Vähän haastavampi harjoitus pedagogisen johtamisen määritelmäksi

PEDAGOGINEN johtaminen on liukas käsite. Helpointa olisi yrittää määritellä se joksikin ihan muuksi kuin talous- tai henkilöstö- tai hallintojohtaminen. Yritän tässä blogilastussa määritellä kuitenkin tuota käsitettä hieman vaikeammasta näkökulmasta. Millaisen sisällön  pedagoginen johtaminen saa, jos se sijoitetaan kasvatuksen maailman ja koulun elämänpiirin  ideoihin?

Kasvatuksen maailma  

KASVATUKSEN maailmasta on kirjottanut mm. Juho Hollo. Käsite liittyy kysymykseen siitä, oliko/onko kasvatustiede oikea, autonominen tiede vai vain tutkimusalue. Hollo uskoi kasvatustieteen autonomiaan. Tällöin oletetaan, että on olemassa  ainutlaatuinen ilmiö  ( tutkittava kohde): kasvatus. jota voidaan ymmärtää ja tutkia parhaiten nimenomaan kasvatuksen maailmasta nousevilla "kotoperäisillä! käsitteillä - eikä esim. filosofian tai psykologian sanastolla.

Kasvatustieteellistä tutkimusta pidettiin vuosisatojen ajan osana retoriikkaa,  teologiaa, filosofiaa tai  sielutiedettä. Jotta kasvatustiede saattoi itsenäistyä ja saada oman oppituolin - ensimmäisen kerran muuten 1700-luvun lopulla Hallen yliopistossa -  sen tuli osoittaa, että  sillä on oma, autonominen tutkimuskohteensa (kasvatuksen maailma eli kasvatuksen todellisuus).

Juho Hollon mukaan on siis  olemassa  erityinen kasvatuksen maailma. Se on elämänalue, joka on ominainen koko ihmiselämälle ja joka  erottautuu muista elämänalueista: tieteestä, taiteesta, uskonnosta tai  esim. politiikasta.

Eri maailmoissa tapahtuu erilaista toimintaa. Hollon mukaan kasvatuksen maailmassa tapahtuu toimintaa, joka on (vain) sille luonteenomaista. Tämä toiminta on luonnollisen kasvamisen auttaminen.

Luonnollista kasvun auttamisen tavoite on,  että se pääsee saavuttamaan muodon, johon se oman olemuksensa sisäisten lakien mukaan pyrkii.  Ihmisen kasvua ohjaavat siis sisäiset lait. Jokaisessa ihmisessä on siis pyrkimystä tulla joksiksin.  Suomalaisessa kasvatusopissa näistä pyrkimyksistä  on puhuttu mm.  tarpeina, taipumuksina ja runollisemmin sisäisinä kasvuaiheina. Mikä saa ihmisen kasvamaan? Hollo puhuu elämän hyöystä. Tämä elämän hyöky johtaa jokaista muotovaihetta yhä täydellisempään, yhä  ideaalisempaan tulokseen.

Hollolle kasvatus  oli  kasvamaan saattamista, kasvun auttamista.  Tavoitteena oli siis tulla omaksi itseksi.  Hollon tapa nähdä kasvatus näin muistuttaa paljon 1900-luvun alun yleistä lapsikeskeistä ajattelua. Käsitys on vähän liian romanttinen. J.E. Salomaa täydensi tätä kuvaa hienosti ottamalla kasvun tavoitteeksi persoonan. Persoonassa yhtyy omasi itseksi kasvu (individualisaatio)  ja yhteisöön kasvu (sosialisaatio). Jokaisen on myös antauduttava yhteisönsä aktiiviseksi jäseneksi. Jokaisen on sivistyttävä.

Kasvu tapahtuu siis kasvatuksen maailmassa. Kasvava kuuluu siihen itsestään selvästi. Kasvu- ja kehitysprosessinsa keskeneräisyyden vuoksi kasvatettava ei  kuitenaan kykene itsenäisesti toteuttamaan sivistysprosessiaan. Hän tarvitsee siihen kasvattajan apua.  Laajimmillaan kasvatuksen maailmaan kuuluu  kasvattavana tekijänä lähes koko olevainen, nykyinen, mutta myös mennyt ja tuleva. Juho Hollon mukaan ”kasvatuksen maailma sulkee välittömästi kehäänsä erinomaisen suuren ja epäilemättä kaikkein tärkeimmän osan koko todellisuuden maailmaa....”  Suppeammin ajateltuna kasvatuksen maailma rajoittuu tarkoituksellisesti kasvattavan ja kasvatettavan, esim. vanhemman ja lapsen kasvatuksellisiin vuorovaikutustapahtumiin.

Vedetään asioita hieman yhteen. Kasvatuksen maailmassa on siis kasvava sisäisinen kasvuvoimineen ja kasvattavat tekijät (ympäristö).  Kuten tiedetään, kasvatus on vaikeaa. Miksi se sitten joskus onnistuu? Suomalaisessa kasvatuopillisessa ajattelussa kasvua tapahtuu, jos ja kun  lapsessa oleva oma pyrkimys ja kasvuympäristössä oleva ulkoinen kasvattava vaikutus kohtaavat oikeaan aikaan (ns.  otollinen hetki).  Kasvavassa on  ikäänkuin samantapainen vitaalinen elämänvoima, joka saa siemenen kasvamaan hedelmäksi. Kun se kohtaa oikeaan aikaan (kun kasvun ikkuna on auki) sopivat kasvuvirikkeet ja  kasvun ainekset, syntyy kasvattava kokemus. Jos ympäristö vielä vahvistaa toivottua käyttäyttymistä palkinnoilla ja sammuttaa ei-toivottua käyttäytymistä rankaisemalla, kasvu vahvistuu.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että kasvatukseen liittyvien tekijöiden suhteet eivät ole yksinkertaisia eivätkä lineaarisia. Tekijät kietoutuvat toisiinsa, ne syövät toistensa kasvatusvoimaa ja niillä on usein ennalta-arvaamattomia  yhteisvaikutuksia.

Koulut osana kasvatuksen maailmaa

KOULUT ovat periaatteesa aina osa kasvatuksen maailmaa. Ne ovat ympäristöjä, joissa tapahtuu kasvua.  Jos tapahtuu. Ainakin ne on  eritysesti suunniteltuja auttamaan kasvua.

Peter Petersen käytti aikanaan käsitettä koulun elämänpiiri  korostaakseen sitä, että koulu vaikuttaa oppilaisiin muulloinkin kuin oppitunneilla. Koulussaoleminen vaikuttaa jo sinällään. Kouluopiskelu ja koulumaailma muodostivat hänelle kokonaisuuden, joka sisälsi kaikki kokemukset, jotka opiskelija saa koulun ohjauksessa, siis myös ne, joita opettaja ei ole erityisesti tarkoittanut lapselle järjestää. Onkin tärkeää pohtia, millä edellytyksillä kouluun voidaan luoda elämänpiiri, jossa vallitsevat opetusta edistävät  olosuhteet (”kasvatuksellinen jännitystila”).

Jotta koulussa eläisi kasvatuksen maailma, siellä tulee vallita kasvua kunnioittava henki. Tähän kuuluu:
- tilaa lapselle kasvaa omaksi itsekseen ja  omaan tahtiinsa
- oikeanlainen kasvun auttaminen. Pikemminkin puutarhurin kuin kivenhakkaajan työotteella.
- kiinnostus siitä, mikä on  lapselle tärkeää (merkityksellistä)
- mutta myös vastuunkanto siitä, että lapsi oppii omassa yhteisössä menestymisen kannalta tärkeät taidot. Ne, joista on hyötyä jo nyt, mutta myös ne, joista on hyötyä kuvitetavassa tulevaisuudessa.
- juuri näille lapsille ja juuri heidän ikäisilleen sopiva kasvuympäristö, jossa on myönteiseksi katsottua kasvua virittäviä aineksia ja virikkeitä
- sellainen kasvuympäristö, joka ei viritä kasvua kielteiseksi katsottuun suuntaan
- tarjoumien (kasvattavien mahdollisuuksien) järjestäminen  oppilaiden ulottuville
- mahdollisuuksia oppia toisin ja antaa näyttä osaamisesta monin eri tavoin.
- rohkaisua, kannustusta, vahvistusta.

Kasvun auttaminen on sen ymmärtämistä, että kasvatus on  altistamista, otollisten hetkien etsimistä ja lapsen auttamista niiden hyödyntämisessä.

Pedagoginen johtaminen

PEDAGOGINEN johtaminen on  hieman mystisesti sanottuna: kasvatuksen maailman rakentamista kouluun. Hyvä kasvuympäristö tarjoaa kasvulle aineksia ja virikkeitä, siis mahdollisuuksia.

Pedagoginen johtaminen on  kasvuympäristön muovailua. Kasvuympäristö on toki esineitä jne, mutta ennen muuta se on vuorovaikutussuhteita ja rakenteita. Pedagoginen johtaminen  on pedagogiikan johtamista, pedagogisesti johtamista  ja pedagogiikalla johtamista.

Pedagogisen johtamisen tunnistaa tekojen tarkoituksesta, intentiosta. Pedagogisen johtajan intentiona on muovailla koulupäivästä sellainen, että se auttaa jokaista lasta  kasvuun  ja oppimiseen. Se on huolenpitoa kasvuympäristöstä ja kasvattaviksi tarkoitetuista kokemuksista. Jokaisen  oppilaan pitäsi saada innostua ja onnistua.

Jotta se olisi mahdollista, pedagoginen johtaja pyrkii luomaan kaikille koulun kasvattajille mahdollisuudet innostua ja onnistua. Pedagoginen johtaja ajattelee ja puhuu pedagogiikan kieltä ja kunnioittaa pedagogiikkaan kuuluvaa syvää eettisyyden vaatimusta. Sen mukaan kukaan  ei ole väline vaan aina aito subjekti.

Pedagogisen johtamisen keskeinen kohde on koulun henki, ilmapiiri, kulttuuri ja sen alla makaava olettamusperusta. Keskeiset työkalut ovat yhdessä tekeminen ja yhdessä puhuminen.  Vasemmassa kädessä johtajalla on vuorovaikutuksen työkaluja ja oikeassa rakenteita. Pedagoginen johtaminen on vaikutusyrityksiä opettajien ja oppilaitten tapaan ymmärtää itsensä ja tehtävänsä koulussa.

PS
Lähellä pedagogista johtamista on oppimisen johtajan rooli. Oppimisen maailma leikkaa kasvatuksen maailmaa, mutta se ei näe ihmiseksi kasvua oppimista kummemmaksi ilmiöksi. Kasvatuksen maailmassa kasvu perustuu usein oppimiseen, mutta on sitä enemmän. Kasvatuksen maailmassa kasvun, kehityksen, kypsymisen, kykyjen ja oppimisen käsitteet ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa. Mm. oppimisella ja kehityksellä on dynaaminen suhde. Kuhunkin ikään liittyy tiettyjä kehitystehtäviä.

Koulussa on muitakin maailmoita kuin kasvatuksen maailma. Toimiessaan esim. organisaation tai hallinnon arvokentillä rehtori joutuu olemaan muutakin kuin pedagoginen johtaja. Mutta toivottavasti hän on sitä sielläkin.