Lasten osallistamisesta

KUVA: Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sivisti seminaarilaisia faktatiedoilla. Lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja hänen mielipiteensä tulee ottaa huomioon.

MANNERHEIMIN lastensuojeluliitto oli järjestänyt Kansallismuseon auditorioon "Lapsen oikeuksien päivän seminaarin", jonka paneliin minut oli pyydetty. Teemana on lasten osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet koulussa, kotona ja harrastuksissa. Kuulijoille tehtiin selväksi, että nämä asiat eivät ole riippuvaisia aikuisten hyväntahtisuudesta, vaan niillä on vankka ja velvoittava säädöspohja. Se ulottuu kansainvälisistä sopimuksista Suomen omaan perustuslakiin. Nykytilannetta kuvattiin sellaiseksi, että säännökset ovat kunnossa: eniten tekemistä on käytännön toimintakulttuurissa. Kuinka muuttaa aikuisten asenteita niin että lapsille olisi aikaa ja heitä arvostettaisiin.

KONKREETTEJA ja monelle tuttuja osallisuutta edistäviä toimintamuotoja ovat oppilaskunnat ja mm tukioppilastoiminta "tukarit". Pieniä mukavia kikkoja olisivat myös aloitelaatikot, oleskelutilat, äänestykset, vertaissovittelu, koululehden tekeminen ja esim, keskustelupalsta koulun nettisivuilla. Kaikkiaan kouluissa tulisi kuulla vielä enemmän lasten ääntä.

MIELENKIINTOISTA oli kuulla, kuinka osallisuusoikeus arjessa toteutuu. Kansainvälisessä Civic-mittauksessa suomalaiskoululaiset tulevat kouluissa kuulluiksi keskiarvoa selvästi vähemmän- ja lisksi suomalaisnuorilla on hyvin kieltein suhtautuminen vaikuttamiseen. Jonkun tutkijan mukaan suomalaiskoululaisilla on syrjäytyvien nuoren asenteet.

Suomalaisten selvitysten mukaan puolet yläkoululaiset ja 40 % lukiolaisista kokee, etteivät he pysty vaikuttamaan koulussa. Alakoululaisten osalta osallisuus toteutuu vielä huonommin kuin vanhempien oppilaitten osalta. Kaikkiaan lapsi kuullaan paremmin harrastuksissa ja kotona kuin koulussa. Lasten mukaan koulussa voidaan vaikuttaa lähinnä koulu- ja luokkahenkeen ja kaveruussuhteisiin. Ja toisaalta juhliin ja teemapäiviin. Lapsia harmittaa, että jos heitä kuullaan, asiat eivät kuitenkaan parane. Yksi tärkeimmistä ongelmista, jonka myös Ressun tukkarit nosivat esiin oli koulukiusaaminen.

Hiukan minua yllätti kuulla, mihin lapset haluavat vaikuttaa. Meille kerrotiiin, että nuoret näkevät arjen erilailla kuin aikuiset. Silti oli ylltys, että nuorista tärkeimpiä asioita, olivat kouluruoka ja koulun viihtyvyys (esim viherkasvit). Paneelissa minun olikin ihan pakko avautua ja kertoa, kuinka väärin olen asiat ymmrtänyt. Minä kun olen tyhmyyksissäni luullut, että lasten pitäisi saada osallistua omaan opetukseensa.

TOINEN asia, josta minule tuli pakottava tarve avautua, oli keskustelua hallinnut tapa tarkastella osallisuutta vain yhteiskunnallisen aktiiisuuden tavoitteen kautta Nostin itse esiin yhteisöön kuulumisen tärkeyden, joka syntyy, kun opettajat ja oppilat tekevät yhdessä merkityksellisiä asioita. Vaikka nyt koko koulun näytelmää. Ja kuinka lasten osallisuutta lähestytään aikuisten osallistamistapojen kautta. Lapsen pitäisi saada olla lapsi ja suojassa aikuisten maalmalta. Lapsen osallisuus on osallisuutta omaan yhteisöön ja omaan elämään.

Joka tapauksessa yhdyin seminaarin pääjuoneen. Lapsia tulee osallistaa. Mutta lapsenkokoisesti. Osallstaminen voimaannutta rakentaa hyvivointia ja kiinnittää yhteisöön. Ja osallistamisen keinot saavat olla myös hauskoja. Osallisuuden vastakohta on osattomuus ja syrjytyminen.