Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2016

OPS-luennot toviksi naftaliiniin

EILEN sain viritellä yhden ison vantaalaiskoulun väkeä opetussuunnitelma-uudistuksen mahdollisuuksiin. Pitkä turnee tällä teemalla päättyy nyt ainakin kuukaudeksi.

MATKA on ollut mukava ja erityisesti omaa ajattelua kehittävä.  Aluksi minua kiinnosti erityisesti opettajan ja oppilaan pedagoginen  rooli, sitten menetelmien ja toimintakultttuurin kehitys, muutosteema laajemmin opetussuunnitelman eri elementeissä-  ja viimeisillä luentokerroilla mausteeksi löytyi myös uudistuksen tarkastelu kasvatussosiologisesta tirkistyskulmasta.

MYÖS palaute on ollut ystävällistä. Kokonaiskuvan hahmottaminen kerralla monisatasivuisesta perustekstistä voi sittenkin olla fiksumpi tapa kuin moneen eri osaan jaettu kouluttautuminen? Ihanneaika noin 130 dian hahmottamiseen olisi varmaan minimissään puolikasveso siis  180 minuuttia ja optimi olisi kokoveso- jolloin ehtisi kunnolla käyttää toiminnallisia työtapoja.

KIITOS tässä vaiheessa oppimiskumppaneille  Espoossa, Hauholla, Helsingissä (OKL), Hämeenlinnassa, Iisalmessa, Janakkalassa, Jyväskylässä, Kokkolassa,  Kuopiossa, Lapualla, Nivalassa, Vantaalla, Oulussa, Pyhäjärvellä, Rovaniemellä ja Tammisaaressa. Unohdinkohan jonkin kunnan?

Ei kommentteja: