ESPOON REHTORIT pohtivat torstaina 8.11. kokopäivän seminaarissaan, kuinka koulu parhaiten vastaisi 21. vuosisadan haasteisiin. Opetuspäällikömme Ilpo Salonen vietteli porukkaa pohtimaan, miten koulun pitäisi muuttua, jotta se vastaisi yhteiskunnassa ja erityisesti oppilaissa tapahtuneisiin muutoksiin. Katsoimme clipsejä, ja pohdimme niissä heitettyjä haasteita pienryhmissä. Ryhmäkeskustelut briefattiin sitten akvaarioissa. Päivän päätteeksi kukin sai lopuksi läksyn vetää päivän anti yhteen ja kirjoittaa lyhyt essee teemasta: "Miten koulun tulee muuttua?" Tässä minun aihioni, versio 1.1 ( täydennetty 11.11.2007)
ONKO MAAILMA MUUTTUNUT?
Oma ryhmäni totesi muutoksen rajuksi. Elämme tänään globaalissa maailmassa, jonka johtava arvo on valitettavasti raha. Media ja osakekurssit vievät, pienet ihmiset vikisevät. Teknologian kehitys auttaa toki pelastamaan ihmisiä kuolemalta ja parantaa sairauksllta, mutta kehityksen hyödyntämisen päävirtana on rahanteko. Perinteiset humanistiset arvot ja sivistys ohjaavat yhä vähemmän ratkaisuja.
Olimme yhtä mieltä, että koulun tehtävä ei saa olla vain sopeuttaa lapsia maailmaan, vaan aktiivisesti ja kriittisesti osallistua yhteisen tulevaisuuden rakentamiseen. Koulusta tulkoon sivistyksen puolustuksen vaikka viimeinen bunkkeri.
OVATKO LAPSET MUUTTUNEET?
Tässä uudessa maailmassa lapsilla on paljon ns. tietoa, mutta vähemmän viisautta. He ovat avoimia, mutta usein jo pieninä aikuisia. He kasvavat keskenään, mutta eivät ole itsenäisiä. He eivät saa elää lapsuuttaan läpi, vaan heidät imetään nuorten markkinamaailmaan. Lapsuus on lyhentynyt ja ohentunut. Onko leikkien maailma kokonaan kuollut vai onko se kuolettunut teknisiksi videopeleiksi? Lapsen perustarpeet eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Teho- ja viihdemaailma on muuttanut lasten kasvuympäristön niin, että merkittävä osa lasten kriittisistä tarpeista tyydyttyy vain ohuesti. Tietovyöry ja kaikki aikuisten salaisuudet paljastava mediamaailma kuumentaa - ei kypsytä- lasten päät.
Lasten ja nuorten maailma on muuttunut paradoksaalisesti. Toisaalta he eivät saa rakentavaa roolia yhteiskunnassa 15-vuotaina, kuten 100 vuotta sitten, vaan heitä pidetään yhä pitempään kotona ja koulussa. Kun heille ei ole tilaa oikeassa maailmassa, nuoret rakentavat itselleen oman. 2000-luvulla se on digitaalinen ja virtuaalinen maailma, johon aikuisilla ei ole pääsyä. Lapset täyttävät siellä ihmisen nälkäänsä virtuaalisilla suhteilla netissä pyrörivien tuntemattomien ihmisten kanssa.
Sähköistyvä maailma on muuttanut lasten aivoja ja oppimistapoja. He oppivat itselleen tärkeitä asioita toisiltaan, matkien ja kysellen vinkkejä, kokeillen. Heitä viehättää pelimäinen,viihdyttävä oppimisympäristö, jossa voi oppia mutkikkaita asioita kerralla kokemuksellisesti. New Millenium Learners- heimo osaa tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Mutta ei mitään kovin pitkän. Tämä polvi ei kestä syvän oppimisen vaatimaa epämukavuutta ja kipua.
Koulun tehtävä on ottaa opetuksessa huomioon se, millaisia lapset ovat. Se on lähtökohta, mutta lasten suppea oppimistapa ei saa jäädä ainoaksi tavaksi, jolla heitä ohjataan opiskelemaan.
MILLAINEN TULISI OLLA KOULUN KASVATUSPÄÄMÄÄRÄN?
(1) Lapsen tulee saada kasvaa ihmiseksi, omaksi itsekseen. Tältä osin koulun päämäärää voisi kuvata ehjän, omaleimaisen persooonan, minän kasvun tukemiseksi. Lapsen on vähitelleen opittava löytämään vastaus kysymyksiin, kuka minä olen, mitä minä osaa, mitä minä tahdon. MIten eletään hyvä elämä? Omale elämälle tulisi löytää mieli. Siihen tarvitaan satuja, tarinoita, aikaa, rauhaa, turvallista yhteisöä jne. Arvot muodostavat minän kasvun vahvan alustan. Kasvatuspäämäärä olisi näin ensimmäisen POPS-luonnoksen mukaan kulttuuri-ihminen.
(2) Lapsen tulisi oppia tunnistaaan, miten se maailma, jossa hän elää, toimii. Tähän tarvitaan orientoivien aineiden lapsia sytyttävää opetusta. Tältä osin koulun kasvatuspäämäärää voisi kuvata laajaksi yleistiedoksi, yleissivistykseksi. Maailmaa tulisi tutkia myös holististesti.
(3) Lapsen tulisi saada kapasiteetti, taidot, joilla hän löytää oman rakentavansa paikkansa tulevaisuuden a) yhteisössään ja b) yhteiskunnassa. Yhteisölliset taidot ovat lähimmäisen, perheenjäsenen taitoja. Niiden avulla rakennetaan ja säilytetään suhteet itselle tärkeisiin ihmisiin. Yhteiskunnalliset taidot voi jakaa työelämässä ja demokraattisessa päätöksenteossa tarvttaviin taitoihin. Työelämässä tarvitaan työosaamista. Yhteiskunnassa tartaan osallistumistaitoja. Tarvitsemme taitoa menestyä ja taitoa selvitä. Taitoa tuottaa toisille iloa ja hyötyä. Tällaisia taitojan ovat mm. kyky hankkia uutta osaamista, kyky tehdä työtä yhdessä, kyky liittyä toisiin, kyky johtaa itseään, yrittää, käyttää mediaa, hallita vaikuttamisen keinot, selvitä muutostilanteissa jne. Koulutusmateriaalissa tarjottiin kasvatuspäämääräksi adaptivista asiantuntijuutta, joustavan, ympäristön huomioivan luovuuden ja vahvan taitamisen yhdistelmää. Se kuvaa hyvin tätä kolmatta kasvun osa-aluetta.
MITEN KOULU JA OPETUS TULISI JÄRJESTÄÄ?
Lapset tarvitsevat myös tulevaisuudessa vahvat perustaidot ja vakiintuneiden oppiaineiden käsitemaailman perushahmon. He tarvitsevat myös mahdollisuuksia ilmaista itseään ja käydä keskustelua arvokkaista asioista
Tämä tarkoittaa
1. tarvitsemme oppiaineita ja niille tuntijaon. Taito- ja taideaineiden ja valinnaisuuden osuutta tulee lisätä. Aineopetuksta kokoamaan tarvitaa eheyttävää toimintaa. Nykyiset aihekokonaisuudet eivät ehkä ole riittävän houkuttelevia
2 arvokeskusteluulle tarvittaisii yhteinen katsomustunti nykisten monien katsomusaineiden sijaan ( mm Soinisen esittämän idean toisti jälleen Terho Pursiainen 10.11.
Myös opetukseen tarvitaan ravistelua. Opetusmenetelmien tulisi olla monipuolisia. Yhteistoiminnallinen oppiminen lisää mahdollisuuksia vuoovaikutukseen ja sitouttaa vastuuseen. Osaamista tulisi voida hankkia eri tavoin, formaalin opiskelun rinnalla mm. työharjoittelulla, itseopiskelulla jne. Osaaminen pääteltäisiin konkreeteista näytöistä. Oppitunteihin tulisi kuulua keskustelua, yhdessä tekemistä, informaation muokkamista tiedoksi. Jokainen tarvitsee pysyvän luokkayhteisön.
Yhteiskunnan elintärkeäksi määrittämän oppimäärän rinnalla koulussa tulisi olla tilaa itselle tärkeän osaamisen harjoitteluun.
MILLAISTA PEDAGOGISTA JOHTAMISTA NYT TARVITAAN?
Muutos vaatii panostamista rehtoreilta pedagogiseen johtamiseen. Johtajalla tulee olla oma näkynsälapsille ja aikuisille hyvästä koulusta. Se on suunta, johon hän porukkaa johtaa. Tämä näky voi olla kaikkien oppimisen edistäminen koulussa, niin oppilaitten kuin opettajienkin. Pedagoginen johtaminen ei ole tällöin yksittäisen opettajan opetuksen ohjausta vaan pelijoukkueen johtamista: pelaajien ostamista, pelipaikkojen määräämistä jne. Koulua johdetaan puhuttamalla opettajia ja luomalla yhteisiä merkityksiä (vrt. hengen luonti erätauolla) mutta myös säätelemällä kehystekijöitä: koulun painotusta, opetusuunnitelmaa, tuntikehystä, tilojen käyttöä, opetusryhmiä... Eettisimmillaam koulun pedagoginen johtaminen on vastuunottoa naapurikouluista, yhteistyötä , yhteisen osaamisen jakamisesta kaikkien alueen lasten hyväksi.
Pedagogisen johtamisen konkreettiset keinot sanan laajimmassa merkityksessä ovat puhuttamisen lisäksi uusien oppimismahdollisuuksien luomista: luodaan opettajille mahdollisuuksia seurata toistensa opetusta, varjostaa toisiaan, toimia pareina jne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti