Suosi toiminnallisia työtapoja (vaikka kaikki eivät ehkä pidä uusista työtavoista)
- Puhu itse lyhyesti (max 20 minuuttia kerrallaan)
- Osallistu keskusteluun harkitusti (vaikka nauttisit itse puhumisesta. Onko pakko aina täydentää vastausta?)
- Keskustelu on hyvä työtapa; siinä voi käyttää kokemustaan. Vaarana on, että joku puhuu koko ajan.
- Pidä huolta konkreeteista järjestelyistä: toimiva tila, istumajärjestys.

Ohjeita kouluttajan omalle käyttäytymiselle

-  Älä kuvittele itseäsi toisten yläpuolelle - muutoinkuin kuin sen asiantuntemuksesi osalta, jonka vuoksi sinut on tilattu- jos siltäkään.
- Aikuinen  haluaa olla tasavertaisia ohjaajansa kanssa ja tulla kohdelluiksi yksilönä. Opettele nimet.
- Varaudu siihen, että sinut haastetaan. Kestä painetta.
- Älä anna negatiivis-kyynisen ihmisen myrkyttää ilmapiiriä. Voit kertoa, ettei aikuisopiskelussa ole pakko olla mukana. Aina voi keskeyttää, jos kokee, että aika menee hukkaan.

Lopetan kirjoittajan sanoin: “Oppimisessa etusijalla ei ole aihe vaan asiakas, siis oppija – ja hän on aina oikeassa”.

45 kommenttia:

Asko Leppilampi kirjoitti...

Hyvä ajoitus Martti! Aloitan huomenna tutorkoulutukset :-) Luen ajatuksella myöhemmin, mutta ei huono! Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Aikuisen kohdalla oppimista estäviä asioita on enemmän kuin lapsilla. Motivaatio ja käytännön konkreettinen hyöty ovat tärkeitä.

Anonyymi kirjoitti...

Asiaan on lähdettävä positiivisen kautta ja löydettävä motivaatio asialle. Asia kannattaa myydä sillä tavalla, että jokainen ymmärtää miksi tämä tehdään. Uuden oppiminen on vaikeaa, jos lähtökohtana on se, että tämä nyt vaan pitää tehdä. Pakko on äärimmäisen huono keino motivoida oppimista, vaikka se oppilaille voikin riittää. Aikuisille tämä ei enää riitä.

Hyöty on suurempi kuin vaiva! Tämä huomaaminen on kaiken ytimessä.

Oppimisprosessi on aikuisella ja lapsella samankaltainen, mutta aikuisella herää enemmän vastustusta. Osallistuu >> ymmärtää >> osaa soveltaa on oppimisprosessi pähkinänkuoressa, pätee kaikenikäisiin!

Kirjoittanut eturyhmä.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä blogiteksti, tosi kompakti ja ajattelua herättävä! Toiminnallisuus korostuu hyvin, luentomaisuus ei tosiaan ole kovin toimivaa. Haasteena varmasti aikuisten kanssa on juuri motivaation nostatus. Hyvä pointti, ettei kouluttajan tarvitse nostaa itseään jalustalle. Hyvä huomio myös, että aikuisten kanssa koulutuksen struktuurin on tärkeä olla selkeä.

Johanna ja kumppanit kirjoitti...

Tutorin on hyvä rakentaa vinkkauksensa tms. Kolben ym. oppimissyklin mukaisesti ja huomioida, että aikuinen oppii parhaiten itse tekemällä, onnistumalla ja saamalla siitä oikeinlaista palautetta.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä blogiteksti, kompakti ja toi ajattelun aihetta! Ohjeet koulutuksen järjestäjälle olivat hyöydylliset. Toiminnallisuus on ehdottomasti toimivampi työtapa kuin luennot aikuisille. Motivointi on varmasti haaste. Hyvä pointti, että aikuisille pidettävässä koulutuksessa selkeä struktuuri on tärkeä.

Jarno Rekiranta kirjoitti...

Mielenkiintoista oli, että aikuisille tekemällä oppiminen on merkittävästi toimivampi tapa, kuin luennointi. Motivaatio kasvaa käytännön tekemisen kautta ja ehkä konkreettisten asioiden kokeileminen saa murrettua paremmin oppimisen esteitä.

Jos kirjoitustasi ja kirjaa peilaa tutor-opettajien työhön, on näissä erona esimerkiksi se, että yleensä tutor tuntee jo "opiskelijansa" etukäteen. Voidaan kohdentaa opetettavia asioita ja työtapoja henkilökohtaisesti ja reagoida toiveisiin. Koulutuksen valinnaisuus myös on vain näennäistä.

Anonyymi kirjoitti...

Opettajan on hyvä muistaa, että väentää omaa puhetta. (ohje puhu lyhyesti).
Aikuiselle se oma motivaatio on tosi tärkeä oppimisessa.

Anonyymi kirjoitti...

Tärkeä pointti on että muistaa itse puhua lyhyesti ja antaa oppijoiden olla äänessä mahd. paljon

Anonyymi kirjoitti...

Nostoja:
- Motivaation synnyttäminen paikoin haastavaa aikuisilla
- Koulutuksen kohdentaminen vaikeaa, jos koulutettavien osaamistasot vaihtelevat paljon
- Aikuisilla selkeämmät vaatimukset ja toiveet koulutuksen sisällölle
- Konkretia korostuu

Milja kirjoitti...

Rogersilla on paljon hyviä pointteja. Meidän mielestämme tärkeimpiä olivat ne, että tavoitteiden pitää olla kouluttajalla kirkkaana ja hänen pitää kirkastaa ne myös koulutettaville. Motivointi on erittäin tärkeää ja se pitää kohdistaa yleisölle.
Suhtaudumme hieman ristiriitaisesti väitteseen, että moni aikuinen ei haluaisi oppia uutta,

Anonyymi kirjoitti...

Aikusten kouluttamisessa oma motivaatio erittäin tärkeä.
Myös ohje, rajata omaa puhetta hyvä muistaa.
Sirpa, Leea, Hanna, Leila ja Asta

Anonyymi kirjoitti...

Aikuisen ja lapsen oppimisessa on samat ydinkysymykset, mutta aikuiselle motivaation ja tarpeen luominen voi olla haastavampaa.

Anonyymi kirjoitti...

Teksti oli hyvää perusfaktaa aikuisoppimisesta. Puhuimme myös siitä, miten työyhteisön toimintakulttuuri vaikuttaa siihen, kuinka motivoituneita uuden oppijoita ryhmästä löytyy.

Anonyymi kirjoitti...

Jäimme miettimään kirjoituksen alussa ollutta mentori-valmentaja suhdetta ja mihin tutor siinä janalla sijoittuu. Koemme, että ei voi olla puhtaasti kumpaakaan. Pelkästään mentorina jää helposti passiiviseksi sivustaseuraajaksi ja pelkästään valmentajana tietotaito digitaidoissa pitäisi olla selkeästi muiden yläpuolella.

Unknown kirjoitti...

Pohdiskelimme erityisesti miten negatiiviskyynillinen koulutettava "taltutetaan", ja miten aikuisille on tärkeää, että näkee suoraan tekemisen tarkoituksen. Muutenkin hyviä joskin tuttuja pointteja tekstissä.

Anonyymi kirjoitti...

Motivaatio on keskeisin oppimisen edellytys aikuisen oppimisessa

Anonyymi kirjoitti...

Aikuisoppijan kanssa on kyettävä käymään kriittistä keskustelua oppimisen motivationaalisista tekijöistä

Anonyymi kirjoitti...

Helppo olla samaa mieltä teoksen kanssa. Aikuisten oppimisessa on paljon yhteistä lasten oppimiseen, mutta selkeitä eroavaisuuksiakin löytyy. Opettajan/kouluttajan on tärkeää miettiä omaa asemaansa koulutettaviin nähden. Aikuisten opettaminen on ehkä useammin vertaisopettamista? Motivointi voi olla vaikeampaa aikusten kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Aikuisten oppimisessa korostetaan aika lailla samoja asioita kuin uudessa OPSissa lapsille. Motivaatioon vaikuttaa asian merkitys itselleen, eli opittu asia HETI käyttöön opettajalle. Onnistunut kokemus auttaa menemään eteenpäin. Pitää tottua muutokseen, medialukutaitoa!

Unknown kirjoitti...

Kyllä se niin on, että vuosien vieriessä aikaa arvostaa entistä enemmän. Jos koulutustapahtuma ei tunnu mielekkäältä on osallistuminen ja jatkaminen vaikeaa. Motivaatio ja motivointi!!!

Jussi kirjoitti...

Aikuisen ja lapsen opettaminen on ryhmämme mielestä aika samanlaista. Motivaatio ja koulutuksen hyöty on aikuisten vertaiskouluttamisessa hyvin tärkeää. Sopivan palautteen antaminen on haastavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä käytännön vinkkejä..
Yllättävää ettei luennoiminen sovi aikuisille.
Toiminnallisuus (vaikka olisikin vierasta) ja tiedon sovellettavuus ja hyödyllisyys tärkeää.
Nämä käyttöön heti ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä pointteja.

riitta kirjoitti...

-Motivaation merkitys on ratkaiseva.
-Täytyy muistaa pitää oman puheen osuus opetustuokioissa riittävän lyhyenä

Anonyymi kirjoitti...

tiivistetystä: Suunnittele, motivoi ja pyydä palautetta!

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni tärkeä pointti on se, että aikuinen tarvitsee oppimisestaan, onnistumisestaan ja myös epäonnistumisestaan palautetta siinä mistä lapsetkin. Aikuisilla uuden oppimisessa on monesti suurempi epäonnistumisen pelko kuin lapsella, ei uskalleta kokeilla vaan pelätään häpeää. Olkaa rohkeita ihmiset ja hypätkää välillä pää edellä uusiin kokemuksiin!

Anonyymi kirjoitti...

Muutamimia ajatuksia, negativiisuus/kyynisyys voi liittyä siihen, että monet ovat turhautuneet oppimaan uutta, kun kaikki ohjelmat tms. vaihtuvat jatkuvasti ja heille ns. riittää ja vetäytyvät. Miten mmotia tälläisille henkilöille?
Toinen ajatus liittyy identiteettiin, että tosiaan uuden oppiminen muuttaa itseä ja ei tulisi liian voimakkaasti liittää omaa identiteettiään tiettyihin asioihin, koska uuden oppiminen kuitenkin muuttaa sitä. Eli hyvä olla tietoinen tästä "dialemmasta" , että identiteettin ei tarviste aikuisella olla pysyvä vaan muotoutuva.

Anonyymi kirjoitti...

Aikuinen oppii tekemällä ajatus tukee pienempien ryhmien tai yksilöiden tutoroimista. Myös koulutuksen sisällön on oltava yhteydessä käytäntöön että se jää käyttöön.

Voiko yleistää etteivät aikuiset opi luennoimalla?

Vesku kirjoitti...

Puhutteleva ja monia perusasioita mieleen palauttava yhteenveto. Yhdestä olen oman kokemukseni pohjalta eri mieltä: viimeisen vuoden aikana minuun on tehonnut moni hyvä, verraten pitkäkin luento. Se toki on minun vaikeaa arvioida, olisinko oppinut paremmin jollakin toisella tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Motivaatio on aina tärkeää oppimisessa. Lähdetään liikkeelle siitä, että aikuisilla on eri tavoitteet oppimiselle. Aikuiset tarvitsevat myös paljon palautetta. Koulutuksen suunnittelu on tärkeää ja aikuisetkin kaipaavat toiminnallista tekemistä.

Maisa Ånäs kirjoitti...

Kolmen neljä porrasta tuntuvat tutuilta. Oppimista myös helpottaa se, että oppimisen hyödyn "näkee". Palautteen rakenne todella tärkeää!

Anonyymi kirjoitti...

Tekemällä oppiminen aikuiselle yhtä tärkeää kuin lapselle.
Motivointi avainasemassa- opettaja ei opiskele mitään mistä hänelle ei ole konkreettista hyötyä.

Anonyymi kirjoitti...

Tutoropettajan tärkeimpiä tehtäviä on saada muut ymmärtämään, että oma muutosvastarinta johtuu pitkälti omasta epäonnistumisen pelosta.

Anonyymi kirjoitti...

Kun opettaja näkee uuden oppimisen hyödyttävän omaa työtään, yleensä siihen on helpompi motivoitua. Jos koulutus ja tarve ei kohtaa, motivaatiota voi olla vaikea löytää. Uuden oppiminen vaatii tietynlaista nöyryyttä. Pitää olla valmis muuttamaan vanhoja tapoja, käsitteitä jne.

matto kirjoitti...

Tutorin päätehtävä on tosiaan ei opettaa vaan motivoida ja innostaa kollegat oppimaan ja omaksumaan uutta. Positiivisen näkemyksen ja rohkean kokeilun kautta uudet työtavat ja ohjeistukset (OPS) onnistuu helpommin. Opettajia pitää auttaa näkemään etuja uusissa työtavoissa. Tämä ei tarkoita lisää työtä. Sisältö muuttuu ja jotain on vaihdettava uuteen sisältöön ja uusiin taitoihin.

Hoks! Two stars and a wish!

Anonyymi kirjoitti...

- aikuisen oppimisen voi esteitä: uusi oppi voi olla uhka identiteetille ja vaatia virheiden myöntämistä
- aikuinen oppii parhaiten tekemällä itse ja reflektoimalla ja harjoittelemalla lisää
- ohjaaja on tasavertainen ohjattavan kanssa
- aikuinen tarvitsee selkeän syyn / tarpeen oppimiselle

Anonyymi kirjoitti...

Palautteen saaminen on tärkeää aikuisten oppimiselle.
Aikuisten on vaikea luopua ennakkokäsityksistä, jotka hän on luonut elämänsä aikana.
Sopiiko luento-opetus kenellekkään?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää tekstiä ja hyvää asiaa! Suunnitelmallisuus, toiminnallisuus, palautteen antaminen ja arviointi korostuivat tekstissä. Jäimme pohtimaan miksi nämä eivät soveltuisi myös lapsille / nuorille?

Anonyymi kirjoitti...

Loistavia neuvoja uudelle tutor-opettajalle!! Taidan kesälukemiseksi ottaa Jenny Rogersin kirja aurinkotuolin viereen B-)

TT kirjoitti...

Omassa aikuisoppimisessa pyrin täyttämään kolme tavoitetta: opin uuden välineen, teen sillä tulevaisuudessa toteutettavan konkreettisen materiaalin ja käytän tehtyä juttua. Tämä motivoi itseäni tekemään ja oppimaan. Turhaan ja turhan tekemiseen ei ole aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Uusi oppi voidaan kokea myös uhkaksi identiteetille;  aikuiset ihmiset ovat  muodostaneet vahvoja mielipiteitä moniin asioihin liittyen." --> Edettävä rohkaisten olemassaolevia ja hyväksihavaittuja tapoja toimia, sillä suurin osa opettajista tekee jo hienoja juttuja omalla osaamisalueellaan

Anonyymi kirjoitti...

Aikuisen oppimisen tueksi: selkeä tavoite, suunnittelu, motivointi, toiminnallisuus, rakentava palaute.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy varmistaa kaikin keinoin, että ensimmäinen kerta onnistuu ja osallistujille jää hyvä fiilis.

Anonyymi kirjoitti...

Herätti ajatuksia. Moni kohta kolahti omalle kohdalle.

Oppija on motivoituneempi, jos kokee koulutuksesta olevan itselle hyötyä.

Jokainen tutoroitava opettaja on oma persoonansa ja se pitää ottaa huomioon.
Myös suhteessa opetus-/oppilasryhmään.