H uh, kuinka aika rientää. Vastahan koulut alkoivat. Nyt päättyy jo viikko 48. Ja ensi viikolla on jo joulukuu.
Suomi-teemassa opittiin tärkeitä asioita omasta kotimaastamme. Opeteltiin katsomaan karttaa, näkemään erilaisia maisemia. lukemaan kirjan tekstiä mutta myös karttakieltä sekä tunnistamaan ilmansuunnat.
Ensi viikolla huomioidaan espoolaiskouluissa Suomen itsenäisyyspäivä. Suomen lippu nostetaan salkoon pihalla. Tarjoillaan vähän juhlavampi koululounaskin.
Oli siis aihetta perehtyä teemaan ja sen ohjelmaan. Nyt harjoiteltiin yhdessä "Maamme laulua" ja askarreltiin jokaiselle oma Suomen lippu. Bonukseksi tehtiin lippuja myös koululle pian tulevaan joulukuuseen. Kun paikalla oli 3 aikuista ja viereiset luokatkin tyhjiä, homma sujui. Hienoja tuli lipuista,
Välitunnilla kouluvaari kävi moikkaamassa talon aikuisia taukotuvassa. Palapeli oli jo pitkällä. Mutta hiljaista oli. Kutosluokat olivat itsenäisyysjuhlissa juhlavaatteissaan. Ja aika monella opettajalla ja koulunköynninohjaajalla oli menoa ja meininkiä, ettei taukoa ehtinyt pitää.. Kouluvaarin lisäksi jelppaamassa koululla oli myös koulumummi.
Miediassa on viime aikoina kannettu huolta siitä, että koululounas ei maistu oppilaille. Kyllä maistuu ainakin Kaitsun kouluravintolassa. Tänään tarjottiin joulupuuroa ja piparkakkua
Kolmen tunnin tosi kiva päivä. Kiva nousi toiseen potenssiin, kun Noora-opettaja tarjosi mahdollisuutta tulla mukaan rakentamaan kirkkokäyntiä korvaavaa talviteemaista taiteellistakin tapahtumaa 18.12. koululle jääville oppilaille. Tilattu on kolme 20 minuutin sessiota. Ideoita oikein pursusi. Niistä enemmän vähän myöhemmin. Sen verran voi vuotaa, että liittyy H.C. Anderseniin.
Kiitoksia taas Auroran Koulun väelle ja 1b-luokalle Nähdään taas ensi viikolla.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti