Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Viikko täynnä iloista toimintaa



UPEA VIIKKO. Eilen sunnuntaina ilma oli kuin hunajaa. Perinneyhdistys Aurora- ainoa yhdistys, jonka hallitukseen kuulun-oli mukana järjestämässä mukavaa toukokuista tapahtumaa. Myimme kirjoja. Paikalla oli myös Kiion Mikon puuhapaja, joka oli tosi suosittu. Tapasin monia oppilaiden vanhempia ja oppilaitakin. Juttelin lautakunnan varapuheenjohtaja Marjo Matikan kanssa. Yhdistyksellämme oli myös kevätkokous, mutta Auroran dataprojektori sai edustaa siellä minua:-)



TÄNÄÄN maanantaina alkoivat Ronjan läpimenot. Klo 11-12 jutun veti läpi ykkösmiehitys ja klo 12-13 kakkosmiehitys. Sali on valmis. Nina ja ihana "vanha" TS-lehtorimme Leena olivat tekemässä pukuja ja nukkeja. Koteihin lähti kutsu, ja julisteen stailaus aloitettiin.

ILTAPÄIVÄLLÄ oli TIP-hankkeen valmisteluryhmän viimeinen kokous. Asia on torstaina lautakunnan listalla. Saimme hankesuunnitelman pitkälti valmiiksi.

PÄIVÄ venyi iltaan, sillä klo 20-21.30 olivat toiset Porthaniassa tanssiharjoitukset promootiota varten. Tuli jano. Ja nälkä. Söin maailman parhaan porilaisen Bottan edessä olevasta nakkikioskista.

Frakki on lainattu. Hattu ostettu ja miekankin pitäisi tulla juhlasaliin. Torstaina on promootion harjoitukset, ja kemut jatkuvat sunnuntai-aamuun saakka. Edessä on siis viikko täynnä iloista toimintaa.

Ei kommentteja: