Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

sunnuntaina, kesäkuuta 22, 2025

Viikkoraportti 25

 










+)  Martti vanheni still going strong. Paljon vapaata. Valmista tulee ja uutta.

:-( Mutta, missä itse kesä on? 


Maanantai 16.6.


V
iileähkö päivä. Pisaroitakin. Sukelluksia vuoteen 2019. Kaupoissa Sellossa.  Jauhelihafajitasta kotona.Illan suussa Kasvun ja oppimisen demariryhmä Espresso Housessa Vaihdettiin ajatuksia.


Tiistai 17.6.

N
aputtelua. Monta asiaa pikkupätkäm eteenpäin. Vanha nauhuri heräsi henkiin. Huomenna tarvitaan. Marjut kampaajalle Helsinkiin ja Sellosta kotiin. Siellä kiinalaisessa. Oli hyvä. 



 
Keskiviikko 18.6 . 

P
ilvistä. Sateitakin. Heitin Marjun Isoon Omenaan ja itseni  kylään Sampolle klo 10. Hieno tilaisuus kuulla kokeneen hallintomiehen Vesan muistoja 1960- luvulta 1990-luvulle - ja ajatuksia tästä hetkestä. Sitten kotiin. Lounaaksi niin hyvää lohta ja perunamuussia.  Norppa ja Ruuti kävivät moikkaamassa. Illalla hauskan ryöstösarjan. 2. kausi loppuun.  Heh.

Torstai  19 .6. 

 Pilvinen päivä. Sadettakin. Eläke tuli etkona tilille. Ruokaa kaupasta huomista varten. Tänään syöltiin iso Toron Oskarin leike puoliksi. Suolaa piisasi. Editoin pj:ien esseitä 2000-luvusta ja laitoin kommenteille. Tyhjentelin gmailia.

Perjantai  20.6. 

J
uhannusaatto.  Puolilta päivin kohti Hartolaa. Kevytjonoilua.  Perillä klo 14. Suolapala. Lipunnosto. Runsas päivällinen. Niin lempeä sauna vihtoineeen. Ja talvin turkin heittoineen. Hyvin grillatut iltamakkarat. Viileä ilma ja lämmintä keskustelua elämästä.


 Lauantai 21.6.

J
uhannuspäivä. Rauhallinen ja viileä aamu. Aamupala maistui. Pakkaukset ja petaukset. Klo 11  matkaan.  Sadetta tuli kohtuullisesti. Hiljaisen Jumbon kautta kotiin. Päikkärit. K-kaupan valmisruuat napaan.

Sunnuntai 22.6.

Aamulla saunaan vihtomaan Jonten antamalla aidolla vihdalla. Ja nyt sitten pöivä alkaa taas lyhentyä. Pilvistä ja pilkahdus aurinkoa. Lounaaksi Kauniaisista intialaista kanaa. Riittää huomiseksikin. Lepoilua. Ennen unta, jatkettiin eilen aloitettua Yle-areenan tosiperustaista sarjaa valtavasta veropetoksesta. 

Ei kommentteja: