:-( Sateinen viikko. Väillä taivas näkyi.Tehtäviä riitti. +) Mutta tuli myös tulosta (vaikkei tuloja :-).Kouluväellä viimeinen viikko ennen syysloma.
Maanantai 6.10.
Leppoisa aamu- Siihen mahtui saunakin. SLO50-juttusarjan viimeisen paketin viimeistelyä. Tauko teki hyvää- käytiin kaupassa. Lounaaksi jauhelihaa sipulilla ja valkosipuliperunoita.Tiistai 7.10.
OpeUralla syksyn eka kokoontuminen klo 10-11.30. Siltavuorenpenkereellä kesäunien jälkeen. Tästä se lähtee Pertti toi tuliaisiksi suppilovahveroita. Kiitos!!! Vaimo kampaajalta ja elkkulounaalle RedOnioniin. Sitten lukemaan palautettuja PED0032 tuotoksia.
Illan suussa vielä seurakuntaneuvoston kokous Kalajärvellä. Vaikeitakin asioita. Synkältä näytti esikoisen ensimmäisen asunnon tontilla Niipperintie 97.
Keskiviikko 8.10
Illalla kasvun ja oppimisen lautakunnan kokous. Tärkein asia oli Kilonpuiston koulun väistöjuttu. Hävisimme äänestyksen 8-7. Me olisimme käynnistäneet siirtokelpoisen parakin suunnitteluhankkeen. Jatko nykyisessä väistötilassa siis jatkuu.
Loppuilta meni arvostellessa PED0032 tuotoksia. En saanut ihan valmiiksi. Uni tuli.
Torstai 9.10.
"Duunit" jatkuivat. Numerot tuli annettua PED0032- tuotoksille. Käytin kaupassa. Sushi-palat mukaan. Etelä-Espoon demarien jäsenkirjeen hahmottelu aloitettu. Päivälliseksi niin herkkua uuniperunaa. Illalla toviksi kunnallisjärjestön strategiaa hiomaan. Vielä sitä pääsee valtuustoryhmän tilaan. Ja sitten jatkamaan lautakunta-asioita..
Perjantai 10.10.
Aleksis Kiven päivä. Kuvassa Niipperin koulun veljekset vuonna 1986. Hieno projekti. Siitä on jo 39 vuotta! Kuulas päivä. Käytiin elkkulounaalla Lauttasaaressa. Olipos maukas kana-currykeitto.
Kouluväki pääsi perjantaipäivän jälkeen syyslomalle. Hieno juttu. Minä viimeistelin osaston jäsenlehden painokuntoon ja laitoin puffin osaston blogiin.
Lauantai 11.10.
.
Sunnuntai 12.10.










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti