Sateisen juhannuspäivän kunniaksi luin ärhäkän, erilaisen artikkelin koulukiusaamisesta ja tiivistin sen annin itselleni muistiin,
Väisänen, Anne-Mari & Lanas, Maija (2025) Kiusaamistutkimuksen historia ja tutkimuksen yksipuolistumisen haasteet. Kasvatus ja aika, https://doi.org /10.33350/ka.137905
Koulukiusaaminen on ikivanha, ikävä ilmiö, jota on tieteellisesti tutkittu noin 50 vuoden ajan. Väisänen ja Lanas ovat perehtyneet tapaan, jolla ilmiötä on lähestetytty.
Viimeistään 1970-luvulla sitä alettiin tarkastella kasvatustieteessä psykologisin silmin. Ruotsalaista Dan Olweusta pidetään psykologisesti painottuneen kiusaamistutkimuksen pioneerina. Hänen tutkimuksensa kohdistui erityisesti kiusaajan ja kiusatun toimintaan ja ominaisuuksiin. Kiusaamisilmiä yksilöllistettiin. Taustalla olevat kulttuuriset, historialliset, poliittiset ja sosiaaliset näkökulmat käyttäytymiseen ja sen käsitteellistämiseen jäivät vaille huomiota. Syyllisiksi valikoituivat yksittäiset oppilaat, joiden käyttäytyminen poikkesi tavoitelluista käyttäytymisen tavoista ja heidän valittiin korjaustoimenpiteiden kohteeksi.
Tässä kiusaamisdiskurssista (tavasta puhua kiusaamisesta) tuli laajalti vallitseva. Suomessa Olweuksen viitoittamaa tutkimusperinnettä on vienyt eteenpäin erityisesti Christina Salmivalli. Hän kehitti tutkimusryhmineen Suomessa laajasti 2000-luvulla käyttöön otetun KiVa-koulu-interventiomallin. Salmivalli laajensi Olweuksen kiusaamisnäkökulmaa tarkastelemaan myös muita ryhmässä olevia lapsia ja heidän roolejaan (kannustaja, kiusatun puolustaja, sivustaseuraaja).
Olweuslaisella diskurssilla on kielteisiä vaikutuksia. Se leimaa lapsia ja nuoria (ja heidän perheitään). Kiusaaminen nähdään luonteenvikana. Sekä kiusaajan että kiusatun persoonan tulkitaan tarvitsevan korjausta.
Kirjoittajat eivät niinkään kritisoi tähän diskurssiin sitoutuneita tutkijoita ja toimintanallien kehittelijöitön. vaan kasvatustieteen tiedeyhteisöä siitä, että muita tapoja avata kiusaamisilmiötä ei juurikaan käytetä. Vaihtoehtoisessa diskurssissa kiusaamista käsittellistäisiinja tulkittaisiin (piiloisen) vallan käytön näkökulmasta. Myös opettajat kiusaavat oppilaita: Myös koulun perustehtävät (kuten oppivelvollisuus) voivat tuottaa kiusaamista. Kiusaamista koskevan tutkimuksen tulisi heidän mielestään olla huomattavasti monipuolisempaa ja vivahteikkaampaa, jotta se pystyisi aidosti ja laajasti tarttumaan koulun vertaissuhdehaasteisiin.
KIrjoittajat käyttävät dekontekstualisaation käsitettä tehdäkseen näkyväksi, kuinka koulukasvatusta koskevasta keskustelusta häivytetään yhteiskunnalliset reunaehdot. Nyt tarvitaan (myös) tutkimusta, jonka kohteena on laajempi konteksti: koulun ilmapiiri, luokan toimintakulttuuri, oppilaiden sosioekonominen epätasa-arvo, rasismi ja niiden taustalla olevat piilevät säännöt ja ilmiöt kuten esim. naisviha ja heteronormatiivisuus. Kiusaaminen toistaa usein yhteiskunnassa olemassa olevaa eriarvoisuutta. Kiusaamiseen puuttumisen tulisi siis kohdistua näihin eriarvoisuutta tuottaviin rakenteisiin. Diskurssin vaihdos voisi johtaa myös uudenlaisiin, tehokkaampiin toimintamalleihin kiusaamisen kitkemiseksi.
Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja
Kasvatustieteessä -niinkuin muissakin tieteissä on erilaisia koulukuntia. Tänään pitkään "vallassa" olleen didaktiikan asemaa syö mm. kriittinen koulukunta, jota kiinnostaa mm. (piiloisen) vallan (väärin)käytön problematiikka. Tehokkaiden metodien hallinnan tarpeen rinnalle ja tilalle opettajan-koulutuksessakin nousee työ piilossa olevien, omaa toimintaa ohjaavien olettamusten näkyväksi tekemiseksi. Kytken Väisäsen ja Lanuksen artikkelin tähän trendiin. Artikkelin message on lukemisen arvoinen.
Mm. tämä artikkeli löytyy tästä linkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti