Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, toukokuuta 05, 2007

Viikon teemana muutos

KUVA: Sixmixin oppilaat esittelevät viidesluokkalaisille projektityötapaa

JOISTAKIN VIIKOISTA muodostuu ihan itsekseen teemaviikkoja. Viikko 17 oli sellainen, ja viikon epiteetiksi tuli muutos. Toukokuu on se aika kouluvuodesta, jolloin valmistaudutaan jo kovasti seuraavaan lukuvuoteen. Ja se tuo aina muutoksia.

OPETTAJAT vaihtuvat? Kysymysmerkki siksi, että minulle rehtorina on vielä auki, kuinka moni opettaja lopulta vaihtuu. Taloon tulee joka tapauksessa ainakin kaksi uutta opettajaa: Toinen sope-luokalle ja toinen (pitkään perhevapailla ollut) ekaluokalle. Kolme tehtävää odottaa vielä hakuunpanoa. Ensemblestä väistämättä myös lähtee opettajia muihin kouluihin, jos oikein vinhasti tuulee, niin peräti seitsemän. Se olisi ennätyksellisen suuri vaihdos. Kesäkuussa sitä on viisaampi.

Kun henkilökuntaa vaihtuu, vaihtuu monen luokan opettaja - myös siksi, että opettajia sijoitetaan eri luokkiin. Uudet ekaluokat tulevat, ja kuutoset lähtevät. Siitä seuraa ketju, jossa noin puolelle luokista tulee uusi luokanopettaja.

Itse asiassa opettajavaihdoksia oli ihan tällä viikollakin. Aivan ihana määräaikainen opettajamme Julia päätti perjantaina pestinsä Jukka Jokirannan viidennellä luokalla, ja JJ palaa hommiin ensi maanantaina.

Opettajien lisäksi koulun toimintaan vaikuttaa myös muun henkilökunnan pysyvyys. Joitain muutoksia on joka tapauksessa tulossa koulunkäyntiavustajien joukossa.

MUUTOS tuntui tällä viikolla koulussa muutoinkin. Olemme vuoden ajan kehitelleet pariopettajajärjestelmää, ja valmistautuneet ottamaan sen käyttöön myös ensi vuoden kuudensilla. Tästä syystä olemme keränneet sixmixin vanhemmilta palautetta vuodesta, ja se esitellään ensi viikon torstaina viidensien ja kuudensien luokkien oppilaitten vanhemmille. Edellisenä päivänä kiinnostuneilla vanhemmille on järjestetty tilaisuus tulla seuraamaan suurluokan työtä.

Viidennen luokan oppilaita on valmisteltu asiaan heitäkin. Perjantaina sixmixin tehotyttökolmikko esitteli molemmille luokille yhden projektinsa (Matka maailmanympäri), ja lapset saivat keskustella työtavasta. Tunnelma oli ihan innostunut.

Samaan aikaan Ripan ja Jukan lisäksi myös kaksi muuta opettajaparia suunnittelee meillä tiivistä yhteistyötä: tarkoitus on, että yksi ekaluokista ja startti sekä kaksi kolmatta luokkaa astuvat samaan suuntaan.

KÄYTÄNNÖN lisäksi muutosta on tullut tällä viikolla tarkasteltua myös teoreettisesti. Alkuviikkon iltahetket menivät Fullanin muutosmallia käsitelleen luennon valmistelussa- ja torstaina sitten paketti oli tulikasteessa. Eikä se ihan tähän lopu: ensi viikolla olen maanantain ja tiistain vuosilomalla kouluttamassa Turussa rehtoreita, ja muutoksen hallinta on sielläkin agendalla. Ja seuraavalla viikolla Jyväskylässä. No kukin harrastelee lomapäivinään itselleen energiaa tuovia asioita. Ja lomat on kuulema pidettävä:-)

MUUTOSVASTUSTUS tulee näissä tilanteissa tutuksi ja tärkeäksi käsitteeksi. Kaikki merkittävät hankkeemme synnyttävät sitä. Turvallisen iltapäivän kokeilu herättää paitsi innostusta myös kiukkua mm. edunvalvonnan piirissä. Samasta syystä minuun on oltu yhteydessä kehitysvammaisten lasten ryhmäintegroinnista. Se on kuohuttanut myös erään päiväkodin esioppilaita niin, että heidät kutsuttiin katsomaan paikan päälle, mistä on kysymys. Pariopettajuus suurluokassa hermostuttaa joitain vanhempia kovastikin.

MIchael Fullanin mukaan muutosvastustuksen kohtaaminen on johtamiskysymys. Kyse on siitä, kuinka ylipäätään erimielisyyteen suhtaudutaan. Siedetäänkö erilaisuutta? Onko se uhka vai mahdollisuus? Fullanilta kannattaa oppia se, että muutoksen vastustaminen on normaalia ja hyödyksi. Hyvä muutosvastustus nostaa esiin uusia näkökulmia. Ideaa voidaan parantaa. On myös huonoa muutosvastustusta, juuttumista omiin negatiivisiin tunnetiloihin. Muutos on tunnematka. On viisautta osata erottaa hyvä ja huono vastustus toisistaan.

Tärkeä fullanilainen oivallus on myös se, että ihmisen käsitykset muuttuvat vasta kokemuksen myötä. Siksi tarvitaan keskustelua ja tilaisuuksia saada tuntumaa uuteen.

Ei kommentteja: