Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, lokakuuta 27, 2013

Luokanopettajan joulunumero oikoluvussa

TUOLLAISELTA näyttää Luokanopettaja-lehden 4/2013 kansi. Sain perjantai-iltana taittajalta 36-sivuisen paketin oikoluettavaksi. Jo vuosia oikoluku on ollut meillä päätoimittajan hommia.  Ihan kaikkia luvattuja juttuja ei lopulta saatu, joten saan vielä etsiä pari paikkojuttua.

JOULUNUMEROSTA tulee oikein hyvä. Kirjoittajajoukko on monelle tuttua:  Päätoimittajan lisäksi  Tuula-Maria Ahonen, Matt Caine,  Pekka Elo, Raimo Hautanen, Pekka Iivonen, Jouni Hörkkö, P. Johannes,  Hannu Kivistö,  Jorma Kuusela, Pekka Kämäräinen, Katarina Luomala, Johanna Pelkonen, Matti Sippola,  Tapio Toivanen ja Juhani Vahtokari,  Ihan uusia avustajia ovat Kaisa Leinonen (SOOL) ja Tuija Pyhäranta. Jutut ovat tuttuun tapaan monenlaisia. Kyllä: mukana on myös perinteinen joulunäytelmä. Ja paljon viisaita ajatuksia. Mutta eipä kerrota tarkemmin, etteivät vihollislehdet varasta ideoita :-)

HIEMAN haikein mielin, mutta toisaalta ylpein silmin selailen joululehteä. Olen saanut olla mukana  25 vuotta  tekemässä tätä lehteä, ja vuodesta 1993 alkaen sen päätoimittajana. Olen saanut parantaa maailmaa toimittamalla juttuja  noin 110:een Luokanopettaja-lehden numeroon. Omiakin kirjoituksia on varmaan ollut  yli 300. Olen päässyt tapaamaan ja haastattelemaan  useita merkittäviä vaikuttajia, "kruununa" Presidentti Martti Ahtisaari. Luokanopettaja-lehden päätoimittajan tehtävä on näköalapaikka ja  suuri etuoikeus. Mutta nyt on hyvä aika tehdä tilaa uusille toimijoille.

LUOKANOPETTAJAN päätoimittaja vaihtuu vuoden vaihteessa. LO-Tarvike Oy:n hallitus on valinnut tehtävään rehtori Raimo Hautasen. Hyvä valinta.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka monta rehtoria on taas tekemässä LUOKANOPETTAJA-lehteä?
(Ota tämä kysymys nyt ihan miehekkäästi, ystävyydellä ja osin sarkastisestikin).

Entä miten olisi REHTORI-lehti jonka päätoimittajat ja monet toimittajat olisivat vuodesta toiseen luokanopettajia?

Jukka

Martti Hellström kirjoitti...

Yksi luottamusrehtori (liiton pj) ja yksi virkarehtori (vanha ja uusi pt).

Muut kirjoittajat eivät ole rehtoreita.

Martti