Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, heinäkuuta 15, 2017

Kuinka kouluttaa aikuisia? Osa 3

JATKAN  Tapio Vahervan ja Jorma Ekolan teoksen  "Aikuisen opettamisen taidon" esittelyä.

Ensimmäisen osan  fokus oli  siinä, mitä aikuisuus on. Toisen ohjeissa, kuinka opetus tulisi järjestää, kun lähtökohtana on  aikuisuuden erityispiireet ja nimenomaan aikuiselle ominainen tapa oppia. Tässä  kolmannessa osassa  pohdin, voiko  luoda kokonaiskuvaa  erilaisista oppimisnäkemyksistä ja niihin liitetyistä opetusta koskevista periaatteista tai edes jonkinlaista punaista lankaa.

Viimeisessä,  neljännessä  osassa  pohdin sitten, miltä nykyinen, lapsille ja nuorille- ei aikuisille tarkoittetu  perusopetuksen ops tästä käsin näyttää.

Ja etukäteen anteeksi. Tämä on vähän pitkä lastu.

Erilaisia oppimisteorioita on kymmeniä

Teoksessa esitellään useita oppimisteorioita/-näkemyksiä. Ja 80-luvun jälkeen niitä on tullut vielä lisää.
Tällaisen lista erikokoisia näkemyksiä kokosin:

assosiationismi, behaviorismi, ehdollistaminen, funktionalismi, humanismi, kognitivismi, konnektivismi, konsktruktivismi, kontekstualismi, kultturihistoriallinen oppimisteoria, mielikuvaoppiminen, neurofysiologinen teoria, ongelmalähtöinen oppiminen, orgaaninen oppiminen, pragmatismi, projektioppiminen, situationismi, sosiaalinen oppiminen (mallioppiminen), sosiokonstruktivismi, tutkiva oppiminen, yhteistoiminnallinen oppiminen, jne.

Oppimiteorioiden jäsentelyä

Kuten Vaherva kirjassa toteaa, meiltä puuttuu yksi koko oppimisen jäsentävä teoria. "Valitettavasti meillä ei vieläkään ole mitään yhtä johdonmukaista koostetta oppimisteorioista." Sen sijaan meillä on teoriakokoelmien viidakko.

Päätin yrittää helpotta  tätä puutetta  kahdella listalla?  1. etsimällä kaikille teoriolle yhteisiä piirteiä ja 2.  listaamalla teorioita/näkemyksiä  erottavia ja yhdistäviä ulottuvuuksia.

Lista 1

KIRJAN  (ja toki muiden muistiinpanpojeni) pohjalta löysin  tällaisia yhteisiä uskomuksia:

-  yksilöt ovat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa yrittäen ymmärtää, mitä heidän ympärillään tapahtuu
-  kun  toimii ympäristössä, ympäristö reagoi. Ihminen oppii, mitä hänen eri teoistaan seuraa
-  oppiminen on assosiaatioita, mielleyhtyminen yhtymistä,  asioiden yhdistämistä toisiinsa
-  oppiminen on  muutos
-  oppiminen merkitsee pysyvää muutosta hermoverkkojen toiminnassa
-  jokainen oppilas on ainutkertainen 

-  tavoitteet ovat tärkeitä 

-  monipuolinen ja virikkeellinen oppimisympäristö on tärkeä 

-  oppimisen on oltava mielekästä
-  on  otettava huomioon se, minkä oppilaat tuovat mukanaan

-  motivoitumisen merkitys on kiistaton 

-  missään näkemyksessä ei uskota, että tietoa voidaan siirtää.
-  
missään näkemyksessä ei uskota, että oppilas voi oppia osallistumatta. 


Lista 2

Ja sitten se toinen lista. Löysin (ja puhun osin omilla sanoillani) seuraavia  teorioita erottavia ja yhdistäviä ulottuvuuksia:

OLETTAMUSPERUSTAN osalta

Ihmiskuva
-  ihminen on  tabula rasa,  ärsykkeisiin reagoiva mekaaninen kone vai  onko häneen "kirjoitettu", mitä hänestä voi tulla.
-  ihminen on paha vai hyvä vai molempia
-  ihmisen kehityksessä on  erityisiä herkkyyskausia tai sitten ei.

Tietokäsitys 
-  tieto on tositietoa tai suhteellista , objektiivista tai subjektiivista, keskeneräistä  ja tilannekohtaista (relativismi)
-  tieto on kuin esine. Sitä voidaan jakaa.  Vai ei
-  tieto on  staattista vai dynaamista
-  tieto on puhdasta tietoa tai ideologisesti värjättyä

Oppimiskäsitys
-  oppiminen tahdonalaisena vai tahdosta riippumattomana (reaktioina)
-  oppiminen tietoisena vai tiedostamattomana
-  oppiminen oppijan omana vai muiden  aikaansaannoksena
-  oppiminen näkyvänä vai näkymättömänä
-  oppiminen (jo tiedetyn) uudellen muistamisena, mieleen säilömisena, muistiinpainamisena, keksimisenä, reaktioina, tottumuksina
-  oppiminen rakenteita uusintavana vai uudistavana
-  onko oppimisella rajoja? Ovatko rajat ihmisessä vai kontekstissa, ajassa, paikassa, elämäntilanteessa
-  muisti staatisena pankkina vai dynaamisena

OPIN (sisältöjen) osalta
- tieto:  faktoina  vai  kokonaisuuksia
- oppiaineittain vai luonnollisina kokonaisuuksina
- oppiaineen logiikan mukaisessa järjestyksessä vai pedagogisesti harkitussa järjestyksessä
- tieto tietona vai muokattuna (esim. tarinoiksi)
- oppi valmiiksi annosteluna vai  raaka-aineena (datasta tiedoksi)

OSAAMISEN/TAVOITTEIDEN  osalta
- ennalta asetetut tavoitteet- omat tavoitteet
- kaikille samat tavoitteet vai kaikille yhteiset tavoitteet
- tietoa, taitoa vai  tahtoa
- osaamista vai luonnetta
- ulkoa vai ymmärtäen
- (ulkoa)opittavaksi määrätty vai itselle mielekäs
- oppimista vai oppimaan oppimista
- valmiin tiedon omaksumista ja muistamista vai  uuden tiedon rakentelua
- oikeiden vastausten opettelua  vai aitojen ongelmien ratkaisemista
- tosi tietoa sellaisenaan  vai omaa tietämistä, tietoa itse ymmärretynä
- omaan päähään vai oikeasti sovellettavaksi
- oppilaan tarpeet ja elämäntilanne huomioon ottaen  vai ei
- sopeutuminen vai maailman parantaminen

DYNAMIIKAN/ MOTIVAATION  osalta
- ulkoaohjautuvuus vs. itseohjautuvuus
- seurauksista (ulkoinen motivaatio) vai omasta halusta (sisäinen motivaatio)

OPISKELUN osalta
- oppilas objektina vai subjektina
- vastaanottamista vai itse tuottamista
- muodollisesti vai epämuodollisesti
- yksin vai yhdessä
- kilpaillen vai yhteistyössä
- asioista vai sanoista/ havainnoista ja kokemuksista vai käsitteistä
- ajattelemalla,  etsimällä, harjoittelemalla, itseä karaisemalla,  jäljittelemällä, katsomalla, kertaamalla, keskustelemalla, kirjoittamalla, kokeilemalla, kuuntelemalla, kysymällä, leikkimällä, lukemalla,  luomalla, näyttelemällä, oivaltamalla, painamalla asioita mieleen, pelaamalla, pohtimalla kokemuksia, seuraamalla opetusta, tehtäviä tekemällä, toisia opettamalla, toistamalla, totuttamalla, tutkimalla,  työtä tekemällä vai vastaamalla kysymyksiin
- elokuvista, elämyksistä, erehdyksistä, havainnoista, malleista, kirjoista, kokemuksista, lukukirjoista, musiikista,  omista käsitekartoista, oppikirjoista, palautteesta (seurauksista),  puheesta, taiteesta, teatteriesityksistä, tehtäväkorteista, toisten toiminnasta, toisilta vai työkirjoista.
- luokassa, koulussa vs. aidoissa ympäristöissä

OPPIMISEN TUKENA 
- opettamista vai ohjaamista (sen eri muodoissa)
- erityistä opiskelun/oppimisen ohjausta, innostamista, järjestelemistä, kannustamista, pakottamista, rohkaisemista,  suostuttelemista, tehtävien uudelleen muotoilemista vai virittämistä
- kontrolli vai luottamus (autonomia)

PROSESSIN osalta (mistä osista  opetus koostuu)
- tarveanalyysi
- tavoitteiden asettaminen (kaikille samat vai yksilöllisesti)
- suunnitteleminen (tiukasti tai väljemmin jopa spontaanisti
- orientoituminen (kokonaiskuva, alkusolu)
- motivoiminen
- aiemmin osaaminen huomioiminen (ns. sulattaminen) vai ei
- perinpohjainen työstäminen (märehtiminen)
- uuden aineksen omaksuminen ja suhteuttaminen aikaisemmin opittuun
- kokonaiskuvan tiivistys
- sen käyttäminen(soveltaminen)
- oppimisen arvioiminen (osaamisen varmistaminen) (kaikille samalla tavalla vai yksilöllisesti); (numeroina vai muutoin)
- tunteilla, motivaatiolla, mielentiloilla ym. ole mitään merkitystä vai on?

Löytyykö punainen lanka?

Nelikenttä kahden ulottuvuuden suhteen
KUMPIKIN sekä Vaherva että Ekola viittasivat erilaisten oppimisnäkemysten nelikenttään, jonka ulottuvuuksina on (Y-akseli): Kuinka tärkeänä niissä pidetään oppimisen mielekkyyden kokemusta ja (X-akseli), onko oppiminen  vastaanottava vai itse keksivää.  Jäsensin sille oman näkemykseni eri mallien punaisesta langasta.

Pelkistäen 1900-luvun alusta (ja itse asiassa jo paljon kauempaa)  tähän päivään on  raivattu "ihanneopetukseen"  yhä enemmän  tilaa  oppilaalle itselleen mielekkäiden sisältöjen oppimiselle. Sen lisäksi jo olevan tiedon haltuunotosta ja siinä tarvittavan ns. opiskelutekniikan harjoittelusta  on siirretty painopistettä oman tietämisen rakentamiseen ja siinä tarvittavien oppimaan oppisen taitojen harjoitteluun. Samalla fokus on siirtynyt taitavasta opettamisesta taitavaan oman oppimisen ohjailuun.

Tarkastellaan punaista lankaa  vielä hieman yksityiskohtaisemmin. Löydämme seuraavat trendit:

OPIN (sisältöjen) osalta
- yksittäisistä faktoista kohti kokonaisuuksia
- oppiaineiden rinnalle luonnollisia kokonaisuuksia
- oppisisältöjen pedagogisoinnista (muokkauksesta) ja valmiista annostelusta  luovutaan ja oppilaat kohtaavat asiat raakoina datoina.

OSAAMISEN/TAVOITTEIDEN  osalta
- oppilaat halutaan osallistaa tavoitteiden asettamiseen
- kunkin  tarpeet ja elämäntilanne halutaan ottaa huomioon tavoitteissa ja sisällöissä
- tavoitteita yksilöllisestään
- luonteen kasvatuksesta ei puhuta. Ei juurikaan tarpeesta muuttaa omia asenteita. Huomio kiinnitetään neutraaliin osaamiseen. Sopeutuminen on ruma sama. Nyt parannetaan maailmaa.
- tosi tiedon ulkoaopettelu pannaan pannaan. Asiat tulee ymmärtää - omalla tavalla.
- sisällöissä raivataan tilaa oikeiden vastausten mieleenpainamisesta, omille kiinnostuksen kohteille, sisältöjä sovelletaan ja käytetään oikeiden ongelmien ratkaisemiseen.
- fokus siirtyy asioiden oppimisesta oppimaan oppimiseen (materiaalisista tavoitteista formaaleihin). Samalla ns. opiskelutaito ohjeineen haudataan.
- valmiin tiedon omaksumisesta ja muistamisen merkityksestä puhutaan yhä vähemmän. Puheessa päähuomio on uuden tiedon rakentelussa.

DYNAMIIKAN/ MOTIVAATION  osalta
- usko ulkoiseen motivointiin romahtaa. Ulkoaohjaamista korjataan uskolla itseohjautuvuuteen.
- Palkkiot ja rangaistukset stigmasoidaan ja  uskotaan sisäiseen motivaatioon; haluun oppia itse oppimisen tuottaman ilon vuoksi.
- Luovutaan siitä, että oppilas myös itse motivoisi itseään.

OPISKELUN osalta
- oppilaan rooli muutetaan täysin: objektista tulee  subjekti, aktori.  Hän ei ota vastaan, mitä opettaja antaa, vaan tuottaa itse oman oppimisensa.
- luonnollisesti vastinparin opettajan rooli muuttuu. Entisestä määräilijästä tulee apulainen.
- ilmapiiri muuttuu muodollisesta kurinalaisuudesta epämuodolliseksi.
- yksin puurtamisesta siirrytään  yhdessä tekemiseen. Kilpailusta siirrytään  yhteistyöhön ja toisten auttamiseen.
- yhä vähemmän halutaa oppia vain sanoista, käsitteistä, tekstestä ja oppikirjoista. Niiden sijaan haluttaisi, että  asioita voisi oppia itse havainnoiden, kokien ja pohtien.
- historian on siirretty asioiden mieleenpainaminen, jäljitteleminen, karaiseminen, kertaaminen, kuunteleminen, kysymyksiin vastaaminen, perinpohjainen jopa ylioppiminen, toistaminen, totuttaminen ja ulkoaopettelu.   Nyt ajatellaan, etsitään, kirjoitetaan, kokeillaan, kysytään, leikitään, luodaan, näytellään, oivalletaan, opetetaan toisia, pelataan, tutkitaan ja opitaan työssä.
- enää ei haluta oppia lukukirjoista,  malleista, opettajan opettamisesta tai palautteesta,  oppikirjoista tai työkirjoista. Nyt halutaan oppia  elokuvista, elämyksistä, erehdyksistä,  omista  havainnoista ja  kokemuksista,  musiikista,  omista käsitekartoista,  itselle annetusta palautteesta (seurauksista),  taiteesta, teatteriesityksistä,  toisten toiminnasta ja  toisilta.
- oppiminen halutaan viedä luokasta ja koulurakennuksesta aitoihin ympäristöihin,.

OPPIMISEN TUKENA
- pakottamisesta, suostuttelemisesta  ja opettamisesta  halutaan päästä eroon. Niiden tilalle halutaan  fasilitointia, ohjaamista ja valmennusta.
- perinteisestä opiskelutekniikasta (esim. lukunopeuden kehittämisestä tai mieleenpainamistekniikoista tai valmistautumisesta tentteihin)   ei enää puhuta. Sen sijaan halutaan ohjausta oppimisen taitoihin,  innostamista, järjestelemistä, kannustamista,  rohkaisemista,  suostuttelemista, tehtävien uudelleen muotoilemista .
- kontrollin tilalle halutaan luottamusta.

PROSESSIN osalta (mistä osista  opetus koostuu)
- tarveanalyysin asema vahvistuu, erityisesti korostuvat oppilaiden omat tarpeet.
- tavoitteet halutaa asettaa yksilöllisesti
- suunnittelu olkoon valo ei kalhe. Carpe diem. Spontaanisuus on muotia.
- vielä kognistivismiin kuulunut pyrkimys opettaja luomaan kokonaiskuvaan on unohdettu.
- motivoiminen jätetään osallistujien omalle vastuulle.
- aiempi osaaminen pyritään ottamaan huomioon (vrt. esim. näyttötutkinnot)
- perinpohjainen työstäminen  on tylsää, ja siitä on luovuttu.
- uuden aineksen omaksuminen ja suhteuttaminen aikaisemmin opittuun jää usein omalle vastuulle.
- kokonaiskuvan tiivistys ei ole muodissa.
- opiskeluun kytketään mielellään soveltavia osia (esim. kehittämishanke)
- oppimisen arviointi on yhä vähemmän vaaditun osaamisen varmistamista. Muotia on yksilöllisesti tuunattu arviointi.
- koulutuksen osallistujien tunteita, motivaatiota ja  mielentiloja seurataan yhä enemmän.

NÄIN siis aikuisten osalta. Mutta tutulta tuntuu myös lasten osalta. Tästä teemasta enemmän osassa 4.



1 kommentti:

Rauno kirjoitti...

Todella kiintoisaa! Onkohan mahdollista myös jatkaa tuota punaista lankaa kohti tulevaa? Historian tuntemus avaa mahdollisuuden nähdä kokonaisuuksia, siksi se on niin tärkeää tulevaisuuden kannalta.