Unohdettuja pedagogeja: Adolphe Ferrieŕe

KOVIN nopesti katoavaa on mainen maine. Juuri kukaan ei taida enää muistaa sveitsiläistä pedagogia Adolphe Ferrieŕeä? Noin sata vuotta sitten hän oli tasan yhtä kuuluisa kuin esim. Maria Montessori.

Ferriére   (1879 - 1960 jaa.)  oli lapsikeskeisen reformiliikkeen ns.  Uuden koulun liikkeen (NEF- New Education Fellowship)  perustaja, liikkeen sielu ja voimahahmo. Liikeen konferensseihin osallistuivat "kaikki", mm.  Beatrice Ensor, Ovide Decroly, Celestin Freinet, Maria Montessori ja Cecile Reddie.Väitetään, että juuri Ferrieŕe keksi  termit aktiivinen koulu ja aktiivisuuspedagogiikka.

Kansainvälinen kasvatusalan organisaatio IBE ( the International Bureau of Education) on listannut hänet 100 kuuluisimman kasvattajan joukkoon

Fierrieŕe oli terävä  ja karismaattisena propagandisti. Tästä näytteenä hänen kuvauksena Wanhasta koulusta:
paholaisen keksintönä:

” Ja niin koulu luotiin Paholaisen ohjeiden mukaisesti. 
Lapset rakastavat luontoa, heidät suljetaan luokkahuoneisiin. 
Lapsista leikkiminen on hauskaa, heidät pantiin tekemään työtä. 
He tahtovat nähdä tuloksia työstään; huolehditaan siitä, ettei heidän työstään ole näkyviä tuloksia. 
Lapset haluavat liikkua, heidät pakotettiin istumaan hiljaa. 
He tahtovat olla tekemisissä esineiden kanssa, heidät asetettiin kosketuksiin aatteiden kanssa. 
He  tahtovat käyttää käsiään, heidän annetaan työskennellä vain aivoillaan. 
He rakastavat puhumista, heidän käskettiin olla hiljaa. 
Heillä on halu keskustella, heidät pakotettiin ulkolukuun.
He tahtovat itse etsiä tietoja, heille tarjoiltiin tiedot valmiiksi pureskeltuina. He haluavat seurata mielikuvituksen lentoa, heidät pakotettiin aikuisten ikeen alle. 
He tahtovat tehdä palveluksia vapaasti, omasta aloitteestaan, heidät opetettiin tottelemaan passiivisesti. Kuin kuollut ruumis. 
Ja Paholainen nauroi partaansa.”

Unohdettuja pedagogeja C.W. Washburne

PASI Sahlberg on esittänyt hienon vision koululle: Jokaisen pitäisi löytää oma intohimonsa. Koulupäivä pitäisi jakaa kahteen osaa: kaikille tärkeän opetteluun ja oppilaille itselleen tärkeän haltuunottoon.

Moni pohtii: ei onnistu. Väärin pohtii. Hyvin samanlaista mallia kokeiltiin kohta sata vuotta sitten Winnetkassa Yhdysvalloissa. Ideanikkarina oli nyt lähes unohdettu Carleton W. Washburne (1889 - 1968 jaa.) ja tuotoksena  Winnetka-plan, jossa löydettiin hyvällä tavalla tasapaino yksilöllisyyden ja yhteiskunnan asettamien vaatimusten välille.

C.W. Washburne alkoi hahmotella uutta, vuosiluokattomasti toimivaa järjestelmää  vuonna 1917 ja pääsi toteuttamaan sitä  vuodesta 1919 alkaen.

Koulupäivässä oli kaksi osaa. Kaikille yhteinen osuus perustui pitkälti oppilaiden omatoimisuuteen. Koulutyötä yksilöllistettiin. Jokainen sai edetä omalla tasollaan ja omassa tahdissaan.  Kaikille 1.- ja 5.- luokan oppilaille tehtiin älykkyystestit.

Oppilaat saivat opettajilta kirjalliset työohjeet, kuinka toimia. Oppilaat työskentelivät jo toisesta luokasta lähtien aine- ja työhuoneissa ja suorittivat oman tahtinsa mukaisesti kurssiyksikköjään.
Oppiaines jäsennettiin oppilaille mieluisiksi tehtäviksi.

Winnetcassa laadittiin omia työ- ja oppikirjoja, jotka  eivät vaatineet opettajan antamaa ohjausta. Työkirjoihin sisältyi tarkat ohjeet työtehtäviä varten.  Oppilailla oli myös käytössään oppimispelejä; oikea vastaus näkyi esim. symmetrisenä kuviona, kun käänsi pelin. (Suomessakin tällaisia pelejä oli peruskoulun alkuaikoina). Harjoituksia oli paljon, jotta  asiat hallittaisiin kunnolla. Harjoitustehtävät oli suoritettava 100 %:sti oikein. Washburne uskoi, että asioita ei opita, jollei niitä harjoitella lähes konemaisesti.  Oppilaat  myös tarkastivat itse, oliko ratkaisu oikea.

Opettajalla oli tässä suunnitelmassa kovin erilainen rooli kuin perinteisessä opetuksessa. Läksyjä ei annettu, eikä opettajaa tarvittu niitä kuulustelemaan. Opettaja ei myöskään ”valmistanut uutta läksyä”.  Opettajan tehtävänä oli  olla käytettävissä.  Hän neuvoi oppilaita luettavien kirjojen valinnassa. Hän määräsi kuulustelujen ajankohdat ja merkitsi opintokirjaan suoritukset. Tavanomaista luokkaopetusta annettiin jonkin verran, erityisesti yhteiskuntaopissa.

Toinen puoli koulupäivästä oli varattu perusasioiden opettelulle. Toinen puoli käytettiin sosiaaliseen kasvatukseen, jossa samalla kehitettiin  jokaisen omia kykyjä. Yksi työryhmä kirjoitti ja esitti näytelmiä,  toinen toimitti  koulun sanomalehteä. Eräät oppilaat hankkivat joko itsekseen ta ryhmissä työskennellen lisätietoja itselleen pakollisten kurssien ulkopuolelta.

Näillä tunneilla myös leikittiin, laulettiin, piirrettiin ja maalattiin. Työtapoina olivat yksilöllinen luova työ ja ryhmätyö. Ryhmätyössä ryhmän tuli työskennellä yhteinen tavoite mielessään. Ryhmän tuli myös jakaa itse työt jäsenten kesken kiinnostuksen ja taitojen mukaan. Sosiaalisuutta edistettiin myös laajalla oppilaiden itsehallinnolla, jolloin he pääsivät vaikuttamaan  koulun olosuhteisiin.

Washburnen suunnitelma toimi. Eikun käyttöön!

Unohdettuja pedagogeja: Otto Glöckel

LUKIESSANI Elsa Köhlerin mainiota teosta "Aktivitetspedagogik", törmäsin historian vaiheeseen, josta en tiennyt mitään: Punaisen Wienin vuosiin 1919-1934. Tuosta ajasta puhutaan myös Itävallan ensimmäisen tasavallan ajanjaksona. Jakso alkoi, kun ensimmäinen maailmansota mursi keisarikunnan ja päätyi, kun natsit nousivat Itävallassa valtaan.  Demarit hallitsivat kaupunkia 15 vuotta, ja  pyrkivät parantamaan Wienin työläisten elinolosuhteita vahvan sosialistisella yhteiskuntapolitiikalla.

Vuodet 1919-1934 olivat Wienissä  radikaalin koulunuudistamisen aikaa. Uudistuksen johtomiehenä oli Otto Glöckel.

Otto Glöckel (1874- 1935) oli opettaja, opetusministeri (1919- 1920), Wienin koulutoimenjohtaja 1920-1934 ja kansanedustaja.

Glöckelin koulun kasvatuspäämääränä oli  uusi ihminen. Tavoitteena oli  taata  yhtäläiset koulutusmahdollisuudet kaikille luomalla  yhtenäinen koulutusjärjestelmän peruskoulun yläasteelta lukioon. Oppikirjat olivat ilmaisia. Kouluihin perustettiin kirjastoja.

Glöcel  vastusti  autoritaaristä opetusta ja katolisen kirkon valtaa.  Uskonto tehtiin vapaaehtoiseksi. Ruokarukoukset poistettiin.  Lapsille opetettiin kriittistä ajattelua ja omatoimisuutta. Uusi koulu halusi kehittää lapsen persoonallisuutta.

PEDAGOGIIKAN tiedetaustana oli psykologia. Guruina mm. Karl ja  Charlotte Bühler ja sekä Sigmund Freud. Opetusta ohjasi kolme periaatetta: Työkoulu, kokonaisopetus ja kotiseutuoppi.

LYHYESSÄ ajassa Wienistä tuli koulutuksen mekka.

1990-luvulla AURORAN koululla oli EU-projekti, jossa oli mukana myös wieniläinen koulu. Ei jälkeäkään punaisen Wienin virtauksista. Miksi?

Vuonna 1934 natsit nousivat valtaan. Glöckel vietiiin työhuoneestaan keskitysleirille Wöllersdorfiin. Hänen vapauttamisekseen tehtiin kansainvälisiä vetoomuksia. Hänet vapautettiinkin lokakuussa 1934 niin pahasti runneltuna, että hän kuoli muutama kuukausi myöhemmin.

Punaisen Wienin koulureformi peruutettiin, ja vanhaan rinnakkaiskoulujärjestelmään palattiin vuodesta 1934 alkaen.

MuksuOppi - ilmainen pedagoginen appsi. Suosittelen

MEILLE kaikille tuttu psykiatri Ben Furman on tehnyt digiloikan. MuksuOppi löytyy nyt ilmaiseksi kännyköihin ladattavana appsina.

Muksuoppi on myönteinen, ratkaisukeskeinen menetelmä, jolla voidaan tukea lasta hankkimaan itselleen taito, jota hänellä ei vielä ole. Appsi-sovellus noudattaa "paperisen" Muksuopin periaatteita. Ongelma käännetään mielessä opeteltavaksi taidoksi. Lapsi otetaan itse mukaan suunnittelemaan opetteluprosessia. Aikuinen tankkaa lapseen uskoa ja motivaatota mm. pohtimalla taidon osaamisesta koituvaa hyötyä itselle ja muille. Päätökset voidaan kirjata ylös esim. vihkoon tai valmiiseen työkirjaan.

Lapsen tueksi kootaan kannustusryhmä, ja mukaan otetaan vielä mielikuvitushahmokin voimaeläimeksi. Takaiskuihinkin varaudutaan.

Lähestymistapa on raikas. Siinä ei mietitä, mitä vikaa lapsessa tai hänen vanhemmmissaan on.

APPSin aukeaa automaattisesti sisällysluetteloon, jossa on kuusi linkkiä:  Ongelmat, opas, esimerkkejä, palaute ja verkkosivu.

Ongelmia on 14, yksi niistä on kiusaaminen. Jos sitä klikkaa saa ohjeita lapsen vahvistamiseen, kiusaamisen estämiseen ja kiusaamiseen puuttumiseen. Kun klikkaa kiusaamiseen puuttuminen,  keinoksi tarjotaa kannustusryhmämenetelmää, joka kuvataan napakasti.

Jos klikkaa opasta, näyttöön tulee neljä uutta linkkiä: Miten pääsen alkuun, Miten tehdään oppimisesta hauskaa, Miten taitoa harjoitellaan ja  Miten vahvistetaan taidon osaamista. Linkkien takana on harkittua Furman-tekstiä.

Jos klikkaa sisällysluettelosta esimerkkejä, näkyviin tulee 10 tarinaa. Yksi niistä kertoo Sara- tytöstä, joka keskeyttää toisten puhetta.

MUKSUOPPI- kirjoja on ilmestynyt jo 20 kielellä,  ja menetelmä on käytössä monissa maissa eri puolilla maailmaa- myös Kiinassa.

Mobiilisovellus on toistaiseksi saatavana vain suomenkielellä, mutta se tulee ilmestymään tämän vuoden aikana myös muilla kielillä. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi sekä Apple- että Android-puhelimille ja -tableteille.

Tanks, BF!

Lisää muksuopista löydät tästäkin blogista allaolevista linkeistä:
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/10/apua-muksuopista-osa-i.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/10/paluu-muksuoppiin-osa-2.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/11/tarjoumista-opetuksessa.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/10/furmania-haastattelemassa.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2012/08/uusi-tehokas-ja-nopea-tapa-puuttuua.html 
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2013/01/muksuoppi-still-going-strong.html
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2014/06/ratkaisu-suomalaisen-koulun-ongelmaan.html 

Pitkäperjantai

Tänään on Pitkä perjantai. Mediaa kiinnostaa ennen muuta, kuinka kauppojen aukiolo toimii.

PITKÄNÄ perjantaina noin 2000 vuotta sitten Jerusalemissa oli muut asiat tärkeitä. Niiden asioiden  muistoksi kaupat pysyivät perjantaina kiinni Suomessa viime vuoteen saakka.

NIIN arvot muuttuvat. Kävin itsekin kaupassa klo 11.

SILTI on hyvä pysähtyä. Vaikka vain muutamaksi minuutiksi. You Tubessa on myös tämä clipsi.

Ei herkille.

https://www.youtube.com/watch?v=o3fdxrV_m9I

Huikeaa pääsiäistä!

JUURI tätä kirjoittaessa muistin kauhukseni,  kuinka  ennen Wanhaan maaliskuu oli tosi tiukkaa aikaa. Rexin kalenterissa oli virkavaaleja, vuoden budjettia, johtokunnan kokousta, seuraavan lukuvuoden hahmottelua, luokkasijoitteluja jne....

NIITÄ ei enää ole eläkeläisen työlistalla, mutta tulee pääsiäistauko nytkin tarpeeseen. Monenmoisella muulla sitä on saanut palautettua mieleen, mitä stressi oikein on.

MAALISKUU on nimittäin ollut melkoista haipakkaa. Yhdessä oppiminen- teosta on puffattu. Luokanopettajan päiväkirjan 2016-17 ilmestymiselle on skoolattu. Atso Vilkkijärven muisteluksia ja Didaktiikka -teosta on väännetty. Erkki Kangasniemen muistelmien uusintapainos on juuri tulossa painosta.

Luennoitukin on: NPDL:sta, opsista, pedagogisesta esteettömyydestä, suomalaisesta rehtoriudesta  ja  pedagogiikan ja tilojen suhteesta. Hotellitkin ovat tulleet tutuiksi tällä kertaa Jyväskylässä ja Turussa.  On reissattu omalla autolla, taksilla ja lentokoneella.

Vaimo on kaiken päälle hoitanut keittiöremonttia, kun minä olen rientänyt kokouksesta toiseen.

MUTTA nyt alkaa viiden päivän loma. Hienoa. Ihanaa. On taas aikaa lukea ja kirjoittaa. Ja viettää aikaa perheen kanssa.

Uuden Auroran kurkihirren kunniaksi

Claudia Auer

EILEN  oli Auroran koulun, neuvolan  ja päiväkodin harjanostajaiset.  Ne ovat nimenomaan juhla työntekijöille. Tässä kertaa mukana oli myös  tavallista enemmän käyttäjien edustajia.  Minäkin. En ole ennen sellaisissa ollutkaan.

OHJELMASSA oli musiikkia, viisi eri puhetta, ruokailua ja pieni show ja sitten esittelykierros talon tiloissa. Komea siitä tulee.

Heti alkuun nähtiin oppilaiden tekemiä videoita omasta koulustaan. Rehtori Ulriika Huima ilmaisi ilonsa siitä, että Auroran väen ei enää kolmen väistövuoden jälkeen tarvitse haistella hometta. Ainakin vielä koulu tuoksui hyvältä.

Espoon Teknisen toimen johtaja Olli Isotalo korosti puheessaan kaupungin investointiohjelman tiukkuutta;  21 miljoonan koulutalohankkeet tulee jatkossakin toteuttaa huolella ja rakennuksista on pidettävä hyvää huolta. Tilaajan puheenvuoron käytti  Espoon Tilapalvelut liikelaitoksen tuore toimitusjohtaja Maija Lehtinen. Hän oli tyytyväinen: hanke on pysynyt sekä aikataulussa että budjetissa. Oppilaat ja opettajat pääsevät aloittamaan koulun uusissa tiloissa elokuussa.
Urakoitsijan NCC Rakennus Oy:n yksikönjohtaja Frej Weurlander oli ylpeä työn jäljestä. Vakavia työtapaturmia ei ollut sattunut.

Raija ja Timo Harjakainen

Kuulimme myös talon arkkitehdin Claudia Auerin uvauksen talosta. Hän piti koulurakennuksen "tavanomaista" arkkitehtuuria sinfoniana, jossa on erilaisia teemoja. Niihin liittyi oleellista vanhojen tammien säilyttäminen. Puheen pääteeksi pidettiin hiljainen hetki tammikuussa poisnukkuneen pääsuunnittelija Niklas Sandåsin kunniaksi.

Käyttäjän puheenvuoron piti aluepäällikkö  Tommi Tuominen. Hän nosti esiin Uuden Auroran toiminta-ajatuksesta sen keskeisiä ideoita ja toivotti Auroran väelle onnea ja menestystä toimintakulttuurin kehitystyöhön uusissa hienoissa tiloissa.

SITTEN syötiin. Tarjolla oli ruisleipiä, hernekeittoa ja mangokakkukahvit.

RUOKAILUN jälkeen paikalle saapui vielä Putouksesta tuttu hahmo: Timo Harjakainen (Aku Hirviniemi), jonka show oli härskiydessäänkin huikean hauska.

TALOSTA tulee oikein hieno.  Oli hienoa myös nähdä Auroran upeaa väkeä.

Suomen Luokanopettajat koolla Turussa

SUOMEN Luokanopettajilta terveisiä. Järjestöllä on kaksipäiväinen kevätkokous Turussa.

Lauantain ohjelma

Eilen tehtiin kaksi merkittävää päätöstä. Vuoden Luokanopettajan valinta julkistettiin: Nimityksen sai turkulainen luokanopettaja Maarit Korhonen. Onneksi olkoon.

Luokanopettajien pitkäaikainen puheenjohtaja Matti Sippola jätti pestin, ja hänen seuraajakseen valittiin niinikään pitkään mukana ollut Marko Jokinen Salosta. Tsemppiä!

Luokanopettajan päiväkirjan uusin painos oli jaossa uunituoreena. Ihan aikataulussa.

JUHLAILLALLINEN oli maukas, ja seura hyvää.  Sain vaihtaa ajatuksia erityisesti entisten puheenjohtajien Seppo Heinosen,  Petri Kääriäisen, Jarmo Salomaan  ja Martti Mäkelän kanssa.

Marko Jokinen ja Matti Sippola

UUSI puheenjohtaja vei sitten porukkansa Turun yöhön mm. hohtokeilaamaan.

Minä ja muutama muukin varttuneempi valitsi vaihtoehtoisen ohjelman, ja meni ajoissa nukkumaan.

Sunnuntain ohjelma

TÄNÄÄN on kokouksen toinen päivä.  Aurinko paistaa Turussa kauniisti. Kevät on selvästi tulossa. Hotelli Cumuluksen aamiainen oli riittävä.

Raimo Hautanen

Aamun Iso uutinen oli, että Luokanopettaja-lehden päätoimittaja vaihtuu. Kolmatta vuotta tehtävää hoitaneen Raimo Hautasen seuraajaksi on valittu  ammattitoimittaja Marja Heikkilä.

TÄMÄN päivän listalla on  sääntömääräisiä asioita.  Tomintasuunnitelmaa tuunattiin ja  mediatiedotetta haudottiin. Jäsenmaksut  päätettiin pitää samoina (normaalivuosi 60 €). Järjestön taloustilanne on vakava. Mutta on se sitä ennenkin ollut. Mediatiedote hyväksyttiin. Siinä esitetään syvä huoli opettajien työhyvinvoinnista.

Päivän tärkein päätös on uuden hallituksen valinta. Paikkoja on kymmenen ja halukkaita 12. Äänestyslippuja jaettiin 20. Jokaisella oli 10 ääntä. Ja ne piti kaikki käyttää.

Hallitukseen valittiin aakkosjärjestyksessä (perässä äänimäärä) : Katja Järvinen 20 , Elina Karjalainen 18, Janne Louhi 17, Reetta Pulli 18,  Piritta Siekkinen 20, Sohvi Sundqvist-Holappa, Anne Turunen 18, Eva-Stina Törnroos 20, Tia Ukkola 17 ja Jenni Värrälä 15.

Varajäseniksi valittiin Elina Hankonen 11, Eija Västinsalo 9. Loput nimettiin tässä kokouksessa,  ja sitten  arvottiin järjestyssijat 3-10: Elina Romppainen, Tero Aho, Marja-Liisa Tuhkanen, Eeva-Heikkinen Kemppinen, Kai Lotvonen, Päivi Lahti-Österberg, Karita Koskinen ja Sirkku Alin.

Kokouksen päätöspuheenvuoron käytti Markku Mäkelä, joka kiitti vallattomien kutsuvieraiden puolesta ja muistutti LO-tarvikkeen merkityksen varainhankinnassa.

HIEMAN oli nostaginen olo. Nyt vielä lounaalle. Näkemiin. 

Pedagogisesti esteetön: Vain elämää varten - oppimisen erikoismessuilla

Vain elämää varten - oppimisen erikoismessut 17.3.2016
Opetusalan ja varhaiskasvatusalan ammattilaisten päivä.
Kumppanuustalo - Hämeenlinna
Kirjastokatu 1, 13100 Hämeenlinna



OHJELMA

• 12.00-12.30 MESSUJEN AVAUS. Tervetuloa, Satu Heinonen KAHEO ry ja Kati Vaari Leijonaemot ry. Avaussanat, Nikke Keskinen, palvelupäällikkö, Hämeenlinnan kaupunki/lasten ja nuorten palvelut
• 12.30-14.00 OSALLISUUTTA ETSIMÄSSÄ - MITEN OSALLISTAA KOULULAISET ARKEENSA? Luennoitsijana palvelupäälikkö Noora Herranen Hämeenlinnan lasten ja nuorten palvelut
• 14.00-14.30 TAUKO - mahdollisuus kahvitteluun ja näytteilleasettelijoiden tuotteisiin tutustumiseen. Luentosalissa esitellään Erityistä vertaisuutta -hanketta ja Meidän luokka toimintaa
• 14.30-16.00 ILMIÖMÄINEN MUUTOS JA OPETTAJUUDEN MUUTOS ILMIÖNÄ. Luennoitsijana KM, opinto-ohjaaja Juha Lahtinen
• 16.00-16.10 TAUKO. Mahdollisuus kahvitteluun ja näytteilleasettelijoiden tuotteisiin tutustumiseen. Luentosalissa esitellään Erityistä vertaisuutta -hanketta ja Meidän luokka toimintaa
• 16.10-16.45 ENSIN KEHO, SITTEN ÄÄNI - ÄÄNENHUOLTO HARJOITUKSIA
• Luennoitsijana Mum, musiikkikasvattaja, laulupedagogi, Folkjam-ohjaaja Marjuska Santala
• 16.45-17.00 MIKÄ IHMEEN KAHEO? Tiedottaja Satu Heinonen, Kanta-Hämeen Erilaiset Oppijat ry
• 17.00-17.15 MESSUJEN PÄÄTÖSSANAT. Kati Vaari Leijonaemot ry
• Iltaluento: 17.30-19.00 Miten koulu muuttuu? Kohti pedagogisesti esteetöntä koulua. Luennoitsijana opetusneuvos, KT Martti Hellström

................ 

PERÄSTÄ taas kuuluu, sanoo torvensoittaja. Kuinka homma lopulta sujui? 

Terveisiä Hämeenlinnasta. Nyt jo kotona. 90 minuutin luentoa pedagogsesti esteettömästä koulusta oli kuuntelemassa kolmisenkymmentä opettajaa ja muuta aikuista.  Pedagoginen esteettömyys osoittautui tärkeillä arvoilla latautuneeksi käsitteeksi. Sali keskusteli aktiivisesti ja puhui viisaasti. Oli hienoa saada vaihtaa ajatuksia.

LUENNON juoni  eteni  aakkosittain. Esim. näitä asioita pohtimalla voimme tunnistaa ja poistaa esteitä jokaisen - ihan jokaisen - oikeudelta löytää omat vahvuutensa ja saada kukoistaa. Täydennetty fb-keskustelun pohjalta.

A = Arviointi!!!!!! On ihan eri juttu kuin arvostelu. Arviointi, joka kohdistuu relevantteihin asioihin.
B =  Boys? Sorretaanko poikia? Sortuvatko pojat?
D = Design for all: ei  yhtä ainoaa ratkaisua kaikille
E = Edellytysten mukaan; Eriyttäminen.
F = Fiksuja kompromisseja
G = Girls? Tytöt saavat hyvät todistukset- mutta kuinka heidän käy työelämässä?
H = Harrastus, joka tuo energiaa, jokaiselle
I = Integraatiosta inkluusioon
J = Johdolla on vastuu esteiden tunnistamisesta ja poistamisesta
K = Kouluympäristön esteettömyys
L = Liikenne sisällä ja ulkona, liikkumisen vapaus
M = Mahdollisuudet kaikille; mahdollisuus valita oma tapa oppia ja antaa näyttäö osaamisesta.
N = Nobody. Ei yhtään oppiasta, joka on toisille ilmaa.

O = Omalla tavalla oppimisen oikeus. Opetussuunnitelmanmukaisuus. Opettajakin voi olla este (puhe jää päälle?)
P = Pedagoginen vapaus ja vahva vastuu
R = Roolien murros. Oppilas oman oppimisensa subjektiksi
S = Suupuolten moninaisuus
T = Tasa-arvo. Tuki. Temperamentin huomiointi.
U = Uskonnollisista syistä eriyttäminen
V = Vahvuudet. Vapaa työjärjestys. Vapaus muodostaa oppimisryhmiä. Välittäminen. Ihan jokaisesta.  Välineet, jotka ovat aina mukana.
Y = Yhteiset tavoitteet. Ymmärrys.

Pedagogisesti esteetön koulu ja stressi

HUOMENNA toinen veto tästä teemasta. Ensimmäinen Seinäjoella meni oikein nätisti. Ainakin lehtien mukaan.

Jostain syystä huominen luento Hämeenlinnassa nostaa kuitenkin pulssia. Otsikko on niin hyvä, että pelkään, etten saa  mahdutettua 60 minuuttiin kaikkea kaikkein  arvokkainta.

STRESSIÄ taitaa lisätä  myös yhtä aikaa työn olla olevat kaksi muuta luentokeikkaa: lauantaiset NPDL-sessiot Salossa ja ensi viikon tosi haastava koulurakennnuksiin liittyvä tunnin luento Vantaalla. Mutta siitähän  sitä laskutetaan:-)

SAIN tänään jotain aikaankin. Kokosin tikulle ison kasan dioja Auroran lapsista ja aikuisista. Timo Takon luokan oppilaat tekevät niistä diaesityksen maanantaiseen Auroran uuden koulurakennuksen harjannostajaisiin.

Vein  tikun koululle tänään, ja vähän kylmi, kun moni oppilas kysyi, muistanko heidän nimensä. No en tietenkään. Noloa tietenkin.

Sparrauspyyntö

VIIKON kuluttua minun pitäisi esittää älykkäitä ajatuksia mm. siitä, mitä 21. vuosisadan pedagogiikka odottaa koulutiloilta.

OLEN tehnyt ihan huolella kotiläksyt, mutta mielelläni ottaisin teemaan sparrausta.

Millaisia tiloja oppimiselle tarvitaan?

Lupaan lähettää oman diaesitykseni kaikille, jotka lähettävät omia ajatuksiaan mailiini marttifi@gmail.com .

Pitkästä aikaa puhumassa rehtoriudesta

MINULLA on ollut etuoikeus  saada yli 25 vuoden aikana kouluttaa hyvin uransa eri vaiheissa olevia rehtoreita. Komeimpia sessioita olivat pitkäkestoiset Opekon ja Palmenian uusien rehtorien ohjelmat ja Palmeniassa vain muutaman kerran toteutettu  Minusta rehtori- ohjelma. Näitä todella monipuolisesti rehtorin työtä pohtivia kursseja oikein kaipaa.

MUTTA kyllä myös pikainterventiot, päivän tai tunnin -parin luentokeikat pitävät pään vireänä.  Tällainen keikka osui mm. eiliseen.

KYSEESSÄ oli kansainvälinen Arachim-seminaari, joka järjestettiin tällä kertaa Helsingissä. Paikalla oli noin 30 eri maista tullut rehtoria, apulaisrehtoria ja opettajaa.  Seminaari kestää about neljä päivää, ja minun osuuteni, luento suomalaisen rehtoriuden erityispiirteistä oli seminaarin ensimmäisenä päivänä heti Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälän jälkeen. Pitkälällä oli komea setti dioaja, joilla avattiin suomalaisen koulutusjärjestelmän erityispiirteitä, joita ovat mm. desentralisaatio, ilmaisuus, luottamus, lyhyet koulupäivät, lähikoulujen arvostaminen, myöhäinen koulunaloitusikä, opettajien akateeminen koulutus, oppilashuolto,  tasa-arvon arvo, testittömyys, tuen eri portaat, umpiperättömyys...

TEEMANI oli siis suomalaisen rehtoriuden erityispiirteet. Olin valmistellut kolme noin 15 minuutin sessiota, joiden välissä oli tarkoitus käydä pöytäkeskustelua- josta nostettaisiin esiin kysymyksiä. Pidin tätä tapaa erityisen tärkeänä, koska luentokieli englanti ei ollut kenellekään osallistujalle äidinkieli. Kysymyksiä tulikin niin paljon, että kolmas sessio täytyi jakaa vain dioina heille mukaan. Oma vika.

ESITYKSENI päämessage oli, että rehtorius on yksi upeimpia mahdollisia uria ja erityisesti se on sitä Suomessa. Esitin kuulijoille rakentamani rehtorin rooleja koulun eri arvokentillä kuvaavan mallin. Rooleja on siinä seitsemän: Pedagoginen johtaja, manageri, liideri, viranomainen, esimies, oma itse ja  neuvottelija.  Rehtorin työn haastavuus syntyy näiden arvokenttien keskinäisestä dynamiikasta.  Rehtorin tärkein tehtävä on löytää kompromisseja, jotka edistäisivät kaikkia arvoja. Jaoimme ajatuksen, että malli sopii muuallekin kuin Suomeen.

Suomalainen rehtorius on kuitenkin myös omanlaisensa. Tiivistin tätä omaleimaisuutta kahdeksaan eri tekijään:

(1) rehtori saa tehdä työtä huippukoulutetun, motivoituneen ja lahjakkaan opettajakunnan ja henkilöstön kanssa. Opettajilla on pedagoginen autonomia. Rehtori ei voi johtaa heitä käskemällä.
(2) rehtorin on oltava koulutukseltaan opettaja, ja suuri osa myös opettaa. Opettava rehtori ei levitoi.
(3) rehtorit valitaan tarkasti. Usein valintaprosessiin kuuluu psykologiset testit.
(4) rehtorilla on mahdollisuus saada uransa eri vaiheissa monenlaista koulutustukea alkaen rehtoriksi valmistavasta koulutuksesta aina mentor-rehtori-ohjelmiin.
(5) rehtorit kuuluvat samaan ay-järjestöön kuin opettajat. OAJ:n puheenjohtaja on entinen rehtori.
(6) rehtorin työtä tukee ja kannattelee kestävät koulutuspoliittiset linjat. Pääsuuntamme ratkaistiin vuonna 1968 - ja olemme yhä sillä raiteella.
(7) haasteena rehtorilla on suomalaisten opettajien työaikajärjestelmä. Opettajalla on 190 + 3 työpäivää. Hänen viikottainen läsnäolovelvoitteensa koululla on oppitunnit (a´60 min)  ja yksi YT-tunti viikossa ( 2 muuta voi itse säädellä). Rehtorin oma kokonaistyöaika on about 1600 tuntia, mutta hänelläkään ei ole virastotyöaikaa.
(8) suomalaisella rehtorilla on aidosti mahdollisuus johtaa, koska kouluilla on paljon pedagogista vapautta. Hyvin toimivissa järjestelyissä myös ns. kokonaisbudjetti luo rehtorille toimintavapautta.

LOPUKSI vielä puffasin seminaariin osallistuneille  Ari Pokan mainiota kirjaa: "TOPCLASS".

MAANANTAINA ja tiistana ryhmä pääsee tutustumaan upeisiin espoolaisiin kouluihin: Koulumestariin, Saunalahteen ja Westendipuistoon.  Heidät viedään kylään myös Microsoftille. Vierailujen jälkeen ohjelmaan kuuluu aina yhteinen kokemusten purku.

Tiistain ohjelmaan mahtuu vielä   professori Kirsi Longan iltaluento.

Lähtöpäivänä keskiviikkona  Helsingin juutalaisen koulun oppilaat ja rehtori tutustuttavat  vieraat koulunsa toimintaan. Seminaarin päättää taas yhteinen purku: Miten vierailu Suomessa on muuttanut minua? Mitä konkreettia vien mukanani? Hyviä kysymyksiä.

Kiitos, Timo Soini!

Kiitos, Timo Soini!

KATSELIN eilen TV-uutisia. Persujen Soini kertoi omilleen, että puolue on osoittanut pystyvänsä olemaan hallituspuolue. Se on tinkimättä - jopa paremmin kuin kaksi muuta puoluetta- toteuttanut hallitusohjelmaa. Oivalsin jotain tosi tärkeää. Monet palaset kolahtivat kohdalleen.

Mainiossa kirjassaan " Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus" (1997. Loisto. Helsinki: WSOY)  Ben Furman kirjoittaa  narratiivisesta puhetavasta.  Ihmisen kannattaa kirjoittaa omasta elämästään sellainen tarina, joka antaa tapahtumille mielekkään ja olosuhteisiin nähden hyväksyttävän, järkevän selityksen. Tuskaa ei ole kärsitty turhaan. Tällainen tarina edistää itsekunnioitusta. Näin muovattu tarina suojaa ja tukee.

Tänä aamuna kello 4.30 - unen ja valveillaolon rajatilassa- oivalsin, mitä professori Hannu Simola eilisessä paneelissa Jyväskylässä itse asiassa sanoi.  Hän  torjui väitteeni siitä, että vaalien jälkeen koulutusleikkauksia vastoin lupauksiaan tehneet poliitikot valehtelevat. Simolan mukaan he eivät valehtele ainakaan tietoisesti,  heillä on vain erilainen ”häkkyrä”, siis erilainen tapa tulkita todellisuuta, toimintaa sitova ajattelumalli kuin toisilla. Simola puhui myös äkillisestä muistinmenetyksestä, joka tapahtuu mm. koulua kehittäville, jotka eivät enää itse opeta. He unohtavat koulun pakottavan arjen, häkkyrän, joka on selvä niille, jotka opettavat.

Muistin myös, kuinka Simola useaan otteeseen keskustelussa korosti, että koulun eri osapuolilla: oppilailla, opettajilla, vanhemmilla, rehtoreilla, hallinnolla, poliitikoilla  ja tutkijoilla on kaikilla oma ”häkkyränsä”. Kukin on siis oman situaationsa ”vanki”.  Simola ei ollut lainkaan varma, että tutkijan tulkinta todellisuudesta on parempi kuin muiden.

Juuri siksi tarvitaan dialogia.  Nöyrän keskusteluotteen vastakohtana on valtapeli, jossa yksi näkemys kuvataan ainoaksi mahdolliseksi ja välttämättömäksi. Muutosta runnovan  keskeinen keino on mm. uudistaa kieli, jolla ilmiöstä puhutaan.

Dialogissa yksi osapuoli ei pyri dominoimaan muita. Siinä ei pyritä ratkaisemaan, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Dialogissa pyritään etsimään yhteistä, syvempää ymmärrystä (vrt. Habermasin kommunikatiivisuus vs. strategisuus) esimerkiksi siitä, mihin suuntaan koulua tulisi kehittää. Upeinta olisi, että se suunta sopisi kaikkien ”häkkyröihin” ja kaikkien tarinat saisivat onnellisen lopun.

YHTEISTOIMINNALLINEN oppiminen ymmärretään usein yhdeksi  hauskaksi menetelmäksi. Itse asiassa se on paljon syvempi juttu. Jos kaikki yhteistoiminnallisuuden ”vaikuttavat lääkeaineet” ovat kohdallaan, yhteistoiminnallisesti  tapahtuva koulun kehittäminen on juuri dialogista. Kaikki mukana olevat tahot kohtaavat toisensa kasvokkain.  He kunnioittavat itseään, toisiaan ja erilaisuuttaan. He ymmärtävät  itsekin vähitellen yhä paremmin omaa ”häkkyräänsä”, siis sitä tarinaa, johon he ovat sidoksissa ja jolla he myös tekevät itselleen ja toisille toimintansa mielekkääksi. He  avaavat (= opettavat) sitä toisille.  Itseltä selvään avautuu  dialogissa uusia näkökulmia. Jokainen sitoutuu keskustelussa tekemään oman osuutensa: avaamaan näkemystään  ja näin auttamaan myös toisia. Ja koko keskustelun ajan prosessia  reflektoidaan, edistymistä arvioidaan ja linjauksia tarkistetaan. Tämä edellyttää taitoa rakentaa ja ylläpitää turvallisia keskustelufoorumeita.

Ajattelen monista asioista eri lailla kuin Timo Soini. Tuo eilinen tv-uutispätkä antoi minulle kuitenkin täyden syyn kiittää häntä. Soini konkretisoi  Furmanin idean tarinasta, jonka avulla  kärsitty tuska (tässä tapauksessa kannatuksen romahdus) selitetään itsekunnioitusta nostavalla tavalla. Sen avulla jaksaa.

Tukistin itseäni ja palautin taas kerran mieleeni, että se, että ihmiset ajattelevat toisin (kuin minä), ei tarkoita että he ovat väärässä. Jokainen on sidoksissa kontekstiinsa ja perustelee sen niin, että se,  mitä  hän tekee, tai mitä hänelle on sattunut, sopii tapahtuneen mielekkästi selittävään tarinaan.

Ihmiset eivät ole pahoja tai hyviä, he vain tulkitsevat tilanteet eri tavoin, kuten Pauli Juuti on kirjoittanut. 

Suomalainen koulutusihme- katoavaa kansanperinnettä?

TERVEISIÄ Jyväskylässä  kirjamessuilta. Timo Forss haastatteli Canth-lavan paneelissa tunnin ajan kolmea kirjantekijää: istumajärjestyksessä Hannu Simola, Martti Hellström ja Ari Pokka.  Teemana oli suomalainen koulutusihme-  katoavaa kansanperinnettä?

ALUKSI jokainen panelisti esitteli  10 minuutin ajan  omaa kirjaansa. Hannu Simola kertoi oman kirjansa syntyprosessista ja luki "vanhan koulukunnan miehenä" muiden antamaa, positiivista  palautetta. Ettei tarvinnut itseä kehua.

Minä ilmoittauduin Simolan faniksi (Ari Pokan kirjaa en ole vielä lukenu), ja esittelin sitten ylpeänä myös  Yhdessä oppiminen- teoksen tekijöitä ja tarkoitusperiä:
- Kirjassa nousee esiin huoli, ettei suomalaisella koululla ole visiota, eikä koulun kehittämistä johda kukaan. Siksi halusimme tarjota  keskustelun pohjaksi yhden vision ja myös keinot sen toteuttamiseksi yhteistoiminnallisen mallin pohjata, kerroin.

Kolmantena Ari Pokka kertoi oman kirjansa taustoista. Maailman rehtoriyhdistyksen puheenjohtajana häntä oli pyydetty  kirjoittamaan kirja  Suomesta ideoita hakeville rehtoreille. Teos: "Huippuluokka. Miten suomalaista koulua johdetaan" on käännetty englanniksi ja parhaillaan neuvotellaan sen kääntämisestä mm. ukrainan ja kiinan kielille.

Forss avasi sitten varsinaisen keskustelun kysymällä, mikä tuo suomalainen koulutusihme on. Miksi se on ihme?
- Ihme on se, että teemme muiden mielestä kaiken väärin, väitin.  Meillä ei ole testejä, ei tarkastajia, ei koulujen välistä kilpailua, eikä opettajille bonuksia oppimistuloksista. Meillä opettajilla ja kouluilla on vapautta, rahaa "tuhlataan" koululounaaseen, tukitoimiin ja mm. oppilashuoltoon. Vaikka teemme kaiken väärin, silti saamme mm. Pisassa hienoja tuloksia.

Ari Pokka laajensi ihmettä koskemaan  peruskoulun lisäksi koko suomalaisen yhteiskunnan kehitystä.
- Samaan aikaan kuin peruskoulu maahan luotiin terveydenhoitojärjestelmää ja hyvinvointivaltiota. Ihme on näin olemukseltaan yhteiskunnallinen.

SIMOLA  piti ihmeenä sitä, että suomalaisen koulutuspolitiikan aivan keskeiset piirteet ovat itse asiassa syntyneet vahingossa.
- Kukaan ei tarkoittanut,  kun tutkintoja oltiin uudistamassa yliopistolla, että  luokanopettajien koulutus muuttuisi oikeaksi maisteritutkinnoksi. Niin vain kävi. Myös opettajien, koulujen ja kuntien autonomia laajeni vahingossa aiottua suuremmaksi, kun 1990-luvun lamassa oli pakko leikata menoja, ja kiusalliset päätökset haluttiin siirtää paikallisesti tehtäviksi.

SIITÄ olimme kaikki yhtä mieltä, että suomalainen koulu on erilainen. Hannu Simola  nosti suomalaisen koulun erityisyydestä esiin kolme tekijää:
- Suomalaisille on tyypillistä koulutususko. Suomalainen uskoo pääsevänsä koulutuksen  avulla siisteihin sisätöihin. Suomalaisilla opettajilla on korkea status: maisteritutkinto. Se antaa uskottavuutta. Suomessa vallitsee luottamus, joka mahdollistaa laajan autonomia. Valitettavasti nämäkin ovat nyt rapautumassa- ehkä statusta lukuunottamatta.

Toimittaja Forssia kiinnosti myös kysymys, miksi suomalaiskoulut eivät näytä muuttuvan. Minä tuputin nopeimpana oman  vastaukseni:
- Omassa väitöskirjassani tutkin koulujen omien kehittämishankkeiden onnistumista, kerroin. Empiirinen aineisto osoitti, että muutos, jota johdetaan väärällä otteella, ei onnistu. Väärä muutosote tarkoittaa mm. sitä, että muutos tuodaan ylhäältä alas, asianosaisia ei oteta mukaan, eikä muutosta resurssoida kunnolla. (ks. tarkemmin: http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/kay/sovel/vk/hellstrom/ )

Simola nosti esiin dialogin tärkeyden muutoksissa.
- Koulussa on kahdeksan eri ryhmää, joilla kullakin on omat odotuksensa kouluun: lapset, vanhemmat, opettajat, rehtorit, viranomaiset, poliitikot ja tutkijat.

ITSE kysyinkin, mikä tappaa muutokset. Miksi niin monet reippasti kehittymään  lähteneet koulut neutralisoidaan? Ilola? Hakala? Kurkela?...
- Imperiumi tekee vastaiskun, väitin.

Simola ei uskonut väitettäni. Hänen mukaansa muutokset myös kaatuvat koulun arkeen, jota ne, jotka eivät itse opeta, eivät tunnista eivätkä tunnusta.
- Koululla on omat lakinsa: joukkomuotoisuus, pakollisuus ja tutkintovelvoite. Tai hieman toisin: koulun tilan, ajan ja rituaalien järjestelmä. Pedagogiikka ei riitä aikaansaamaan muutosta. Jonkin aikaa jokin karismaattinen rehtori saattaa pitää muutosta hengissä, mutta sitten koulun arki polttaa hänet loppuun.

Keskustelun viimeinen teema koski suomalaisen koulutuksen ja opetuksen tulevaisuutta. Kaikki me kolme suhtautuiduimme  hyvin kriittisesti hallituksen leikkauspolitiikkaan - joka ei ole vain tämän nykyisen hallituksen ansioita. Ja myös ns. valheen kulttuuriin.
- Takana on pitkä korpitaival. Tällä hetkellä ainoa voima, joka vie koulua jonnekin,  on talous, Ari Pokka sanoi. Koulu ei kehity. Se vain reagoi. Rehtori yrittää minimoida vahingot - ei maksimoida voittoja.

Kuinka kääntää kehitys uuteen nousuun? Ari Pokka tavoitteli koulua, joka kunnioittaa oppilaita ja samalla vaatii.
- Olisi hienoa, jos tähän saisi  myös järjestelmältä  tukea.

Hannu Simola nyökkäili. Viime minuuteilla hän halusi olla vielä ilonpilaaja.
- En  usko  visioiden auttava. Sain yo-lahjaksi sivistyssanakirjan. Sen mukaan visio on harhakuva. (Hmm. kirjassaan Simiola kuitenkin esittää sellaisen: syventymisen koulun).
- Riittävän hyvä koulu riittää. Tarvitaan oppilaiden kunnioitusta ja  vaatimista.  Ei tavoitella ihmeellisyyksiä.  Mennään pienin askelin oikeaan suuntaan.
- Ei ole järkevää tavoitella huippukoulua. Tavoitteena tulisi olla ihan tavalliset paikalliset koulut (Ari Pokka nyökkäili). Ja keinoksi tarvitaan  dialogi eri tahojen "häkkyröiden" (viitekehysten) kanssa.

YLEISÖÄ oli paikalla, ei hirvittävästi, mutta kuitenkin. Ihan tuttujakin, kuten Värrin Kyösti ja Hoikkalan Tommi. Positiivista palautettakin tuli. Ja lopuksi signeerattiin kirjoja.

ENEMMÄN esillä olleista kirjoista ks. http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2016/03/lauantaina-kirjamessuille-jyvaskylaan.html

Upeaa Auroran päivää!

HUOMENNA lauantaina 12.3. Auroran koulu järjestää  jälleen kerran Aurora Karamzinin kunniaksi Auroran päivän tempauksen.

Aurorapäivä on Auroran koulun henkilökunnan, luokkatoimikuntien ja Auroran Koti ja Koulu ry:n yhdessä järjestämä puuhapäivä koulun oppilaille ja heidän perheilleen. Tapahtumassa on monenlaisia toimintapisteitä, joita oppilaat kiertävät päivän aikana omatoimisesti.  Osa toimintapisteistä on maksuttomia, osa maksullisia. Lisäksi on kaupan suolaista sekä makeaa syömistä.

Aurorapäivä on Auroran Koti ja Koulu ry:n merkittävin varainhankintamuoto ja tuotto käytetään koko koulun oppilaiden hyväksi ja iloksi vuoden aikana.

Tempaus järjestettiin ensimmäisen kerran jo 1980-luvulla. Sen ideoivat nyt jo poisnukkuneet rehtori  Raita Karvinen ja emäntä Ilse Sundelin. 1990-luvun alussa tapahtuma herätettiin  henkiin, ja se on noista ajoista lähtien järjestetty joka vuosi.

VUONNA   2015 ja jälleen nyt tapahtuma on järjestetty Järvenperän koulun pihalla ja siellä olevissa Auroran parakeissa.

WANHA Martti- rehtori ei nyt pääse ostamaan perinteisiä neljää grillimakkaraa, mutta toivottaa kaikille mitä upeinta kevättalven päivää!   Ottakaa mukaan hyvä mieli ja paksu lompakko. Huikeaa ajatella, että jo vuoden kuluttua Auroran päivä palaa taas Lippajärvelle.

Uuden Auroran harjannostajaiset

TULIPA mieluinen kutsu. Tottakai tuonne mennään, kun on  luvassa paitsi hyvää seuraa, myös ruokaa ja oikein viihdettäkin.

HIENOA, että ollaan näin pitkällä ja aikataulussa. Wanhan Auroran purku alkoi syksyllä 2014.  Ja uusi on valmis syksyllä 2016.




AURORAN KOULU, NEUVOLA JA PÄIVÄKOTI
HARJANNOSTAJAISET
Ma 21.3.2016, klo 12.00 – 13.30

OHJELMA

• Tervetulomusiikkia 
• Tervetuliaissanat; Espoon Teknisen toimen johtaja Olli Isotalo
• Tilaajan puheenvuoro; Espoon Tilapalvelut liikelaitoksen tj. Maija Lehtinen
• Urakoitsijan puheenvuoro; NCC Rakennus Oy , Yksikönjohtaja Frej Weurlander 
• Käyttäjän puheenvuoro; Espoon Opetustoimen johtaja Kaisu M Toivonen
• Ruokailu 
• Kahvi ja  jälkiruoka
• SUPERSTAR-SHOW: Stand-up koomikko Timo Harjakainen

Lauantaina kirjamessuille Jyväskylään

ENSI lauantaina Jyväskylässä on kirjamessut, ja minulla on ilo ja kunnia edustaa siellä  "Yhdessä oppiminen"-kirjan tekijöitä. Muulle ryhmälle aikataulu ei sopinut. Kello 12.30   käynnistyy Paviljongin Canth-lavalla paneeli, joka on osa Tiedon jano-tapahtumaa. Tapahtumalla halutaan edistää suomalaista tietokirjallisuutta.  Näin sitä mainostetaan:

TIEDON JANO-PANEELI. SUOMALAINEN KOULUTUSIHME – KATOAVAA KANSANPERINNETTÄ?
Keskustelu suomalaisen koulutuksen ja opetuksen tulevaisuudesta käy kiivaana. Viimeksi siitä huolestui entinen opetusministeri Krista Kiuru. Tiedon janon paneelissa keskustellaan suomalaisen koulutusihmeen synnystä ja siitä, mitä nyt on tapahtumassa. Mitä asiantuntjat sanovat hallituksen leikkauspolitiikasta? Mitä mahdollisuuksia Suomella on? Mukana keskustelemassa kolme koulutuksen asiantuntija

PANEELISSA on kolme vierasta: koulutussosiologian ja -politiikan professori Hannu Simola, kasvatustieteen tohtori ja opetusneuvos Martti Hellström sekä  maailman rehtorijärjestön puheenjohtaja, Schildtin lukion rehtori Ari Pokka. Haastattelijana on kokenut radiotoimittaja Timo Forss.

Paneelin juoni menee niin, että jokainen panelisti esittelee  aluksi lyhyesti, muutamassa minuutissa oman kirjansa.

Minä siis esittelen teoksen: Martti Hellström, Peter Johnson, Asko Leppilampi ja  Pasi Sahlberg: "Yhdessä oppiminen- yhteistoiminnallisuuden käytäntö ja periaatteet.  Näin kustantaja sitä markkinoi:

" Yhteistoiminnallisessa oppimisessa työskennellään pienryhmissä. Opettaja innostaa ja ohjaa, ja oppiessa syntyy sosiaalisia taitoja, oppimisen iloa ja positiivista yhteisöllisyyden tunnetta. 

Yhdessä oppiminen on ajankohtainen, 2020-luvulle päivitetty teos yhteistoiminnallisuudesta, sen perusteista ja menetelmistä. Vuoden 2016 opetussuunnitelman myötä peruskouluille ja lukioille tarjoutuu mahdollisuus uudistua. 

Kirjan voi lukea itsenäisesti tai sitä voi käyttää yhteistoiminnallisen oppimisen tapaan. Kirja soveltuu opettajille ja opetuksesta päättäville kaikilla hallinnon ja politiikan tasoilla."

Lisää kuvateksti

HANNU Simolan teos on "PISA. Koulutusihmeen paradoksit". Teosta on esitelty tässä blogissa kolmessa lastussa.  Näin sitä  kustantaja markkinoi:

" Miten suomalainen koulu on voinut pärjätä, vaikka se tekee kaiken vasten valtavirran oppeja? Koulutusihmeen paradoksit kokoaa yhteen kasvatussosiologian professori Hannu Simolan keskeisimpiä kirjoituksia koulutuksesta viime vuosikymmenen ajalta.  

Simola on Suomen kansainvälisesti arvostetuimpia koulutustutkijoita. Koulutusihmeen paradoksit avaa uudenlaisen kriittisen mutta samalla realistisen näköalan koulutuksen kehittämiseen.  

Simola keskittyy esseissään ennen kaikkea suomalaisen koulutuspolitiikkaan ja sen historialliseen kehkeytymiseen. Opettajan, tutkijan ja tinkimättömän ajattelijan auktoriteetilla hän pohtii koulun kehittämisen vaikeutta, markkinaliberalistisen koulutuspolitiikan vaikutuksia sekä Suomen PISA-menestyksen syitä. Miten suomalainen koulu on voinut pärjätä, vaikka se tekee kaiken vasten valtavirran oppeja?
Simolan teksteissä on vahva tieteellinen ja teoreettinen pohja, mutta silti hän päätyy usein käytännöllisiin, vallitsevia totuuksia kyseenalaistaviin johtopäätöksiin. Teos onkin eräänlainen koulutuspoliittisen toisinajattelun käsikirja. "

ARI Pokka on kirjoittanut kirjan "TOP. Finnish School Leadership and Management". Teosta esitellään netissä näin:

"The excellent Finnish education system made world famous by PISA (Program for International Student Assessment) is not based on fierce competition but the competent teachers and outstanding teacher’s kits. The story of Finnish education is a story about growth, development and wellbeing of children and young people. Finnish teachers are regarded as exceptionally competent professionals who teach efficiently and never forget the goals of education. Trust and low hierarchy are the strengths of Finnish school as well as competent teachers and a high-grade pedagogical leadership. The Finnish school respects and supports children and young people in the best possible way since everyone at school is highly committed and see their work as a national duty. The Finnish educational policy promotes harmony and excellent cooperation between schools, educational authorities and administrators. Developing the school as an ecosystem has been a key success enabler in the Finnish education. This involves placing the student at the heart of the operation governed by a set of complementary processes that create energy and maintain balance. 

The role of the principal is key to enabling how this ecosystem enables students and teachers to live and work on a daily basis. The health of the ecosystem is fundamental for students to achieve the highest possible academic standards, alongside enhanced
personal wellbeing. 

This personal and practical book is for aspiring and experienced educators. Through these pages we can look closely at how the Finnish educational successes are achieved in practice, and consider adapting ideas to enable schools in other countries to become even more successful. This book tells you how the Finnish school works."

LYHYIDEN kirjapuffien jälkeen  käydään sitteen keskustelua  suomalaisesta koulutusihmeestä, sen perusteista ja synnyn syistä (opettajien ammattitaito, koulujen autonomia, yhteistyön merkitys, kilpailun vähäisyys, mikromanageerauksen puuttuminen yms.). Esiin noussevat myös  uudet  opetusmenetelmät,  kokeilukulttuuri, tulevaisuus ja  leikkausten  vaikutuksesta.

OPS-luennot toviksi naftaliiniin

EILEN sain viritellä yhden ison vantaalaiskoulun väkeä opetussuunnitelma-uudistuksen mahdollisuuksiin. Pitkä turnee tällä teemalla päättyy nyt ainakin kuukaudeksi.

MATKA on ollut mukava ja erityisesti omaa ajattelua kehittävä.  Aluksi minua kiinnosti erityisesti opettajan ja oppilaan pedagoginen  rooli, sitten menetelmien ja toimintakultttuurin kehitys, muutosteema laajemmin opetussuunnitelman eri elementeissä-  ja viimeisillä luentokerroilla mausteeksi löytyi myös uudistuksen tarkastelu kasvatussosiologisesta tirkistyskulmasta.

MYÖS palaute on ollut ystävällistä. Kokonaiskuvan hahmottaminen kerralla monisatasivuisesta perustekstistä voi sittenkin olla fiksumpi tapa kuin moneen eri osaan jaettu kouluttautuminen? Ihanneaika noin 130 dian hahmottamiseen olisi varmaan minimissään puolikasveso siis  180 minuuttia ja optimi olisi kokoveso- jolloin ehtisi kunnolla käyttää toiminnallisia työtapoja.

KIITOS tässä vaiheessa oppimiskumppaneille  Espoossa, Hauholla, Helsingissä (OKL), Hämeenlinnassa, Iisalmessa, Janakkalassa, Jyväskylässä, Kokkolassa,  Kuopiossa, Lapualla, Nivalassa, Vantaalla, Oulussa, Pyhäjärvellä, Rovaniemellä ja Tammisaaressa. Unohdinkohan jonkin kunnan?