+) Siis on siis kesäkuu. Viimeisiä kokouksia :-( Missä itse kesä on?
Maanantai 2.6.
Riku Helsinkiin aamulla. Nouto klo 7. Paluu klo 8.30. Pilvinen viileä ilma. Kävin läpi Martin omaa aikajanaa. Päivälliseksi minitortilla pizzoja. Maiskis.
Tiistai 3.6.
Illalla seurakuntaneuvoston kevään viimeinen kokous klo 18-19.30.Hyviä päätöksiä.
Keskiviikko 4.6 .
Aamupäivällä lähettiin etsimään kesää. Ei löytynyt Oittaalta. Suunnattiin sitten Iso Omenaan. Illansuussa vanhan Kasvun ja oppimisen lautakunnan viimeinen kokous klo 17.30 - 21. Yksimielisesti kaikki päätökset-
Torstai 5 .6.
Tapsan kanssa lukuvuoden 2024-25 päättäjäiiset. Sitä ennen pikaluonas kotona. Oluinen pysäkkirata. Kaveruutta 38 vuotta.
Perjantai 6.6.
Lauantai 7.6.
Lounaksi niin hyvää possuleiketta kastitteessa uusilla perunoilla. Sitten sukeltelua vuosiin 2009-2012. Illalla hyvin tehty leffa (vuokra) Bob Dylanin uran alkuvuosista. Onpa jännä tyyppi. Koko lapsuus salaisuus? Jännää: tänäänkin lähes 3000 käyntiä tässä blogissa. Hmmm.
Sunnuntai 8.6.
Vähän kesäisempi päivä. Kuvahakua mailista vuodelta 2012. Löytyi herkkuja. Asoy:n ruohonleikkivuoro iski. Seuraavan kerran viikolla 32. Käytiin kastelemassa kukkia Hietaniemessä siistittiin vähän itse hautakiveäkin. Päivälliseksi kotona hyvää, ohutta possunleikettä ja niin mainiota kastiketta.
Tänään tässä blogissa yli 4000 osumaa. Mistä on kysymys?









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti