Ruusuvuori, J., Nikander, P. ja Hyvärinen, M. (toim.) (2010). Haastattelun analyysi. Tampere: Vastapaino.
KIRJASSA on 469 sivua ja 19 artikkelia 21:lta tutkijalta. Tulkitsen kirjan päämessagen seuraavasti: Haastattelu on oiva menetelmä, mutta analyysimenetelmiä, joilla haastattelun avulla koottua aineistoa voi lähetystyä ei ole liikaa käsitelty. Tämä kirja keskittyy haastatellen kootun ja tuotetun aineiston analyysiin. Kirja avaa lukijalle uusia ideoita, kuinka jäsentää ja tulkita koottua puhemassaa. Yksi hauska tapa on analysoida kertomuksista semanttisia rooleja (miten haastatteltava roolittaa itsensä: toimija, katsoja, sivullinen...)
ITSE aineiston keruusta ei puhuta paljoa, mutta se mitä puhutaan, tuntuu fiksulta. Moni kirjoittajista nostaa esiin sen, että tänään ajatellaan, että haastattelutilanne ei ole neutraali. Niinpä pelkästään se, mitä haastateltavat sanovat (lopputulos) ei ole kiinnostavaa, vaan myös mitä itse keskustelussa tapahtuu. Kohteeksi voidaankin siis ottaa myös haastattelukeskustelu. Eivätkä haastateltavat aina puhu totta.
POIMIN tähän esiin viisauksia, joita opin haastattelusta ja sen analyysistä. Yksittäisten artikkeleiden hienouksiin en nyt pysähdy.
Tutkimusprosessista
Laadullinen tutkimus ei etene kaavamaisesti ongelma- aineistonkeruu- analyysi- - tulokset, vaan aineisto voi muuttaa ongelmanasettelua. Haastattelukysymykset ovat lähtökohta, mutta aineisto voi nostaa esiin ihan toisia kiinnostavia tutkimusongelmia. Sykli, joka hermeneuttisena kehänäkin tunnetaan, syntyy aineiston kokoamisen, käsittelyn ja tulkinnan vuorottelusta, joka on tyypillistä laadullisessa tutkimuksessa. Syklin vaiheet eivät valmistu seuraten kronologisesti toisiaan vaan pikemminkin kumuloituvat kierros kierrokselta.
Ongelmanasettelu
Usein laadullisessa tutkimuksessa lähtökohtana on laaja tutkimuskysymys, jonka alla on muutama tarkentava apukysymys.
Aineistonkeruu
Haastettelu pitäisi nähdä keskusteluna. Haastattelurunkoon olisi tärkeää käyttää mm. avoimia kysymyksiä, joissa haastaletava voi itse tuoda keskusteluun omia näkökulmiaan (ns. emic-näkökulmasta). Tutkijan näkökulma on etic-näkokulma. "Anna tilaa iuhua omin sanoin, itselle luontaisella tavalla ja tärkeinä pitämiään seikkoija esiinnostaen."
Ainestoa voidaan koota monella tavalla; kasvokkain + nauhuri tai esim. sähköpostikirjeenvaihtona.
On hyvä pohtia, kenen haastatteluista aloitetaan?
Kirjan mukaan kannattaa tehdä alustavia analyysejä on aineistonkeruuvauhessa. Niinikään kannattaa jo aineistoa koottaessa pitää päiväkirjaa mm. syntyneistä ajatuksista.
Litterointia voi pitää vielä osana aineistonkeruuta. Kirjoittajat painottavat sitä, että puheesta tekstiksi muunnettu litteraatio on jo kertaalleen tulkittu versio analysoitavasta tilanteesta. Aineiston purkamista koskevat ratkaisut heijastavat tutkijan esiymmärrystä ja oletuksia tutkittavasta ilmiöstä samoin kuin sitä, miten ja millä tasolla aineistoa on mielekästä lähestyä.
Haastattelutilanteessa syntynyt nauhoite on keskustelunanalyysissa aina ensisijainen analysoitava aineisto. Litteraatio taas on muistamisen ja yksityiskohtien havaitsemisen apuväline, joka auttaa jäsentämään keskustelupuhetta ja havaitsemaan puheen yksityiskohtia.
Luonnollisesti se, mihin tarkoituksiin haastattelua käyttää tai millä tarkkuudella sitä analysoi, vaikuttaa siihen, kannattaako tutkijan analysoida nauhoitetta vai siitä tehtyä litteraatiota.
Analyysivaihe
Kun haastattelut on tehty ja aineisto koottu ja litteroitu, alkaa analyysi. Tutkija kohtaa aineistonsa.
Hänen on tutustuttava aineistoon, se on järjestettävä ja luokiteltava (koodattava). Vasta sen jälkeen päästään varsinaiseen analysointiprosessiin, tulkitsemaan aineistoa ja keskustelemaan aineiston kanssa.
Vastoin monia aiempia laadullisen menetelmän opetuksia tekijät väittävät pontevasti, että ”aineisto ei puhu”. Sisällönanalyysin tehtävänä on saada aineistosta irti jotain, joka ei ole läsnä suorissa lainauksissa.
Erityisesti etnograafisesti tutkimukseen suuntautuneet nostavat kirjassa esiin, että haastattelut eivät ole ainoa aineisto, jota tutkija analysoi. Tutkijan kannattaa pitää tutkimuspäiväkirjaa. Erilaiset aineistot kannattaa lukea ristiin.
Kirjan mukaan ei ole olemassa yhtä yleispätevää polkua, kuinka edetä aineiston käsittelystä tulkintaan ja analyysiin. Vaihtoehtoja on monta. Se mitä aineistolle teemme, eli miten sitä puramme, luemme, kuuntelemme ja koodaamme pohjautuu esiymmärryksellemme siitä, millaisia ilmiöitä aineisto sisältää, mikä siinä on olennaista ja mihin analyysissa keskitytään.
Sitä korostetaan, että mitkään tutkimusoperaatiot eivät ole neutraaleja toimia, vaan niiden taustalla on tutkijan esiymmärrys siitä, mitä ilmiöitä pitäisi tutkia, millaisia teemoja aineisto sisältää ja mitkä seikat ovat analyysin kannalta olennaisia.
Analyysia voisi jakaa seuraaviin vaiheisiin:
1. Aineiston luokittelu
Analyysi on metodina sisällön analyysia. Aluksi tutkija tutustuu aineistoonsa. Hän tekee alustavia luokitteluja. Mitällaisia teemoja nousee esiin? Kansainvalisessä tutkimusmenetelmäkirjallisuudessa sisällön analyysiin viitataan usein termillä temaattinen analyysi. Se on aluksi raaka-analyysia.
Kootaan käsitehierarkioita aineistosta käsin (tekijät muistuttavat, että puhdasta aineistolähtöisyyttä ei ole; Tutkija tekee aina tulkintoja ja valintoja.)
Aineisto järjestetään ensiksi relevanteiksi teemoiksi. Teemoja etsitään kokeillen. Kysy: mistä kaikesta he puhuvat. Ja mistä ei puhuta.
Luokittelua varten tärkeä lähtökohta on; mikä on havaintoyksikkö (esim. teko, henkilö, ilmaus)
Niinikään on ratkaistava, analyosidaanko koko aineisto yhdellä luokittelulla? Vai analysoidaanko eri osia aineistista eri luokitteluilla. (esim. erikseen tyttöjen ja poikien tapaa kokea kiusaaminen).
Poikkeustapaus voi olla kiinnostava validiteetin kannalta.
2. Aineiston analyysi ja tulkinta
Tämän jälkeen alkaa varsinainen analyysi. Nyt tutkijan on lluovuttava haastattelun teemoista ja kysymyksistä ja tartuttava tutkimuksen teemoihin ja kysymyksiin, siis nostettava abstraktiotasoa.
Kun tulokset ovat valmiita, ne visualisoidaan esim. käsitekartaksi ja taulukoiksi.
Laadullisenkin analyysin apuvälineiksi on olemassa jo useita koneellisia mahdollisuuksia. Analyysiohjelmat eivät tee koko työtä tutkijan puolesta mutta ne ovat suuria aineistokorpuksia käsiteltäessä hyödyllisiä apuvälineitä aineiston hallintaan ja arkistointiin.
Tehdään analyysi ensin loppuun ja sitten vasta kytketään tulokset laajempaan keskusteluun.
3. Yhteenveto; keskustelua aineiston kanssa
Tutkimuksen tulokset vedetään yhteen ja pohditaan, ovatko ne luotettavia. Toisin kuin kvantitatiivisessa tutkimuksessa luotettavuutta ei niinkään arvoida reliabiliteetti ja validititeeti mielessä. Analyysin validiteetti ja reliabiliteetti ovat tärkeitä myös laadullisessa tutkimuksessa. Tutkijan ei kuitenkaan tarvitse pyrkiä määrällisen tutkimuksen kaltaiseen yleistettävyyteen, vaan hänelle riittää mahdollisen logiikka. Hänen on näytettävä, että hänen aineistonsa ja siitä tekemänsä tulkinnat ovat käypiä ja pitäviä, että hän on tehnyt päätelmänsä perustellusti oikean aineiston pohjalta ja avannut analyyttiset kriteerinsä ja menettelynsä. Tutkija avaa omat valintansa ja periaatteensa. Tutkimuksen tekemisessä on ennen kaikkea kysymys valinnoista, näkökulmista ja rajaamisesta sekä tehtyjen valintojen perustelemisesta ja liittämisestä teoreettiseen lähtökohtaan tai tieteelliseen keskusteluun. Tärkeää on analyysin näkyväksi tekeminen. Yleistettävyyden sijaan laadullisessa analyysissa olennaista on suhteuttaminen eli se, miten aineistosta esiin nostetut havainnot liitetään teorioihin ja tieteelliseen keskusteluun.
Tutkijan etiikasta
Kirjan viimeinen luku on omistettu eettisille kysymyksille. Keskeisiä kysymyksiä haastattelujen jatkokäytön kannalta on, saako aineistoa ylipäätään käyttää uudelleen ja saako sen arkistoida. Aineisto on luottamuksellinen, mutta jatkokäytölle olisi tarvetta. Olisihan suurta tuhlausta käyttää vaivalla tuotettua aineistoa vain kerran.
Maria Rakkolainen ja Leena Ehrling ovat kirjoittaneet teokseen artikkelim: Motivoivan haastattelun analyysi kahdella menetelmällä. Nuo kaksi menetelmää (koodaus MITI ja keskusteluanalyysi) eivät minua nyt kiinnostaneet, mutta sen sijaan poimin jutusta esiin ajatuksia itse motivoivasta haastattelusta. Rakkolainen ja Ehrling analysoivat artikkelissa päihdehuollon asiakastyötä käsittelevää (motivoivalla haastattelulla koottua) aineistoa.
Motivoivan haastattelun periaatteita
Motivoiva haastatelu on siis käytössä mm. päihdehuollossa. Haastattelu ei ole kuulustelu, vaan sillä on strareginen tarkoitus;herättää oma sisäinen motivaatio. Kuinka tämä tehdään?
Oikeanlainen suhtautuminen haastateltavaan on perusjuttu. Motivoivan haastattelun henki koostuu evokaatiosta eli muutosvoiman herättelystä ja empaattisesta kuuntelusta. Työkaluja tähän ovat:
- avoimet kysymykset, jotta asiakas saa itse omin sanoin kertoa tilanteestaan.
- heijastava kuuntelu eli reflektointi (toistetaan, selvennetään, vahvistetaan tai avataan siihen uutta näkökulmaa
- asiakkaan kertojan näkökulman vahvistaminen ja tukeminen (viestitään ymmärrystä ja arvostusta)
- asiakkaan puheen yhteenvedot.
- asiakkaan muutospuheen herätteleminen ja vahvistaminen. (avoimia kysymyksiä uudistuksen eduista ja haitoista, tulevaisuuden toiveista, muutosaikomuksista). )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti