Tulevaisuuden oppimisen tiloista

KUVA lainattu JOT-hankeesta kertovalta sivustolta.
http://oppimaisema.fi/index.php?id=290&project_id=308

EILEN järjestettin  Espoon kaupunginvaltuustolle seminaari, joka pääteemana olivat edessä olevat investoinnit. Merkittävänä osana niitä on koulu- ja päiväkotirakentaminen. Professori  Antti Ahlava Aalto-ylipistosta ja kehittämisjohtaja Kristiina Erkkilä esittelivät Espoossa käynnistettyä     Joustavat Oppimisen Tilat (JOT) -hanketta. Siinä  kehitetään  koulutiloja tulevaisuuden tarpeisiin mm. parakkikoulukokemusten pohjalta. Mielenkiintoista.

LÄHTÖKOHTATILANNE on, että koulurakennusten korjaukset on laiminlyöty pitkään. Ei vain Espoossa vaan laajemminkin. 35 000 koululaista käy tänään Suomessa koulua väistötiloissa.  Espoossa  tarvitaan lisää koulutilaa myös kuntaan muuton vuoksi.

Varoja siihen, että kaikki uudet koulurakennukset jatkossakin olisivat sellaisia palatseja, joita Espooseenkin on viime vuosina rakennettu, ei taida vähään aikaan olla. Huomiota on herättänyt myös kaupungin tilojen alhainen käyttöaste. Tarkkoja lukuja ei ole, mutta esim. yliopistotilojen kohdalla käyttöaste on 10 %! Yksi vaihtoehto ratkaista tässä tilanteessa tilapulaa onkin jo olemassaolevien tilojen yhteiskäyttö. Esim. upea Emmamme on kuulema käytännössä ihmisistä tyhjä. Löytyisikö tllaisten puolityhjien tilojen: kulttuurirakennusten, museoiden, teattereiden jne. avulla osaratkaisua ongelmaan? Esimerkkinä tilojen  joustavasta yhteiskäytöstä kerrotiin että väistössä olevan Tapiolan koulun opettajat saavat käyttää Aalto yliopiston tiloja. Kaikki hyötyvät. Kenellekään  ole ole haittaa.

PULPETTI. Yksi ensimmäisistä malleista 1880-luvulta
Yhdysvalloista.

MILLAISTA tilaa opetus ja ennenmuuta oppiminen sitten tarvitsee? Palvelukeskeisestä logiikasta arkkitehtuurissa ja flipped schoolista innostuneet alustajat haastoivat perinteisen erillisluokista koostuvan yhden koulurakennuksen ideaa, ja tarjosivat tilalle ideaa eri pisteisiin levittäytyvästä koulusta. Tulevaisuuden koulu voisikin heidän mielestään koostua erillisistä esim. konteista joustavasti koottavista teemakortteleista (luontokortteli esim.), joiden välillä ehkä useiden koulujen oppilaat siirtyisivät. Jokaiselle oppilaalle olisi kuitenkin jokin oma piste, kotipesä, kokoontumispaikka- joka ei ehkä enää olisi pulpetti. Nyt siis innovoidaan yhtä aikaa kustannustehokkaita ja uutta pedagogiikkaa fasilitoivia, oppimista mahdollistavia tiloja.

ALUSTUSTEN jälkeen käytiin vilkasta keskustelua. Minkä ikäsille tällainen vaeltava koulu sopii? Kuinka käy erityisoppilaiden? Vamaisten? Eihän esteettömyys unohdu? Entä turvallisuusvaatimusten?

ITSE muistutin, että tämäkään haaste  ei ole niin uusi kuin ajatellaan. Palautin omaan ja alustajien mieleen 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa kokeillun  PLATOON-systeemin eli Gary-suunnitelman. Siinähän oli kyse mallista, jolla voisi säästää koulutilakustannuksista  ns. työ-opiskelu-leikki-idean avulla. Koulupäivään kuului niitä kaikkia, ja vain osa niistä tarvitsi nimenomaan luokkatilaa.

William Wirt

Idean isä oli opettaja ja sittemmin Garyn kaupungin koulujen ylitarkastaja William Wirt (1874-1938).  Wirt loi mallin, kuinka koulujen tiloja voisi käyttää tehokkaammin, niin että koululuokat ja koulun välineet olisivat mahdollisimman tarkkaan käytössä. Mallissa  alueen alakoululaiset jaettiin kahteen pataljoonaan (osastoon).  Toinen osasto opiskeli (koti)luokissa, toinen aineluokissa, pajoissa, pihalla, jumppasalissa, läheisessä kirjastossa, museoissa, puistoissa, kentällä, uima-altaalla... Pajoissa pojat oppivat teknisiä taitoja ja tytöt kotitaloutta. Auditoriossa katsottiin elokuvia.

Koulupäivä oli jaettu kahteen (joskus useampaankin) vuoroon, ja oppilaat siirtyivät päivän aikana tilasta toiseen. Myös oppituntien pituutta joustavoitettiin. Mallissa yhdistettiin liike-elämän tehokkuusajattelu (taylorismi) tuon ajan uusimpiin progressiivisen kasvatuksen learning by doing- ideoihin. Tilat olivat käytössä myös iltaisin ja kesäisin.

Malli alettiin toteuttaa Garyssä vuonna 1907. Oppimistulokset olivat jopa parempia kuin tavallisissa kouluissa, ja oppilaat ja opettajat tyytyväisiä. Sama malli ei kuitenkaan toiminut New Yorkissa, jossa sitä kokeiltiin 1914-18.  Kaikkiaan mallia kokeiltiin yli 200:ssa  kaupungissa.

Historian tutkija  Ronald D. Cohenin mukaan parhaimmillaan Garyn koulut  olivat vapaita, jännittäviä, luovia ympäristöjä, jotka rikastivat niin rikkaiden kuin köyhien, mustien ja valkoisten, kanta-asukkaiden ja maahanmuuttajien elämää. Pahimmillaan  ne olivat paikkoja, joissa kyllästyneitä, pelokkaita oppilaita kuljetettiin loputtomasti luokista, kentälle ja auditorioon.

KANNATTAISKO  kaivaa Platoon-malli historian naftaliinista ja ottaa soveltuvin osin käyttöön myös tässä Tulevaisuuden oppimisen tilat hankkeessa?