Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, marraskuuta 26, 2007

Paluu arkeen

VIIME viikko oli juoksua maailmalla. Juoksuista tulee aina lasku. Sen on oppinut.

PÖYDÄLLÄ odotti iso nippu selvitettäviä asioita. Erään luokan pikkujouluissa yhden perheen auto oli peruutettu toisen päälle. Tapauksen silminnähneet vanhemmat pyytävät nyt opettajaa hoitamaan asiaa. Perjantaina erään harvinaisen katsomusryhmän tunnilla opettaja ja oppilaat olivat ajautuneet konfliktin. Yhdessä luokassa kattolamppu oli särkynyt. Joku opettaa oli unohtanut kertoa kokeesta. Vanhemmat olivat vihaisia. Erään toisesta koulusta tulevan oppilaan siirto erityisluokalle oli ohjeistettu sekavasti, ja huoltaja oli nyt valittanut kohtelusta kaikille mahdollisille tahoille aina opetushallitusta myöten. Oma esimieheni pyysi minulta selvitystä...Annoin ja saimme synninpäästön. Yksi oppilas ei ole saanut tarpeeksi koulunkäyntiavustuspalvelua Siihen on löydettävä "syyllinen". Edessä oleva juhlasuma huimaa opettajia. Ja kaiken päälle henkilökuntaa iskee kaikenlaiset flunssat. Yökoulun jälkeen joku ei ole muistanut panna kaikkia tavaroita paikalleen, ja joku toinen polttaa päreensä. Ja viikonlopun jäljiltä lapset ovat levottomia.

HIENO AIKA laittaa vanhemmille tyytyväisyyskysely :-)




VAKAVASTI. Arki on pieniä asioita, jotka on hoidettava. Suolaa ja sokeria. Samalla kun esittelee koulua hymysuin vieraille. Tänään rakensimme radan toisen kerran Valkealan koulun opettajille. Ryhmäintegraatio>sinikarhut>SixMix>Oliver Twist>TIP. He näyttivät tulevan ihan toisenlaisesta maailmasta, rauhallisemmasta ja tempoltaan hitaammasta.

Ei kommentteja: